2,5-vuotias kiusaajakaveri

muiden kanssa ja aina se ei suju ihan ongelmitta. Lapset ovat erilaisia, toiset tempperamenttisempia kuin toiset. Tietenkään kenenkään satuttaminen tai lelun kädestä vieminen ei ole sallittua, mutta aina ne käskyt ja kiellot eivät mene perille ihan heti ensimmäisellä sanomisella. Mutta ehdottomasti pitää kuitenkin puuttua, jos lapsi kiusaa toisia. Itse varmaankin ottaisin oman lapseni pois tilanteesta, mikäli hän kielloista huolimatta esim. tönisi ja satuttaisi muita. Mutta sen vuoksi en kyllä lopettaisi kokonaan kyläilyä, ehkäpä seuraavalla kerralla leikit sujuisi paremmin.



Oma esikoiseni on rauhallisimmasta päästä, mutta kerhoissa ja leikkipuistoissa menoa seurattuani ymmärrän kyllä hyvin myös vilkkaampienkin lasten äitejä. Ja eihän lapset voi koskaan oppia leikkimään nätisti yhdessä, jos eivät saa edes harjoitella. Aikuisten valvonnan alla tosin.



Positiivisella palautteella voi myös olla voimakkaampi vaikutus kuin negatiivisella. Tarkoitan siis sitä, että jos muistaisi myös kehua lapsia siitä, kun leikit sujuvat hienosti. Tätä keinoa olen yrittänyt soveltaa vähän joka asiaan, kun välillä elämä 2,5-vuotiaan kanssa tuntuu olevan pelkkää käskemistä ja kieltämistä.

sekä jatkuvasti raastaa lelut toisen kädestä, eiköhän siihen niinkuin kaikkiin muihinkin kiellettäviin asioihin kuulu viimeisenä keinona ko. toiminnan estäminen! Jos äiti kieltää ja toruu mutta lapsi jatkaa, on aika ikävää että niin moni tuntuu pitävän tätä riittävänä. Että lapsi voi vaikka kynsiä toisen naaman verille tai satuttaa tätä mielin määrin jos kerran päättää olla tottelematta äitiä?! Jos lapsi ei muuten usko, niin äidin homma on pitää lapsi keinolla millä hyvänsä poissa pahanteosta.

Varmaan äiti voi myös ilmoittaa lapselle, että jos tämä touhu ei lopu niin lähdemme kotiin. Tuon ikäinen kyllä ymmärtää mitä se tarkoittaa, ja äidin on tietysti oltava valmis toteuttamaan uhkauksensa jos lapsi jatkaa.



Voi olla, että vierailut vähenevät, lyhenevät tai muuten kärsivät tällaisesta toiminnasta, mutta kyllä jokaisella lapsella on myös oikeus olla ilman tuollaista seuraa niin kauan kun mikään muu ei auta.



Jos riehuvan lapsen äiti ei onnistu pitämään lastaan poissa toisen kimpusta, sinä kyllä saat ja lapsesi kannalta mielestäni sinun pitääkin puolustaa häntä. Istutte sitten vaikka tapaamisen ajan sylikkäin tai mitä tahansa, mutta niin että lapsi ei joudu kärsimään.

Periaatteessa suurin osa meistä on samaa mieltä, mutta itse olen muutamien muiden kanssa samoilla linjoilla, että " kiusaamisen" ja satuttamisen suhteen pitää olla tiukempi. Totta kai varmaan jokainen vanhempi kieltää, mutta aivan kuten jotkut sanoivatkin, kieltoa pitää myös valvoa. Ihan normaalia tuon ikäisen käytöstä, kun olla tottelematta kieltoa.

On rasittavaa valvoa lasten leikkejä, mutta tässä asiassa pitää olla tiukka. Kerta kaikkiaan on olemassa asioita, joita EI saa tehdä ja se lapsen pitää oppia. Varmasti se kestää, mutta vähemmän aikaa, kun lasta " kädestä pitäen" opastetaan.

On myös tärkeää, ettei vain tiukasti valvota ja kielletä. Lasten mielenkiintoa voi pyrkiä opastamaan positiivisesti tiettyyn suuntaan. Kiusaamisasiassa pitää olla ehdoton, mutta eihän se tarkoita, että muuten vain ja ainoastaan ollaan negatiivisia ja kielletään. Kun on kielletty ja pyydetty anteeksi, voidaan tilanne unohtaa ja tehdä jotain kivaa.

Voi pyhä yksinkertaisuus. Tekisin saman aina uudelleen ja uudelleen- tarvittaessa vaikka satoja kertoja tai vaikka enemmänkin. Lisäksi yrittäisin opastaa lasta erimielisyyksiä aiheuttavien tilanteiden toiminnassa ja kehuisin hyvästä käytöksestä. Ja todellakin olen sitä mieltä että positiivisella palautteella pääsee lapsen kanssa pidemmälle kuin jatkuvilla kielloilla, mutta tämä vaatii vielä enemmän tilanteiden seuraamista/ohjaamista kuin kiellot ja poistaminen leikeistä.

Nyt jos äiti on henkisesti ja fyysisesti rasittunut " kahvipöytäterapian" tarpeessa, niin sitten lienee keinona että tuo toisen lapsen äiti hoitaa tilanteiden selvittelyn. Eli tässä tilanteessa alkuperäinen kysyjä kertoo lapselle mitä heillä saa tehdä ei saa ja vahtii lasten leikkejä. Tarvittaessa kiitellään oikein vuolaasti " kylläpä sinä leikit hienosti" , mutta myös kielletään (tai muotoillaan kielto positiivisesti halutuksi toiminnaksi). Eli tässä toimii yhteisöllinen kasvatus. Jos joku ei jaksa, niin sitten autetaan.

Ja alkuperäiselle, en minäkään osaa yhtä tiukasti sanoa toisten lapsille ja koen ettei se ole sallittuakaan. Omalle lapselle voi tosiaan osoittaa laajemmalla skaalalla tunteitaan. Vähitellen sitä kai kuitenkin joissain tilanteissa oppii itsekin toimimaan toisten (tarpeeksi tuttujen) lasten kanssa vastaavasti kuin omansakin.

rentis:

ja muutkin, jos lapsi siitäkin huolimatta, että äiti toimii täsmälleen kuten neuvoit, on edelleen tottalematon ja käyttäytyy ei toivotulla tavalla. Kaikille lapsille kun ei kasvatus tehoa yhtä helposti kuin toisille.

Ja tuossa jo muutamat muut äidit osasivat sen kauuniimmin sanoiksi pukea, että elämä sellainen lapsen kanssa todella hankalaa.

Kuvitelkaapa sellaisen lapsen äitiä ; elo lapsen kanssa kotonakin on rasittavaa, kun kaikesta pitää uhmata ja vääntää. Tämä henkisesti ja fyysisesti rasittunut äiti on todellakin " kahvipöytäterapian" tarpeessa, mutta kun lapsen kanssa ei uskalla lähteä edes perhekerhoon, kun viilipytyt jäävät jalkoihin ja muut äidit katsovatpaheksuen..... Ja sitten ihmetellään miksi äideillä on jokus paha olla. Ammattiapua voi hakea, sekä äidille ja lapselle, mutta sen saaminen voi olla kiven alla.

Ja ihan oikeasti paras apu olisi ymmärrys ja suvaitsevaisuus toisilta äideltä !

TIETYSTI kielletty toiminta estetään, jos lapsi ei kielloista ja toruista huolimatta lopeta huonoa käytöstä. Tämä on ihan itsestäänselvyys ja harmi, että sen joutui sanoiksi pukemaan. Mutta aina löytyy joku, joka ei joko ymmärrä tai haluaa vaan saivarrella...



Minä olen henkilökohtaisesti muutamankin kerran ottanut omat " vaahteranmäen eemelini" kainaloon ja eristänyt heidät tilanteesta, joissa ovat tehneet pahojaan. Muutama kerta on riittänyt ja lapsi on oppinut. Myös anteeksipyynnön opettelu on kuulunut asiaan.



Minä kritisoinkin sitä, miten ap suhtautui serkkunsa lapseen. Lapsi on lapsi ja viaton tuollaisen panettelun edessä. Minunkin neuvoni on, että puutu itse tilanteeseen, jos toinen äiti ei siihen pysty. Ja jäitä hattuun, nämä tilanteet ovat varmaan alkusoittoa sille mitä tuleman pitää. Viilipyttytenavankin on joskus lähdettävä kouluun, sitä ennen ehkä jopa kerhoon tai muuhun, jossa kaikki lapset eivät seuraa sormi suussa mitä muut tekevät.

Toivottavasti et tarkoittanut tätä lausetta niin kuin minä sen ymmärsin. Eli siis rauhallinen lapsi ei osaisi olla tarpeeksi sosiaalinen? Mitä huonoa siinä on, jos lapsi on esim. ujo ja arka? Omani ei tosin ole tällainen mutta sattuu vain olemaan tosi rauhallinen tyyppi. Hän tykkää leikkiä kaikkien lasten kanssa mutta on aina ymmällään, jos joku kiusaa. Me käymme kerhossa ja muskarissa, jossa lapsi nauttii olostaan; hän ei seuraa sormi suussa muiden menoa, kuten sinä asian ilmaisit. Ja mitä sitten vaikka seuraisikin?

Tuntuu, että monet pitävät lapsen aktiivisuutta, riehakkuutta, puolensapitävyyttä (onkohan oikea sana...) tavoiteltavina ominaisuuksina ja samalla rauhallisuutta, arkuutta ja ujoutta pidetään heikkoutena. Jokaisella lapsella on oikeus olla temperamentiltaa juuri sellainen kuin on mutta kellään (ei edes pienellä lapsella) ole oikeutta kiusata tai tallata ketään jalkoihinsa.

Molemmat lapseni ovat hyvin eriluonteisia (tosin toinen on vasta pieni vauva) mutta molemmat aion kasvattaa niin, että toiset ihmiset on otettava huomioon. Eli luonteesta huolimatta he tulisivat toimeen kaikkien ihmisten kanssa.

Pyhveli:

Viilipyttytenavankin on joskus lähdettävä kouluun, sitä ennen ehkä jopa kerhoon tai muuhun, jossa kaikki lapset eivät seuraa sormi suussa mitä muut tekevät.

Me vanhemmathan emme voi muuttaa lapsen temperamentin tasoa suuntaan tai toiseen. Annetaan vilkkaitten olla vilkkaita ja rauhallisten rauhallisia. Minusta tuntuu kovin ikävältä, että pientä viatonta lasta väheksytään sen takia, että äiti olisi kasvattanut siitä ujon tai aran. Jotkut todellakin tuntuvat olevan sitä mieltä, että " sittenpähän äitikin näkee mitä on saanut aikaan, kun vie ujon lapsen kouluun, kerhoon tms." SURULLISTA!

ja kukakohan sen -pienen ja viattoman lapsen tallaamisen- aloitti?



Vilkasta lasta siis saa mollata minkä kerkeää, KIUSAAJAKAVERIKSI tms.

mutta annapa olla, jos sanan säilä osuu omaan arempaan mussukkaan! Tiikeriäiti hyökkää puolustamaan lankoja pitkin... Ja mistäköhän se johtuikaan, ettei lapsi osaa itse pitää puoliaan, vaan antaa toisen viedä lelut käsistään? No eipä ole tarvinnut pitää puolia, kun äiti on joka paikassa suuna ja päänä.



Ja edelleenkin: Se lelun vienti EI ole mielestäni sallittua eikä minkään muotoinen kiusaaminen.



Omat lapseni eivät ole vieneet leluja toisten käsistä, mutta heiltä ei myöskään olla niitä otettu. Osaavat pitää puoliaan ja HEI! kyllä se tässä maailmassa on ihan hyvä avu. ( ei tietenkään röyhkeydellä, puolia voi pitää muullakin tapaa)

Itse taidan olla sitten oikein kaikkien pihan äitien kauhu. Minä nimittäin komennan surutta sekä omaani, että muiden lapsia. En ole sen kummemmin tätä harkinnut aikaisemmin, se vaan menee ihan " luonnostaan" , siis joku luonnevika...Mutta jos joku vie toisen kädestä lelun, niin käsken antaa takaisin. Jos ei anna, niin sitten minä menen ja otan sen pois ja annan takaisin tälle jolta se on otettu. Kyse on tosin näistä n.2-vuotiaisa, eli pitkälliset keskustelut ja neuvottelut eivät ole kovin hedelmällisiä. Toki joka kerta kerrotaan miksi ei saa tehdä noin jne.



Itse odotan samaa muilta äideiltä, jos oma lapseni ei osaa käyttäytyä. Joka asiaa ei lapsen oma äitikään kerkiä nähdä, jolloin toisten puuttuminen on erittäin tervetullutta. Myös toisen äidin tai ylipäätään vieraan aikuisen komentaminen menee paremmin perille. Meidän 2-vuotias osaa käyttäytyä nyt aika hyvin, mutta vähän päälle vuoden ikäisenä kun alettiin käydä hiekkalaatikolla jne. niin vahdittava oli kun saattoi yhtäkkiä alkaa lapiolla huitomaan toisia yms. Nyt odotellaan sitä uhmaikää, mitäs sitten alkaakaan tapahtumaan...



Nyt meillä on ollut saman ikäinen hoitolapsi, ja tietysti välillä leluista tulee riitaa. Hyvää oppia ollut meidän tytölle, kun omatkin lelut pitää jakaa toisen kanssa ja leikkiä niillä vuoron perään. Huonoimmin leikit sujuvat kun alkaa väsyttämään ja molemmilla lapsilla alkaa pinna lyhenemään. Silloin huudetaan ja kiukutaan, joskus myös tönitään.



Hankalia juttuja sinänsä, kielletty toiminta pitäisi estää, mutta se varmasti vaatii aika monta kertaa asiaan puuttumista, ennen kuin se menee perille. Toisaalta jos lapsi on tosi väsynyt eikä kerta kaikkiaan jaksa käyttäytyä eikä huomion ohjaaminen muualle tepsi, niin sitten ei kun huilailemaan ja uusi yritys jonain toisena päivänä! Eli kärsivällisyyttä molemmille äitiosapuolille. Tilanteet voivat muuttua nopeastikin kun lapsi kehittyy, muutama kuukausi eteen päin voi olla taas ihan toinen ääni kellossa!