Onko ihan utopistinen ajatus pärjätä vauvan kanssa pelkällä pinnasängyllä ja kantoliinalla?
Kun musta ei monikaan hankinta tunnu tarpeelliselta. Olen siis nyt raskaana ja laskettu aika on vasta elokuussa. Kaikki sitterit, syöttötuolit, hoitopöydät, vaunut ynnä muut loput tollaset vauvan isommat tavarat tuntuu tarpeettomilta. Ajattelin että kantoliinassa voisi kantaa niin pitkään että lapsi oppii kävelemään nuo pienet matkat mitä pitää (asutaan siis pääkaupunkiseudulla ja hyvien kulkuyhteyksien varrella, juna-asema 300 metrin päässä ja kauppaan 400m). Mulla oli ajatuksena pitää vauvaa niin paljon kantoliinassa kuin vain mahdollista niin tollaset sitteritkin ym tuntuu turhilta, kun tarvittaessa jos lapsi pitää laskea kantoliinasta pois niin sen voi laittaa pinnasänkyyn.
Onko tää ihan mahdollista selvitä vain tuolla pinnasängyllä ja kantoliinalla? Vaipat ajattelin vaihtaa pyyhkeen päällä meidän vanhempien sängyllä.
Kaikista pienemmistäkin hankinnoista moni tuntuu ainakin näin alustavasti turhalta, kun jos kaikki hyvin menee niin ei tuttipulloja tai tuttejakaan tarvitse (jos siis imetys sujuu). Loput tarpeelliseksi kokemani jutut saa ilmaseksi kelan äitiyspakkauksesta kuten vauvaharja, useat setit vaatteita, hupullinen pyyhe, lakanat (näitä tosin ajattelin ostaa toiset kappaleet kun äitiyspakkauksesta taitanee saada vaan yhdet) jne.
Onko vielä jotain mitä en ole tullut ajatelleeksi tai puuttuuko jotain olennaista jos ajattelin mennä pelkällä äitiyspakkauksen sisällöllä + pinnasängyllä ja kantoliinalla. Tietenkin sitten siihen lisäksi päivittäistavarat erikseen lisäksi (kuten vaikka vaipat).
Kommentit (109)
Mihin meinasit vauvan laittaa vaikka suihkussa käydessäsi? Ei se nyt lattiallekaan sovi kylppäriin mutta varmasti välillä tarviit kädet vapaaksi. Eikä se välttämät viihdy yksin pinnasängyssäkään ilman näkökontaktia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni vauva kuluttaa uskomattoman paljon vaatetta, joten niitä kyllä hankkisin lisää. Pelkät äitiyspakkauksen kuteet loppuu kyllä alkuunsa, kun niitä kakkayöivuotoja tuppaa tulemaan jopa monesti päivässä.
Tää kävi kans mielessä, mutta järkeilin sen niin että jos vauva on kantoliinassa niin sillon ei sillä edes tarvii muuta vaatetta kuin vaippa suojaamassa tarpeiden teolta. Näin pääasiassa niitä vaatteita ei tarttis niinkään päivisin vaan eniten öisin ja silloin päivisin jos en jostain syystä pysty/jaksa pitää liinassa.
Suomen olosuhteissa ei pärjää pelkästään liinalla, vaan vauvaa täytyy pukea ja omat kantovaatteet on hyvä hankinta. Facebookissa on kantoliina yhteisöjä näihin kannataa liittyvä, hyvää tietoa juuri pukeutumisesta, liinoja on moneksi, joten oikean valintaan kannattaa kysyä neuvoa kokeneilta, sidonnat onnistuu parhaiten jos joku voi opettaa ihan kädestä pitäen.
ap
Et todellakaan jaksa kanniskella koko kesää sekä vauvaa, että kauppakasseja, roskia jne. Ei se pelkkä paino, vaan lisäksi pienet hohkaavat lämpöä, ja melko hikistä silläkin hellepäivänä olla jatkuvasti liinan sisällä sylissä. Tai jaksat tietysti, jaksaahan miljardi äitiä kehitysmaissa, kun on pakko. Mutta miksi hankloitat arkeasi turhaan?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se alle 1v tarvitsee myös virikkeitä eikä se siinä liinassa niitä saa.
:D
Lastenvaunut ovat varsin uusi keksintö, ihanko täysin vireketyhjää oli vauvain elämä ennen niitä? Vai sitterissä istuenko ne virikkeet hankitaan?
Suomessakin on ollut asutusta esihistoriallisista ajoista lähtien ja ensimmäiset lastenvaunut ovat saapuneet vasta noin parisataa vuotta sitten.
Liinassa oleminen on vauvalle ja isommallekin lapselle huomattavasti virikkeellisempää kuin juuri missään muualla oleminen. Siinä näkee ja kuulee kaiken mitä vanhempikin, tuntee liikkeet ja on monessa mukana.
Vastasyntynyt tarvitsee ruokaa, läheisyyttä, lämpöä ja puhtautta. Nämä voi toteuttaa halutessaan hyvin vähällä materialla, mutta ihan yhtälailla sitä voi halutessaan hommata kaiken mitä kaupasta saa ja vaikka englantilaisen nannynkin päivystämään lastenhuoneen nurkkaan. Ja myöhemmin kyllä huomaa mitä itse tarvitsee ja tahtoo ja mikä sen oman lapsen kanssa toimii.
Vierailija kirjoitti:
Turvakaukalo pitää olla jo sairaalassa mukana, että edes pääsee pois sieltä 😉
Pääsee kyllä. Eivät ne tule tarkastamaan missä se vauva on. Vaunuilla tultiin kotiin kun oli lämmin kesäilma, eikä meille mitään sanottu.
Toisesta hoitajat eivät edes nähneet kun lähdin vauvan kanssa. Kävivöt sitä ennen sanomassa heipat ja antamassa paperit käteen.
Vierailija kirjoitti:
Mihin meinasit vauvan laittaa vaikka suihkussa käydessäsi? Ei se nyt lattiallekaan sovi kylppäriin mutta varmasti välillä tarviit kädet vapaaksi. Eikä se välttämät viihdy yksin pinnasängyssäkään ilman näkökontaktia.
Miksi täällä vastataan kuin aloittaja oli totaaliyh? Kai se mies nyt voi katsoa vauvaa silloin kun on itse suihkussa?
Toki olen sitä mieltä kuin muutkin, että pelkästään liinassa ei kannata kantaa vaan pitää muutenkin lattialla ja leikkiä vauvan kanssa ym. Eli ehdottomasti vaatetta lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin meinasit vauvan laittaa vaikka suihkussa käydessäsi? Ei se nyt lattiallekaan sovi kylppäriin mutta varmasti välillä tarviit kädet vapaaksi. Eikä se välttämät viihdy yksin pinnasängyssäkään ilman näkökontaktia.
Miksi täällä vastataan kuin aloittaja oli totaaliyh? Kai se mies nyt voi katsoa vauvaa silloin kun on itse suihkussa?
Toki olen sitä mieltä kuin muutkin, että pelkästään liinassa ei kannata kantaa vaan pitää muutenkin lattialla ja leikkiä vauvan kanssa ym. Eli ehdottomasti vaatetta lisää.
No ei se mies varmaan aina kotona ole samaan aikaan. Suihkun tarve voi hyvin tulla miehen työaikana tmv. Voi tula vaikka oksennukset päälle niin että tuskin haluaa oottaa että mies tulee paikalle...
Minusta tuo kuulostaa typerälle että ap selvästi haasteen ja kummallisen "huvittelun" vuoksi haluaa pärjätä mahollisimman vähällä. Mikälie supermammailuhaaste se hänelle sitten on, ei kai Suomessa kukaan noin köyhäkään ole että se olisi syynä. Vaunuja ei tarvitse hankkia jos ei niitä halua, mutta periaatteellinen päätös jo ennen vauvan syntymään että ei kaikille vauvan tarvikkeille sittereistä alkaen... se on vain typerää.
Meillä 4 lasta.
Ei ole koskaan ollut hoitopöytää, mutta joku jo kotona olemassa oleva taso on ollut pyhitettynä vauvan hoidolle. (piironki, pesukone, ruokapöytä) Pidemmän päälle tylsää koko ajan levitellä ja ottaa pois jotain riepua lattialle ja sängylle ja milloin mihinkäkin.
Sitteriä ei ole ollut, eikä muitakaan keinuja, kehtoja ym.
Tutteja ja pulloja on käyttänyt vain se vauva, jota en pystynyt imettämään.
Rintapumppua käytin kaikkien vauvojen kanssa. Eniten silloin kun esikoisen aikaan luovutin maitoa ja sen vauvan aikaan, jota en imettänyt.
Kantoliinassa on ollut kaikki, eniten se joka ei viihtynyt alle 6kk ikäisenä rattaissa.
Syöttötuoli ollut kaikilla.
Vaatteet ollu kaikilla vauvoilla. Yhden kanssa pärjäsi tosi pienellä vaatemäärällä, mutta yksi pulautteli, kuolas ja vaipat vuoti koko ajan, niin vaatteita tarvittiin todella paljon.
Meillä ei ole ollut vaunuja, pelkät kuomurattaat.
Pinnasänkyä käytti kaksi vauvoista, vaikka kaikilla se oli.
Leikkimatto lelukaarilla oli yhdelle mieluisa.
Mun mielestä on hyvä, että yrittää minimoida hankintojen määrän, mutta kuitenkin niin, että varautuu hankkimaan niitäkin välineitä joita ilman halusi alunperin selvitä.
Esim. jos vauvalla on refluksi tai muuten kovasti pulauttelee tai oksentaa ruuan jälkeen. Silloin vauvaa ei välttämättä pysty laskemaan vaakatasoon, niin joku sitteri tai vastaava voi pelastaa monta tilannetta.
Rattaat on kauppareissuun parhaat, ostokset mahtuu koriin ja ei tarvitse kantaa. Liinassa meillä on viihdy paljon, kätevä kotonakin voi vaikka siivota yhdessä vauvan kanssa.😊