Elämäni on täysin tuhottu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata enää tarttua niihin lääkärien sanomisiin. Nyt alat rakentamaan ja suunnittelemaan sitä uutta itseäsi ja uutta tulevaisuuttasi. Ihmisiä, jotka epäilevät kykyjäsi tulee varmasti vastaan. Näkisin kuitenkin että tuossa tilanteessa vähintään alemman korkeakoulututkinnon suorittaminen olisi se paras idea ja sitten työnhaku todella laajalta alueelta. Suomalaiset työnantajat ovat todella nirsoja nykyään, mutta jos tarpeeksi isolta alueelta hakee niin se unelmien työpaikka varmasti löytyy. Rohkeasti vain opiskelijavaihtoon jne. Sinulla on vielä vuosikymmeniä aikaa toteuttaa haaveita sen jälkeen kun olet työelämässä. Myös kielitaito on tärkeää.

Kyllä ne sanomiset ja jotkut valheelliset kirjaukset vaan aikalailla sekoitti ja vaikutti mun elämään negatiivisesti. Esim. itsetunto on niin matalalla kuin olla ja voi, ja varmasti tulee vaikuttamaan opiskelemaan mennessä siihen sosiaaliseen puoleen, koska on elämässä niin paljon muutakin kuin opiskelu ja työelämä.

Lääkärissä nimenomaan keskitytään ongelmiin ja negatiivisiin puoliin. Eihän kukaan ihminen voi tuntea sinua läpikohtaisin alle tunnin tapaamisen perusteella, ideana on kirjoittaa tiivistelmä ongelmistasi muille lääkäreille. Ei niitä muut luekaan kuin lääkärit, mutta jos niissä oikeasti on suoranaisia valheita, voit tehdä lääkärille oikaisupyynnön tai viedä asian eteenpäin. Se vain saattaa olla niin aikaa ja energiaa vievä prosessi, ettei välttämättä ole se arvoista.

Kyllä tiedoissa on ihan suoranaisia ja törkeitäkin valheita. En tiedä jaksanko viedä asiaa eteenpäin, kun ajatelen, että tavallaan olen jo siirtynyt eteenpäin, ja noista asioista on pari vuotta aikaa. Silti ärsyttää, että tietoihin on kirjattu tuollaista. Puhuin joistain näistä asioista tänään ystäväni kanssa, ja kyllä hänkin oli pahoillaan, ja ihmetteli, miten lääkäri on voinut kirjoittaa tuommoista, että aika törkeä valhe.

Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Ratkaise opiskelu/työ ensin. Keskity sitten asunnon hakemiseen. Etsi yhteisöjä ja harrastuksia, joissa viihdyt.

Vierailija kirjoitti:

Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Ratkaise opiskelu/työ ensin. Keskity sitten asunnon hakemiseen. Etsi yhteisöjä ja harrastuksia, joissa viihdyt.

Kämpän haut ja säästäminen etenee tässä samalla kokoajan. Sosiaalisesta elämästä ei tule mtn niin pitkään aikaan, kunnes saan oman kämpän, voin kutsua ystäviä kyläilemään ja elää vapaasti omaa elämääni.

Myös itsetunto on aika matalalla, kun en tällä hetkellä opiskele, tee töitä tai omista edes kämppää. Vaikuttaa aika paljon itsetuntoon ja sos.elämään..

Samalla pitäisi päästä kouluun: pääsykokeet on kesäkuun alussa, tai sit syksyllä lähihoitajaopinnot.

Et nää kaikki pitäisi silleen edetä rinnakkain, et pääsisin oikeesti elämässä eteenpäin.

Haloo, asun vieläkin lapsuudenkodissani, tää asia aiheuttaa mulle tosi paljon häpeää ja rajoittaa elämääni.

Up

Up

Aattele jos sä laittaisit itses kuntouttamiseen sen energian jonka olet laittanu tänne niihin kymmeniin aloittamisi kitinäketjuihin niin voisit voida nyt jo paljon paremmin.

Mutta ehkä  valittaminen on sulle helpompaa kuin itses kuntouttaminen, vaikka se täältä kerjäämäsi  huomio ei  sua paranna.Eikä itsesääli.

Vierailija kirjoitti:

Aattele jos sä laittaisit itses kuntouttamiseen sen energian jonka olet laittanu tänne niihin kymmeniin aloittamisi kitinäketjuihin niin voisit voida nyt jo paljon paremmin.

Mutta ehkä  valittaminen on sulle helpompaa kuin itses kuntouttaminen, vaikka se täältä kerjäämäsi  huomio ei  sua paranna.Eikä itsesääli.

Oon koittanut kuntouttaa itteeni. Hain amkiin, pääsin esivalintakokeista läpi. Tänään näin kaveria. Eilen kävin salilla (kunto huonontunut sairastelun takia, kun ei ole päässyt urheilemaan).

Kelassa kävi sekaannus, ja oon maksanut vahingossa 40% veroja, kun sen vero%:n kuului olla 0%. Ihmettelin, kun olin niin köyhä, enkä voinut tehdä mtn. No ei ihme.

Ei siinä ole mitään hävettävää, että asuu kotona. Eipähän mene rahaa vielä vuokraan ja voit säästää tulevaa asumista varten ennakkoon, elleivät vanhempasi sitten pyydä sinulta nimellistä vuokraa.

Eli olet se sama, joka on avannut täällä todella monta ketjua samasta aiheesta "Lääkärit tuhosivat elämäni". No kävitkö jo psykiatrilla, toukokuussahan sen piti olla?

Vierailija kirjoitti:

Eli olet se sama, joka on avannut täällä todella monta ketjua samasta aiheesta "Lääkärit tuhosivat elämäni". No kävitkö jo psykiatrilla, toukokuussahan sen piti olla?

Kävin, hyödyllinen käynti oli, sain vihdoin kahden vuoden odotelun jälkeen unilääkkeet, vihdoin nukun yöt, ja olen päivällä toimintakykyinen, kun en joudu zombina olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Ratkaise opiskelu/työ ensin. Keskity sitten asunnon hakemiseen. Etsi yhteisöjä ja harrastuksia, joissa viihdyt.

Kämpän haut ja säästäminen etenee tässä samalla kokoajan. Sosiaalisesta elämästä ei tule mtn niin pitkään aikaan, kunnes saan oman kämpän, voin kutsua ystäviä kyläilemään ja elää vapaasti omaa elämääni.

Myös itsetunto on aika matalalla, kun en tällä hetkellä opiskele, tee töitä tai omista edes kämppää. Vaikuttaa aika paljon itsetuntoon ja sos.elämään..

Samalla pitäisi päästä kouluun: pääsykokeet on kesäkuun alussa, tai sit syksyllä lähihoitajaopinnot.

Et nää kaikki pitäisi silleen edetä rinnakkain, et pääsisin oikeesti elämässä eteenpäin.

Haloo, asun vieläkin lapsuudenkodissani, tää asia aiheuttaa mulle tosi paljon häpeää ja rajoittaa elämääni.

Häpeää???

Enpä arvannut miten häpeällistä asiaa ehdotin lapsillemme, kun siirtyivät yliopistoon, joka on kotimme lähellä. Ehdotin nimittäin, että asuisivat kotona, ettei tarvi ottaa lainaa. Suostuivat ja vaikuttivat vieläpä tyytyväisiltä, mahtoivatko teeskennellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tuli psykoosi tms?

Ei kun vakava masennus, puolesta naamasta, jaloista ja käsist hävisi osittain tunto ja olin kuumeessa vuoden.

Borrelioosi tai aivoverenvuoto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sattui niin, että duunaritaustaiset vanhempani yrittivät saada minut pois lukiosta vaikka opintomenestykseni oli hyvä ja suosittelivat vaihtamaan viimeisenä vuotena ammattikouluun. Sitten kun valmistuin lukiosta ja pääsin yliopistoon, niin isäni mielestä minun ei olisi ollut kannattavaa aloittaa opintoja siellä. Kuulemma tulee vain pettymyksiä jos yrittää kivuta liian korkealle. Vanhemmillani on hyvät työt, mutta varsinkin isäni pelkää epäonnistumista tai jotain.

Olisin vanhempieni suosittelemilla aloilla ihan vääräntyyppisessä työssä ja saisin huomattavasti vähemmän palkkaa.

Joskus ulkopuolisten tai perheenjäsenten neuvot voivat pilata elämän. 

Ei kuulosta uskottavalta. Vanhemmat useimmiten haluavat lapsilleen parempaa, mitä ovat itse saaneet. Jos totta, olen pahoillani puolestasi.

Ei, kun on hyvinkin uskottavaa. Tuon vuoksi huono-osaisuus periytyy. Ja ylisukupolvien köyhyys kulkeutuu eteenpäin kasvatuksen myötä. Ei tueta lasta, houkutellaan kulkemaan omia polkuja, kun ne on "varmempia". Varma tie leipäjonoon kyllä.