Jos kotisi olisi juuri nyt todella sotkuinen ja sinulle olisi tulossa vieraita
Saat tehdä vain kolme asiaa siisteyden eteen ja loput pitäisi jättää silleen. Mitkä kolme asiaa tekisit?
Kommentit (29)
Avaisin ovet saliin, siellä ei normaalisti olla, joten se on aina siisti.
1 ihmettelisin olenko unessa vai jonkun muun kodissa
2 miettisin kenen syy
3 avaisin vieraille oven
Sotkuista olu silloin, kun lapset oli ihan pieniä, sairasteltiin jne jolloin siivous ei ollut ykkösasia.
Lapset nyt koululaisia, ovat oppineet siivoamaan omatoimisesti ja oppineet tavaroiden oikeat paikat.
A) Jos kutsun vieraita niin siivoan
B) jos en ole kutsunut vieraita ja on älyttömän siistiä, niin meille ei sovi silloin tulla. Joko sanoisin että nyt ei sovi tai että mennään jonnekkin muualle kuin meille.
1. Keittiö siistiksi
2. Sohvatyynyt järjestykseen
3. Pupunpapanat pois lattialta
Kaksi asiaa riittää. Pistän ovet lukkoon ja poistun paikalta.
Ei meillä tehdä sotkua. Tai jos sotkua tulee, niin osataan heti se siivota eikä jättää pinttymään. Sotkuisessa kodissa oli epämiellyttävää asua.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä aina sälää pöydillä ja imuroinnin tarve 🤔 itse siistin säännöllisesti, niin ei oo oikeastaan tarvetta tehdä mitään jos tuli yllärivieras. Ei oo pöydillä tavaraa, vaatteita ei loju missään, tiskit laitetaan aina suoraan koneeseen ja vessankin pesen pari kolme krt viikossa. Imuroin pari krt vko. Ja lapset pyyhkii kenkänsä kyllä niin ei eteinen oo kovin roskainen koskaan.
Ei ole mutta avaus kuului JOS TEILLÄ ON SOTKUISTA =) Siispä kuvittelin missä meillä olisi sotkuista jos sotkuista pitäisi olla.
Ihanasti kiillotat sädekehääsi.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä aina sälää pöydillä ja imuroinnin tarve 🤔 itse siistin säännöllisesti, niin ei oo oikeastaan tarvetta tehdä mitään jos tuli yllärivieras. Ei oo pöydillä tavaraa, vaatteita ei loju missään, tiskit laitetaan aina suoraan koneeseen ja vessankin pesen pari kolme krt viikossa. Imuroin pari krt vko. Ja lapset pyyhkii kenkänsä kyllä niin ei eteinen oo kovin roskainen koskaan.
Haluan tehdä muutakin kuin siivota koko ajan. Siksi meillä siivotaan kerran viikossa pari tuntia sen sijaan että hääräisin siivoushommissa joka päivä. Toki tiskit laitetaan joka päivä ja ruokaa laittaessa siivoan ruoan valmistuksen edetessä, mutta muuten meillä eletään elämää, eikä siivota jatkuvasti yllärivieraita varten. Robotti-imuri hoitaa lattialta hiekat, kissanhiekat, eläintenkarvat, murut päivittäin.
1. Laitan siistit vähän paremmat vaatteet päälleni
2. Lukitsen oven takanani
3. Tapaan vieraat pihalla ja sanon "Lähdetään ravintolaan/kahvilaan" (kumpi nyt vierailuun paremmin sopii).
En ikinä, ikinä hyväksyisi minkäänlaisia yllätysvieraita, ja toisaalta jos tiedän että vieraita on tulossa, koti ei ole koskaan sotkuinen (tiedän vieraiden tulosta aina vähintään pari päivää etukäteen).