Täysin epäinhimillistä kohtelua kunnan terveysasemalla!
Olen jo 5 vuotta syönyt säännöllisesti erästä uni- ja mielialalääkettä. Useat lääkärit ovat sanoneet, että lääkettä ei missään nimessä saa lopettaa yhtäkkiä, vaan vähentää vähitellen. Yhtäkkisestä lopettamisesta tulee pahoja oireita, kuten unettomuutta, kylmää hikeä, ahdistunut olo jne. Perjantaina soitin terveyskeskukseen ja pyysin uusimaan reseptin samalle päivälle, koska lääkettä oli enää kahdelle päivälle jäljellä. Resepti luvattiin uusia. Sunnuntaina apteekissa hämmästys oli suuri kun reseptiä ei oltukaan uusittu. No jouduin nukkumaan yhden yön ilman lääkettä koiran unta vieroitusoireiden kanssa.. Kylmää hikeä pukkasi koko yön. Tänään maanantaina soitin terveyskeskukseen ja kysyin, miksi reseptiä ei oltu uusittu. Sairaanhoitajan mukaan tapahtunut joku sekaannus ja lupasi laittaa reseptin tälle päivälle uusintaan. Kysyin, että pitääkö minun tulla varmuuden vuoksi akuuttivastaanotolle uusimaan resepti. Sanoi, että ei tarvi. No, puoli neljältä sairaanhoitaja soittaa, että pitääkin tulla akuutti vastaanotolle, että reseptiä ei voida muuten uusia. Sanoin, että tulen saman tien. No, sairaanhoitaja sanoi että tälle päivälle ei enää ehdi, että tule huomenna. Kerroin mun kamalasta olosta ja siitä, ettei lääkettä voi yhtäkkiä vaan lopettaa ja en pärjää toista yötä ilman lääkettä. Sanoin, että tulen terveysasemalle tänään. Ehdin juuri ja juuri klo. 15.55 terveysasemalle, mutta siellä kukaan ei suostunut reseptiä uusimaan koska terveyskeskus menee kiinni klo. 16. Kerroin tilanteen varmaan kymmenen kertaa sairaanhoitajalle ennen kuin meni jakeluun, että resepti ON UUSITTAVA tälle päivälle ja että terveyskeskuksen henkilökunta on tässä mokannut. Yksi lääkäri sitten suostui erittäin kiukkuisena laittamaan reseptin uusintaan, vaikka hänen työpäivä oli loppumassa. Mitä tämä kohtelu on oikeasti?? Tuntuu, että kun on mielialalääkkeestä kyse, niin sairaanhoitajien ja lääkärien kohtelu on tosi epäkunnioittavaa ja aliarvostavaa. Mitä jos kyse olisi ollut sydänlääkkeestä tai muusta fyysiseen sairauteen liittyvästä lääkkeestä? Miksi potilaalle ensin syötetään monta vuotta koukuttavia mielialalääkkeitä ja sitten reseptiä ei suostuta uusimaan ja potilasta kidutetaan unettomilla öillä? Mitä jos minulla olisi ollut huomenna tärkeä työpäivä ja olisin tehnyt vieroitusoireiden takia jonkun vakavan virheen töissä? Mihin tällaisesta kohtelusta voi valittaa?
Kommentit (18)
Lääkkeet pitää uusia vähintään viikkoa ennen niiden loppumista. Eikä tarvii soitella minnekään, uusit Kannasta. Sieltä myös näkee, onko uusittu vai ei, ei tarvii juosta apteekissa kyselemässä. Tk ei mokannut, vaan sinä.
Niin siinä mokasin minä, että en uusinut reseptiä ajoissa. Mutta siinä vaiheessa tk mokas, kun lupaa uusia, mutta ei silti uusi. Sanoin vielä perjantaina, että pitää nyt tietää että ehtiikö resepti perjantaiksi koska lääkettä on niin vähän jäljellä. Olisin muuten jakanut lääkkeen niin, että sitä riittää maanantaiksi tai tiistaiksi. Mutta lupasi uusinnan perjantaille. Sitten tänään tuo, että ensin sanotaan puolen päivän aikaan että ei tarvitse tulla akuuttiin ja puoli 4 soitetaan, että pitääkin tulla akuuttiin (kun ei ole enää mahdollisuutta ehtiä tälle päivälle!) Siis wtf. Työskentelen itsekin sote alalla enkä koskaan kohtelisi asiakkaitani näin.... Ap
Tämä ei ole ollut täällä kyllä ennen, mutta en ihmettelisi jos jollekin muulle olisi käynyt samalla tavalla. Sen verran ammattitaidotonta porukkaa tämän kaupungin tk:ssa. Ap
Ei-toivottua populaation osaa yritetään harmaalla alueella liikkumalla vähentää. Pientä "mokailua", josta kukaan ei joudu vastuuseen, diagnoosien viivästymistä etenkin syöpäsairauksien kohdalla ja kaikenlaista muuta kepitystä. Oma suosikkini on mt-potilaiden mahdottomuus sairastua fyysisiin sairauksiin - kaikki oireet johtuvat mt-ongelmista
Joo tämän olen huomannut, ettei missään keneltäkään saa niin huonoa kohtelua kuin kunnan tk:ssa jos on joku mt-diagnoosi papereissa. Minua arvostetaan kaikkialla muualla: työelämässä, harrastuspiireissä, järjestötoiminnan puolella jne. Olen siis täysin normaali ja selväjärkinen ihminen, vaikka mulla onkin tämä mielialalääkitys ja mt-diagnoosi. Kunnan tk:ssa kohtelu vaan jotain käsittämätöntä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä et uusinut reseptiä ajoissa?
En ole ap, mutta joskus jokin asia vain unohtuu, erityisesti jos sairastaminen muutenkin verottaa voimia tai esim. vaikuttaa muistiin. Terveyskeskus mokasi myös jutussa useampaankin kertaan - väittivät uusivansa ensin samana päivänä, seuraavaksi uusivansa reseptin ilman terveyskeskuksessa vierailua, ja kolmanneksi vielä kieltäytymällä uusimasta reseptiä. Yksi tai kaksikin mokaa on vielä ok jos asiaa pahoitellaan, mutta ei tuollaisesta kohtelusta hyvä mieli jää.
Vierailija kirjoitti:
Ei-toivottua populaation osaa yritetään harmaalla alueella liikkumalla vähentää. Pientä "mokailua", josta kukaan ei joudu vastuuseen, diagnoosien viivästymistä etenkin syöpäsairauksien kohdalla ja kaikenlaista muuta kepitystä. Oma suosikkini on mt-potilaiden mahdottomuus sairastua fyysisiin sairauksiin - kaikki oireet johtuvat mt-ongelmista
Tämä viimeinen. Ihan käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä et uusinut reseptiä ajoissa?
En ole ap, mutta joskus jokin asia vain unohtuu, erityisesti jos sairastaminen muutenkin verottaa voimia tai esim. vaikuttaa muistiin. Terveyskeskus mokasi myös jutussa useampaankin kertaan - väittivät uusivansa ensin samana päivänä, seuraavaksi uusivansa reseptin ilman terveyskeskuksessa vierailua, ja kolmanneksi vielä kieltäytymällä uusimasta reseptiä. Yksi tai kaksikin mokaa on vielä ok jos asiaa pahoitellaan, mutta ei tuollaisesta kohtelusta hyvä mieli jää.
Sh puhelimessa ei voi tietää, uusiiko lääkäri sen vai ei. Ne kyllä useimmiten lupaavat sen uusimisen, sitä en tajua miksi, koska lääkäri voi sen torpata.
Heh. Itse yritin uusia e-pillerireseptiä reilu kk ennen viimeisen liuskan loppumista. Oli pari vkoa käsittelyssä, kunnes soitin tk:hon. Siellä sanottiin että laittavat eteenpäin. Soitin taas viikon päästä, kun sitä ei vieläkään oltu uusittu. Pari päivää ennen pillereiden loppumista minulle soitettiin ja sanottiin, että tämän kerran uusitaan yhdelle 3 kk:n paketille, että voin sen yhden paketin hakea kun on kiire saada ehkäisy, mutta sitten pitää mitata verenpaine ja ilmoittaa tulokset heille, jotta uusivat reseptin seuraavaksi vuodeksi. Meinasi siinä se verenpaine nousta. :D
Joo käsittämätöntä, että sh:t lupaavat uusia puhelimessa, vaikka ei ole varmaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä et uusinut reseptiä ajoissa?
En ole ap, mutta joskus jokin asia vain unohtuu, erityisesti jos sairastaminen muutenkin verottaa voimia tai esim. vaikuttaa muistiin. Terveyskeskus mokasi myös jutussa useampaankin kertaan - väittivät uusivansa ensin samana päivänä, seuraavaksi uusivansa reseptin ilman terveyskeskuksessa vierailua, ja kolmanneksi vielä kieltäytymällä uusimasta reseptiä. Yksi tai kaksikin mokaa on vielä ok jos asiaa pahoitellaan, mutta ei tuollaisesta kohtelusta hyvä mieli jää.
Kukaan mielialaläkitystä syövä ei jätä reseptiä uusimatta koska vierotusoireet ovat kamalat. Pitää olla idiootti jos tätä ei saa edes tehtyä. Vastuunotto pitää aloittaa jostain.
inhimillinen virhe joten ei ole epäinhimillistä kohtelua. ylireagoit.
Kerrotko, mikä lääke ja millä annoksella?
Nykyäänhän on niitä nettipalveluita, joista voi pyytää reseptinuusintaa.
Myös Terveystalon chatissa voi pyytää. Jos siis on oikeasti hätä.

Eihän ap jättänytkään reseptiä uusimatta. Muisti vain asian vasta kaksi päivää ennen reseptin loppumista.
Joskus ihminen vaan voi unohtaa jotain vähän tärkeämpääkin. Väitän että sinäkin olet joskus unohtanut jonkun asian jolla on ollut ei-kannattavia seuraamuksia.
Näköjään suurin ongelma jutussa oli se, että sairaanhoitajat lupailevat puhelimessa turhia.
Jos minulle olisi kaynyt noin niin apteekista olisi annettu 5 pilleria ja olisivat soittaneet laakarille reseptin uusimisesta. Tosin voin myos pyytaa uusimista netissa.
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko, mikä lääke ja millä annoksella?
Nykyäänhän on niitä nettipalveluita, joista voi pyytää reseptinuusintaa.
Myös Terveystalon chatissa voi pyytää. Jos siis on oikeasti hätä.
Eihän esim terveystalon chatissa kukaan potilasta tuntematon voi uusia eikä varsinkaan tuollaisia vieroitusoireita aiheuttavia vahvoja lääkkeitä.
Ja sitäpaitsi ei tuo chat ole ilmainen.
Miksi ihmeessä et uusinut reseptiä ajoissa?