Oletteko huomanneet, että Jumala oikeasti loi paratiisin eläimille mutta ei ihmisille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tässä sitten ihmisten ruveta metsästämään ja syömään toisia ihmisiä? Eläimet tappavat toisiaan ravinnon vuoksi, mutta on myös eläimiä, jotka tappavat huvikseen.

Mutta lihansyöjäeläimet eivät lisäännytä ja säilö toisia eläimiä purkkeihin, tiloihin joissa ne eivät voi elää, ne vain ovat olemassa, voidakseen tappaa sen halutessaan omien makunystyröidensä vuoksi, vaikkei se (liha) ole edes välttämätöntä. 

SAATI  voidakseen hyväksikäyttää niitä muilla tavoin, kuten ihminen tekee (sirkus, akvaariot, delfinaariot, koe-eläimet, mitä kaikkia keinoja ihmisillä onkaan riistää muita elollisia - kyllä, myös toisia ihmisiä).

On tuossa perääkin. Itse ajattelen niin, että ihminen on hintana ajattelukyvyn kehityksestä joutunut eroon luontaisesta vaisto-ohjauksesta, ja tämä on tehnyt ihmisen elämän monella tapaa vaikeaksi ja myös epätyydyttäväksi. Totta kai se on antanut myös paljon hienoja etuja.

Tästä aiheesta on muuten hyvä psykologi / antropologi Steve Taylorin kirja "The Fall", jossa hän kuvaa sekä historiantutkimuksen että antropologisen nykyisten alkuperäiskansojen parissa tehdyn tutkimuksen näkökulmasta tätä uskonnollisesti syntiinlankeemukseksi kuvattua tapahtumaa. 

Näyttäisi, että jonnekin vuoteen 4000 eKr asti ihmisyhteisöt ovat eläneet varsin miellyttävästi: kulttuurit ei ole olleet sotaisia, sukupuolet eivät ole alistaneet toisiaan, ihmisillä ei ole ollut halua haalia omistuksia tai vallata maita (edes maanviljelysyhteiskunnissa - nomadeillehan maan omistuksen käsite ei ole merkittävä muutenkaan). Maapallolta löytyy vieläkin kansoja, jotka elävät hyvin samaan tapaan.

Mutta sitten tapahtui jotain ilmeisesti Saharan alueen kuivumisen seurauksena, ja ihmiset alkoivat taistella vähenevistä resursseista, puolustaa reviireitään, miehet pitää naisia kurissa. Siinä sivussa älyllinen kekseliäisyys ja teknologia räjähti kasvuun, mikäpä parempi motivaatio keksiä kuin että henkiinjäänti on siitä kiinni. Ei onnellisena luonnon antimista elävät rennot, stressittömät "lankeamattomat" vailla huolta huomisesta kehity niin kun ei ole tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tässä sitten ihmisten ruveta metsästämään ja syömään toisia ihmisiä? Eläimet tappavat toisiaan ravinnon vuoksi, mutta on myös eläimiä, jotka tappavat huvikseen.

Johdonmukaisempaa olisi ajatella, että ihmisen kuuluu elää juuri oman lajinsa vaistojen mukaan, niinhän ne muutkin eläimet tekeee. Ei pikkulintu ota mallia karhusta tai norppa sudesta, vaan ne seuraavat kukin laji omia sisäisiä impulssejaan. 

Ihmisellä tämä tosin voisi ainakaan enää olla aika vaikeaa, ne vaistot on painuneet niin syvälle tietoisen ajattelun kohinan taakse, että on vaikeaa enää tietää mitkä on alkuperäisiä vaistoja. Ei ainakaan pelkillä vaistoilla nykyihminen pystyisi elämään käytännössä missään, tarvitsee myös saada opetusta ympäristössä eloonjäämiseen. Aika hieno juttu sinänsä, että eläimistä monet voivat tuosta vaan suunnilleen syntymänsä jälkeen mennä maailmaan ja pärjätä, löytää ruoan, parittelukumppanin jne.

AP ei kyllä ole koskaan katsonut luonto-ohjelmia tai tutustunut muutenkaan siihen, mitä eläinten elämä on. Paratiisi siitä on kaukana. Helvettiä se ennemminkin on. Ei tuolla luonnossa mitkään bambit kirmaile pelloilla laulaen lintujen kanssa onnesta tihkuen.

Lintu liikkuu nykien ja jatkuvasti päätänsä käännellen, jotta se ehtisi tarkentaa katseensa ympäristössään jatkuvasti vaaniviin petoeläimiin. Korkeintaan korkealla oksalla roikkuessaan voi edes vähän hellittää, vaikka silloinkin voi tulla haukka tai lajitoveri kimppuun milloin vain. Ruokaa ei todellakaan ole tarjolla missään buffetissa, vaan sitä etsitään joka päivä eikä aina löydetä. Kun se saa matoja ja muita loisia, jalka irtoaa tai lihansyöjäbakteeri järsii siipeä irti, niin se vain kärsii niistä, päivät ja vuodet, eikä pääse lääkäriin saati saa lääkkeitä niihin. Kun se sairastuu, niin joku tulee nokkimaan sitä silmiin ja mahdollisesti syö sen elävältä.

Gasellikin on niin onnesta soikeana, kun leijonat sen saavat kiinni ja alkavat syömään kiveksiä ja sisuksia kauan ennen kuin henki edes lähtee. Hyvällä tuurilla sitä kidutusta kestää sentään vain muutama tunti, eikä vuorokautta.

Vierailija kirjoitti:

Näyttäisi, että jonnekin vuoteen 4000 eKr asti ihmisyhteisöt ovat eläneet varsin miellyttävästi: kulttuurit ei ole olleet sotaisia, sukupuolet eivät ole alistaneet toisiaan, ihmisillä ei ole ollut halua haalia omistuksia tai vallata maita (edes maanviljelysyhteiskunnissa - nomadeillehan maan omistuksen käsite ei ole merkittävä muutenkaan). Maapallolta löytyy vieläkin kansoja, jotka elävät hyvin samaan tapaan.

Sä lienet lukenut jotain satukirjoja, tai sitten tuolla kirjoittajalla on ollut jokin uskonnollinen motiivi satuilla omiaan. Metsästäjä-keräilijät ovat kaikkea muuta paitsi rauhanomaisia, enkä minä ole nähnyt mitään todisteita siitä, etteivätkö väkivalta olisi menneisyydessä ollut iso osa elämää aina.

http://johnhawks.net/weblog/reviews/life_history/aging_evolution/hill_2…

http://mrgadfly.com/changing-minds-how-my-views-on-paleolithic-violence…

Armo on minusta oksettava ja vastenmielinen asia. Ihmiset yhdistävät armon johonkin hyvään ja mahtavaan, mutteivat syvemmin pohdiskele asiaa.

"Antaisit nyt armon käydä oikeudesta!"  Armo on oikeuden vastakohta, ja väärin. Armo on pahan tekijän suojelemista uhrin kustannuksella. Armo on pahuutta ja vääryyttä.

Monet uskonnot perustuvat siihen, että ihminen saa kiduttaa, kiusata, rääkätä ja tuhota toisia eläviä mielin määrin koko ikänsä, kunhan mielikuvituskaveriltaan pyytää anteeksi ja lausuu uskontunnustuksen.

Ne uhrit joutukoot helvettiin koska eivät palvoneet mielikuvituskaveria. Kuka oikeamielinen sellaista heppua edes kumartaisi joka on paha?

Vääryyksien ja pahojen tekojen anteeksi antaminen on jumalalta todella sikamaista ja röyhkeää, koska eihän häntä ole rääkätty ja kidutettu, vaan sitä uhria. Uhri kärsii ja kituu.

Taivas/kadotus jako on naurettava.

Järkevintä olisi sielunvaellus ja tekojensa sovittaminen käytännössä.

Haluan uskoa erään kirjailijan näkemykseen, jossa ihminen kuolemansa jälkeen joutuu ja saa henkioppaansa avustuksella käydä koko elämänsä läpi. Hän joutuu siinä kokemaan kaikki pahat ja hyvät tekonsa myös toisen ihmisen näkökulmasta. Hän joutuu tuntemaan ne tunteet itse, joita toiselle aiheutti.

Se on oikeudenmukaista. Se on hyvä ja oikein. Ei mikään krisujen armo ole hyvää. Se on väärin.

Ehkä muinaisjuutalaisten satuja ja tarinoita ei pidä ottaa luonnontieteellisenä todistuksena.

Mytologia on tarkoitettu nautittavaksi, ei uskottavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Sen takia lapsiakaan ei enää synnytetä kun ollaan liian itsekkäitä. Toisaalta Jumala on katsonut, ettei tällaisten ihmisten edes tarvitse enää lisääntyä.

Mahtavaa että näet Jumalan ajatukset. Onko Allah samalla linjalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jumalasta en tiedä, mutta just eilen mietin, miten kaikki luonnossa kulkee omalla painollaan, paitsi ihminen. Ollaanko me edes osa luontoa vai luonnosta irrallissia, mutta riippuvaisia olentoja.

Olemme siitä erilaisii, että Jumala juurikin antoi meille vapaan tahdon, jota eläimillä ei ole. Eli meille annettiin mahdollisuus olla joko lajimme mukaisia tai muuttua paholaisen myötä ahneiksi, pettäviksi, väkivaltaisiksi jne. Ne 7 kuolemansyntiä siis.

Miettikäämme siis?

Älä nyt sinäkin laita pahantekijöiden tekoja teon kohteeksi joutuneiden vastuulle.

Kaikkia yksilöitä ei voi niputtaa pahan lapsiksi. Tutkimuksen mukaan omatunto puuttuu alle 10 prosentilta.

On myös ihmisiä jotka ei ole pahoja.