Eron jälkeen tunnen olevani epäonnistunut
Olin mennyt nopeasti kihloihin sillä olimme alusta asti hyvin rakastuneita, ja puhuimme miten ihanaa tulee olemaan kun saamme opinnot alta ja voimem mennä naimisiin ja muuttaa uudelle paikkakunnalle.
Nyt kahden vuoden jälkeen tuli ongelmia miehen masennuksen takia ja hän päätti kävellä suhteesta kun ei uskonut että voimme korjata suhdetta, sillä hän ei halunnut hakea apua mielenterveysongelmiinsa.
Vituttaa koska olin vasta muutama kuukausi sitten esitellyt miehen äidilleni, kun asumme niin kaukana ettei aiemmin ollut onnistunut. Nyt en uskalla kertoa perheelleni erostamme sillä uskon että he ajattelevat minun olevan tyhmä ja epäonnistunut ihminen kun uskoin niin sokeasti rakkauteen.
Ole armollinen itsellesi. Elämää jatkuu vaikka tuntuu, että häpeään kuolee. Ei siihen (onneksi) kuole. Ero ei ollut sinun syysi ja päätöksen teki mies.
Itse erosin pitkästä liitosta vaimon aloitteesta. Ei auttanut vaikka yritin mitä, vaimo ei halunnut jatkaa yhdessä. Ei merkannut yhteinen historia, uhraukset tai lapset mitään. Tuntui että koko elämä hajosi palasiksi. Niitä palasia olen nyt kasaillut muutaman vuoden ja yritän muotoilla elämääni uudelleen.
En sano että sinun tilanteesi on helpompi, koska ero on aina järkytys, mutta tilanteesi ei ole niitä pahimpia. Ero saattaa jopa olla pitkällä aikavälillä parempi ratkaisu kuin elämä masentuneen miehen kanssa. Tiedän, kuulostaa raadollisesti, mutta sellaista elämä näköjään on.