Lue keskustelun säännöt.
Oliko teillä lapsuudessa kaverit tervetulleita?
22.05.2018 |
Meillä kaverit oli tervetulleita. Niukista tuloista huolimatta kavereille tarjottiin ruoka-aikaan ruoka ja välipalat. Jos meno kävi liian villiksi tai vanhemmat nukkuivat yövuoron jälkeen, pyydettiin olemaan hiljaa tai siirtämään leikit ulos. Vanhemmat ottivat kaverimme lämpimästi vastaan ja olen siitä kiitollinen. Haluan saman kokemuksen ja samat ihanat lapsuusmuistot myös omille lapsilleni.
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan. Edes meidän pihalle ei saanut tulla kuin pari koulukaveria eikä nekään päässeet sisälle. Olinkin yksinäinen lapsi. Siitä varmaan johtuu nyt se, että en mielelläni mene lapsuudenkotiin sisälle, tunnen itsenikin vieraaksi.
Osalla kavereista oli vanhemmat, jotka eivät sallineet kavereita kylään tai sallivat vain yhden kerrallaan ja silloinkin vain rajatusti. Kaveriporukassa aina säälittiin näitä lapsia ja oltiin onnellisia omista vanhemmista.
Olisivat kyllä olleet, mutta ei niitä silti koskaan käynyt.
Meille sai aina tulla ja kaverit kävivätkin mielellään. Muutamalla kaverilla oli alkoholisoituneet vanhemmat tai toinen vanhemmista, heillä ei paljoa kyläilty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsuudessa ei ollut ketään joille ei olisi saanut mennä. Kumma kysymyskin.
Paitsi silloin kun äiti meni yötöihin ja nukkui.
No hyvin rajoitetusti. Ei ollut kauheasti ylimääräistä rahaa, että syöttämisestä eivät ainakaan vanhemmat tai lähinnä äiti ollut innostunut.
Mutta tosiaan ei kyllä kauheana kavereita käynyt enkä ole koskaan oppinut semmoiseen kyläilykulttuuriin. Nyt kun olen itse yli 30v., niin tuntuu aina tosi vaivaannuttavalta olla kyläilemässä kavereiden luona. Tuntuu koko ajan että varmaan tässä pitäisi lähteä jo kotiin, vaikka kukaan ei ole niin koskaan sanonutkaan tai elehtinyt silleen että "voisitte poistua".
Jos joku jäi joskus yöksi lapsuudessa, niin äiti oli kuin raivohullu ampiainen. Minä olin innoissani, koska minulla ei juuri kavereita ollut. Ainakaan niitä jotka olisivat halunneet yöksi asti jäädä. Paiskoi iltapaloja pöytään, vaikka sanoin itse hoitavani. (Yläasteiässä)
Aamuisin aloitti aikaisin (la tai su aamuna siis) kolistelun, että varmasti tämä "ylimääräinen" heräisi ja tajuaisi poistua.
Kyllä poistui ja eipä tainnut toiste yökyläillä.
Nyt tosiaan aikuisenakaan en voi kutsua juurikaan ketään, oman aviomiehen lisäksi ystäväksi. Koen vain aina, että minusta on vaivaa kaikille ja jotenkin tuntuu oudolta jos joku on kylässä, en osaa ottaa rennosti ja toimia luontevana emäntänä.
Mut hei, ainakin äitillä oli kivaa pitää tota show'ta päällä ja opettaa minut siihen että kotonakaan ei uskaltanut ottaa rennosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli. Vanhempani olivat eronneet ja ystäväni saattoivat jäädä meille äidin kanssa, kun lähdimme isäni luo. Parhaimmillaan meillä oli 7 naapurin lasta yötä.
Meille saanut oikein tulla. Kukaan ei kieltänyt, mutta ilmapiiri oli selkainen että ei...
Siitä huolimatta tai siitä johtuen omien lasteni kavereille ovet ovat aina auki. Eli lasten kaverit saavat todellakin meillä olla. Ja ovat olleetkin. Päivällispöydässä ja yökylässä jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille sai aina tulla kun olin lapsi, paitsi poikaystäviä ei kannattanut viedä. Ei siksi että olisivat olleet näille pojille ilkeitä, vaan siksi että minä seurustellessani olin "huono nainen".
Oma tyttäreni sai tuoda aina kaverin kylään, ruokittiin kyllä samalla kuin omakin perhe.
Joo oli mutta taisin silti mieluummin mennä itse kavereiden luo kuin pyytää heitä kotiin koska kotona pienemmät sisarukset olivat minusta niin ärsyttäviä.
Eivät olleet. Äidin mielestä tyttöpuoliset oli huo7ia ja muut aiheuttivat hänelle muuten vaan tuskaa, kun eivät osanneet hänen arvojensa mukaisesti käyttäytyä. Isän mielestä kaikki vierailijat tulivat vain kartoittamaan mitä varastettavaa meillä oli - siinä ei paljoa kavereita käynyt....
M 42