Lue keskustelun säännöt.
Olen 24v ja äitini käyttäytyy kuin olisin vielä alaikäinen teini
27.04.2018 |
Asutaan eri kaupungeissa, mutta äitini haluaa joka päivä puhua puhelimessa. No, tämä on vielä ok, mutta en voi tehdä mitään ilman, että ilmoitan mihin olen menossa ja milloin tulen kotiin. Jos esimerkiksi lähden kavereiden kanssa ulos illalla, mun pitää ilmoittaa itsestäni kun tulen kotiin tai muuten alkaa kauhea pommitus viesteillä ja puheluilla aamulla. Siis koko ajan pitäisi olla raportoimassa ja jos en raportoi niin kysellään ja valitetaan. En saisi mennä ulos viikonloppuna myöhään kun ei Helsingissä ole yksinasuvalla naisella turvallista, kaverit on huonoa seuraa, alkoholia ei saa juoda jne. Arkiaamuina on näytettävä itseni whatsapissa että äiti tietää minun heränneen, etten vain myöhästyisi töistä!
Olen yrittänyt sanoa nätisti ettei joka päivä jaksa puhua kun olen työpäivän jälkeen väsynyt ja päivät on ihan samanlaisia niin ei ole mitään kerrottavaa. Mutta ei, skypessä pitää näykyä aina töiden jälkeen illalla onlinessa, muuten ollaan huolissaan, että missä olen, mikä hätänä, olenko masentunut, onko huolia jne.
Minkälainen yhteydenpito teillä on äitinne kanssa? Tottakai haluan pitää yhteyttä, mutta alan oikeasti tuntemaan oloni ahdistuneeksi kun en saa olla vapaasti aikuinen ja tehdä mitä haluan. Tunnen itseni ihan teini-ikäiseksi jolle asetetaan rajoja.
En ole ainokainen vaan minulla on kaksi isosiskoa joilla on jo omat perhekuviot, ja lisäksi pikkusisko. Edes pikkusiskolle ei aseteta näin paljon rajoja, mutta se kuulemma johtuu äitini mukaan siitä, että olemme erilaisia ja pikkusiskolla on poikaystävä joka pitää hänestä huolta. Lisäksi he asuvat pikkukaupungissa kun minä taas asun pelottavassa Helsingissä.
Kommentit (28)
Ala ottamaan vähän etäityyttä. Aloita vaikka siitä että viivästytät vastauksia äidillesi. Jos hän kysyy jotain, niin vastaa aluksi vaikka vasta vartin päästä ja sitten alat venyttämään aikaa, niin että lopulta et välttämättä reagoi hänen kysymyksiinäsä kuin vasta seuraavana päivänä. Kun åidin välitön kontrolli ei toimi, niin ei hänkään jaksa koko ajan kysellä. Syyksi voit vaikka sanoa että pyrit vähentämään somen käyttöä, koska se on niin orjuuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ei ole millään tasolla normaalia. Ota asia puheeksi kasvotusten. Kerro, että sinulla onaika itsenäistyä ja aluksi pidätte yhteyttä vaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. Jos äiti osaa käyttäytyä ja hyväksyy asian, voitte lisätä jonkun muun päivän.
Jos muu ei auta, mene terapiaan. Ammattiauttajat osaa todella hyvin jeesata tälläisten paikkojen yli. Äitisi on kummallinen, mutta yhtä lailla vikaa on myös sinussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä onnistuu muilla? Tuleeko sellainen luontevasti, että äiti ei enää niin paljon tarkkaile teidän perään?
Öö no kyllä loppuu se yletön holhous yleensä luontevasti kun muuttaa omilleen, luuletko tosiaan että tuo teidän suhde ja äitisi tarkkailu on mitenkään normaalia?
Jos äitisi ei usko hyvällä niin sitten pahalla, eli et vain vastaa aina heti hänelle ja suostu noihin hulluihin vaatimuksiin. Ja jos esim. menet vaikka kavereiden kanssa ulos niin sitä ei tarvitse sanoa äidille niin ei tarvitse myöskään raportoida joka käänteessä.
Meilläkin on kotona ollut aika tarkat rajat. Kun nuoret lähtivät johonkin, niin piti kertoa kenen kanssa ja minne ja milloin tulee takaisin kotiin. Nään meneteltiin myös kun täyttivät 18 vuotta, sillä ei me aikuisetkaan luiruta misään niin että ei kerrota toisillemme missä ollaan ja koska tullaan. Mutta sen jälkeen kun ovat muuttaneet pois, niin ei ole enää kyselty menemisiä.
Tuota kutsutaan välittämiseksi ja huolenpidoksi, joskin sinun äitisi vie sen kyllä aika äärimmäisyyksiin. Pikkusiskojesi kohdalla äitisi on siirtänyt osan holhousvastuusta siskojen poikaystäville.
Oma äiti on jo aika hyvin vieroitettu. Olen tehnyt mitä haluan ja joka kerta, kun hän panikoi ja pelkää puolestani, tehnyt selväksi, että elämäni on omani ja riskini ovat tiedostettuja ja hallittuja. Ei se holhoaminen lopu niin kauan kun siihen suostuu. Äitikin on pikkuhiljaa löytänyt elämäänsä muuta sisältöä ja harrastaakin aktiivisesti, palasi jopa työelämään pienen kannustuksen avulla. Nykyään puhumme myös hänen asioistaan. Kysyin joku aika sitten, että pelästyisikö hän jos ei saisi minuun yhteyttä ja hän sanoi, että ei enää. Luottaisi, että ottaisin yhteyttä aikanaan ja jos en ottaisikaan, että olisin varmasti tehnyt valinnan omasta tahdostani.
Tiukka keskustelu ja sanot että kerran viikossa soitat kuulumiset ja muulloin, jos on asiaa, ja äiti voi tehdä samoin. Oikeasti tuollainen jatkuva yhteyden vaatiminen on jo kiusaamista. Jos äitisi on hankala niin voit sanoa, että aiot estää hänen yhteydenotot, jos ne eivät lopu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi ei toimi oikein (tuskin tajuaa itse.) Koska sinä kuitenkin kysyt palstalta eikä äitisi, sinua on neuvottava. Eli pääse yli siitä ajatuksesta, että äitisi loukkaantuu. Loukkaantukoot.
Jos olisin sinä, yrittäisin ensin hyvällä ja sitten matkustaisin Pariisiin viikoksi ilmoittamatta.
Auts, minä saatan olla vähän samanlainen äiti. Olen vieläkin huolissani täysi-ikäisistä lapsistani, jollen kuule heistä mielestäni tarpeeksi usein. Mutta koitan olla pommittamatta viesteillä. He onneksi tuntevat minut ja laittavat jotain pientä viestiä silloin tällöin. Eivätkä he koskaan ole antaneet mitään oikeaa syytä huoleen. Pitää skarpata ja olla vähän vähemmän huolissaan. Toivottavasti ap:n äitikin ymmärtää. Varmaan ap:n kannattaa äidilleen selkeästi sanoa, että häntä ahdistaa äidin huolehtiminen. Ja nimenomaan sellaisessa tilanteessa, jossa hän ei ole missään reissussa. Vaan vaikka tavatessa ottaa puheeksi, että tämän kaltainen hyysääminen ahdistaa. Äiti saattaa pahastua ensin, mutta kun ajattelee asiaa, toivottavasti ymmärtää.
Mä sanoisin etten jaksa joka päivä puhua puhelimessa. Sitten en vastaisi. Aluksi voisi laittaa viestin että kaikki ok, mutta muuten ei reagointia viesteihin/soittoihin.