Voiko IT-inssit enää luottaa olevansa valmiita työmarkkinoille koulutuksen jälkeen?
Meillä viidelle on tehty koeaikapurku viimeisen puolen vuoden aikana. Tuorein sai lähteä aivan hetki sitten.
Kolme viidestä oli sitä mieltä että Ubuntu palvelimessa on hyvä idea ja tämä viimeinen ei osannut käyttää binäärilokia tietokannan palauttamiseen. Hän sanoi että palautti vain tietokannan viimeisestä varmuuskopiosta eikä nähnyt mitään ongelmaa siinä että se on yli 18 tuntia vanha. Minulle ainakin tuli "onneksi ei mennyt asiakkaalle asti"-fiilis.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Hän ilmoitti työhakemuksessa ja haastattelussa osaavansa tietokannat perusteellisesti. Ainoa virhe meidän kannalta on ettei varmistettu mitään, vaan luotettiin hänen sanoihin.
Viestistäsi ilmenee sinun olevan jonkinlaisessa esimiesasemassa. On positiivista että esimieheksi voi päästä vaikkei osaa edes kirjoittaa suomen kieltä oikein.
Kerran kapakassa tuli yksi mies pöytäämme pätemään, kuinka vaikea on löytää työntekijöitä ja valitti ammattitaidon puutetta. Ihmettelin vähän, että kukahan tämä tyyppi on, kun firma oli sekä minulle että puolisolleni osin tuttu ja kun oli ollut kuulemma ko. firmassa jo vuosia. No saatiin kysyttyä etunimi. Googletettiin ja löytyihän se tyyppi sieltä firman nettisivuilta. Tämä puheidensa persuteella suunnilleen toimitusjohtajasta seuraavaksi esittäytynyt oli varastomies. Itselläni on tuntuma, että ap on alan opiskelija, joka yliarvioi omaa osaamistaan.
Kirjoitusvirheistä sinänsä, itselläni oli automaatioinsinööri esimies joskus monta vuotta sitten. Hyvä tyyppi ja hyvä esimiehenä, mutta kun näin hänen kirjoituksiaan, teki mieli itkeä. Vaikka itsekään en ole hyvä kirjoittaja, niin ne yhdyssana- ja pilkkuvirheet hänen yksinkertaisissa sähköposteissaan olivat jotain ihan järkyttävää. Mutta siitä huolimatta hän osasi rekrytoinnin. Ottihan hän minutkin töihin :D. Oli kyllä varmaan pidetyin esimies, mitä omalle kohdalleni on koskaan sattunut.
Vierailija kirjoitti:
Mikään koulu ei valmista it-alan töihin. Ne opitaan siellä töissä.
KUNNON OPASTUKSELLA siis. Teidän firmassa ei sellaista selvästi ole, vaan olette paska paikka johon toivoisi ettei yksikään juniori erehtyisi.
Muutenkin amatöörimäistä touhua teillä. Että oikein binäärilokeista pistetään joku junnukoodari palauttamaan tietokantaa... Nykyaikana yleensä tällaiset palvelut ostetaan joltain pilvipalveluiden tarjoajalta, niin että kannan palautus esim. edellisen yön tilanteeseen käy jostain Amazonista tai vastaavaasta nappia painamalla.
Itse taidat olla aika junnu. Onko käynyt mielessä ettei vieraan tahon pilvi tule kysymykseen, varsinkaan jos kyse on ulkomaalaisesta yhtiöstä? Ymmärrätkö ettei ap:n tapauksessa yksinkertaisesti käy se että palautetaan edellisen yön varmuuskopio?

Miksi se tietokanta on ylipäätään päässyt sellaiseen tilaan että se on pitänyt palauttaa? Kuulostaa vähän toivotaan-toivotaan meiningiltä tuo ap:n firman touhu.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tässä on kyse että Redhat ja Suse ovat sertifioituja ja tuettuja business sovelluksille esim. Oracle, Sap, jne. Jos ei tuki asioista tarvi välittää niin voi käyttää Ubuntua.
Fedora on perinyt osittain Redhatin aseman työpöytäpuolella siinä mielessä, että esim. monet vaikka nyt FPGA-suunnitteluympäristöt pyörivät nimenomaan Fedoran päällä. He siis jotenkin takaavat, että jos Windowsia ei halua, niin Fedora-jakelu on valinta jonka kanssa työkalut pelittävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kun ap muistaisi kertoa miksi Ubuntu palvelimissa on olevinaan huono asia?
Osaatko itse kertoa mitä huonoa Ubuntu Serverissä on?
Eipä juuri mitään.
Ubuntu on rikkinäinen työpöytäjakelu. Se on liian epävakaa käytettäväksi palvelimessa. Kernel-päivityksiä ja niiden myötä tulee uudelleenkäynnistyksiä jotka puolestaan teettää downtimea. Isot päivitykset ei toimi.
LTS on ihan riittävän vakaa ja kun arkkitehtuuri on vikasietoinen ja k8s hallinnoi konttipilveä niin alustapalvelimia voi buuttailla niin paljon kuin haluaa ilman että yksikään paketti häviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään koulu ei valmista it-alan töihin. Ne opitaan siellä töissä.
KUNNON OPASTUKSELLA siis. Teidän firmassa ei sellaista selvästi ole, vaan olette paska paikka johon toivoisi ettei yksikään juniori erehtyisi.
Muutenkin amatöörimäistä touhua teillä. Että oikein binäärilokeista pistetään joku junnukoodari palauttamaan tietokantaa... Nykyaikana yleensä tällaiset palvelut ostetaan joltain pilvipalveluiden tarjoajalta, niin että kannan palautus esim. edellisen yön tilanteeseen käy jostain Amazonista tai vastaavaasta nappia painamalla.
Itse taidat olla aika junnu. Onko käynyt mielessä ettei vieraan tahon pilvi tule kysymykseen, varsinkaan jos kyse on ulkomaalaisesta yhtiöstä? Ymmärrätkö ettei ap:n tapauksessa yksinkertaisesti käy se että palautetaan edellisen yön varmuuskopio?
Juu, eipä noita ulkomaisia pilvipalveluja käyttäviä firmoja juuri olekaan. Siksi varmaan amazonit, salesforcet ja vastaavat on niin syvässä syöksykierteessä.
Ei avausviestissä ollut juuri mitään muuta ymmärrettävää kuin että ap on joku turhantärkeä pälli joka olisi syytä pistää seuraavissa YT:ssä pihalle ennen kuin aiheuttaa firmalleen isompaa vahinkoa.

18 vuotta sitä on tulluit koodarin ja tietokanta-asiantuntijan töitä tehtyä, muutamassa isossa it-talossa.
Ymmärrän kyllä että joskus asiakkaat ei halua eri syistä pilvipalveluratkaisuja, ja silloin sen mukaan täytyy elää. Mutta sittenkin kriittisille järjestelmille yleensä suunnitellaan valmiit palautumisprosessit tuollaisten hätätilanteiden varalle, meillä ainakin vaaditaan ennen tuotantoonmenoa tekemään ylläpitodokumentaatiot joissa kuvataan mm. kannan varmuuskopioinnit ja palautusprosessi ja muutkin yleisimmät ongelmatilanteet, niin ettei kenenkään tarvitse alkaa niitä siinä vaiheessa pähkiä kun hätä on päällä. Jos se on binäärilokipalautus, niin sitten se on, mutta senkin tulisi olla ohjeistettuna eikä niin että joku uusi työntekijä joutuu itsekseen arpomaan että mitähän tässä kuuluisi tehdä.
Sitäkin ihmettelen mitä väliä sillä on, mitä käyttöjärjestlemiä eri ihmiset pitää hyvinä palvelimiin. Meiltäkin löytyy kovin monenlaisen suosijoita, jopa innokkaita Windows-ihmisiä, mutta ei sillä mitään väliä ole mikä on kunkin mielipide. Asiakkaat sen yleensä määrää mitä kussakin projektissa käytetään, pidettiinpä siitä tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään koulu ei valmista it-alan töihin. Ne opitaan siellä töissä.
KUNNON OPASTUKSELLA siis. Teidän firmassa ei sellaista selvästi ole, vaan olette paska paikka johon toivoisi ettei yksikään juniori erehtyisi.
Muutenkin amatöörimäistä touhua teillä. Että oikein binäärilokeista pistetään joku junnukoodari palauttamaan tietokantaa... Nykyaikana yleensä tällaiset palvelut ostetaan joltain pilvipalveluiden tarjoajalta, niin että kannan palautus esim. edellisen yön tilanteeseen käy jostain Amazonista tai vastaavaasta nappia painamalla.
Itse taidat olla aika junnu. Onko käynyt mielessä ettei vieraan tahon pilvi tule kysymykseen, varsinkaan jos kyse on ulkomaalaisesta yhtiöstä? Ymmärrätkö ettei ap:n tapauksessa yksinkertaisesti käy se että palautetaan edellisen yön varmuuskopio?
Ei ole mitään syytä miksi pilvi ei kelpaisi, poislukien valtiolliset toimijat. Kaikki muu on laiskuutta ja huonoa tietoturvapolitiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään koulu ei valmista it-alan töihin. Ne opitaan siellä töissä.
KUNNON OPASTUKSELLA siis. Teidän firmassa ei sellaista selvästi ole, vaan olette paska paikka johon toivoisi ettei yksikään juniori erehtyisi.
Muutenkin amatöörimäistä touhua teillä. Että oikein binäärilokeista pistetään joku junnukoodari palauttamaan tietokantaa... Nykyaikana yleensä tällaiset palvelut ostetaan joltain pilvipalveluiden tarjoajalta, niin että kannan palautus esim. edellisen yön tilanteeseen käy jostain Amazonista tai vastaavaasta nappia painamalla.
Itse taidat olla aika junnu. Onko käynyt mielessä ettei vieraan tahon pilvi tule kysymykseen, varsinkaan jos kyse on ulkomaalaisesta yhtiöstä? Ymmärrätkö ettei ap:n tapauksessa yksinkertaisesti käy se että palautetaan edellisen yön varmuuskopio?
Juu, eipä noita ulkomaisia pilvipalveluja käyttäviä firmoja juuri olekaan. Siksi varmaan amazonit, salesforcet ja vastaavat on niin syvässä syöksykierteessä.
Ei avausviestissä ollut juuri mitään muuta ymmärrettävää kuin että ap on joku turhantärkeä pälli joka olisi syytä pistää seuraavissa YT:ssä pihalle ennen kuin aiheuttaa firmalleen isompaa vahinkoa.
Sama kokemus että nykyisin asiakkaat lähes poikkeuksetta haluavat erilaisia pilviratkaisuja. Toki poikkeuksia on, esim. joku Puolustusvoimat tuskin voisi Amazonin tai vastaavien kantoihin, palvelimille jne kriittisiä järjestelmiään laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään koulu ei valmista it-alan töihin. Ne opitaan siellä töissä.
KUNNON OPASTUKSELLA siis. Teidän firmassa ei sellaista selvästi ole, vaan olette paska paikka johon toivoisi ettei yksikään juniori erehtyisi.
Muutenkin amatöörimäistä touhua teillä. Että oikein binäärilokeista pistetään joku junnukoodari palauttamaan tietokantaa... Nykyaikana yleensä tällaiset palvelut ostetaan joltain pilvipalveluiden tarjoajalta, niin että kannan palautus esim. edellisen yön tilanteeseen käy jostain Amazonista tai vastaavaasta nappia painamalla.
Itse taidat olla aika junnu. Onko käynyt mielessä ettei vieraan tahon pilvi tule kysymykseen, varsinkaan jos kyse on ulkomaalaisesta yhtiöstä? Ymmärrätkö ettei ap:n tapauksessa yksinkertaisesti käy se että palautetaan edellisen yön varmuuskopio?
Ei ole mitään syytä miksi pilvi ei kelpaisi, poislukien valtiolliset toimijat. Kaikki muu on laiskuutta ja huonoa tietoturvapolitiikkaa.
Väitätkö sinä että yritys kun yritys tallentaa kaiken tietonsa vieraan tahon hallitsemaan pilveen?
Huonoa tietoturvapolitiikkaa? Muahaha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kun ap muistaisi kertoa miksi Ubuntu palvelimissa on olevinaan huono asia?
Osaatko itse kertoa mitä huonoa Ubuntu Serverissä on?
Eipä juuri mitään.
Ubuntu on rikkinäinen työpöytäjakelu. Se on liian epävakaa käytettäväksi palvelimessa. Kernel-päivityksiä ja niiden myötä tulee uudelleenkäynnistyksiä jotka puolestaan teettää downtimea. Isot päivitykset ei toimi.
LTS on ihan riittävän vakaa ja kun arkkitehtuuri on vikasietoinen ja k8s hallinnoi konttipilveä niin alustapalvelimia voi buuttailla niin paljon kuin haluaa ilman että yksikään paketti häviää.
Tätäkin teki mieli sanoa, että nykyisinhän nämä dockerisoidaan useimmiten ja ajetaan docker swarmissa, eikä ole mitään perinteisiä sovellukselle dedikoituja palvelimia missään. Viimeisin itse toteuttamani sovellus juuri tällainen docker-kontitettu, jossa konteissa pohjalla CentOS linus, siinä päällä sitten Jboss EAP sovelluspalvelin jolla sovellus pyörii.

No ei. Menneisyyteen jämähtäneet henkitoreissaan korisevat yritykset yrittävät edelleen hillota kaiken sinne omaan saliin ja kuvittelevat että palomuurisäännöstö on tietoturvan ydin. Mutta nämä kuolevat pian pois kun jäävät auttamatta modernien yritysten jalkoihin.
> Minä en ole it, vaan eri alan inssi. Kun aloitin työt alalla 2010, osasin vain murto-osan siitä, mitä nyt osaan. 70 % asioista opitaan töissä, tämän tietää jokainen ammattitaitoinen ihminen.
Miksi tätä samaa valhetta kierrätetään jatkuvasti? Töissä ei opi mitään. Työ on sitä helppoa mutterinkiristystä, koska se on ihmisille tarkoitettu/mitoitettu. Ei ihmiset keskimäärin ole älyn jättiläisiä, joten työkin on helppoa mutterinkiristystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kun ap muistaisi kertoa miksi Ubuntu palvelimissa on olevinaan huono asia?
Osaatko itse kertoa mitä huonoa Ubuntu Serverissä on?
Eipä juuri mitään.
Ubuntu on rikkinäinen työpöytäjakelu. Se on liian epävakaa käytettäväksi palvelimessa. Kernel-päivityksiä ja niiden myötä tulee uudelleenkäynnistyksiä jotka puolestaan teettää downtimea. Isot päivitykset ei toimi.
LTS on ihan riittävän vakaa ja kun arkkitehtuuri on vikasietoinen ja k8s hallinnoi konttipilveä niin alustapalvelimia voi buuttailla niin paljon kuin haluaa ilman että yksikään paketti häviää.
Tätäkin teki mieli sanoa, että nykyisinhän nämä dockerisoidaan useimmiten ja ajetaan docker swarmissa, eikä ole mitään perinteisiä sovellukselle dedikoituja palvelimia missään. Viimeisin itse toteuttamani sovellus juuri tällainen docker-kontitettu, jossa konteissa pohjalla CentOS linus, siinä päällä sitten Jboss EAP sovelluspalvelin jolla sovellus pyörii.
Jboss-klusterihan on itsessään jo eräänlainen sovellusvirtualisointialusta, miksi ajaa sitä vielä dockerissa? Mitä etuja te tuolla haitte?
Vierailija kirjoitti:
> Minä en ole it, vaan eri alan inssi. Kun aloitin työt alalla 2010, osasin vain murto-osan siitä, mitä nyt osaan. 70 % asioista opitaan töissä, tämän tietää jokainen ammattitaitoinen ihminen.
Miksi tätä samaa valhetta kierrätetään jatkuvasti? Töissä ei opi mitään. Työ on sitä helppoa mutterinkiristystä, koska se on ihmisille tarkoitettu/mitoitettu. Ei ihmiset keskimäärin ole älyn jättiläisiä, joten työkin on helppoa mutterinkiristystä.
Kiva että sinullekin on löytynyt kykyjesi mittainen työ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kun ap muistaisi kertoa miksi Ubuntu palvelimissa on olevinaan huono asia?
Osaatko itse kertoa mitä huonoa Ubuntu Serverissä on?
Eipä juuri mitään.
Varmaan tässä on kyse että Redhat ja Suse ovat sertifioituja ja tuettuja business sovelluksille esim. Oracle, Sap, jne. Jos ei tuki asioista tarvi välittää niin voi käyttää Ubuntua.
No ei kai kukaan tuollaisen muumio-softan alustaksi mitään ehdota, vendorilta tulee speksit ja kaiken järjen mukaan myös pystytys. Tai en ainakaan tiedä yhtään suuryritystä jonne oltaisiin SAP Lead Architectiksi napattu joku vastavalmistunut AMK-inssi.
Oi luoja, voiko joku tosiaan toimia IT-alalla ja kuvittelee, että osaajat tulee suoraan koulun penkiltä. Jokainen tällä alalla työskennellyt tietää, että todellinen tietämys hankitaan kokemuksen kautta. Ei vastavalmistuneiden harteille voi vielä mitään isompaa heittää. Hyviä tyyppejä sieltä varmasti tulee, mutta heihin on käytettävä aikaa, jotta todelliset timantit tulisivat esiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
> Minä en ole it, vaan eri alan inssi. Kun aloitin työt alalla 2010, osasin vain murto-osan siitä, mitä nyt osaan. 70 % asioista opitaan töissä, tämän tietää jokainen ammattitaitoinen ihminen.
Miksi tätä samaa valhetta kierrätetään jatkuvasti? Töissä ei opi mitään. Työ on sitä helppoa mutterinkiristystä, koska se on ihmisille tarkoitettu/mitoitettu. Ei ihmiset keskimäärin ole älyn jättiläisiä, joten työkin on helppoa mutterinkiristystä.
Kiva että sinullekin on löytynyt kykyjesi mittainen työ!
Jeps. Olen ollut töissä mm. kahdessa yliopistossa, toinen ulkomailla. Sitten 3 IT-alan suurimmassa yrityksessä.
Vierailija kirjoitti:
> Minä en ole it, vaan eri alan inssi. Kun aloitin työt alalla 2010, osasin vain murto-osan siitä, mitä nyt osaan. 70 % asioista opitaan töissä, tämän tietää jokainen ammattitaitoinen ihminen.
Miksi tätä samaa valhetta kierrätetään jatkuvasti? Töissä ei opi mitään. Työ on sitä helppoa mutterinkiristystä, koska se on ihmisille tarkoitettu/mitoitettu. Ei ihmiset keskimäärin ole älyn jättiläisiä, joten työkin on helppoa mutterinkiristystä.
Mitä ihmettä, oletko it-alan hommissa? Itse olen, konsulttina ja joudun oppimaan ihan jatkuvalla syötöllä uusia tekniikoita, ohjelmointikieliä, frameworkeja. Niin paljon että välillä ihan uuvuttaa. Ja mitään aikaa opetteluun ei anneta, ei kursseja, vaan siinä pitää laskutettavan projektin ohessa nopeasti oppia, ja tehdä heti alusta kuin olisi pro, koska asiakkaalle sinut on myyty osaajana eikä kerrottu sitä faktaa että et ole koskaan tällä kielellä, käyttöjärjestelmällä tms mitään ennen tehnytkään.