Lapselle 8v tulossa erittäin huono todistus,
on ollut vaikeuksia oppimisessa ja jonkun verran on tullut Wilman kautta myös käytökseen liittyvää merkintää. Ahdistavaa. Onko muita joilla sama tilanne?
Kommentit (25)
Tässä on vain vaikea miettiä, että minkä verran käytökseen liittyvää yleensä tulee tämän ikäisiltä. Olen kuullut, että muutkin luokan pojat saavat merkintöjä Wilmaan ja kohtalaisen pienistäkin asioista. Ap
Tuon ikäisen todistuksesta en murehtisi vaan taustalla olevista oppimisen ja käyttäytymisen ongelmista. Oletteko pyytäneet niihin ajoissa apua?
Eikö nykyään ole enää ns tukiopetusta, jos jokin tuottaa vaikeuksia? Jotta olisi vaadittavalla osaamistasolla.
Uusavuttomat mammat taas... oletko keskustellut opettajan kanssa? Onko ongelmia muualla kuin koulussa? Neuvonko vielä miten kengännauhat solmitaan, sinulle tai lapselle??
Mulla on kolme lasta koulussa, eikä heillä ole ainuttakaan negatiivista wilma-merkintää. Häiriökäyttäytyminen koulussa ei ole normaalia.
Eihän enään saa todistukseen numeroita kun yläasteella. Tosiaan kannattaa kiinnittää nyt huomiota käytökseen ja ottaa yhteyttä asiantuntijoihin.
Minulla on tokaluokkalainen poika eikä yhtään merkintää Wilmassa. On kova puhumaan mutta tottelee kyllä ja noudattaa sääntöjä. En siis usko, että on kovin tavallista, että tokaluokkalainen saa merkintöjä. Miten pienistä asioista nämä merkinnät ovat tulleet?
Pidän itse erittäin huonona käytöksenä esim. opettajan käskyjen/pyyntöjen noudattamatta jättämistä tai vaikkapa vastaan inttämistä. Tiedän, että monen vanhemman mielestä lapsen taas kuuluu kyseenalaistaa auktoriteetteja. Noin nyrkkisääntönä sanoisin, että lapset heijastavat kodin ilmapiiriä ja arvoja. Ei ehkä ihan kaikissa tapauksissa mutta yllättävän usein.
Naapurin poika on kova inttämään vastaan, kiroilee, haukkuu ja ilkeilee jatkuvasti, kun vanhemmat eivät ole paikalla mutta vnahempiensa edessä on niin nätisti. Vanhemmat pitävätkin koulun opettajia huonoina ja typerinä, haukkuvat näitä jopa lapselleenkin ja näin vain jatkavat sitä lapsen huonoa käytöstä - ja molemmat ihan ammattikasvattajia.
Lapsi ei kasva tynnyrissä.
Siis tässä tarkoitan käyttäytymisellä tilanteita, joissa on ollut kinaa kavereiden kanssa ja ope on kirjoittanut kaikkien tilanteeseen osallistuvien nimet viestiin. Ja kertonut mitä tapahtui ja kuinka asiat menivät. Saako ope muuten kirjoittaa muiden lasten nimet viesteihin, jotka tulevat meille?
Vierailija kirjoitti:

Noin nytkkisääntönä sanoisin....juuoa juu. Aika muiden yläpuolelle asettumista koko viesti näin nyrkkisääntönä
Omat lapset on jo lukiosss ja vaikeeukksia on ollut. Voisin toki kirjoittaa kuinka erinomaisia ovat olleet ja näin heijastaneet perheen hienoa ilmapiiriä
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tokaluokkalainen poika eikä yhtään merkintää Wilmassa. On kova puhumaan mutta tottelee kyllä ja noudattaa sääntöjä. En siis usko, että on kovin tavallista, että tokaluokkalainen saa merkintöjä. Miten pienistä asioista nämä merkinnät ovat tulleet?
Pidän itse erittäin huonona käytöksenä esim. opettajan käskyjen/pyyntöjen noudattamatta jättämistä tai vaikkapa vastaan inttämistä. Tiedän, että monen vanhemman mielestä lapsen taas kuuluu kyseenalaistaa auktoriteetteja. Noin nyrkkisääntönä sanoisin, että lapset heijastavat kodin ilmapiiriä ja arvoja. Ei ehkä ihan kaikissa tapauksissa mutta yllättävän usein.
Naapurin poika on kova inttämään vastaan, kiroilee, haukkuu ja ilkeilee jatkuvasti, kun vanhemmat eivät ole paikalla mutta vnahempiensa edessä on niin nätisti. Vanhemmat pitävätkin koulun opettajia huonoina ja typerinä, haukkuvat näitä jopa lapselleenkin ja näin vain jatkavat sitä lapsen huonoa käytöstä - ja molemmat ihan ammattikasvattajia.
Lapsi ei kasva tynnyrissä.
Yhden lapsen äiti asettaa meille nyrkkisääntöjä
Syksyllä koulupsykologille ja testiin, onko oppimishäiriöitä.
Jospa kesällä kertaisitte käytöstapoja ja hyvää käyttäytymistä. Se kasvatuspuoli on kuitenkin sinun vastuulla.
No, jotkut laittaa joka jutun Wilmaan.
Vierailija kirjoitti:
Siis tässä tarkoitan käyttäytymisellä tilanteita, joissa on ollut kinaa kavereiden kanssa ja ope on kirjoittanut kaikkien tilanteeseen osallistuvien nimet viestiin. Ja kertonut mitä tapahtui ja kuinka asiat menivät. Saako ope muuten kirjoittaa muiden lasten nimet viesteihin, jotka tulevat meille?
No tottakai jos Matti ja Pekka ovat tapelleet koulussa, saa vanhemmille lähettää yhteisen viestin, jossa on kaikkien nimet. Mitä siitäkin tulisi jos teille tulisi viesti jossa kerrotaan että Matti on tapellut henkilön kanssa, ja sitten vanhempina joudutte kaivamaan tuon toisen lapsen nimen esille omalta lapseltanne
No olisko sen häiriökäyttäytymisen taustalla turhautuminen, kun ei osaa/opi asioita? Oppimiseen pitäisi voida saada tukea. Ja noin pienen lapsen kohdalla elämän suunta on vielä muutettavissa positiiviseen.
Niin, mutta tiedän varmaksi, että kyseinen ope laittaa muillekin ryhmäläisille Wilma merkintöjä. Olemme keskustelleet näistä muutamien äitien kanssa. Lähinnä ne koskee poikien välisiä lumipallojen heittoja ym. Mutta ihmetyttää kun niissä aina kerrotaan, että ketkä kaikki ovat olleet tilanteessa mukana. Luulisi ettei se kuulu meille. Ap
Luultavasti jos taidot puuttuvat, niin tekee levottomuutta.
Ei tuon ikäisen todistuksella ole mitään merkitystä. Keskittyisin enemmän niihin käytösongelmiin.