Mies ei rakasta?

Pitäisiköhän hänen kanssaan keskustella? Onhohan hän käsitellyt lapsuutensa esim. psykologilla, edes jutellut sinun kanssasi? Surkea lapsuus vaikuttaa niin paljon nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Voi myös olla mielenterveysongelmia.

Itse pystyin olemaan parempi kumppani, vasta kun hoidin ongelmia pois, mitkä olivat mukaani tulleet lapsuuden kotoa. En pääse koskaan täysin eroon, mutta se että tiedostan, mikä on kasvatuksen tulosta, auttaa pyrkimään pois siitä ja ikään kuin kasvatan itse itseäni uudestaan. Uskallan sanoa sen ääneen, että minä rakastan sinua. Jos on lapsena vaille jäänyt rakkautta, on se vaikeaa.

Jo se että kävisi mielessään uudestaan kaiken läpi, saattaa avata silmät, jos ei ole vielä tajunnut kuinka paljon sillä on vaikutusta nykyiseen minään.

Terapia voisi olla ihan hyödyllistä. Rakkauden tunne ei ole pelkästään ylhäältä annettu autuus, siihen joutuu ja pitääkin tehdä työtä, varsinkin pitkän aikavälin suhteissa. Kyllä se voi herätä uudelleen. Miehellä voi myös olla omia kriisejään ja tyypilliseen suomalaiseen tyyliin murehtii niitä yksin kun ei halua vaivata. 

Kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista, kun vastaajien mielestä arkisen ystävällisyyden ja perheen asioihin osallistumisen odottaminen on yliromanttista haahuilua ja pilvilinnojen kyhäilyä.

Mutta asiasta toiseen: yleensä tuollaisella taustalla puoliso on aluksi hyvin, hyvin ihana ja puhuu paljon tunteistaan ja kuuntelee, on lämmin ja rakastava... Oliko?

Vierailija kirjoitti:

Aleksitymia?

Melkoisen yleinen suomalaisilla miehillä. Tietoa löytyy googlettamalla.

Kiitos. Tässä varmasti on osittain vastaus. Toisaalta ensimmäiset vuodet hän osasi vielä jotenkin puhua.

Mutta aleksitymiaan sopisi tuo, että aamulla oli ihan normaali. Näytti jotain kaverinsa kuvaa ja selitti työjuttua.

Miksei vaan voinut vaikka todeta "rakastan rakastan"'

Joo meni kuppi nurin, ja aloin marttyyriksi.

Kyllä rakastettuna olo antaa aika paljon: tunteen että on tärkeä, kosketuksen endorfiinia, tunteen että joku välittää ja ilon arkeen.

Täällä ainoa vinkki on pariterapia. Muu vain kettuilua, en nyt ihan ymmärrä miksi?

Jos sanoisit miehelle kokevasi ettei hän enää rakasta sinua, eikä mies vastaisi siihen mitään, niin olisiko se ihan ok?

Oma päätelmä on että vastaus on: en niin (mutta seurausten takia sitä ei uskalleta sanoa)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista, kun vastaajien mielestä arkisen ystävällisyyden ja perheen asioihin osallistumisen odottaminen on yliromanttista haahuilua ja pilvilinnojen kyhäilyä.

Mutta asiasta toiseen: yleensä tuollaisella taustalla puoliso on aluksi hyvin, hyvin ihana ja puhuu paljon tunteistaan ja kuuntelee, on lämmin ja rakastava... Oliko?

Oli.

Mutta ei hän mikään narsisti ole.. Joten mistä johtuu?

Ap

Minäkin kannatan pariterapiaa. Kerroit, että olette olleet yhdessä parisen vuotta. Siinä vaiheessa suhdetta yleensäkin tulee uudelleenarvioida. Alkuvaiheen 'huuma' on jo mennyt ohi ja alkaa arjen ja vakiintumisen teemat. Aika ajoin kaikissa parisuhteissa on vaiheita, jolloin kannattaa erityisesti käydä läpi sitä, missä mennään ja mitä mahdollisesti pitää muuttaa, jotta voitaisiin paremmin. Usein tämä on turvallisinta ja tasapuolisinta ulkopuolisen avun piirissä, jos omat keskinäiset keskustelut joko tahmovat, toistavat kehää tai muuttuvat riidoiksi. 

Jos jompi kumpi osapuoli ei enää tahdo sitoutua, sille ei toinen tietenkään viime kädessä mahda mitään. Mutta sitä ennen kannattaa käydä läpi, mitä muutoksia ja toiveita kummallakin suhteelle on, jotta siitä voisi tulla sellainen, että sitoutumista tahtookin jatkaa. Joskus se on mahdotonta.Hyvin usein se on mahdollista, jos vuorovaikutus on aitoa ja avointa.

Vierailija kirjoitti:

Mitäkö tehdä...kasvaa aikuiseksi ja lopettaa jo niiden pilvilinnojen rakentaminen.

Mitä tarkoitat pilvilinnalla?

Pariterapiaan siksi että olette molemmat ihan pihalla mikä se parisuhde oikein on. Sullon odotuksia mitä muut tekee omissa suhteissaan ja vertaat omaasi jonkun toisen tekemään. Mieskään ei tiedä mikä se parisuhde on jos kerran tulee oloista jossa sitä ei ole ollut.

Varmasti rakastaa mutta nyt pelottaa vaan ihan s** että pilaa kaiken kun ei vaan osaa eikä ymmärrä.

Tuskinpa olisi sun kanssa suhteeseen lähtenyt saati siihen jäänyt jos ei rakastaisi. Haloo.

Rakastavatko miehet koskaan? Tykkäävät vain parisuhteen mukavuudesta ja kun tilaisuus on, vaihtavat toiseen saadakseen uutta jännitystä.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisiköhän hänen kanssaan keskustella? Onhohan hän käsitellyt lapsuutensa esim. psykologilla, edes jutellut sinun kanssasi? Surkea lapsuus vaikuttaa niin paljon nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Voi myös olla mielenterveysongelmia.

Itse pystyin olemaan parempi kumppani, vasta kun hoidin ongelmia pois, mitkä olivat mukaani tulleet lapsuuden kotoa. En pääse koskaan täysin eroon, mutta se että tiedostan, mikä on kasvatuksen tulosta, auttaa pyrkimään pois siitä ja ikään kuin kasvatan itse itseäni uudestaan. Uskallan sanoa sen ääneen, että minä rakastan sinua. Jos on lapsena vaille jäänyt rakkautta, on se vaikeaa.

Jo se että kävisi mielessään uudestaan kaiken läpi, saattaa avata silmät, jos ei ole vielä tajunnut kuinka paljon sillä on vaikutusta nykyiseen minään.

On käsitellyt lapsuuttaan jonkin verran. Ja alkuun kertoi avoimesti ikävistä kokemuksista. On antanut paljon anteeksi sellaista, mitä en itse ikinä voisi antaa. On kokenut hylkäämisen ja väkivaltaa lapsuudessa, ja parisuhteissa pettämistä.

Isänä on kuitenkin ihan hyvä. Huomattavasti enemmän läsnä lastemme arjessa kuin vaikka oma isäni.

En usko, että saan häntä mihinkään terapiaan, mutta ehkä joitakin julkaisuja voisi lukea.

Nyt olen niin kiukkuinen eilisestä etten itsekään ymmärrä. Olen tehnyt ja antanut ja kestänyt paljon tässä suhteessa, ja tuntuu ettei mikään riitä. Ärsyttää, että rakastuin juuri häneen. Lisäksi alan kuulostaa äidiltäni..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kokea olevani rakastettu. Mies kyllä ostaa pakolliset lahjat, meillä on seksiä ja huolehdimme yhdessä lapsista.

Tuntuu, että miestä ahdistaa ja hän ei ole onnellinen. Hän ei ole pitkiin aikoihin sanonut rakastavansa. Silittää vain kun haluaa seksiä. Välillä tuntuu, että vihaisi minua. On niin kylmä..

Ja eikö tuo hiljaisuus ole selkeä myöntäminen? Miksei hänellä ole pokkaa jättää?

Ap

Yksinkö hän on suhteessa? Kerroit vain mitä mies jättää tekemättä...

Minä silitän, halaan pussaan, menen kainaloon.. Tuntuu että nuo kaikki ahdistaa miestä. Antaa pusun takaisin, mutta ei voi suudella kun alkaa muka panettaa.. Kokee ahdistavaksi että olen lähellä, saattaa huokaista ja valittaa että hänelle tulee kuuma.

Seksin jälkeen kääntää kylkeä ja kuorsaa. Ikinä ei oikeasti enää halaa, ellen tee aloitetta.

Harmittaa kun tiedän, että fyysisiä, puolisoonsa rakastuneita miehiä on olemassa..

Ap

Kuulostaa kyllä kylmältä. En pystyisi itse elämään tuollaisen miehen kanssa. Saan omalta mieheltäni paljon huomiota, pusuja, hipaisuja, kosketusta, huumori on tärkeä. Nauramme yhdessä.

Yli 10 vuotta takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista, kun vastaajien mielestä arkisen ystävällisyyden ja perheen asioihin osallistumisen odottaminen on yliromanttista haahuilua ja pilvilinnojen kyhäilyä.

Mutta asiasta toiseen: yleensä tuollaisella taustalla puoliso on aluksi hyvin, hyvin ihana ja puhuu paljon tunteistaan ja kuuntelee, on lämmin ja rakastava... Oliko?

Oli.

Mutta ei hän mikään narsisti ole.. Joten mistä johtuu?

Ap

Ei tietenkään ole mikään narsisti, eikä tarvitsekaan olla. Hänellä vain alussa oli odotukset hyvin korkealla: sinun kanssasi kaikki olisi täydellistä, sinulta hän saisi kaiken rakkauden, jota vaille on jäänyt, ehtisit aina täyttämään hänen jokaisen tunnetarpeensa, lausumattomat myös, sinun kanssasi olisi aina hyvä sää, ei koskaan pahaa ruokaa ja kalsarit puhtaina. Ymmärrettävä haave, joskin aika itsekeskeinen. Kukaan ei tuohon pysty, joten nyt hänen pilvilinnansa on murskana. Hän kostaa sinulle mulkoilemalla ja piereskelemällä sohvalla, kun sinä hoidat yhteisen elämänne. Odotuksiin ja käytökseen pitäisi vaikuttaa, mutta se voi olla hempommin sanottu kuin tehty. Ehkä kuitenkin kannattaa yrittää, kun hän ei tuon ikävämmin sinua kohtaan käyttäydy.

Ollaan siis oltu yhdessä 10 vuotta. Ekat 3 vuotta meni erinomaisesti, siitä seuraavat 5 ihan mukavasti ja nämä viimeiset vuodet olen kokenut ettei hän rakasta.

Ehkä nuo vuodet välissä meni lasten vauvavuosissa, enkä miettinyt näin paljon.

Nyt kun aikaa olisi, sitä havahtuu kun näkee miten tympeä toinen on.

Ehkä ylireagoin, tai en onnellisten tähtien alla syntyneenä vaan ymmärrä.

Ap

Jos sanoisit miehelle kokevasi ettei hän enää rakasta sinua, eikä mies vastaisi siihen mitään, niin olisiko se ihan ok?

Tämähän tosiaan riippuu miehestä ja hänen kyvystään keskustella. Omani on hieman kallellaan aleksitymiaan ja todennäköisesti ei osaisi reagoida tuohon mitenkään. Voihan olla , että keskusteluyrityksesi tuli hieman yllätyksenä hänelle. Ei meilläkään ole edes alussa tunteista puhuttu vaan mies osoittaa välittämisensä enemmänkin teoilla.

Omalla kohdallani tajusin ettei mies rakastanut. Ei meillä ollut seksiäkään yli kahteen vuoteen eikä suukkoja tai mitään fyysistä, kun mies torjui. Kun yritin kysyä niin tuli jotain tiuskaisua, "että mietippa sitä". Mies kieltäytyi kaikesta yhteisestä tekemisestä. Kun ihmettelin miksei vastannut rakastavansa, kun sanoin rakastavani häntä niin kuulemma riittää, kun sen kerran sanoo.

Elintaso oli hyvä, kun tienasin enemmän kuin hän. Minun kanssa oli helppo asustella, kun huolehdin lapset, laskut, remontit, kaikki enkä valittanut tai haastamut riitaa.

Kyn ilmoitin haluavani eron niin mies oli kärppänä netissä etsimässä uutta naista. Täysin munaton paska.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kokea olevani rakastettu. Mies kyllä ostaa pakolliset lahjat, meillä on seksiä ja huolehdimme yhdessä lapsista.

Tuntuu, että miestä ahdistaa ja hän ei ole onnellinen. Hän ei ole pitkiin aikoihin sanonut rakastavansa. Silittää vain kun haluaa seksiä. Välillä tuntuu, että vihaisi minua. On niin kylmä..

Ja eikö tuo hiljaisuus ole selkeä myöntäminen? Miksei hänellä ole pokkaa jättää?

Ap

Voihan miehesi olla onneton/ahdistunut ihan lapsuudesta johtuvista syistä. Ahdistuneena ja masentuneena on vaikea kokea rakkauden tunteita. Jos sinä rakastat miestäsi, on teillä ihan hyvät mahdollisuudet selvitä tästä. Ehdota miehellesi pariterapiaa. Siellä kyllä selviää myös mahdolliset yksilöterapian tarpeet.

Toisaalta on mahdollista, että käsityksesi rakkauden osoittamisesta ei ole kovin realistinen. Se miten arki sujuu kertoo rakkaudesta. Usein miesten rakkaus näkyy teoissa ei puheissa ;)

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikä idea parisuhdeterapiassa on? Jos mies ei edes sano että rakastaa, mitä ideaa on raahata hänet sinne?

Ärsyttää, koska tuntuu että minä hoidan kaiken. Lapsenhoitajat, yhteisen ajan, lomat, kaiken.

Ajattelin vain lopettaa, luovuttaa. Elää omaa elämää kämppiksenä.. Niinhän mieskin tekee. Vit#iksi meni jo. En jaksa olla yksin se joka pitää kaiken kasassa.

Tuo ettei vaivaudu sanoa rakastavansa, kun suoraan kyseenalaistan kertoo jo kaiken.

Ap

Minusta sun pitää ottaa oma vastuu. Kuulostaa siltä että olet tehnyt liikaa asioita kotona ja tässä avaudut ettet jaksa enää. Siihen riittää se ettet tee kaikkea. Kotityöt kuuluu jakaa toisin. Mutta pystytkö sinä siihen?

Kerroit kuitenkin että on seksiä, niin sinä olet vastuussa omasta nautinnostasi.

Se että sinä et ole tyytyväinen siihen mitä mies sinulle antaa on teidän välinen kemia, ei mies voi loputtomiin "muuttaa" itseään siihen mitä sinä kaipaat kumppanilta. Ehkä se riittää jollekin toiselle ja päinvastoin?

Jos te ette pysty keskustelemalla sanomaan mitä itse tahtoo ja millainen pystyy olemaan, voiko muuttua niin miksi olla yhdessä?

Jokainen pari on löytynyt toisensa. Nähnyt että TUO on niin huippu että haluan olla HÄNEN kanssaan. No? Mitä kuuluu tehdä? Elää arkea ja jos ette pysty niin voi erota.

Kuulostaa huonolta, että sanot miehen lähtevän jos se voittaa rahaa.

Sinä et voi (minä eikä kukaan muukaan) elää kuin omaa elämää. Sinä teet omat valinnat jäädä parisuhteeseen, on sinun oma valinta jäädä miehen kanssa jota kuvailet; laiska, sinä teet kaiken kotona ja mies jättää jos saa rahaa.

Et sinä voi syyttää kumppania omista valinnoista. Tuo on väärin.

Joko tahdotte elää noin, muutatte asioita tai eroatte. En ymmärrä miksi sinä heittäydyt maahan ja sanot että "Ollaan sitten vaan kämppiksiä".

Luettelet paljon asioita jotka heität kumppanin harteille. Onko sinulla mitään hajua miltä miehestä tuntuu olla sinun kumppani? Kun viikonloppu tulee, miten otatte aikaa toisillenne? Miten sinä osoitat rakkautesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista, kun vastaajien mielestä arkisen ystävällisyyden ja perheen asioihin osallistumisen odottaminen on yliromanttista haahuilua ja pilvilinnojen kyhäilyä.

Mutta asiasta toiseen: yleensä tuollaisella taustalla puoliso on aluksi hyvin, hyvin ihana ja puhuu paljon tunteistaan ja kuuntelee, on lämmin ja rakastava... Oliko?

Oli.

Mutta ei hän mikään narsisti ole.. Joten mistä johtuu?

Ap

Ei tietenkään ole mikään narsisti, eikä tarvitsekaan olla. Hänellä vain alussa oli odotukset hyvin korkealla: sinun kanssasi kaikki olisi täydellistä, sinulta hän saisi kaiken rakkauden, jota vaille on jäänyt, ehtisit aina täyttämään hänen jokaisen tunnetarpeensa, lausumattomat myös, sinun kanssasi olisi aina hyvä sää, ei koskaan pahaa ruokaa ja kalsarit puhtaina. Ymmärrettävä haave, joskin aika itsekeskeinen. Kukaan ei tuohon pysty, joten nyt hänen pilvilinnansa on murskana. Hän kostaa sinulle mulkoilemalla ja piereskelemällä sohvalla, kun sinä hoidat yhteisen elämänne. Odotuksiin ja käytökseen pitäisi vaikuttaa, mutta se voi olla hempommin sanottu kuin tehty. Ehkä kuitenkin kannattaa yrittää, kun hän ei tuon ikävämmin sinua kohtaan käyttäydy.

Kieltämättä totta. Muistan kuinka sanoin hänelle etten sitten ole mikään 50-luvun nainen, olen sotkuinen ja inhoan hinkkaamista. Olin kuitenkin alussa myös dramaattinen, mutta ei hän sitä pelästynyt. Riideltiin ja oltiin aitoja. Mies oli ihan äärimmäisen rakastunut, vähän omistushaluinen, ja sanoi mielettömän kauniita asioita. Rakastuin aitoon ihmiseen joka tunsi, puhui, pyysi anteeksi ja rakasti.

Nykyään jäljellä on nyrpeä ja tyytymätön kuori sohvannurkassa. Lapsille kiva; minua vihaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aleksitymia?

Melkoisen yleinen suomalaisilla miehillä. Tietoa löytyy googlettamalla.

Kiitos. Tässä varmasti on osittain vastaus. Toisaalta ensimmäiset vuodet hän osasi vielä jotenkin puhua.

Mutta aleksitymiaan sopisi tuo, että aamulla oli ihan normaali. Näytti jotain kaverinsa kuvaa ja selitti työjuttua.

Miksei vaan voinut vaikka todeta "rakastan rakastan"'

Joo meni kuppi nurin, ja aloin marttyyriksi.

Kyllä rakastettuna olo antaa aika paljon: tunteen että on tärkeä, kosketuksen endorfiinia, tunteen että joku välittää ja ilon arkeen.

Täällä ainoa vinkki on pariterapia. Muu vain kettuilua, en nyt ihan ymmärrä miksi?

Jos sanoisit miehelle kokevasi ettei hän enää rakasta sinua, eikä mies vastaisi siihen mitään, niin olisiko se ihan ok?

Oma päätelmä on että vastaus on: en niin (mutta seurausten takia sitä ei uskalleta sanoa)

Ap

Mutta oletko itse miettinyt miten mies kokee sinut kumppanina?

Kyllä mä väitän että moni nainen satuttaa miestään sillä että itse tahtoo romantiikkaa ja kosketusta kun alkuhuuma vaimenee ja alkaa miehen grillaaminen.

Kun syytät miestä sanomalla: "Et taida rakastaa minua" Niin näin ulkopuolisena voin sanoa että mikä sinä olet sanomaan noin hänelle?

Mitä miehen kuuluu sanoa tuohon? Naisena tämä on helppo -sanot että rakastan! Ja lankeat jalkoja suutelemaan..

Mutta oikeasti, sinä vaan äsken sanoillasi puukotit toista.

Sinä kaipaat että mies tulee luoksesi halaamaan ja vannoo rakkauttaan. Mutta mies yhtälailla kokee että sinä voit mennä hänen kainaloon.