IL "Yrittäjä-isä Markus lyttää varhaiskasvattajat"
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804252200901370_u0.shtml
"Tiistaina lähettämässään vastalauseessaan Markus ilmoittaa, ettei aio hakea lapsiaan lakon keskiviikkona kello 12.00 alkaessa. Olemme sopineet jo reilu viikko sitten menoja joita ei voi peruuttaa sen vuoksi että jollain on pahamieli lakiuudistuksen vuoksi. Vaadin että tälläisistä erikoisjärjestelyistä tiedotetaan vähintään 2 viikkoa ennen jotta tälläiseen pystyisi edes realistisesti reagoimaan. Jos peruisin ennalta sovitut asiat, niiden kustannukset olisivat lähellä 1000 euroa, kun alan perumaan ennalta sovittuja, Markus kirjoittaa.
- Omalla kokemuksellani joudun toteamaan, ettei sosionomi todellakaan ole pätevä lastentarhanopettaja saatika johtaja. Nämä korkeasti koulutetut sosionomit seisovat ringissä pihalla ja juttelevat keskenään samalla kun lapset painelevat menemään missä vain tai istuvat lätäkössä ilman kuravaatteita.
- Lisäksi näillä sosionomeilla on niin kova kiire kotiin että esimerkiksi lapsia hakiessa kello 16:45 siellä saattaa olla parhaimmillaan yksi sosionomi (päivystäjä) töissä yli 10 lapsen kanssa. Samalla kun hän luovuttaa lapsia noutaville vanhemmille lapset tekevät mitä lystäävät ja välillä onkin ollut jos jonkinlaista vaaratilannetta, Markus kirjoittaa liitoille ja medioille lähettämässään kannanotossa."
Markuksen mukaan vissiin näiden hoitajien pitäisi tehdä ilmaiseksi ylitöitä...?
Kommentit (49)
Yrittäjä Markku on niin kiireinen, ettei enää muista omaa lapsuuttaan, kuinka hänenkin vanhemmat pystyivät järjestämään lapsilleen päivähoidon, kun vanhemmat oli töissä.
Kunnallisesta ja lähes ilmaisesta päivähoidosta ovat vanhemmat ovat saaneet nauttia vain lyhyen ajan, kun päivähoito-oikeus tuli asteittain voimaan 80-90-luvulla alkaen.
Ihmetyttää, miten ei yrittäjä Markku pysty järjestämään lapsensa hoitoa edes yhdeksi päiväksi, ilman yhteiskunnan apua, kun hänen vanhemmat järjestivät sen kokonaan, eikä kukaan tullut apuun.
Vierailija kirjoitti:
Meidän päiväkodissa on yksi sosionomi, joten ei todellakaan ole tämän valopää isän kertoman mukaisia "sosionomirinkejä" meillä 😂 Onkohan tämä säälittävä Markus saanut pakit joltain sosionomilta kun noin katkera on tämän koulutuksen omaavia henkilöitä kohtaan.. Reippaasti nyt Markus koko nimellä ja naamalla julkisuuteen laukomaan näitä "totuuksiaan" varhaiskasvatuksessa, vai löytyykö munaa siihen???
Markus-setä todennäköisesti kuulee sosionomista vain alkuosan ja päättelee että kyse on sosiaalityöntekijästä, paremmin tunnetaan ns sossun akkana. Ehkä Markuksella on nykyisten pilttien lisäksi vanhempiakin lapsia joista sossun akka pakottaa maksamaan elatusmaksua ja siksi vähän kismittää.
Vierailija kirjoitti:
Otettaisiin mallia Ranskasta, siellä lastentarhanopettaja pitää lapsille pelkät opetustuokiot, muuten lasten kanssa ovat lastenhoitajat. Toki pieni tuntimäärä näkyy palkassa, mutta näin voitaisiin vähentää lastentarhanopettajien määrää ja lisätä hoitajien määrää. Kaikki hyötyisivät, etenkin lapset.
Ja Ranskassahan koulu alkaa kolmevuotiaana, joten Ranskan lto opettaa kaksivuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäminäasennetta taas pahimmillaan. Missä on ihmisten välinen solidaarisuus? Ellei päiväkotia henkilökuntineen olisi niin yrittäjä joutuisi palkkaamaan omin neuvoin lastenhoitajan, vaikka tokihan sitten voisi samantien palkata sen lastentarhanopettajakoulutuksen yliopistossa saaneen ja maksaa omasta pussistaan kaiken, myös ylityökorvaukset. Voisi muuttua ääni kellossa, todennäköisesti tämäkin etsisi jonkun mahdollisimman halvan opiskelijan tms. nälkäpalkalla lapsensa hoitamaan ja vielä siivouttaisi asuntonsakin samalla hinnalla...
Voisivat pk -työntekijät mennä samantein vähän pidempään lakkoon niin ihmiset huomaisivat, kuinka merkittävää kunnan tarjoama päivähoito lopulta on.
Kun se ei ole mikään itsestäänselvyys, että saat lapselle hoitopaikan työpäivien ajaksi nimellishintaan. Voi lähteä miettimään, että jos palkkaisi yksityishoitajan edes kympillä tunti (ja silloinkin reippaasti alipalkattu, jos ammattilainen kyseessä) niin olisi kustannukset ihan toista luokkaa.
Toisaalta samalla havaittaisiin, että lapsi ei tarvitse akateemisesti koulutettuja hoitajia vaan aikuisia, joilla on aikaa. Pitkö lako aiheuttaisi sen, että entistä useampi vanhempi kyseenalaistaisi hoitohenkilöstön koulutusvaatimukset, koska mummot, kummit ja naapurin kotiäiti pystyisivät tarjoamaan lapsille paljon enemmän kuin LTO:t. Saattaisi syntyä tarve päiväkodeille, joissa on 1 ainoa LTO ja 15 lastenhoitajaa. Tärkeintä olisi aikuisten lapsille antama aika eikä se, kirjataanko vasupapereihin lapsen sanavarasto keskimääräiseksi vai niukaksi.
Ihanko oikeasti kuvittelet, että naapurin pienen lapsen äiti ottaa hoitoon päiväkoti-ikäisiä tosta noin. Eikä Suomessa juuri kotirouvia ole ja mummot ja kummit ovat lähes poikkeuksetta työelämässä.
Suomessa ei juuri ole resursseja lapsen kotihoitoon pitkällä aikavälillä, kun naiset ovat työelämässä ja lähes 100% tytöt saavat koulutuksen.
Jos kunnallinen päivähoito-oikeus lakkautettaisiin, perheet olisivat todella pulassa ja sillä olisi suuri haitallinen vaikutus lasten myöhempään opiskeluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäminäasennetta taas pahimmillaan. Missä on ihmisten välinen solidaarisuus? Ellei päiväkotia henkilökuntineen olisi niin yrittäjä joutuisi palkkaamaan omin neuvoin lastenhoitajan, vaikka tokihan sitten voisi samantien palkata sen lastentarhanopettajakoulutuksen yliopistossa saaneen ja maksaa omasta pussistaan kaiken, myös ylityökorvaukset. Voisi muuttua ääni kellossa, todennäköisesti tämäkin etsisi jonkun mahdollisimman halvan opiskelijan tms. nälkäpalkalla lapsensa hoitamaan ja vielä siivouttaisi asuntonsakin samalla hinnalla...
Voisivat pk -työntekijät mennä samantein vähän pidempään lakkoon niin ihmiset huomaisivat, kuinka merkittävää kunnan tarjoama päivähoito lopulta on.
Kun se ei ole mikään itsestäänselvyys, että saat lapselle hoitopaikan työpäivien ajaksi nimellishintaan. Voi lähteä miettimään, että jos palkkaisi yksityishoitajan edes kympillä tunti (ja silloinkin reippaasti alipalkattu, jos ammattilainen kyseessä) niin olisi kustannukset ihan toista luokkaa.
Toisaalta samalla havaittaisiin, että lapsi ei tarvitse akateemisesti koulutettuja hoitajia vaan aikuisia, joilla on aikaa. Pitkö lako aiheuttaisi sen, että entistä useampi vanhempi kyseenalaistaisi hoitohenkilöstön koulutusvaatimukset, koska mummot, kummit ja naapurin kotiäiti pystyisivät tarjoamaan lapsille paljon enemmän kuin LTO:t. Saattaisi syntyä tarve päiväkodeille, joissa on 1 ainoa LTO ja 15 lastenhoitajaa. Tärkeintä olisi aikuisten lapsille antama aika eikä se, kirjataanko vasupapereihin lapsen sanavarasto keskimääräiseksi vai niukaksi.
Siis poistaako korkeampi koulutus kyvyn läsnäoloon vai? Ehkä se on kuitenki enemmän henkilöstä kiinni kuin koulutuksesta kuinka luontevasti on läsnä. Koulutuksen kautta voi kehittää ammattitaitoa, mutta ei se poista kykyä kohdata ja nähdä kanssaihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrityäjä-isä on hyvä ja hoitaa itse jälkikasvunsa :D
Onko vähän liikaa totuttu jo siihen, että pk palvelee, ja että pk -työntekijät ovat enemmän vastuussa lapsestasi kuin sinä itse?
Et ole ihan tainnut ymmärtää, mikä päiväkodin tarkoitus on. Päiväkoteja on ainoastaan siksi, että vanhemmat voisivat käydä töissä. Joten, miten siihen, että päiväkoti hoitaa ainoan tehtävänsä voi tottua liikaa?
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että Markusta hävettää tämän jälkeen viedä lapset päiväkotiin. Todella kohtuuton ja mututietoon perustuva avautuminen.
Tuskin Markus tajuaa edes hävetä. Oli sen tason avautuminen.
Minkä alan yrittäjä, työllistääkö pienten lasten vanhempia vai vain itsensä?
Tuo nyt on ikivanha tapa, jo paljon ennen kun perheet eivät osanneet edes uneksia kunnallisesta päivähoidosta ja lapsipiika meni lapsikatraan kanssa puistoon ja seisoi puistossa kuin patsas ja samslla vahti lapsia ja se on aukoton valvonta eli ihan turhaan paheksut.