Luovutetut siittiöt käytössä?

Meille selvisi reilut kaksi vuotta sitten, että miehellä kromosomivian vuoksi vain n. 20 siittiötä/näyte. Haluttiin yrittää omilla siittiöillä ensin, mutta jo silloin mietittiin, että jos ei omilla onnistuta, niin sitten yritetään luovutetuilla. Meille tehtiin 4 ICSIä + pas:it ilman ainoatakaan plussaa. Neljännen ICSIn jälkeen päätimme viime syksynä siirtyä luovutettuihin siittiöihin. Ymmärtääkseni olisimme päässeet heti jatkamaan hoitoja, mutta meille oli tehty julkisella 3 ICSIä ja sitten kuukauden verran sitä miettivät, että voivatko jatkaa hoitojamme vai onko meidän siirryttävä yksityiselle. Julkisella hoitoja jatkettiin, mutta sitten tuli heille joulutauko ja päästiin yrittää ekaa inssiä vasta tammi-helmikuussa. Silloin ovis-plussa sattui lauantaille, eikä inssiä voitu tehdä. Seuraavassa kierrossa päästiin inssiin asti, mutta tuli negaa. Seuraava kierto jäi sitten taas väliin polin pääsiäistauon vuoksi. Nyt odottelen seuraavia kuukautisia alkamaan minä päivänä hyvänsä ja olin jo valmistautumassa seuraavaan hoitoon, mutta sitten viime viikolla minulle selvisi, että poli on vain kolme viikkoa auki pääsiäisloman ja kesäloman välissä, eikä minun ovulaationi mahdu siihen väliin. Joten tänään soittelin yksityiselle klinikalle ja siellä sitten tehdään seuraava inssimme.



Silloin kun tämä päätös lopettaa omilla siittiöillä yrittäminen tehtiin, meille molemmille oli selvää, että tuskin tulemme koskaan omilla siittiöillä lasta saamaan ja olimme aivan varmoja luovutettuihin siittiöihin siirtymisestä. Sitten jossain vaiheessa mulle kuitenkin heräs kauheesti epäilyjä tuon asian suhteen - lähinnä siitä että kun ei yhtään tiedä mikä se toisen puolen perimä on. En kuitenkaan uskonut edelleenkään onnistumiseen omilla ja juttelemalla mieheni ja ystävieni (joista yhdellä luovutetuilla siittiöillä alkunsa saanut lapsi) kanssa, sain varmuuteni takaisin. Sen jälkeen ei ole epäilyksiä enää herännyt. Jos tällä keinolla saamme oman pienokaisen, olemme ikionnellisia - riippumatta perimänpuolikkaasta...!

Jotenkin en osaa niin kamalan tarkkaan sanoa miltä tämä koko prosessi on tuntunut, mutta muistan kyllä varsin hyvin kun saatiin ensimmäiset simppatestien tulokset ja niistä selvisi ettei siittiöitä löydy lainkaan. Se oli varsinainen shokki. Tunne oli myös ahdistava siinä mielessä, että nyt ei ollut edes mitään mahdollisuuksia siihen, että saattaisikin tapahtua ihme ihan ilman hoitoja.



Aika alkuvaiheessa kuitenkin päätettiin, että jos ei biopsiasta löydy siitiöitä, niin lähdemme koittamaan luovutettuja. Jotenkin tuntuu, että se että lapsi mahdollisesti syntyisi meidän perheeseen ja olisi näin ollen vauvasta asti meillä, tuntuisi jotenkin enemmän omalta kuin esimerkiksi adoptoitu lapsi (tosin tietystihän adoptio lapsikin olisi yhtälailla oma, mutta jotenkin tunne on tällä hetkellä tämä).

Jos käy niin ikävästi, että itsessäkin olisi jotain häikkää, niin voisin kuvitella käyttäväni myös luovutettuja munasoluja. Itse ajattelen näitä asioita lähinnä solutasolla (siis että munasolut ja siittiöt ovat vain soluja eikä se ole NIIN olennaista keneltä ne ovat) ja tärkeintä on kuitenkin se lapsi.



Saatavuudesta en osaa vielä tarkkaan sanoa, mutta käytiin eilen asiasta juttelemassa lääkärimme kanssa ja sovittiin, että seuraavista kuukautisista soitan aikaa SSG:n ja sitten sen jälkeen voitaisiin sopia jo inssi (jos nyt niin onnellisesti asiat olisivat, että munatorvet olisivat auki). Eli toukokuun puolessa välissä jo olisi mahdollisesti ensimmäinen hoito.

Olemme Väestöliitossa hoidossa, joten en osaa sanoa miten julkisella puolella homma toimii.



Mutta, näin meillä.

Tosiaan meilläkin asian pohtiminen on vielä niin alussa, ettei olla tehty päätöstä suuntaan eikä toiseen. Mutta kyllä tämä reitti tuntuisi itsellekin paremmalta kuin adoptio...



Vaikkakin, välillä tulee ajatuksia siihenkin suuntaan, että pitäisikö sittenkin unohtaa koko lapsiasia... No, tällaista vuoristorataahan tää lapsettoman elämä on!