Missä on lasten mielikuvitus ja kyky keksiä tekemistä nykyään? Miksi kaikkeen tarvitaan aikuinen?

Teinille tuo on tapa, mikään ei kiinnosta ja kaikki on ihan sama. Lisäksi lapset leikkivät vähän nykyään, mikä varmasti vaikuttaa asiaan.

Mä oon niin laiska, etten oo koskaan jaksanut leikkiä lasteni kanssa. Tosi hyvin heiltä onnistuu leikit keskenään (toki tappelevat joskus enemmän, joskus vähemmän) ja itsekseen. Kuopuskin osasi jo hyvin varhain leikkiä itsekseen ja oikeasti keskittyä siihen leikkiin, vaikka oli etenkin pienempänä todella vilkas.

Eli ole itse saamaton, niin lapsesikin viihtyvät yksikseen. Olisko tässä hyvä ohjenuora?

Tuo jatkuva tappelu ja valitus että "toi kiusaa" tai "toi teki sitä ja tätä ja sitten niin ja näin". Olen alkanut ottamaan tähän sellaisen kannan kuin että "jaa, no tehkää asialle jotain/selvittäkää keskenänne". En aio olla aina ratkomassa riitoja ja erimielisyyksiä.

t.ap 

Ovatko kyseessä omat lapsesi? Jos, niin miksi olet tähän asti toiminut heille ohjelmatoimistona? Vaikea sitä sitten yhtäkkiä on alkaa itseään viihdyttämään jos on tottunut että kaikki järjestetään valmiiksi.

Mitä jos kirjoittaisitte vaikka lapuille erilaisia tekemisideoita, sitten laput purkkiin ja lapset voivat vetää purkista tarvittaessa tekemisen. Lisäksi heille voi antaa mielikuvitusta kehittäviä aktiviteetteja joihin sitten aikuinen ei osallistu: rakentakaa kaupunki legoista, keksikää ja esittäkää näytelmä nukeilla/pehmoleluilla, kootkaa taidenäyttely muovailuvahapatsaista tai piirroksista, piilottakaa vuorollaan toiselle jokin esine löydettäväksi... Tämäntyylisten aktiviteettien pitäisi olla toteutettavissa ilman aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Tuo jatkuva tappelu ja valitus että "toi kiusaa" tai "toi teki sitä ja tätä ja sitten niin ja näin". Olen alkanut ottamaan tähän sellaisen kannan kuin että "jaa, no tehkää asialle jotain/selvittäkää keskenänne". En aio olla aina ratkomassa riitoja ja erimielisyyksiä.

t.ap 

No se on kyllä ihan v*tun ärsyttävää (pardon my French). Mulla paloi eilen käpy ihan totaalisesti, kun olin laittamassa lapsille kiireessä iltaruokaa lautaselle. Pienempi ahtautui Ikea-kassiin ja isompi alkoi vaatia, että nyt sieltä kassista pois ja syömään. Sanoin isommalle, että tule sinä tänne, minä hoidan sitten sen nuoremman. Ei millään voinut tulla. Suutuin niin kovasti isommalle, että kesti ainakin puoli tuntia leppyä.

Mutta kerronpa, millä sain näiden kahden lapsen välejä parannettua: lahjomalla! Yhdessä vaiheessa vanhempi höykytti koko ajan nuorempaa (nämä ovat pienempiä kuin sinun, täyttävät 4 ja 7 tänä vuonna). No, laitoin sitten molemmille sellaiset kolikkopurkit, johon kerättiin kolikkoja palkinnoksi määrittelemästäni toivotusta käytöksestä. Isomman kohdalla se oli se, ettei jatkuvasti hakkaa/kiusaa/dumaa pienempää. Se auttoi! Sitten, kun kolikoita tuli tiettyyn rajaan asti, sai toivomansa lelun. Käytös on vähän taantunut, muttei kokonaan, koska esikoinen huomasi itsekin, että on helpompaa näin.

Että mitä jos kokeilisitte samaa? Kertoisit lapsillesi, millaista käytöstä haluaisit enemmän ja millaista vähemmän, ja jos saavat kerättyä tarpeeksi pisteitä, saavat jotain kivaa (tapahtuman, reissun, tavaran, mitä nyt haluavatkaan).

Pitää antaa joskus lapsien "kärsiä" tylsyydestä, eikä keksiä heille heti tekemistä. Näin joutuvat itse käyttämään sitä mielikuvitustaan.

Moni tekee nykyään karhunpalveluksen toimimalla seremonamestarina, vaikka lapsen.mielikuvitus kehittyisi parhaiten kun joutuu itse keksimään.

Jos tappeleminen on se suurin ongelma minkä takia ei voida leikkiä ilman aikuista, niin laita lapset leikkimään eri huoneisiin yksikseen niin kauan kunnes tulevat toimeen keskenään. Minä ja siskoni tappelimme pienenä kovasti, mutta kun hetken joutuu yksin vaikka lukemaan kirjaa niin kummasti alkaa sovinnon tekeminen houkuttelemaan että pääsisi taas tekemään yhdessä jotain hauskempaa. Älä siis selvittele riitoja lasten puolesta, vaan eristä heidät hetkeksi toisistaan jos tilanne menee mahdottomaksi.

Olit ap itse täysin samanlainen lapsena.

Jokainen sukupolvi tekee sen virheen, että kuvittelee olevansa jotenkin ainutlaatuinen.

Vierailija kirjoitti:

Jos tappeleminen on se suurin ongelma minkä takia ei voida leikkiä ilman aikuista, niin laita lapset leikkimään eri huoneisiin yksikseen niin kauan kunnes tulevat toimeen keskenään. Minä ja siskoni tappelimme pienenä kovasti, mutta kun hetken joutuu yksin vaikka lukemaan kirjaa niin kummasti alkaa sovinnon tekeminen houkuttelemaan että pääsisi taas tekemään yhdessä jotain hauskempaa. Älä siis selvittele riitoja lasten puolesta, vaan eristä heidät hetkeksi toisistaan jos tilanne menee mahdottomaksi.

En sanoisi että tuo on suurin ongelma, mutta ehkä ärsyttävin. Sitä vaan kovasti ihmettelen miten eivät yhtään keksi tekemistä ja sitten pyörivät vaikka keittiössä tiellä kun yritän keskittyä ruuanlaittoon. Saavat toki aina silloin tällöin auttaa mm. keittiössä mutta ei joka kerta jaksa, välillä haluan tehdä ihan rauhassa.

t.ap

Päiväkodissa ei tehdä mitään ilman lupaa, koulussa sama. Miten ihmeessä lapset kotona keksisi, että täällä ei ole vastaavia rajoituksia?

Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi laittaisin lapsesi keskenään selvittämään kiusaamisen. Koulussa tehdään noin eli opettaja saa todeta, että selvittäkää välinne, mutta kotona pitää opastaa, miten toimia. Ei lapsiin ole rakennettu oikeudenmukaisuutta ja jos vanhemmilta saatu malli on se, että voi lyödä,niin miten lapsi muka itse tajuaa toisenlaisenkin vaihtoehdon olevan olemassa.

Vanhemmilta toivoisi, että he panostaisivat riidanratkaisukykyyn ja kompromissien synnyttämiseen sen sijaan, että laiskasti sohvalta huhuilevat, että pärjätkää omillanne.

Vierailija kirjoitti:

Olit ap itse täysin samanlainen lapsena.

Jokainen sukupolvi tekee sen virheen, että kuvittelee olevansa jotenkin ainutlaatuinen.

Minä kyllä olen sitä mieltä että jokainen sukupolvi on ainutlaatuinen. Jokaisessa sukupolvessa on on niitä hyviä ja huonoja puolia. Tämän kyseisen sukupolven edustajien huono puoli on esim. se että mangutaan turhasta, ei olla niin hyvässä kunnossa kuin aiemmat sukupolvet (kun ei enää liikuta ja olla ulkona samalla tavalla), ja hyviä puolia sitten vaikka ne että ollaan älyllisesti ehkä kehittyneempiä koska teknologia on osa jokapäiväistä elämää tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tappeleminen on se suurin ongelma minkä takia ei voida leikkiä ilman aikuista, niin laita lapset leikkimään eri huoneisiin yksikseen niin kauan kunnes tulevat toimeen keskenään. Minä ja siskoni tappelimme pienenä kovasti, mutta kun hetken joutuu yksin vaikka lukemaan kirjaa niin kummasti alkaa sovinnon tekeminen houkuttelemaan että pääsisi taas tekemään yhdessä jotain hauskempaa. Älä siis selvittele riitoja lasten puolesta, vaan eristä heidät hetkeksi toisistaan jos tilanne menee mahdottomaksi.

En sanoisi että tuo on suurin ongelma, mutta ehkä ärsyttävin. Sitä vaan kovasti ihmettelen miten eivät yhtään keksi tekemistä ja sitten pyörivät vaikka keittiössä tiellä kun yritän keskittyä ruuanlaittoon. Saavat toki aina silloin tällöin auttaa mm. keittiössä mutta ei joka kerta jaksa, välillä haluan tehdä ihan rauhassa.

t.ap

Jos et halua lapsia keittiöön, käske heidät pois keittiöstä. Ei tarvitse keksiä ja järjestää tekemistä ja ohjelmaa koko ruuanlaiton ajaksi, osaavat sen itse kyllä tehdä sitten kun lakkaat toimimasta seremoniamestarina. 

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodissa ei tehdä mitään ilman lupaa, koulussa sama. Miten ihmeessä lapset kotona keksisi, että täällä ei ole vastaavia rajoituksia?

Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi laittaisin lapsesi keskenään selvittämään kiusaamisen. Koulussa tehdään noin eli opettaja saa todeta, että selvittäkää välinne, mutta kotona pitää opastaa, miten toimia. Ei lapsiin ole rakennettu oikeudenmukaisuutta ja jos vanhemmilta saatu malli on se, että voi lyödä,niin miten lapsi muka itse tajuaa toisenlaisenkin vaihtoehdon olevan olemassa.

Vanhemmilta toivoisi, että he panostaisivat riidanratkaisukykyyn ja kompromissien synnyttämiseen sen sijaan, että laiskasti sohvalta huhuilevat, että pärjätkää omillanne.

Kukaan ei varmaan ole tarkoittanut, että lapset saavat vapaasti lyödä ja hakata toisiaan ilman että siihen puututaan muuten kuin sohvalta huhuilemalla. Sisaruksilla on usein pieniä riitatilanteita jopa useita kymmeniä kertoja päivässä, sen tyylisistä aiheista kuin "ton barbi sano mun barbia leikissä tyhmäksi". Joka kerta ei vaan voi alkaa pystyttämään laajamittaista oikeudenkäyntiä vanhemman toimesta, vaan lasten on pakko oppia selviytymään näistä pienistä konflikteista itsenäisesti. Tämä ei tarkoita että vanhemmat ovat laiskoja. Lyömiseen totta kai puututaan jo ihan eri tavalla.

Muistan että jotain ikävuodet 7 - 10 olin tuollainen, en keksinyt tekemistä ja manguin sitä äidilleni kysellen, mitä tekisin. Mutta se ei ollut "nyt" vaan jo 70-luvun alussa.

Nyt kotilähiöni pihalla leikkivillä lapsilla ei näytä olevan tekemisen keksimisessä mitään ongelmaa.

Nykyään monet lapset eivät osaa tylsistyä. Pädit ja puhelimet ovat kädessä kauppareissuilla ja ravintoloissa, kotona ja koulussa. Kun ei olekaan laitettta, tuntuu olo levottomalta ja keskittyminen on lyhytjänteistä. Myös aikuinen ulkoistaa itsensä helposti lastensa arjesta töröttämällä puhelin kädessään. Jos vanhempi ei osaa olla kotona kolmea tuntia koskematta älylaitteeseen, on ehkä syytä pysähtyä miettimään, miltä oma käytös muiden silmissä näyttää...

Nykyään on vähemmän sisaruksia? Toinen mikä tulee mieleen, että ehkä siihen lapsen leikkiin ei ole "panostettu" 1-2-vuotiaana jolloin mielikuvitus alkaa hiljalleen kehittymään? Aikuisen huomiota saa vain kun aikuinen keksii jotain tekemistä? Tai sitten sitä aikuisen huomiota saa ihan liikaa kokoajan, lapsi tukahtuu?

Nämä nyt vain heittoja. Mä nimittäin itse muistan hyvin, että äitini osallistui kyllä mahdollisuuksien mukaan leikkeihin, mutta jos äiti ei kerennyt/jaksanut niin sitten leikittiin itsekseen tai sisarusten kanssa. Muistan myös, että äiti jaksoi leikkiä paljon taaperoikäisten pikkusisarusten kanssa ja ihan näytti heille kuinka vaikka legoilla, erilaisilla nukeilla ja hahmoilla, autoilla voi leikkiä mielikuvitusleikkejä. Meille myös luettiin paljon. Niin siis ja pointti oli, että kaikki omasimme kyllä hyvän mielikuvituksen ja kyvyn viihdyttää itseään. Nykyään esimerkiksi lapsille luetaan paljon vähemmän kuin ennen.

Toki on varmasti perheitä, joissa vanhemmat keksivät liikaa tekemistä ja lapsi ei yksinkertaisesti opi niitä keksimään itse. Mutta arvelisin että tuossa on sellainen taustalla, että leikkiä ei ikinä keksitä yhteistyössä lapsen kanssa ja ns. lapsen ehdoilla. Ja että lapsi enemmänkin oppii siihen, että äidin voi keskeyttää milloin vain, eikä jouduta odottamaan äidin tuloa ja keksimään sille välille tekemistä. Lapsen kanssahan pitää leikkiä niin, että mennään sen lelun äärelle joka lasta kiinnostaa eikä sen lelun äärellä joka itseä kiinnostaisia. Siinäkin saattaa piillä jonkinlaista ongelmaa joidenkin vanhempien kohdalla. Kun ei ikinä tarkkailla lapsen kiinnostuksenkohteita aidosti ja auteta rakentamaan niistä leikkiä, niin lapsikaan ei opi itsekseen leikkimään.

Kaikki lapset ovat joskus tuollaisia, enemmän tai vähemmän.

Kirjaesimerkki:

Mielikuvitusta ruokkii, kun lapselle luetaan paljon kaikkea laidasta laitaan. Lukemisessa on aikuinen mukana ja kun lapsi oppii lukemaan, niin lapsi tarvitsee siinäkin aikuista, jotta hänelle löydettäisi sopivaa lukemista. Jos lapsesta löytyisi innokas lukija, siinä saisi ajan kulumaan monen monta tuntia.

Olen samaa mieltä tuosta, että kaikki lapset ovat välillä "mielikuvituksettomia" ja mankuvat, ovat turhautuneita. Olin itse lapsena mielikuvituksekas, mutta välillä olin juuri tuollainen.

Aika usein minulle kelpasi se, että vanhempani antoivat minulle luovia tehtäviä, esim. aiheita tarinoihin tai piirroksiin. Jossain vaiheessa innostuin leipomisesta, ja sain joskus leipoakin äitimme ohjauksella.

Mitä lapsesi tekevät, jos kieltäydyt järjestämästä heille ohjelmaa ja kiellät heitä pyörimästä jaloissasi esimerkiksi ruuanlaiton aikana? Oletko kokeillut? En jaksa uskoa, etteivät 7-10 vuotiaat ole kykeneväisiä viihdyttämään itseään edes pakon edessä.

Mä keksin lapsille aina jonkun kotityön, jos tulivat vinkumaan ettei ole tekemistä.

Kummasti keksivät nykyään itse tekemistä.