Kannattaako väkivaltaisesta parisuhteesta erota heti vai yrittää terapiaa?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, nyt tiedän miten toimia. :) ilmeisesti mies hakkaa minua tahallaan ja voisi lopettaa huonon käytöksensä, jos vaan haluaisi. Kyse ei voi mitenkään olla hallitsemattomista raivokohtauksista ja jostain mielisairaudesta, jos olisi .. mies olisi pakosti tunnistanut jo ongelmansa ja hakeutunut hoitoon. Mutta onko se tosiaan noin yksinkertaista, että tunnistaa heti ongelmansa ja hakeutuu hoitoon? eikö se väkivaltainen mieskin voi ajatella, että ehkä mä tästä vielä yksin selviän ja hoitoon hakeutumisen kynnys suuri kun pelkää menettävänsä kasvonsa? etenkin jos on töissä korkeassa virassa ja asutaan pienellä paikkakunnalla...

Järkevää olisi varmasti jättää väkivaltainen kumppani heti omiin oloihinsa ensimmäisen lyönnin jälkeen, erota siis. Koska pahoinpitelyssä voi vammautua lopullisesti tai kuolla.

Ehkä minä olen vaan liian kiltti ihminen, kun alan miettimään että hakkaako tämä mies julmuuttaan vai onko hänellä oikeasti ongelma...

Jos mietitään yleisesti, niin minkälaiset väkivaltaiset kumppanit sitten hyötyy terapiasta ja millasia taktiikoita siellä terapiassa käytetään? vai onko terapia oikeasti lumetta, yritetään vaan uskotella ihmisille että voit parantua väkivaltaisuudestasi tai oppia hallitsemaan ainakin aggressiotasi?

Mä sanoisin että erotkaa ja menkää molemmat terapiaan mutta erikseen. Et sinäkään ihan täysillä käy kun siedät väkivaltaa ja altistat lapsesikin sille. Todennäköisesti et ole liian kiltti, vaan läheisriippuvainen ja pelkäät muutoksia.

Mua ei ole ikinä mies lyönyt ja olenkin aina sanonut, että kerrasta poikki. Sama olisi pettämisen kanssa.

Olen liian ihana ja arvokas huonoon kohteluun.

Lasten kannalta tuo tilanne on aivan täysin mustavalkoinen. Heille ei ole mitään hyötyä siitä että elävät väkivallan keskellä. Kauheaa selittelyä ap:lla. Ota vastuu omasta ja lastesi hyvinvoinnista. Aikuinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys miten reagoit mustasukkaisuuteen?

Itse olen mustasukkainen, siis siinä vaiheessa kun tuntuu että rakastan toista niin paljon että en haluaisi elää ilman häntä.

Parhaiten miehen puolelta asiaa auttaa että on alusta asti avoin, esimerkiksi niin ku mitä mä teen parisuhteessa , miehellä on lupa niin halutessaan katsoa sähköposti tai facebook mitä sieltä löytyy ja tietää kaikki salasanat. Tietää missä liikun ja kenen kanssa ja koska tulen kotiin ja vastaan aina puhelimeen/ soitan takas.

Jos mies toimii kanssani näin ja lisäksi haluaa seksiä/ sanoo että rakastaa (edes joskus), niin mun mustasukkaisuus vähenee todella paljon.

Jos taas mies olisi puolustuskannalla niin todennäköisesti menettämisen pelko kasvaisi jolloin se näyttäytyy mustasukkaisuutena.

Kyllä uskon että terapiasta on hyötyä, mutta menkää tunnekeskeiseen pariterapiaan!

Vierailija kirjoitti:

Onko terapiasta miehelle hyötyä jos hän kärsii liiallisesta mustasukkaisuudesta, omistushalusta, kumppanin kontrolloimisen tarpeesta ja hallitsemattomista väkivaltaisista raivokohtauksista? Ihana mies parhaimmillaan ja muuten tuntuu täysin sielunkumppanilta minulle.. rakastaa lapsiaan ja on hyvä isä, romanttinen, herkkä ja tunteellinen, avoin, spontaani, tykkää matkustella ja liikkua luonnossa, tykkää juhlista ja on sosiaalinen, ahkera tekemään töitä, määrätietoinen, luova.

Katuu ja itkee väkivaltaisia purkauksiaan, uskon ettei hänelle itselleenkään ole herkkua olla niin mustasukkainen ja omistushaluinen. Sillon kun mies ajautuu sokean raivon valtaan ja alkaa väkivaltaiseksi, niin näyttää kuin piru ois hänen sisään mennyt, ei mitään kontrollia omasta käytöksestään!

Mene sinäkin terapiaan. Huono itsetuntosi ei ole kenenkään toisen käytöksestä johtuvaa, eikä parane sillä että muut ihmiset sopeutuvat pääoikkuihisi.

Lähde, niin säästyt paljolta pahalta ja pysyt hengissä. Itselleni oli täysin selvää, että ensimmäinen lyönti on liikaa, mutta toisin kävi. Jossain vaiheessa mentiin terapiaan, mutta mies alkoi jättää käyntejä väliin ja niin se terapia kuivahti kasaan.

Kaikki alkoi pienestä tönäisystä ja paheni kerta kerralta, lopulta oli hilkulla, että jäin henkiin.

Jälkeen päin on ollut vaikea ymmärtää, että miten se kaikki tapahtui. Kuinka minä itseäni suht fiksuna pitävä nainen jäin jumiin tuohon suhteeseen. Itsepetoksessani uskottelin rakkaudeksi.

Pahat jäljet jäi psyykkeeseen ja olen tullut varovaiseksi. En enää pysty olemaan se itseensä ja vaistoihinsa luottava henkilö, kun tuo suhde tuhosi perusteellisesti jotain sisältäni.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa erota jo eilen.

If not sooner

Sinun tulee itse päättää haluatko olla suhteessa vai et. Yleisesti ottaen nyrkkisääntönä pidetään että suhteestsa kannattaa lähteä mahdollisimman nopeasti jos on väkivaltainen puoliso, koska sellaisen henkilön muuttuminen on harvassa. Jos taas väkivaltainen ihminen haluaa aidosti muuttua älyttyään tekemisensä (mikä on siis harvinaista, joskaan ei mahdotonta), niin se siihen kyllä pystyy mutta se vaatii todella paljon työtä ja aikaa. Sinä aikana molempien tulee asua erillään, että tilanne olisi mahdollisimman neutraali molemmille. Jos terapiaa koettaa, niin se on silloin yksilöterapiaa väkivaltaiselle puolisolle että sieltä löytyy ne pohjimmaiset syyt sille käytökselle ja niitä voi sitten alkaa työstää. Parisuhdeterapiasta ei ole hyötyä, koska kyse ei ole kommunikointiongelmista vaan tunteiden säätelyn puutteesta, narsismista (mitä ei voi parantaa), alkoholiongelmasta tai muista mahdollisista syistä. Ne selviää sen terapian kautta. Sitten kun väkivaltainen käytös on loppunut ja pysynyt poissa pitkän aikaa ja suhdetta voidaan alkaa kuvitella jatkavan normaalisti, niin sitten tulee kehiin parisuhdeterapia jossa sitten voidaan käydä läpi suhteen muita ongelmia alkaen väkivallasta syntyneestä luottamuspulasta, jne. Luottamus voi lähteä niin nyrkiniskusta kuin vieraan kanssa makaamisesta taikka sitten jatkuvasta ryyppämisestä tai uhkapelaamisesta vaikka on luvannut lopettaa vahingollisen käyttäytymisen. Pettämistä kaikki yhtälailla, siis luottamuksen pettämistä.

Väkivallassa on kyse kontrollista ja kun väkivaltainen mies tai nainen alitajuisesti ymmärtää, että se "toimii" eli sillä ja sen pelkällä ilmassa leijuvalla uhallakin voi hallita toista osapuolta, niin mitkään lupaukset (ja harvemmin edes terapia) ei takaa, että se ei tule enää koskaan tapahtumaan. Suuressa osassa tapauksista myös väkivallan raakuus kasvaa ajan myötä ja loppupeleissä voit valitettavasti jopa menettää henkesi.

Yksipuolinen väkivalta ei koskaan ole uhrin vika, vaikka väkivallantekijä niin yrittääkin perustella, koska raivo kumpuaa hänen yksipuolisista harhoistaan ja hän ei pysty näkemään siis syitä itsessään. Eihän kukaan halua tuntea olevansa ns. "huono ihminen" ja tässä tapauksessa myös väkivaltarikollinen. Kaiken lisäksi, vaikka olisit jotain tehnytkin (vaikka haukkunut häntä suutuspäissäsi), niin lyöminen ei ole missään tilanteessa hyväksyttävä ratkaisu.

Terveisin M48, entinen erityissosiaalityöntekijä

Up

Kiitos entinen erityissosiaalityöntekijä viisaista sanoistasi.

T. Viestin 25 kirjoittaja