Jussi Halla-aho
Jussilla seuraava teksti facessa, omaa mielipidettäni ja ratkaisunpohdintaa alhaalla (kiltti ylläpitäjä, lue viestini ajatuksella loppuun, ennen kuin poistat, sillä tämän viestin tarkoituksena on keksiä ongelmaan ratkaisuja, ei lietsoa enää yhtään vihamielisyyttä):
200 toisiinsa liittymätöntä yksittäistapausta esitti näkemyksensä siitä, miten ratkaistaan ajosuuntaan ja väistämisvelvollisuuteen liittyviä erimielisyyksiä.
Somessa liikkuvien tietojen mukaan somalit olivat jonkinlaisella kostoretkellä liikkeen omistavia kurdeja vastaan. Näin ainakin yhden fb-keskustelun, jossa hoitajana työskentelevä somalinainen kannusti yhteisönsä "sankareita" iskuun mm. sellaisella evästyksellä, että siitä on seurauksena "pelkkiä sakkoja", jotka somaliyhteisö kuulemma maksaa mielellään.
Muutama asia tulee mieleen:
a) Pohtivatko somalit koskaan, miksi heidän vanhassa kotimaassaan on sellaista kuin siellä on? Näkevätkö he yhteyttä kollektiivisten käyttäytymismalliensa ja maansa tilan välillä?
b) Tapaus ei ylitä kommentointikynnystä kaupungin johdossa tai poliitikoissa. Toisin olisi, jos bussi olisi vaikkapa jättänyt jonkun pysäkille. Tapaus ylittää nipin napin uutiskynnyksen. Tosin Hesarin juttu ei mainitse sovittelutehtäviin kutsuttua imaamia. Siitähän joku voi tehdä johtopäätelmiä.
c) Käytetäänkö liikaa paukkuja kantaväestön asenteiden muokkaamiseen? Entä jos etninen vihanpito ja väkivalta ovatkin suurempi ongelma erityissuojelua nauttivien ryhmien sisällä ja välillä?
Itseni lisäys: Tämä kyseinen sairaanhoitaja työskentelee Meilahden sairaalassa. Sairaanhoitaja kertoo hyökkävänsä Alanya kauppaan rynnäkkökiväärin kanssa ja että somaleilla on aseistettu iskujoukko valmiina iskemään kauppaan.
Vähemmistöjen välit alkavat olla tulenarat. Millä keinoilla näitä omiin sisäryhmiinsä jääneitä voisi auttaa. Mikä olisi sellainen yhteinen kattoidentiteetti, minkä avulla heidät saataisiin puhaltamaan yhteen hiileen, ja vihanpidon voisi unohtaa. Tässä olisi sellainen tehtävä, mihin tulisi keskittyä valtiotasollakin!
...ja ne loput vain esittää poliittisesti korrektia