Lue keskustelun säännöt.
Minua ei kukaan pyytänyt vappuna juhlimaan
01.05.2018 |
Tuntuu pahalta. Kaverit menevät kaupungilla, mutta minua ei taaskaan pyydetty mukaan. En taida olla heille edes mikään kaveri. Minun kohtalonani on olla yksin kotona, nyt ja koko loppuelämä :,(
Kommentit (40)
Itse olen hyväksynyt yksinäisyyden ja itseasiassa nykyään nautinkin siitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taisteli;yksinäisyyttä vastaan 15 vuotta. Hain uusia ystäviä, yritin lämmitellä vanhoja, hakeutua ihmisten seuraan, tutustua, pyydellä tapahtumiin, kylään ja kahville, olla iloinen ja kiinnostava. Kutsutin itseäni ja menin vain mukaan ja kylään vuosia lukemattomien ihmisten luo. Kunnes noin kolme vuotta sitten kyllästyin ja lopetin. Enää en pyydä ketään mihinkään, enkä toivo ystävyyttä. Olen 42. Täytyy sanoa, että on helpompi ja rauhallisempi olo. En sano, että ei kannata hakea uusia ystäviä. Ehkä olen vain tyytynyt tähän, mitä minulla on ja nyt on riittävän hyvä. Tapaan ihmisiä työssä ja vapaaehtoistyössä, somettelen ja chattäilen. Liikun paljon ja olen kiinnostunut monista asioista. Se on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Minä taisteli;yksinäisyyttä vastaan 15 vuotta. Hain uusia ystäviä, yritin lämmitellä vanhoja, hakeutua ihmisten seuraan, tutustua, pyydellä tapahtumiin, kylään ja kahville, olla iloinen ja kiinnostava. Kutsutin itseäni ja menin vain mukaan ja kylään vuosia lukemattomien ihmisten luo. Kunnes noin kolme vuotta sitten kyllästyin ja lopetin. Enää en pyydä ketään mihinkään, enkä toivo ystävyyttä. Olen 42. Täytyy sanoa, että on helpompi ja rauhallisempi olo. En sano, että ei kannata hakea uusia ystäviä. Ehkä olen vain tyytynyt tähän, mitä minulla on ja nyt on riittävän hyvä. Tapaan ihmisiä työssä ja vapaaehtoistyössä, somettelen ja chattäilen. Liikun paljon ja olen kiinnostunut monista asioista. Se on tärkeää.
Sama täällä, paitsi itse yritin 30 vuotta. Tältä ajalta sain yhden ystävän, joka onneksi on pysynyt mukana jo 25 vuotta. Yritin, yritin ja yritin, olin yrittämätta, hymyilin ja kutsuin ja välillä tuppauduinkin. Joka ikinen kaverisuhde on päättynyt siihen paikkaan, kun olen jättänyt pallon toiselle osapuolelle. En näe mitään järkeä yksipuolisessa ihmissuhteessa joka pysyy pystyssä vain puolipakolla...
Nämä jotka neuvovat olemaan aktiivinen ja iloinen, eivät tiedä yhtään mistä puhuvat.
Mulla ei oo toiminu toi ”kutsu ystäviä kylään, niin saat itsekin kutsuja takaisin”.
Aiemmin kukaan ei halunnut tulla luokseni kylään, koska en asunut missään Kalliossa, vaan Vuosaaressa. Sain kuitenkin kutsuja heidän luokseen. Sitten tuli aika, kun ihmiset tulivat kylään minun luokseni, ehkä siksi, ettei heidän tarvinnut enää kutsua minua heidän luokseen kylään/juhliinsa. Lopulta minut vain unohdettiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei minuakaan. Ystäväni tietävät minun olevan antabuskuurilla.
Heh, tyypilllistä suomimeininkiä, juhliminen on sama kuin alkolla läträäminen.
Juhlia voi oikestikin ihan selvistäpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisiä on todellisuudessa valtavan paljon ja syyt moninaisia. Ei minulla ole ystäviä mutta ydinperhe on. Ei meillä ole iloisia kekkereitä ystäväperheiden kesken mutta toisaalta se on hyväkin. Emme ole edustusperhe emnekä varoissamme. Täällä päin on sosiaalinen status tärkeää ja ihmisten asioita levitetään juoruilemalla holtittomasti. En siis etsi enää aikuisena ystäviä, en luota ihmisiin tarpeeksi.
En ole kiinnostunut toisten asioista juoruilemisesta ja kaiken maailman hömppäjutuista facessa, en ole missään somessa. Olen kiinnostunut taiteesta: kirjallisuudesta ja teatterista. Ei ole ystäviä tällä paikkakunnalla löytänyt, mutta ei haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä he sanoivat, kun sanoit että voisit lähteä mukaan?
Minä ainakin järjestän itse tai pyydän päästä mukaan.
Passiivinen saa tyytyä kohtaloonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minuakaan pyytänyt, en tosin pyytänyt itsekään ketään. Olen monena vuonna saanut ”säälipyynnön” - pyynnön, jonka taustalla on selkeästi ajatus että kutsutaan nyt minutkin ettei tule paha mieli. Voin kertoa, että siitä se mieli vasta pahoittuikin. Yksinäisyys sairastuttaa ja tappaa, mutta niin tekee elämäkin. En voi enkä halua muuttua kiinnostavaksi ihmiseksi, näytellä roolia kelvatakseni. On tyydyttävä tähän.
Vierailija kirjoitti:
Ei minuakaan pyytänyt, en tosin pyytänyt itsekään ketään. Olen monena vuonna saanut ”säälipyynnön” - pyynnön, jonka taustalla on selkeästi ajatus että kutsutaan nyt minutkin ettei tule paha mieli. Voin kertoa, että siitä se mieli vasta pahoittuikin. Yksinäisyys sairastuttaa ja tappaa, mutta niin tekee elämäkin. En voi enkä halua muuttua kiinnostavaksi ihmiseksi, näytellä roolia kelvatakseni. On tyydyttävä tähän.
Pahinta onkin tulla säälistä tai hyväntahtoisuudesta otetuksi mukaan. Jokainen kaipaa olla haluttua seuraa ja juuri sellaisenaan valittu seuralainen. Ehdottomasti mieluummin yksin kuin jonkun jeesuskompleksissa mukaan huolittu puolivastenmielinen riippa. Ihmisyys on raadollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä pyytänyt ketään? Vai ajattelitko tyytyä kohtaloosi? Hanki uusia kavereita, ala olemaan sosiaalisempi. Hymyile - niin sinulle hymyillään. Sano ihmisille positiivisia asioita, niin saat itsekin positiivisia asioita takaisin päin.
Yritän, mutta kukaan ei koskaan ole kiinnostunut minusta. Kukaan ei koskaan kysy miten voin tai miten minulla menee. Joo, aina pitäisi itse olla aloitteellinen, mutta olisipa kiva, jos joskus joku omasta aloitteestaan kysyisi minulta!
Ap
Jos kukaan ei kiinnostu, mieti, mitä kiinnostavaa sinussa on. Siis mitkä asiat kiinnostavat sinua ja millaisia asioita sinun kanssasi voi tehdä? Aikuisena uuden kaverisuhteet syntyvät yleensä tekemisen ympärille. Monella on puoliso, sisaruksia, ystäviä ja työkavereita, joiden kanssa voi jutella eli he eivät kaipaa pelkkää juttuseuraa kuulumisten ja vointien vaihtamiseen. Entä millaista sinun seurassasi on? Täytyykö toisen keksiä puheenaiheet vai keksitkö sinäkin? Entä yhteisen tekemisen keksiminen eli keksitkö sinä vai pitääkö toisen aina keksiä?
On nimittäin mahdollista, että hakeudut toistuvasti sellaisten ihmisten seuraan, jotka ovat kiinnostuneita tekemään ihan muita asioista kuin sinä. Sun pitää siis löytää kavereiksesi ihmisiä, joilla on samanlaisia intressejä kuin sinullakin. Kaverisuhteessa ei tarvitse olla hyperaktiivinen, mutta ei saa olla myöskään hyperpassiivinen. Mä tutustuin aikoinaan netissä yhteen oikein kivalta vaikuttavaan naiseen, joka live-elämässä kuitenkin osoittautui varsin passiiviseksi. Hän ei koskaan ehdottanut mitään tekemistä ja yleensä kahvilla käydessämmekin minä olin se, joka joutui keksimään juteltavaa. Hänellä ei oikeastaan edes ollut mitään, mitä hän olisi kaverinsa kanssa halunnut tehdä. Muuta kuin kahvilla käyminen. Ja sinnekin mentiin vain, jos minä ehdotin. Kuitenkin hän omien sanojensa mukaan oli yksinäinen, mutta ei hän kyllä itseään tehnyt mitään sen eteen, että ei olisi. Tämä kaveruus kuivui itsestään kasaan. Olen tavannut netissä myös toisen, yksinäisen naisen. Hän taas tykkää monenlaisesta tekemisestä. Hän myös ehdottaa tapaamisia ja keksii tekemistä. Samoin hän keksii juteltavaa. Hänen kanssaan kaveruus syveni ystävyydeksi ja kuulumisten ja vointien kyselykin kuuluu tähän ihmissuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä pyytänyt ketään? Vai ajattelitko tyytyä kohtaloosi? Hanki uusia kavereita, ala olemaan sosiaalisempi. Hymyile - niin sinulle hymyillään. Sano ihmisille positiivisia asioita, niin saat itsekin positiivisia asioita takaisin päin.
Yritän, mutta kukaan ei koskaan ole kiinnostunut minusta. Kukaan ei koskaan kysy miten voin tai miten minulla menee. Joo, aina pitäisi itse olla aloitteellinen, mutta olisipa kiva, jos joskus joku omasta aloitteestaan kysyisi minulta!
Ap
Jos kukaan ei kiinnostu, mieti, mitä kiinnostavaa sinussa on. Siis mitkä asiat kiinnostavat sinua ja millaisia asioita sinun kanssasi voi tehdä? Aikuisena uuden kaverisuhteet syntyvät yleensä tekemisen ympärille. Monella on puoliso, sisaruksia, ystäviä ja työkavereita, joiden kanssa voi jutella eli he eivät kaipaa pelkkää juttuseuraa kuulumisten ja vointien vaihtamiseen. Entä millaista sinun seurassasi on? Täytyykö toisen keksiä puheenaiheet vai keksitkö sinäkin? Entä yhteisen tekemisen keksiminen eli keksitkö sinä vai pitääkö toisen aina keksiä?
On nimittäin mahdollista, että hakeudut toistuvasti sellaisten ihmisten seuraan, jotka ovat kiinnostuneita tekemään ihan muita asioista kuin sinä. Sun pitää siis löytää kavereiksesi ihmisiä, joilla on samanlaisia intressejä kuin sinullakin. Kaverisuhteessa ei tarvitse olla hyperaktiivinen, mutta ei saa olla myöskään hyperpassiivinen. Mä tutustuin aikoinaan netissä yhteen oikein kivalta vaikuttavaan naiseen, joka live-elämässä kuitenkin osoittautui varsin passiiviseksi. Hän ei koskaan ehdottanut mitään tekemistä ja yleensä kahvilla käydessämmekin minä olin se, joka joutui keksimään juteltavaa. Hänellä ei oikeastaan edes ollut mitään, mitä hän olisi kaverinsa kanssa halunnut tehdä. Muuta kuin kahvilla käyminen. Ja sinnekin mentiin vain, jos minä ehdotin. Kuitenkin hän omien sanojensa mukaan oli yksinäinen, mutta ei hän kyllä itseään tehnyt mitään sen eteen, että ei olisi. Tämä kaveruus kuivui itsestään kasaan. Olen tavannut netissä myös toisen, yksinäisen naisen. Hän taas tykkää monenlaisesta tekemisestä. Hän myös ehdottaa tapaamisia ja keksii tekemistä. Samoin hän keksii juteltavaa. Hänen kanssaan kaveruus syveni ystävyydeksi ja kuulumisten ja vointien kyselykin kuuluu tähän ihmissuhteeseen.
Koen tuollaiset ”kaverisuhteet” vähän lapsellisiksi jo tässä iässä. Yhdessä harrastaminen ja tekeminen on aivan eri juttu kuin syvemmän tason kohtaamiset, ja todellisuudessa vain niilä on merkitystä. Tuollaista pintakosketusta ja kuulumisten kyselyä löytää jokainen vaikka kaupan kassalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei muakaan. Ei ole pyydetty 10 vuoteen. Eipä noita kavereitakaan ole.
En minäkään saanut kutsua vappujuhliin, kutsuin itse.
Yksinäisyys on tunne sisällä, ei se ole sitä miten monta ihmistä on ympärillä.
Toiset ihmiset keräävät ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa, tekevät matkoja, viettävät kaikki juhlapyhät yhdessä paitsi joulun,
joka kuuluu perheelle, ystäväpiirin, joista sitten selän takana puhuvat pahaa, jos joku ole paikalla ja jolle voi kertoilla ihanasta joulusta.
Olen, joskus ollut osa tuollaista ystäväpiiriä, erojen ja paikkakunnalta muuttojen myötä, se hajosi, jäljelle jäi muutama timantti, ne kolme kutsuin vappuna, ne joille voi suoraan sanoa, minua ärsyttää kun teet noin, mutta olet minulle tärkeä. Ai, niin viimeksi juteltiin kaksi kuukautta sitten, tuttavien kanssa on kyllä juttua ollut monenlaisista asioista.
Lisäksi minulla on ystävä, jonka kanssa näemme ehkä kerran vuodessa, soittelemme kolme --neljä kertaa vuodessa, valehtelematta pari kertaa on käynyt niin että olen ottanut puhelimen käteen soittaakseni hänelle ja hän soittaa ja toisin päin.
Ystävissä on parasta se, että tietää heidän olevan olemassa, ei se, että viettää heidän kanssaan vappua. Se, että vaikka viettää yksin juhannusta, voi aidosti iloita, kadehtimatta, kun ystävä kertoo, kuinka ihana juhannus hänellä oli.
Ei minuakaan ole kukaan pyytänyt varmaan viiteen vuoteen mihinkään.
Mutta mitä sitä murehtimaan, parhaassa seurassa yksin kun juo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä pyytänyt ketään? Vai ajattelitko tyytyä kohtaloosi? Hanki uusia kavereita, ala olemaan sosiaalisempi. Hymyile - niin sinulle hymyillään. Sano ihmisille positiivisia asioita, niin saat itsekin positiivisia asioita takaisin päin.
Tämä on tällainen yksinäisten paradoksi. Yksinäisen tulisi olla kauhean aktiivinen joka suuntaan, hymyillä ja kehua muita. Mutta yksinäistä kohtaan ei olla aktiivisia, ei kehuta eikä aina edes huomata sen yhden hymyn verran.
Missä on kanssaihmisten vastuu ottaa muut huomioon?
Hymyily kyllä auttaa kun tapaa tuttavan, kehua nyt ei turhasta ketään tarvitse, mutta voihan sitä ihan omaksi iloksi päättää että kerran viikossa keksin kehuttavaa, jostakin ihmisestä, kaupassa näkee jonkun tutun, onpas sinulla kiva pipo, siis jos oikeasti on. Jos tapaa paljon ihmisiä, voi kehua kaksi viikossa, lopulta joka päivä, ihan vain muuttaakseen itseään positiivisemmaksi kun miettii mitä kivaa toisissa ihmisissä on.
Lopulta voi muuttua niin rohkeaksi, että kaupassa kehuu tuntemattoman kenkiä. Aluksi voi kehuja miettiä vaan päässään, jos on niin ujo, ettei kehtaa ääneen sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä pyytänyt ketään? Vai ajattelitko tyytyä kohtaloosi? Hanki uusia kavereita, ala olemaan sosiaalisempi. Hymyile - niin sinulle hymyillään. Sano ihmisille positiivisia asioita, niin saat itsekin positiivisia asioita takaisin päin.
Yritän, mutta kukaan ei koskaan ole kiinnostunut minusta. Kukaan ei koskaan kysy miten voin tai miten minulla menee. Joo, aina pitäisi itse olla aloitteellinen, mutta olisipa kiva, jos joskus joku omasta aloitteestaan kysyisi minulta!
Ap
Jos kukaan ei kiinnostu, mieti, mitä kiinnostavaa sinussa on. Siis mitkä asiat kiinnostavat sinua ja millaisia asioita sinun kanssasi voi tehdä? Aikuisena uuden kaverisuhteet syntyvät yleensä tekemisen ympärille. Monella on puoliso, sisaruksia, ystäviä ja työkavereita, joiden kanssa voi jutella eli he eivät kaipaa pelkkää juttuseuraa kuulumisten ja vointien vaihtamiseen. Entä millaista sinun seurassasi on? Täytyykö toisen keksiä puheenaiheet vai keksitkö sinäkin? Entä yhteisen tekemisen keksiminen eli keksitkö sinä vai pitääkö toisen aina keksiä?
On nimittäin mahdollista, että hakeudut toistuvasti sellaisten ihmisten seuraan, jotka ovat kiinnostuneita tekemään ihan muita asioista kuin sinä. Sun pitää siis löytää kavereiksesi ihmisiä, joilla on samanlaisia intressejä kuin sinullakin. Kaverisuhteessa ei tarvitse olla hyperaktiivinen, mutta ei saa olla myöskään hyperpassiivinen. Mä tutustuin aikoinaan netissä yhteen oikein kivalta vaikuttavaan naiseen, joka live-elämässä kuitenkin osoittautui varsin passiiviseksi. Hän ei koskaan ehdottanut mitään tekemistä ja yleensä kahvilla käydessämmekin minä olin se, joka joutui keksimään juteltavaa. Hänellä ei oikeastaan edes ollut mitään, mitä hän olisi kaverinsa kanssa halunnut tehdä. Muuta kuin kahvilla käyminen. Ja sinnekin mentiin vain, jos minä ehdotin. Kuitenkin hän omien sanojensa mukaan oli yksinäinen, mutta ei hän kyllä itseään tehnyt mitään sen eteen, että ei olisi. Tämä kaveruus kuivui itsestään kasaan. Olen tavannut netissä myös toisen, yksinäisen naisen. Hän taas tykkää monenlaisesta tekemisestä. Hän myös ehdottaa tapaamisia ja keksii tekemistä. Samoin hän keksii juteltavaa. Hänen kanssaan kaveruus syveni ystävyydeksi ja kuulumisten ja vointien kyselykin kuuluu tähän ihmissuhteeseen.
Koen tuollaiset ”kaverisuhteet” vähän lapsellisiksi jo tässä iässä. Yhdessä harrastaminen ja tekeminen on aivan eri juttu kuin syvemmän tason kohtaamiset, ja todellisuudessa vain niilä on merkitystä. Tuollaista pintakosketusta ja kuulumisten kyselyä löytää jokainen vaikka kaupan kassalta.
Lapsellista tai ei, tuttavuus ei koskaan syvene ystävyydeksi, jos aina vain juodaan kahvia ja mietitään, monennenko kupillisen jälkeen on soveliasta avautua henkilökohtaisista asioistaan. Tuttavuus muuttuu ensin kaveruudeksi ja kaveruus joskus myöhemmin ystävyydeksi. Kaikista tuttavista ei tule edes kavereita eikä läheskään kaikista kavereista ystäviä. Ystävystymiseen ei valitettavasti ole oikotietä. Jos toisen kiinnostus lopahtaa muutaman tapaamisen jälkeen, ei synny edes kaveruutta saati sitten ystävyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä pyytänyt ketään? Vai ajattelitko tyytyä kohtaloosi? Hanki uusia kavereita, ala olemaan sosiaalisempi. Hymyile - niin sinulle hymyillään. Sano ihmisille positiivisia asioita, niin saat itsekin positiivisia asioita takaisin päin.
Yritän, mutta kukaan ei koskaan ole kiinnostunut minusta. Kukaan ei koskaan kysy miten voin tai miten minulla menee. Joo, aina pitäisi itse olla aloitteellinen, mutta olisipa kiva, jos joskus joku omasta aloitteestaan kysyisi minulta!
Ap
Jos kukaan ei kiinnostu, mieti, mitä kiinnostavaa sinussa on. Siis mitkä asiat kiinnostavat sinua ja millaisia asioita sinun kanssasi voi tehdä? Aikuisena uuden kaverisuhteet syntyvät yleensä tekemisen ympärille. Monella on puoliso, sisaruksia, ystäviä ja työkavereita, joiden kanssa voi jutella eli he eivät kaipaa pelkkää juttuseuraa kuulumisten ja vointien vaihtamiseen. Entä millaista sinun seurassasi on? Täytyykö toisen keksiä puheenaiheet vai keksitkö sinäkin? Entä yhteisen tekemisen keksiminen eli keksitkö sinä vai pitääkö toisen aina keksiä?
On nimittäin mahdollista, että hakeudut toistuvasti sellaisten ihmisten seuraan, jotka ovat kiinnostuneita tekemään ihan muita asioista kuin sinä. Sun pitää siis löytää kavereiksesi ihmisiä, joilla on samanlaisia intressejä kuin sinullakin. Kaverisuhteessa ei tarvitse olla hyperaktiivinen, mutta ei saa olla myöskään hyperpassiivinen. Mä tutustuin aikoinaan netissä yhteen oikein kivalta vaikuttavaan naiseen, joka live-elämässä kuitenkin osoittautui varsin passiiviseksi. Hän ei koskaan ehdottanut mitään tekemistä ja yleensä kahvilla käydessämmekin minä olin se, joka joutui keksimään juteltavaa. Hänellä ei oikeastaan edes ollut mitään, mitä hän olisi kaverinsa kanssa halunnut tehdä. Muuta kuin kahvilla käyminen. Ja sinnekin mentiin vain, jos minä ehdotin. Kuitenkin hän omien sanojensa mukaan oli yksinäinen, mutta ei hän kyllä itseään tehnyt mitään sen eteen, että ei olisi. Tämä kaveruus kuivui itsestään kasaan. Olen tavannut netissä myös toisen, yksinäisen naisen. Hän taas tykkää monenlaisesta tekemisestä. Hän myös ehdottaa tapaamisia ja keksii tekemistä. Samoin hän keksii juteltavaa. Hänen kanssaan kaveruus syveni ystävyydeksi ja kuulumisten ja vointien kyselykin kuuluu tähän ihmissuhteeseen.
Koen tuollaiset ”kaverisuhteet” vähän lapsellisiksi jo tässä iässä. Yhdessä harrastaminen ja tekeminen on aivan eri juttu kuin syvemmän tason kohtaamiset, ja todellisuudessa vain niilä on merkitystä. Tuollaista pintakosketusta ja kuulumisten kyselyä löytää jokainen vaikka kaupan kassalta.
Lapsellista tai ei, tuttavuus ei koskaan syvene ystävyydeksi, jos aina vain juodaan kahvia ja mietitään, monennenko kupillisen jälkeen on soveliasta avautua henkilökohtaisista asioistaan. Tuttavuus muuttuu ensin kaveruudeksi ja kaveruus joskus myöhemmin ystävyydeksi. Kaikista tuttavista ei tule edes kavereita eikä läheskään kaikista kavereista ystäviä. Ystävystymiseen ei valitettavasti ole oikotietä. Jos toisen kiinnostus lopahtaa muutaman tapaamisen jälkeen, ei synny edes kaveruutta saati sitten ystävyyttä.
Ja lisään vielä, että niin kauan, kun ihmissuhteessa ei ole luottamusta, kysymykseen "kuinka voit?" vastataan hymyillen "kiitos hyvin" eikä suinkaan purskahdeta itkuun ja kerrota, että sai vappuaattona keskenmenon. Luottamus toiseen syntyy pitkän ajan kuluessa, ei hetkessä. Toista pitää oppia tuntemaan siten, että tietää esimerkiksi hänen suhtautumisensa erilaisiin asioihin. Pitää oppia tietämään, kertooko tämä ihminen kuulemansa asiat muillekin. Jotkut pitävät itsestäänselvänä, että muiden kipeätkin asiat kerrotaan omalle puolisolle, vaikka ei muille kerrottaisikaan. Jotta voisi päättää, millaisista asioista toiselle puhuu, pitää tietää, kuinka luotettavana toista on mahdollista pitää.
Monen ongelma varmasti on, että haluttaisiin ystävä heti eikä vasta kahden vuoden päästä. Ja kun kumpikin on kuitenkin vielä vasta tutustumisvaiheessa, ei jakseta jatkaa tutustumista, kun toisesta ei tullutkaan "silmänräpäyksessä" luotettava ystävä.
Ei missään, koska sellaista vastuuta ei ole olemassakaan. Jos haluaa jonkun seurakseen, haluajan tulee pyytää tätä seurakseen. Ei toisinpäin.