Aviciin dokkari just nyt TV2

Tosi mukavan oloinen kaveri. Sen takia varmaan pörräsikin se hyötyjäparvi perässä. Huomasi suojelevan yksityisyyttään, kun kamera kuvasi Timin ja äitinsä puhelua. Silloin hätisti kuvaajaa pois. Naisystävänsä lapsineen onnistui pitämään piilossa elinaikanaan. Se puhelu liikutti, mulla lähes täsmälleen samanikäinen poika. Kaverit, työ ja oma itsenäisyydentarve vahvasti etusijalla, äidin osana soitella, että tulepas joskus käymään. Ei aina vastaakaan, kiireinen ikäluokka tuo -89.

Vierailija kirjoitti:

Samaistuin Timiin siinä kohtaa kun kertoi lukeneensa introverteista. Ja oli ihan innoissaan kun löysi selityksiä sille, miksi on sellainen kun on. Valitettavasti tässä ekstrovertteja suosivassa yhteiskunnassa meidän muiden täytyy joskus lukea paperilta että ei meissäkään mitään vikaa ole. 

Minulle kolahti tässä se, kun hän pohti kuin introverttiyttä ja introverttejä pidetään jotenkin huonompana.

Omaa ulkoista elämää ei tietenkään voi verrata tuohon menestykseen, mutta taitaa olla niin että nuo toiset ei oikeasti ymmärrä millaista on olla introvertti. Joka on jossain vaiheessa syvillä haavoilla, kun toisten tarvitsevuus on mitä on. Tuossa oli kyse myös äärimmäisestä exhaustiosta, uupumuksesta.

Herkkien introverttien hyväksikäyttäjille ja kaikille hyväksikäyttäjille, laitan tässä terveiset Timin, itseni ja muutaman muun puolesta: Olette pelkkiä loisia.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni serkku on myös aikamoinen stressaaja. Koko ajan murehtii jotain eikä osaa olla paikallaan. Masennustakin oli jossain vaiheessa ja keskittyminen vaikeaa. Jos ei muuta keksi niin ajelee vaan ympäriinsä autollaan ja soittelee/viestittelee kaikille turhanpäiväisiä asioita. Moneen kertaan on sanottu, että älä nyt herranen aika stressaa tuollaista, mutta ei se mitään auta. Välillä itsellänikin on sellainen fiilis, että pakko tehdä jotain, mutta kun kuvittelen, että jos se olisi päivästä toiseen, niin olisi se varmaan aika raskasta.

Aviciilla oli oikeastaan koko maailma avoinna, oli rahaa tehdä mitä ikinä haluaa, mutta ymmärrän, että siinä voi tulla sellainen fiilis, että mikään ei tunnu enää miltään. Kun on saanut tehdä rakastamaansa asiaa eli musiikkia, muttei kuitenkaan kestä introverttina keikkailua, niin onhan se raskasta. Ihmiset ympärillä koittavat hyötyä, terveys on mitä on ja ahdistus päällä. Sitten kun on nähnyt maailmaa eikä tunne olevansa missään kotonaan, niin onko elämässä enää mitään, mitä odottaa? Että sitä se elämä on, kun on mahdollisuus saada kaikki ja on silti hukassa.

"I tried carrying the weight of the world

But I only have two hands

I hope I get the chance to travel the world

But I don't have any plans

I wish that I could stay forever this young

Not afraid to close my eyes"

Useimmat introvertit ei soittele/ viestittele turhanpäiväisistä asioista. Introverttiys EI ole persoonallisuushäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian nopeasti sai kaiken ja kyllästyi myös nopeasti kaikkeen.

Toisaalta joo, voi olla niinkuin sanoit. Mutta olisiko kyllästynyt, jos ei olisi ajettu loppuun ennen aikojaan?

Toki suhtautui itsekin intohimoisesti työhönsä, eikä osannut "jarrutella". Mutta kyllä nämä managerit ja muut painoivat päälle minkä pystyivät. Ei osannut nuori poika pistää hanttiin menestyksen huumassa.

Olisi kyllästynyt. Hän sanoi suoraan, että keikat sisälsivät vain pieniä ohimeneviä hetkiä, jolloin tuntui hyvältä. Mutta suurimmaksi osaksi kiertueet ja keikat olivat pelkkää ahdistusta, stressiä ja paniikkia. Eli tuo elämä oli täysin vastaan sitä, mikä olisi ollut hänen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta hyväksi.  Kauheaa elää elämänsä niin, että on jatkuvassa ahdistuksessa ja stressitilassa. Tuo on kun painostetaan tekemään sellaista, mihin toinen ei luonnostaan kykene. Introverttina hän olisi nauttinut enemmän pelkästään siitä musiikin tekemisestä. Häntä ei olisi pitänyt painostaa esiintymiseen. Toki olisi vielä tarvinnut terapiaa omien rajojen ymmärtämiseen ja ein sanomiseen. Minua säälitti, kun hän puhui, ettei missään ole kotia. Introvertille olisi todella tärkeää, että on se oma rauha ja yksityinen paikka, jossa latautua ja tuntea olonsa turvalliseksi. Kamalia nuo ihmiset hänen ympärillään.  Koko ajan puhuivat päälle, eivätkä antaneet hänen kunnolla edes ilmaista väsymystään. Puhutaan ja puhutaan vain toista ympäri. Yritetään käännyttää päätä. Toinen lähes sammumiskunnossa ison leikkauksen ja kipulääkkeiden takia ja silti tuputetaan haastatteluita. Ja kun vihdoin sanoo, etten minä enää pysty, minä kuolen jos joudun jatkamaan tätä, niin edelleen selän takana sovitaan lisää keikkoja ja kasvotusten painostetaan keikoille, jotka piti olla jo peruttu. Kyllä ovat olleet rahan ahneita paskiaisia!!!

Herkkänä Introverttina sanon, että tulee aika usein pohdittua näitä asioita, että onko sitä edes tarkoitettu tähän yhteiskuntaan. Koen jatkuvasti alemmuutta siitä, että olen huonompi kuin nuo muut, jotka "painavat täysillä eteenpäin". Varmaan liippaa läheltä tämänkin miehen ajatuksia. Kaikki paineet vielä päälle, niin ymmärrän miksi päätyi ratkaisuunsa.

Ei se ole sanottu, että hänen itsemurhansa johtui näistä stressaavista esiintymisistä. Ehkä hän olisi (vaikka kymmenen vuotta myöhemmin) päätynyt samaan vaikka olisikin säästynyt maailmanmaineelta ja jäänyt näpertämään laulujaan tukholmalaiseen nörttikammioonsa. 

Jotkut meistä vaan eivät kestä elämää.

Hirveä verenimijä se manageri. Ei itse ole taitoa tehdä tuollaista ja ottaa kaiken hyödyn irti. Ahdistava ohjelma.

Eikö niillä nyt ollut sitä rahaa jo pilvinpimein?

Kyl kyl, mutta usein ideat tulevat eri ihmisiltä kuin itse esiintyviltä. Niin se toimii.