Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eroan puolisostani hänen arvomaailman vuoksi

voivoielamata
15.05.2018 |

Olen päättänyt erota puolisostani hänen 16 vuotiaan lapsen vuoksi. Tai lähinnä kai siksi että hänen arvomaailmansa on eri kuin minulla. En voi ymmärtää hänen maailmaansa ja sitä että eletään vailla mitään tavoitteita.
Olemme olleet naimisissa vasta kaksi vuotta ja koko ajan puolisoni lapsi joka siis asuu meillä on ärsyttänyt minua, etenkin se teinipasha, kun mitään ei tehdä, kiukutaan vaan ja vaaditaan asioita. Ruoka on kakkaa jne. Hänen ainuat tehtävät on viedä roskis ja tyhjentää astianpesukone, muuta ei vaadittu. Teinin äiti on kuollut aikoja sitten ja asunut isänsä kanssa kahdestaan ja isä ei ole opettanut mitään tapoja, edes käsienpesua vessareissun jälkeen. Isän mielestä riittää että koulusta saa 5 joka aineesta. Tottuneet asumaan kuin pellossa kun taas minä en. Koulu ei kiinnosta ja sieltä lintsataan aina kun mahdollista, myös töistä lintsaa koska toivoo saavansa potkut.
Minuun kaikki vaikuttanut niin että olen alkanut juomaan enemmän ja enemmän, lihonut 10 kiloa ja elämän ilo junttien kanssa asuessa on hävinnyt. Pariterapiassakin ollaan käyty tuloksetta. Maailmamme ja näkemyksemme on niin erilaistet. Etenkään en voi sietää miehen saamattomuutta ja sitä että antaa teinin johtaa koko showta. LINTSAUKSEN ja VALEHTELUN hyväksyminen on pahinta jonka mieheni hyväksyy lapseltaan.
Erotessa saan ainakin rauhan sisimpääni ja voin huolehtia itsestäni ja kunnostani sekä vielä löytää uuden suhteen. Miksi pilaisin elämäni tilanteessa jossa minun ei ole pakko olla.

Kommentit (36)

Vierailija
21/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei nyky nuoret vaan suostu syömään sitä teidän lapsuutenne herkkuruokaa. Se on hyvä se

Vierailija
22/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä sama. Rakastan kyllä miestä, mutta oli pakko lähtee. Katotaan parin vuoden päästä, kun lapset lentää pesästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi pitää erota? Muuta vain eri asuntoon, ja näe miestä siellä.

En ymmärrä, miksi aina pitää ottaa avioero.

Vierailija
24/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten ihmeessä sä onnistuit muuttamaan yhteen ja menemään vielä naimisiin miehen kanssa, joka on tuollainen isä? Nyt ei liikene edes sympatiaa, saat syyttää tilanteesta itseäsi.

Mielenkiinnosta, miten miehesi suhtautuu siihen, että aiot erota?

Vierailija
25/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sellaisten ihmisten kanssa voi asua ja elää, joilla ei ole alkeellistakaan hygieeniakäsitystä tai käytöstapoja.

Av-mammat peukkujensa mukaan ovat kaikki tuollaisia sikoja.

Vessassa kun käydään niin kädet pestään vaikkei koskettu paskaan ja kuseen.

Hyi helvetti mitä elukoita olette. Yäk.

Omassa kodissa ei tarvitse sietää tuollaisia sikoja. Kiva kun mihinkään ei uskalla omassa kodissa koskea, kun toiset klähmivät saastaisilla käsillä joka paikan.

Eroa!

Eroa äläkä sössötä.

Vierailija
26/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Alkoi jo ennen papin aamenta. Ajattelin että rakkaus muuttaa kaiken mutta toisin kävi...

Et taida itsekään olla viisain valinta parisuhdemarkkinoilla. Onneksi sinunlaiset tyhjäpäät tunnistaa jo ensimmäisten minuuttien aikana, kun alkaa juttelemaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan kummia vastauksia!! En katsois tuollaista pätkääkään! Ihan oikein teet ap! Onnea kun pääset eroon tuollaisesta miehestä :D

Vierailija
28/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan kummia vastauksia!! En katsois tuollaista pätkääkään! Ihan oikein teet ap! Onnea kun pääset eroon tuollaisesta miehestä :D

Miehestä jonka on itse alunperinkin valinnut :D 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisi sitä ottaa vastuun omista juomisistaan ja lihomisistaan.

Vierailija
30/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan kummia vastauksia!! En katsois tuollaista pätkääkään! Ihan oikein teet ap! Onnea kun pääset eroon tuollaisesta miehestä :D

Voisin onnitella, jos ap huomattuaan miehen viat ja puutteet kertoisi että ei aio enää jatkaa suhdetta, mutta nyt...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Alkoi jo ennen papin aamenta. Ajattelin että rakkaus muuttaa kaiken mutta toisin kävi...

Tässä naisen logiikka pähkinänkuoressa.

Vierailija
32/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan kummia vastauksia!! En katsois tuollaista pätkääkään! Ihan oikein teet ap! Onnea kun pääset eroon tuollaisesta miehestä :D

Onnea aloittajalle tosiaan tuottamastaan elävästä oppimateriaalista, jota ei kannata muiden ohittaa. Jos jo seurustelu vaiheessa huomaa, että ei esim. ne arvomaailmat kohtaan ei kannata mennä naimisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä päätös. En minäkään kattelis tuommoista.

Vierailija
34/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan kummia vastauksia!! En katsois tuollaista pätkääkään! Ihan oikein teet ap! Onnea kun pääset eroon tuollaisesta miehestä :D

Kyllä meidän nyt pitäisi ylistää ja ihailla tälläistä naista joka tekee noin rohkean ja itsenäisen teon!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuvitteli siis ap taas muuttavansa miehen ihan toisenlaiseksi? Ja ihan puskista tuli ettei se mies muuttunutkaan sellaiseksi, kuin päiväunissa oli kuvitellut??? Ihan itse olet kätesi paskaa työntänyt, älä tänne tule itkemään surkeita päätöksiäsi.

Vierailija
36/36 |
15.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä tässä miehessä on ongelma? Lapsi on hänen, ja hän saa lapsensa kasvattaa miten haluaa.

No, sen ärsytyksen ymmärrän, jos ap joutuu siivoamaan lapsen jäljet, mutta mitä hän välittää,mettä lapsi lintsaa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan kaksi