Lue keskustelun säännöt.
En kestä olla muiden elämän sisältö
30.05.2018 |
Jostain syystä olen ollut äitini elämän sisältö lapsesta saakka. Nyt olen jo 35, ja olen sitä edelleen. Hän käy kyllä töissä ja hänellä on ystäviä, mutta niillä ei tunnu olevan hänelle merkitystä, ainoastaan kiinnostaa mitä minä teen, missä minä meen, mitä minä harrastan, mitä ostan, miten sisustan, missä käyn mitä olen nähnyt jne. Hän soittaa edelleen joka päivä (en tosin vastaa aina), tuppautuisi käymään koko ajan ja ystävilleenkin jauhaa ilmeisesti vain minun tekemisiä. En kestä enää! Nyt kävi vielä niin, että kun saimme miehen kanssa esikoisen, niin muutuin (muutuimme) anopin elämän sisällöksi. Hän on jo eläkkeellä, ja häntä ei tunnu kiinnostavan vauvamme myötä enää mikään muu kuin meidän perheen ja vauvan asiat ja mitä teemme, missä käymme, mitä vauvalle kuuluu, mitä ajattelemme vauvan siitä tästä ja tuosta. Hänkin tuppautuu koko ajan käymään. En kestä enää yhtään! En halua olla muiden ihmisten elämän sisältö. Miksei nuo voi keskittyä omaan elämäänsä???
Kommentit (29)
Mutta hyvä tietää ettei lasten ja lastenlastenkaan saaminen tuo oikeaa sisältöä elämään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on läheisriippuvainen äiti ja kolme lapsetonta siskoa. Heidän elämäntehtävänsä on seurata minun elämääni ja ruotia sitä sitten keskenään. Neljä juoruämmää kun oikein juoruaa, jututkin paisuu.
Teillä on jännä elämänvaihe, niin olette suosittuja. Kyllä se siitä, lähettäkää paljon kuvia vauvasta.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on jännä elämänvaihe, niin olette suosittuja. Kyllä se siitä, lähettäkää paljon kuvia vauvasta.
Tällä hetkellä tekisi eniten mieli kopata vauva kainaloon ja käskeä mies muuttamaan meidät kaikki kolme timbuktuun salaiseen osoitteeseen. Kuvia voitaisiin sieltä kyllä lähettää, mutta ei vastattaisi yhteenkään puheluun. Ap.
Tuollaiset ihmiset ovat pelottavia. Kun omaa elämää ei ole, eletään jonkun toisen elämää, udellaan ja kaivellaan ja lopulta keksitään kun ei muuta ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele pistämään rajat, tee selväksi milloin voi tulla jne.
Eniten ahdistaa, että nämä ihmiset yrittävät elää minun (meidän) kautta. Jos minulla on vaikkapa jokin tunne (ilo, suru tms) jostain omasta asiastani, niin he heittäytyvät täysillä mukaan siihen ja kuin omivat sen tunteen itselleen ja ovat yhtäkkiä itsekkin aivan kamalan iloisia tai surullisia siitä minun asiasta ja vatvovat sitä tunnetta tuntitolkulla. Se oli minun tunne, ei sinun, älä pilaa ja varasta sitä! Mene tuntemaan omia tunteitasi omista asioistasi jonnekin V*tun kauaksi minusta! Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettele pistämään rajat, tee selväksi milloin voi tulla jne.
Olen minä laittanut rajat, eivät he tule enää ilman lupaa. Mutta puhelin soi koko ajan ja satelee useita viestejä päivässä, että olisin nyt tulossa (ei - et ole, sinua ei ole nyt kutsuttu) jne jne. Ap.
Huh, ymmärrän sinua ap. Olen 31-vuotias, mulla on lapsi joka on äitini ainoa lapsenlapsi, isä on kuollut ja äiti lopettanut kokopäivätyöt viisi vuotta sitten. En enää tunne kauhean huonoa omaatuntoa, että vastaan kieltävästi moniin kyselyihin ja ehdotuksiin, koska mulla oikeasti on paljon tekemistä enkä jaksa äidin seuraa usein. Hänellä on ehkä menetyksen tunnetta, että ei ollut tarpeeksi läsnä kun omat lapset oli pieniä, mutta ei se mun lapsi silti ole korvike sille ajalle. Sukujuhlissa äiti aina kailottaa kovaan ääneen, miten on tehnyt lapseni ja/tai mun kanssa sitä ja tätä, ja on jotenkin noloa, että hän sitä todistelee kaikille että on niin mukana elämässämme.
Jotain rajanvetoahan tuolle äidille olisi tehtävä :/ onneksi sun äidillä on ystäviä, että ei hän ole oikeasti yksinäinen. Itsehän se oma elämä on kuhunkin vaiheeseen jokaisen rakennettava. Olen itse yrittänyt henkisesti valmistautua jo nyt, että lapseni joskus itsenäistyy, että en jää pahasti roikkumaan sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä kestä enää sitä, että minun asioista (tekemisistä, tunteista, ajatuksista, suunnitelmista, mistä vain) yritetään jankata ja jankata ja udella ja udella, mutta vastineeksi ei koskaan kerrota omista ajatuksista tai kuulumisista, vaikka kysyisin. Koska ei niitä kai sitten ole. Kaikki keskustelu väännetään aina minuun ja minun elämään ja jostain minun pikkuasiasta (kävin tänään ostamassa makaronia lähikaupasta) väännetään sitten tuntien vatvonta. Miksi joku haluaa elää toisen ihmisen kautta? Selittäkää! Ap.
Vierailija kirjoitti:
Enkä kestä enää sitä, että minun asioista (tekemisistä, tunteista, ajatuksista, suunnitelmista, mistä vain) yritetään jankata ja jankata ja udella ja udella, mutta vastineeksi ei koskaan kerrota omista ajatuksista tai kuulumisista, vaikka kysyisin. Koska ei niitä kai sitten ole. Kaikki keskustelu väännetään aina minuun ja minun elämään ja jostain minun pikkuasiasta (kävin tänään ostamassa makaronia lähikaupasta) väännetään sitten tuntien vatvonta. Miksi joku haluaa elää toisen ihmisen kautta? Selittäkää! Ap.
Jos oma elämä on mennyt pieleen, on helpompaa alkaa vatvoa toisen asioita kun nähdä silmästä silmään se oman elämän tilanne. Tyypillistä läheisriippuvaisen käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin tuon takia satojen kilometrien päähän. Ei auttanut. Muuttivat parin vuoden kuluttua perässä. Kyseessä siis vanhempani. Olen ainoa lapsi, siinä varmaan perimmäinen syy heidän käytökselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä kestä enää sitä, että minun asioista (tekemisistä, tunteista, ajatuksista, suunnitelmista, mistä vain) yritetään jankata ja jankata ja udella ja udella, mutta vastineeksi ei koskaan kerrota omista ajatuksista tai kuulumisista, vaikka kysyisin. Koska ei niitä kai sitten ole. Kaikki keskustelu väännetään aina minuun ja minun elämään ja jostain minun pikkuasiasta (kävin tänään ostamassa makaronia lähikaupasta) väännetään sitten tuntien vatvonta. Miksi joku haluaa elää toisen ihmisen kautta? Selittäkää! Ap.
Jos oma elämä on mennyt pieleen, on helpompaa alkaa vatvoa toisen asioita kun nähdä silmästä silmään se oman elämän tilanne. Tyypillistä läheisriippuvaisen käytöstä.
Mutta eikö näillä ihmisillä ole sitten enää mitään omia asioita, omia tunteita, omia ajatuksia, omia kiinnostuksenkohteita kuin minun ajatukset, tunteet, kiinnostuksen kohteet ja minun elämä?
Jos kerron käyneeni katsomassa jonkun elokuvan, niin heti seuraavana päivänä pitää käydä katsomassa se sama elokuva ja laittaa sitten viestiä kokeneensa se elokuva ihan samoin kuin minä kerroin sen kokeneeni. Tai jos kerron, että olen siirtynyt ostamaan vain luomuperunoita, niin välittömästi pitää alkaa ostamaan vain luomuperunoita ja tehdä siitä elämää suurempi numero miten hieno asia ne luomuperunat on! Mikseivät itse keksi yhtään mitään ikinä? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan varmasti hän ei muutu.
Voitte vain muuttaa salaiseen osoitteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä kestä enää sitä, että minun asioista (tekemisistä, tunteista, ajatuksista, suunnitelmista, mistä vain) yritetään jankata ja jankata ja udella ja udella, mutta vastineeksi ei koskaan kerrota omista ajatuksista tai kuulumisista, vaikka kysyisin. Koska ei niitä kai sitten ole. Kaikki keskustelu väännetään aina minuun ja minun elämään ja jostain minun pikkuasiasta (kävin tänään ostamassa makaronia lähikaupasta) väännetään sitten tuntien vatvonta. Miksi joku haluaa elää toisen ihmisen kautta? Selittäkää! Ap.
Jos oma elämä on mennyt pieleen, on helpompaa alkaa vatvoa toisen asioita kun nähdä silmästä silmään se oman elämän tilanne. Tyypillistä läheisriippuvaisen käytöstä.
Mutta eikö näillä ihmisillä ole sitten enää mitään omia asioita, omia tunteita, omia ajatuksia, omia kiinnostuksenkohteita kuin minun ajatukset, tunteet, kiinnostuksen kohteet ja minun elämä?
Jos kerron käyneeni katsomassa jonkun elokuvan, niin heti seuraavana päivänä pitää käydä katsomassa se sama elokuva ja laittaa sitten viestiä kokeneensa se elokuva ihan samoin kuin minä kerroin sen kokeneeni. Tai jos kerron, että olen siirtynyt ostamaan vain luomuperunoita, niin välittömästi pitää alkaa ostamaan vain luomuperunoita ja tehdä siitä elämää suurempi numero miten hieno asia ne luomuperunat on! Mikseivät itse keksi yhtään mitään ikinä? Ap.
Ei. Sitä just on läheisriippuvuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä kestä enää sitä, että minun asioista (tekemisistä, tunteista, ajatuksista, suunnitelmista, mistä vain) yritetään jankata ja jankata ja udella ja udella, mutta vastineeksi ei koskaan kerrota omista ajatuksista tai kuulumisista, vaikka kysyisin. Koska ei niitä kai sitten ole. Kaikki keskustelu väännetään aina minuun ja minun elämään ja jostain minun pikkuasiasta (kävin tänään ostamassa makaronia lähikaupasta) väännetään sitten tuntien vatvonta. Miksi joku haluaa elää toisen ihmisen kautta? Selittäkää! Ap.
Jos oma elämä on mennyt pieleen, on helpompaa alkaa vatvoa toisen asioita kun nähdä silmästä silmään se oman elämän tilanne. Tyypillistä läheisriippuvaisen käytöstä.
Mutta eikö näillä ihmisillä ole sitten enää mitään omia asioita, omia tunteita, omia ajatuksia, omia kiinnostuksenkohteita kuin minun ajatukset, tunteet, kiinnostuksen kohteet ja minun elämä?
Jos kerron käyneeni katsomassa jonkun elokuvan, niin heti seuraavana päivänä pitää käydä katsomassa se sama elokuva ja laittaa sitten viestiä kokeneensa se elokuva ihan samoin kuin minä kerroin sen kokeneeni. Tai jos kerron, että olen siirtynyt ostamaan vain luomuperunoita, niin välittömästi pitää alkaa ostamaan vain luomuperunoita ja tehdä siitä elämää suurempi numero miten hieno asia ne luomuperunat on! Mikseivät itse keksi yhtään mitään ikinä? Ap.
Ei. Sitä just on läheisriippuvuus.
Tuntuu kuin olisivat jotain vampyyrejä ja yrittäisivät imeä minusta jonkun elämänvoiman itseensä. Kamalan ahdistavaa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä kestä enää sitä, että minun asioista (tekemisistä, tunteista, ajatuksista, suunnitelmista, mistä vain) yritetään jankata ja jankata ja udella ja udella, mutta vastineeksi ei koskaan kerrota omista ajatuksista tai kuulumisista, vaikka kysyisin. Koska ei niitä kai sitten ole. Kaikki keskustelu väännetään aina minuun ja minun elämään ja jostain minun pikkuasiasta (kävin tänään ostamassa makaronia lähikaupasta) väännetään sitten tuntien vatvonta. Miksi joku haluaa elää toisen ihmisen kautta? Selittäkää! Ap.
Jos oma elämä on mennyt pieleen, on helpompaa alkaa vatvoa toisen asioita kun nähdä silmästä silmään se oman elämän tilanne. Tyypillistä läheisriippuvaisen käytöstä.
Mutta eikö näillä ihmisillä ole sitten enää mitään omia asioita, omia tunteita, omia ajatuksia, omia kiinnostuksenkohteita kuin minun ajatukset, tunteet, kiinnostuksen kohteet ja minun elämä?
Jos kerron käyneeni katsomassa jonkun elokuvan, niin heti seuraavana päivänä pitää käydä katsomassa se sama elokuva ja laittaa sitten viestiä kokeneensa se elokuva ihan samoin kuin minä kerroin sen kokeneeni. Tai jos kerron, että olen siirtynyt ostamaan vain luomuperunoita, niin välittömästi pitää alkaa ostamaan vain luomuperunoita ja tehdä siitä elämää suurempi numero miten hieno asia ne luomuperunat on! Mikseivät itse keksi yhtään mitään ikinä? Ap.
Jos ei ole esim omaa persoonaa kehittynyt lapsena syystä tai toisesta (henkisesti tai fyysisesti poissaolevat vahemmat) niin ei sitä noin vain napista painamalla saa. Silloin omii muiden identiteetin, koska ilman mitään identiteettiä on aika hankalaa olla. Itsellä terapia auttanut jonkun verran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä kestä enää sitä, että minun asioista (tekemisistä, tunteista, ajatuksista, suunnitelmista, mistä vain) yritetään jankata ja jankata ja udella ja udella, mutta vastineeksi ei koskaan kerrota omista ajatuksista tai kuulumisista, vaikka kysyisin. Koska ei niitä kai sitten ole. Kaikki keskustelu väännetään aina minuun ja minun elämään ja jostain minun pikkuasiasta (kävin tänään ostamassa makaronia lähikaupasta) väännetään sitten tuntien vatvonta. Miksi joku haluaa elää toisen ihmisen kautta? Selittäkää! Ap.
Jos oma elämä on mennyt pieleen, on helpompaa alkaa vatvoa toisen asioita kun nähdä silmästä silmään se oman elämän tilanne. Tyypillistä läheisriippuvaisen käytöstä.
Mutta eikö näillä ihmisillä ole sitten enää mitään omia asioita, omia tunteita, omia ajatuksia, omia kiinnostuksenkohteita kuin minun ajatukset, tunteet, kiinnostuksen kohteet ja minun elämä?
Jos kerron käyneeni katsomassa jonkun elokuvan, niin heti seuraavana päivänä pitää käydä katsomassa se sama elokuva ja laittaa sitten viestiä kokeneensa se elokuva ihan samoin kuin minä kerroin sen kokeneeni. Tai jos kerron, että olen siirtynyt ostamaan vain luomuperunoita, niin välittömästi pitää alkaa ostamaan vain luomuperunoita ja tehdä siitä elämää suurempi numero miten hieno asia ne luomuperunat on! Mikseivät itse keksi yhtään mitään ikinä? Ap.
Ei. Sitä just on läheisriippuvuus.
Tuntuu kuin olisivat jotain vampyyrejä ja yrittäisivät imeä minusta jonkun elämänvoiman itseensä. Kamalan ahdistavaa. Ap.
Tiedän. Minulla on läheisriippuvainen äiti ja läheisriippuvainen isosisko. Olen välillä asunut niin etten ilmoita ollenkaan osoitetta tai puhelinnumeroa, koska heidän kanssaan on aina olo kuin räpistelisi avannossa ja he roikkuisi kiinni vetämässä pohjaan.
Oma anoppini on läheisriippuvainen, jolla ei ole omaa elämää. Hänellä ei ole ystäviä, eikä hän halua ympärilleen "ulkopuolisia". Hänellä ei ole mistään ikinä omia mielipiteitä, vaan toistelee lastensa juttuja loputtomasti. Päivät menee tekstaillessa aikuisille lapsilleen. Tähän asti olen pitänyt harmittomana tapauksena, vaikka välillä on sietämistä. Puoliso ei näe mitään ongelmaa, vaan "heillä on vaan läheiset välit".
Mä olen salaa tuollainen, mulla vaan ei ole omaa elämää tai siis mikään ei oikein tunnu miltään, joten elän muiden ihmisten kautta. Muilla ihmisillä tuntuu olevan tunteita ja ajatuksia ja kiinnostusta omaan elämäänsä, minulla taas ei juurikaan.