Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä epätyypillisestä syömishäiriöstä (BED) parantuneita/toipuneita?
10.05.2018 |
Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia, miten päästä eroon tästä psykologisesti vaikeasta häiriöstä. Voiko tästä edes päästä eroon, vai onko pyrkimyksenä nimenomaan vain tulla niin hyvin toimeen oireiden kanssa kuin mahdollista? Parannunko koskaan täysin, entä ovatko ääripäät ja totaalikiellot vaarallisia vai onko nimenomaan kohtuus esim. herkuissa kaltaiselleni se vaikeampi tie? Taustaa sen verran, että olen käynyt kolmen vuoden psykoterapian ja tehnyt vuosien ajan itsetutkiskelua ja opiskelua aiheesta, sekä ravinnosta että henkisestä puolesta. Terapiassa ei keskitytty pelkästään syömiseen tai kehonkuvaan, mutta ne kaikki asiat mitä siellä käsiteltiin, kietoutuvat kuitenkin varmasti aina jollain tasolla yhteen syömisoireiluni kanssa. Lohtusyömisen ja siitä syntyvän syyllisyyden taustalla on usein syvemmät syyt kuin pelkkä ruoka, sen tiedostan ja ymmärrän. Olen edistynyt näiden vuosien aikana todella paljon, elämänlaatuni on parantunut ja ongelmien tilalle/lisäksi on tullut kasapäin hyviä asioita (nykyään minulla on hyvät ja terveet elintavat tätä tunnesyömiseen verrattavissa olevaa herkuttelua lukuunottamatta, johon repsahdan usein niistä hyvistä rutiineista huolimatta) jotka tekevät häiriötaipumuksista paljon vähemmän hallitsevia kuin ennen, mutta olen silti edelleen toisinaan surullinen ja hukassa. Harmittaa ajatus siitä, että tulen jossain määrin aina kamppailemaan näiden asioiden kanssa.
Onko teillä tullut sellainen päivä tai piste häiriön kanssa, että olette tajunneet ettei mitään häiriötä enää olekaan? Pystyttekö elämään ja syömään normaalisti, vai tuleeko esim. ahmiminen tai tunnesyöminen eteen aina joskus, vaikeina aikoina tai hetkinä? Mistä olette saaneet eniten apua, oletteko esim. tarvinneet jotain tiettyä terapiaa tai ruokavaliota? Kaikenlaiset kokemukset ja vinkit ovat tervetulleita. Nimenomaan se psykologinen puoli syömisessä on se "pääongelma", ei pelkkä tiedon tai motivaation puute. Luulen että aihe on vieläkin laajempi kuin luullaan ja ainakin itselläni ulottuu monelle elämän osa-alueelle, sekä syyt että seuraukset.
Kommentit (3)
Itse alan nyt toipua, olen sairastanut BEDiä eri voimakkuuksilla ikävuodet 17-36.
Itselläni oireita pahentaa totaalikiellot ja niukat dieetit, joissa syömiset rajattu. Näitä en olekaan enää viiteen vuoteen harrastanut, eivät ne sovi mulle, vaan ennemmin tai myöhemmin saavat minut oireilemaan tosi pahasti, ruoka pyörii pakonomaisesti mielessä 24/7 ja ahmin sitten hirveät määrät.
Nyt alan pikkuhiljaa toipua, tai osoittamaan toipumisen merkkejä. Avaimet siihen ovat olleet pitkän oppimisen takana, ja niitä ovat mm. nämä:
-lopetin laihduttamisen ja jopa toivomisen että olisin laihempi (vaikeaa, mutta mahdollista!)
- piti opetella ajattelemaan, että kaikki syömiset sallittuja, milloin vain, mitä vain. Toki pitää syödä säännöllisesti terveelliset riittävän isot annokset! Eikä niistä livetä, vaikka olisin juuri "sortunut" syömään suklaalevyn yms. Eli ei mitään "rankaisua" syömättömyydellä, jos onkin syönyt enemmän/muuta kuin ajatteli.
- tärkeimpänä ehkä se, että piti keksiä elämään jotain ruokaa/laihduttamista suurempaa ja koukuttavampaa. Jotain josta innostuu, joka vie ajatukset pois ruoasta, laihdutuksesta yms. Itse koukutuin liikuntaan. Hassua ehkä.. mutta haluan nykyään vahvan, terveen, notkean, lihaksikkaan, hyväkuntoisen kehon ja olon. Sillä ei ole väliä, mitä painan. Treenaan paljon ja lujaa(kin), toki aloitin varovasti. Muitakin uusia asioita löysin elämääni. Uskon esimerkiksi, senkin avulla saa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
En ole lihonut enää, en kyllä laihtunutkaan. Mutta jo painonnousun pysäyttäminen ja bed-oireilun loppuminen/vähentyminen on iso asia itselleni.
Tsemppiä sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse alan nyt toipua, olen sairastanut BEDiä eri voimakkuuksilla ikävuodet 17-36.
Itselläni oireita pahentaa totaalikiellot ja niukat dieetit, joissa syömiset rajattu. Näitä en olekaan enää viiteen vuoteen harrastanut, eivät ne sovi mulle, vaan ennemmin tai myöhemmin saavat minut oireilemaan tosi pahasti, ruoka pyörii pakonomaisesti mielessä 24/7 ja ahmin sitten hirveät määrät.
Nyt alan pikkuhiljaa toipua, tai osoittamaan toipumisen merkkejä. Avaimet siihen ovat olleet pitkän oppimisen takana, ja niitä ovat mm. nämä:
-lopetin laihduttamisen ja jopa toivomisen että olisin laihempi (vaikeaa, mutta mahdollista!)
- piti opetella ajattelemaan, että kaikki syömiset sallittuja, milloin vain, mitä vain. Toki pitää syödä säännöllisesti terveelliset riittävän isot annokset! Eikä niistä livetä, vaikka olisin juuri "sortunut" syömään suklaalevyn yms. Eli ei mitään "rankaisua" syömättömyydellä, jos onkin syönyt enemmän/muuta kuin ajatteli.
- tärkeimpänä ehkä se, että piti keksiä elämään jotain ruokaa/laihduttamista suurempaa ja koukuttavampaa. Jotain josta innostuu, joka vie ajatukset pois ruoasta, laihdutuksesta yms. Itse koukutuin liikuntaan. Hassua ehkä.. mutta haluan nykyään vahvan, terveen, notkean, lihaksikkaan, hyväkuntoisen kehon ja olon. Sillä ei ole väliä, mitä painan. Treenaan paljon ja lujaa(kin), toki aloitin varovasti. Muitakin uusia asioita löysin elämääni. Uskon esimerkiksi, senkin avulla saa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.En ole lihonut enää, en kyllä laihtunutkaan. Mutta jo painonnousun pysäyttäminen ja bed-oireilun loppuminen/vähentyminen on iso asia itselleni.
Tsemppiä sulle!
Kiitos sinulle valtavasti, tässä tuli paljon hyviä neuvoja. Juuri tuo rankaiseminen ja syömisten rajoittaminen ym. taitaa olla itselläkin kierteen takana. Jaksan pari viikkoa seurata tarkasti syömisiäni, liikkua paljon ja pitää tarkkaa päiväkirjaa elintavoistani jne. mutta sitten se laihdutus/terveellisyys loppuu repsahdukseen josta alkaa kahta kauheampi mässäilyn putki, jonka jälkeen palaan "ruotuun" eli sen ruokapäiväkirjan eli "elämäni kontrolloinnin" pariin. Ap
Minulla on yli 30 vuotta kyseistä häiriötä takana, eikä paranemista taida tapahtua koskaan.