Lue keskustelun säännöt.
Perheen kulujen jakaminen, kun vain toisella lapsia?
Miten olette jakaneet kulut tai näette asian, jos yhteen muuttaa kaksi aikuista ja toisen lapset? Tämä on ennakkopohdintaa, seurustelen miehen kanssa, jonka lapset ovat hänellä joka toinen viikko ja yhteenmuutto on jossain kohdassa edessä. Nämä lapset on tosi mukavia ja olen tyytyväinen tilanteeseen, mutta itse monta vuotta yksin asuneena haluan miettiä näitä etukäteen monelta kantilta, jotta sujuisi hyvin.
Yksi iso asia on asunnon koko, etenkin jos saamme lisää lapsia, pitää huoneita olla aika paljon. Olemme aiheesta jo puhuneet, mutta emme kuluista yhtään. Kokemuksia?
Kommentit (361)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä kuluja erottelevia perheitä. Meillä asuu puolet kuukaudesta vaimoni tytär. Muita lapsia ei ole. Minä maksan lapsen kuluja kuin hän olisi oma tyttäreni, oli sitten kyse ruokalaskusta, risteilyistä tai Linnanmäen rannekkeesta. En käsitä ihmisiä jotka toimivat toisin. Meillä se maksaa jolla on varaa, joskus se olen minä ja joskus vaimo.
Isommat hankinnat jaetaan tasan meidän perheen ja tytön isän välillä, esim. mopo tai kallis läppäri.
Et vaikuta kovin fiksulta, kun sinun on niiiin vaikea käsittää ihmisiä, jotka toimivat toisin kuin sinä.
Minä en kustantaisi huvipuistoreissuja tai muita hankintoja puolison lapselle, koska lapsi ei ole minun ja minä en ole siitä vastuussa.
Näin yksinkertaista se on. Mikä siinä on niin vaikea käsittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yjtään ihmettele, ettei uusperheet kestä. Naisen pitää ”ottaa koko paketti”, sietää hankalaa exää, hoitaa toisen lapsia ja vielä osallistua toisen naisen lapsien kustannuksiin. Vaikka mies olisi kuinka ihana, niin oikeesti-kuinka moni tällaista haluaa, jos muitakin vaihtoehtoja on?
Niinpä, ja miehen pitää myös ottaa koko paketti.
Juuri siksi minä paasaan seuraavasta asiasta, tässä ketjussa jo toistamiseen, ja kaikissa uusperheketjuissa:
Uusperheet hajoavat siihen, kun mies (tai äiti, mutta hieman eri esimerkillä) ei hoida omaa kasvatus- ja viihdytysvastuutaan. Äitipuoli ottaa sen itselleen, ja mies on sellainen otus, että kun joku häneltä ottaa vastuun, niin hän myös sen antaa pois. Myös eksät olettavat, että vastuu on äitipuolella.
Sitten lapsi riehuu (tms) ja äitipuoli joutuu kasvattamaan, kun on ottanut vastuun itselleen. Sitten tulee nämä ”sä et oo mun äiti”. Ja äitipuoli uupuu eikä enää jaksa. Koska hänellä on vain vastuita ja velvollisuuksia, eikä saa mitään vastavuoroisesti.
Uusperhe toimii oikein hyvin, kun molemmat hoitavat omat lapsensa. Kantavat vastuun kasvattamisesta ja viihdyttämisestä ja maksamisesta. Kun eksätkin sen tietävät, niin eivät ole työntämässä lapsia isän työmatkoille äitipuolen hoidettaviksi (viittaan toiseen ketjuun).
Kokemusta on.Näin! Meillä miehen ex vielä syyllistäen moitti mua suhteessa lastensa hoitoon ja yritti kertoa millainen " aikuinen" mun pitää lapsilleen olla ja mitä tuntea ja ajatella. Mut meillä on selkeet rajat ja vastuut ja hyvin toimii. Kumpikin huolehtii omat lapsensa ja muu on vapaaehtoista. Hyvin toimii
Meilläkin mies vei tapaamiset oikeuteen, koska ei muuten saanut lapsia eksältään. Oikeudessa eksä perusteli, ettei miehelle voi antaa oikeutta, koska ei hoida lapsiaan riittävän hyvin, ja kun minä (!) olen myös ilmoittanut, että en osallistu lasten hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Ruuat: mies käy sillä viikolla kaupassa, kun lapset on hänellä. Siinä menee se sinunkin osuus sivussa. Sä käyt sillä viikolla, kun olette keskenänne.
tää on hyvä idea.
En taaskaan lukenut kaikkea, koska en vaan jaksa lukea 19-sivuista ketjua tähän aikaan vuorokaudesta.
Kommentointihalu ja jaksaminen minulla silti on.
.
Mikäli uusperheen isä ja äiti ovat jotenkuten samatuloiset, on minusta selvää, että jos mies ja nainen muuttavat yhteen ja toisen osapuolen lapset siinä samassa, ollaan perhe, jossa vanhemmat (myös se ei-biologinen) osallistuu myös lasten elatukseen jollakin tavalla.
Talokaupoista tai asuntolainoista en osaa sanoa mitään.
Mutta mikäli lapsen/-t "taloon tuova" puoliso on varaton, työtön, siipeilijä tai muuta vastaavaa, ei ole ei-biologisen vanhemman vastuulla elättää lapsia, jotka eivät ole hänen.
.
On lakikysymyksiä, mutta myös moraalikysymyksiä.
.
Elin aikoja sitten suhteessa, jossa miehellä oli kaksi lasta.
Hän oli tapaus, joka joi lastensa meillä ollessa olettaen, että minä hoidan lapset, teen ruokaa, keksin huvituksia.
Sen teinkin jokseenkin hyvin, koska jo aikuisita lapsista toinen pitää minuun edelleen yheyttä.
Vaikka aikanaan olisin halunnut meidän olevan perhe, nyt olen viisaampi ja ymmärrän, että siitä ei olisi tullut mitään.
Tosiaankaan ei ei- biologisen vanhemman tarvitse elättää toisen lapsia sitä varten on elarit ja lapsilisät ja muu. Mulla menee rahat ainakin omiin lapsiini ja jos joskus ylimääräistä jää, sijoitan sen todellakin itseeni ja omaan jaksamiseen, enkä miehen lapsiin. Uusperhe on eri juttu kuin ydinperhe, jokainen uusperhe on isosti erilainen, ja rajoja tarvitaan ihan eri lailla kun ydinperheessä. Ja jos jollain on varaa elättää puolisonkin lapset, kiva juttu. Harvalla on, vaan rahat pitää laskea tarkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju. Harva tajuaa, että uusperhe on eri juttu. Usea kuvittelee uusperheen olevan heti ”perhe”, kun saman katon alle muutetaan. Ei tod.
Uusperheen muotoutuminen yhdeksi yksiköksi kestää 5-7 vuotta. Alkuun se on vain parisuhde, jossa on eri ikäisiä lapsia. Parisuhteen takia, ei lasten takia, se perustetaankin.
Alkuun on oltava selkeät rajat kuka tekee mitäkin ja mikä on kenenkin vastuu. Vastuu rajoittuu omiin lapsiin. Vuosia menee, pala palalta aletaan tuntea, aletaan luottaa puolin ja toisin. Ja kun tämä luotto lisääntyy tapahtuu, rajatkin muuttuvat aivan itsestään.
Täytyy muistaa, että temperamenttityypit vaikuttavat muutosvauhtiin. Jos kaikki ovat avoimia ja joustavia, niin muutos on nopeampi. Tai että luonteet matsaavat. Samoin tiiviys vaikuttaa: jos lapset asuvat koko ajan paikalla, tapahtuu se nopeammin.
Meillä on jokainen lapsi eri kokoonpanolla. Yhteisiä lapsia ei ole. Ekat pari vuotta oli tosi, tosi selkeät rajat. Ei edes pyydetty toisen lasta tyhjentämään astianpesukonetta, vaan kierrätettiin pyyntö vanhemman kautta. Rahat olivat tiukasti erillään, lainasimme toisiltamme ja maksoimme takasin. Olimme sopineet, että autamme toisiamme hädän tullen lasten kanssa, mutta emme muuten.
Näin viiden vuoden jälkeen tiedämme mikä ja kuka olemme. Elätämme jo toinen toistamme, eikä toisen lapsia ”pelätä”. Parisuhde on edelleen mittayksikkömme, koska se on se liima, joka pitää meidät yhdessä. Mitään muuta liimaa ei ole, koska ei ole niitä yhteisiä lapsia.
Kun tämän ryhmädynamiikan tuntee, niin ei lataa liikaa odotuksia eikä velvollisuuksia puolison niskaan, ja toimiva uusperhe on mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ihan oikeasti. Jos et ole valmis maksamaan perheeseen liittyviä kuluja, kuten kasvavaa sähkölaskua, älä silloin kasvata perhettäsi! Pysy yksin!
Kuka muka on valmis nykyvanhemmista itse maksamaan? Kaiken maailman ilmaisrahaa ollaan ottamassa ja nyhtämässä veronmaksajilta ja itse halutaan vain lomailla kotona. Miksi tämä olisi eri asia pienemmässä yksikössä kuten perheessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju. Harva tajuaa, että uusperhe on eri juttu. Usea kuvittelee uusperheen olevan heti ”perhe”, kun saman katon alle muutetaan. Ei tod.
Uusperheen muotoutuminen yhdeksi yksiköksi kestää 5-7 vuotta. Alkuun se on vain parisuhde, jossa on eri ikäisiä lapsia. Parisuhteen takia, ei lasten takia, se perustetaankin.
Alkuun on oltava selkeät rajat kuka tekee mitäkin ja mikä on kenenkin vastuu. Vastuu rajoittuu omiin lapsiin. Vuosia menee, pala palalta aletaan tuntea, aletaan luottaa puolin ja toisin. Ja kun tämä luotto lisääntyy tapahtuu, rajatkin muuttuvat aivan itsestään.Täytyy muistaa, että temperamenttityypit vaikuttavat muutosvauhtiin. Jos kaikki ovat avoimia ja joustavia, niin muutos on nopeampi. Tai että luonteet matsaavat. Samoin tiiviys vaikuttaa: jos lapset asuvat koko ajan paikalla, tapahtuu se nopeammin.
Meillä on jokainen lapsi eri kokoonpanolla. Yhteisiä lapsia ei ole. Ekat pari vuotta oli tosi, tosi selkeät rajat. Ei edes pyydetty toisen lasta tyhjentämään astianpesukonetta, vaan kierrätettiin pyyntö vanhemman kautta. Rahat olivat tiukasti erillään, lainasimme toisiltamme ja maksoimme takasin. Olimme sopineet, että autamme toisiamme hädän tullen lasten kanssa, mutta emme muuten.
Näin viiden vuoden jälkeen tiedämme mikä ja kuka olemme. Elätämme jo toinen toistamme, eikä toisen lapsia ”pelätä”. Parisuhde on edelleen mittayksikkömme, koska se on se liima, joka pitää meidät yhdessä. Mitään muuta liimaa ei ole, koska ei ole niitä yhteisiä lapsia.Kun tämän ryhmädynamiikan tuntee, niin ei lataa liikaa odotuksia eikä velvollisuuksia puolison niskaan, ja toimiva uusperhe on mahdollinen.
Näin! Kiitos tästä! Me olemme nyt kolmen vuoden kohdalla ja matkaa on vielä. Meillä perheytymistä on hidastanut myös miehen täys idiootti ex joka lasten kautta tekee kiusaa. Siitä ollaan nyt voiton puolella, vaikka toivoa toimivista väleistä ei pahemmin ole.
Me olemme olleet 13v kimpassa, minulla kaksi lasta, rahaanieleviä teinejä. Alusta asti mies on osallistunut ja haluaa osallistua lasten elättämiseen, tästä ei ole ollut hetkenkään vertaa puhetta. En ole sitä häneltä olettanut eikä hän omaa tapaansa toimia kyseenalaistanut. Enemmänkin jaamme rahankäyttöä omissa menoissame; jos minä lähden reissuun kavereideni kanssa, maksan matkani yksin, samoin mies kustantaa kallista harrastustaan enempi omalta tililtään. Mutta myös, jos minun rahat on loppu, niin mies ostaa minulle kyllä minun "turhanpäiväisyyksiäkin", sanoo aina, että "pyydä rahaa" kun pohdin ääneen, että ei ollut just nyt varaa ostaa takkia, joka oli tarjouksessa, kun palkka tulee viikon päästä.
Me olemme perhe, miehellekin me olemme hänen perheensä, vaikkei lapset ole hänen siittämiään. Kai hän tiesi, että tällä kokoonpanolla elämme yhdessä.
Ja onkin ollut hyvä isä perheessä ,vaikkei isä olekaan.
T:Onnellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me olemme olleet 13v kimpassa, minulla kaksi lasta, rahaanieleviä teinejä. Alusta asti mies on osallistunut ja haluaa osallistua lasten elättämiseen, tästä ei ole ollut hetkenkään vertaa puhetta. En ole sitä häneltä olettanut eikä hän omaa tapaansa toimia kyseenalaistanut. Enemmänkin jaamme rahankäyttöä omissa menoissame; jos minä lähden reissuun kavereideni kanssa, maksan matkani yksin, samoin mies kustantaa kallista harrastustaan enempi omalta tililtään. Mutta myös, jos minun rahat on loppu, niin mies ostaa minulle kyllä minun "turhanpäiväisyyksiäkin", sanoo aina, että "pyydä rahaa" kun pohdin ääneen, että ei ollut just nyt varaa ostaa takkia, joka oli tarjouksessa, kun palkka tulee viikon päästä.
Me olemme perhe, miehellekin me olemme hänen perheensä, vaikkei lapset ole hänen siittämiään. Kai hän tiesi, että tällä kokoonpanolla elämme yhdessä.
Ja onkin ollut hyvä isä perheessä ,vaikkei isä olekaan.
T:Onnellinen
Saako lapset rahaa oikealta isältä? Jännä juttu että vieras mies haluaa elättää teidän lapsia. Kuinka paljon lapset on sinulla ja kuinka paljon oikealla isällä?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju. Harva tajuaa, että uusperhe on eri juttu. Usea kuvittelee uusperheen olevan heti ”perhe”, kun saman katon alle muutetaan. Ei tod.
Uusperheen muotoutuminen yhdeksi yksiköksi kestää 5-7 vuotta. Alkuun se on vain parisuhde, jossa on eri ikäisiä lapsia. Parisuhteen takia, ei lasten takia, se perustetaankin.
Alkuun on oltava selkeät rajat kuka tekee mitäkin ja mikä on kenenkin vastuu. Vastuu rajoittuu omiin lapsiin. Vuosia menee, pala palalta aletaan tuntea, aletaan luottaa puolin ja toisin. Ja kun tämä luotto lisääntyy tapahtuu, rajatkin muuttuvat aivan itsestään.Täytyy muistaa, että temperamenttityypit vaikuttavat muutosvauhtiin. Jos kaikki ovat avoimia ja joustavia, niin muutos on nopeampi. Tai että luonteet matsaavat. Samoin tiiviys vaikuttaa: jos lapset asuvat koko ajan paikalla, tapahtuu se nopeammin.
Meillä on jokainen lapsi eri kokoonpanolla. Yhteisiä lapsia ei ole. Ekat pari vuotta oli tosi, tosi selkeät rajat. Ei edes pyydetty toisen lasta tyhjentämään astianpesukonetta, vaan kierrätettiin pyyntö vanhemman kautta. Rahat olivat tiukasti erillään, lainasimme toisiltamme ja maksoimme takasin. Olimme sopineet, että autamme toisiamme hädän tullen lasten kanssa, mutta emme muuten.
Näin viiden vuoden jälkeen tiedämme mikä ja kuka olemme. Elätämme jo toinen toistamme, eikä toisen lapsia ”pelätä”. Parisuhde on edelleen mittayksikkömme, koska se on se liima, joka pitää meidät yhdessä. Mitään muuta liimaa ei ole, koska ei ole niitä yhteisiä lapsia.Kun tämän ryhmädynamiikan tuntee, niin ei lataa liikaa odotuksia eikä velvollisuuksia puolison niskaan, ja toimiva uusperhe on mahdollinen.
No eihän tuo mikään perhe ole vaan se on jonkin sortin kommuuni. Lapset korkeintaan kavereita toisilleen tai varmaan useammin vihamiehiä kun elintaso on eri kun on ihan eri vanhemmatkin. Siellä ns toisessa kodissa vietetään sitten leirielämää jonkun vieraan populan kanssa. Teini-ikäinen tyttäreni sanoo aina että voi kun saataisiin edes yksi viikonloppu pitää meidän talo omalla perheellä kuten ennen mutta aina joudutaan sietämään isän naisystävän ylipainoista tytärtä joka katsoo junttiohjelmia televisiosta ja on ärsyttävä muutenkin. TV-ohjelmista tulee riitaa ja kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme olleet 13v kimpassa, minulla kaksi lasta, rahaanieleviä teinejä. Alusta asti mies on osallistunut ja haluaa osallistua lasten elättämiseen, tästä ei ole ollut hetkenkään vertaa puhetta. En ole sitä häneltä olettanut eikä hän omaa tapaansa toimia kyseenalaistanut. Enemmänkin jaamme rahankäyttöä omissa menoissame; jos minä lähden reissuun kavereideni kanssa, maksan matkani yksin, samoin mies kustantaa kallista harrastustaan enempi omalta tililtään. Mutta myös, jos minun rahat on loppu, niin mies ostaa minulle kyllä minun "turhanpäiväisyyksiäkin", sanoo aina, että "pyydä rahaa" kun pohdin ääneen, että ei ollut just nyt varaa ostaa takkia, joka oli tarjouksessa, kun palkka tulee viikon päästä.
Me olemme perhe, miehellekin me olemme hänen perheensä, vaikkei lapset ole hänen siittämiään. Kai hän tiesi, että tällä kokoonpanolla elämme yhdessä.
Ja onkin ollut hyvä isä perheessä ,vaikkei isä olekaan.
T:Onnellinen
Saako lapset rahaa oikealta isältä? Jännä juttu että vieras mies haluaa elättää teidän lapsia. Kuinka paljon lapset on sinulla ja kuinka paljon oikealla isällä?
Lasten isä ei oikeastaan juuri osallistu lasten elämään eikä ainakaan kustanna mitään (paitsi elarit). On valitettavasti itse jättäytynyt etäiseksi lapsilleen. Ehkä siksikin mieheni on ottanut ja saanut ottaa isän roolia perheessämme. Ehkä tilanne olisi toisenlainen jos isä omisi aktiivisesti läsnä ja kustantaisi lasten menoja omasta pussistaan..
Edellinen
Ei meillä kyllä ole edes mietitty tuollaista. Miehellä kolme lasta, kuusvuotta yhessä ja asuttu melkein koko se aika yhdessä. Meillä ollaan samaa perhettä ja kaupassa käy kuka milloinkin ja ostaa mitä kaikki tarvii.
Mun mielestä otetaan koko paketti tai ei mitään. Lapset kuuluu kauppaan ja perheeseen silloin kun lyöttäydytään yhteen miehen tai naisen kanssa jolla lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju. Harva tajuaa, että uusperhe on eri juttu. Usea kuvittelee uusperheen olevan heti ”perhe”, kun saman katon alle muutetaan. Ei tod.
Uusperheen muotoutuminen yhdeksi yksiköksi kestää 5-7 vuotta. Alkuun se on vain parisuhde, jossa on eri ikäisiä lapsia. Parisuhteen takia, ei lasten takia, se perustetaankin.
Alkuun on oltava selkeät rajat kuka tekee mitäkin ja mikä on kenenkin vastuu. Vastuu rajoittuu omiin lapsiin. Vuosia menee, pala palalta aletaan tuntea, aletaan luottaa puolin ja toisin. Ja kun tämä luotto lisääntyy tapahtuu, rajatkin muuttuvat aivan itsestään.Täytyy muistaa, että temperamenttityypit vaikuttavat muutosvauhtiin. Jos kaikki ovat avoimia ja joustavia, niin muutos on nopeampi. Tai että luonteet matsaavat. Samoin tiiviys vaikuttaa: jos lapset asuvat koko ajan paikalla, tapahtuu se nopeammin.
Meillä on jokainen lapsi eri kokoonpanolla. Yhteisiä lapsia ei ole. Ekat pari vuotta oli tosi, tosi selkeät rajat. Ei edes pyydetty toisen lasta tyhjentämään astianpesukonetta, vaan kierrätettiin pyyntö vanhemman kautta. Rahat olivat tiukasti erillään, lainasimme toisiltamme ja maksoimme takasin. Olimme sopineet, että autamme toisiamme hädän tullen lasten kanssa, mutta emme muuten.
Näin viiden vuoden jälkeen tiedämme mikä ja kuka olemme. Elätämme jo toinen toistamme, eikä toisen lapsia ”pelätä”. Parisuhde on edelleen mittayksikkömme, koska se on se liima, joka pitää meidät yhdessä. Mitään muuta liimaa ei ole, koska ei ole niitä yhteisiä lapsia.Kun tämän ryhmädynamiikan tuntee, niin ei lataa liikaa odotuksia eikä velvollisuuksia puolison niskaan, ja toimiva uusperhe on mahdollinen.
No eihän tuo mikään perhe ole vaan se on jonkin sortin kommuuni. Lapset korkeintaan kavereita toisilleen tai varmaan useammin vihamiehiä kun elintaso on eri kun on ihan eri vanhemmatkin. Siellä ns toisessa kodissa vietetään sitten leirielämää jonkun vieraan populan kanssa. Teini-ikäinen tyttäreni sanoo aina että voi kun saataisiin edes yksi viikonloppu pitää meidän talo omalla perheellä kuten ennen mutta aina joudutaan sietämään isän naisystävän ylipainoista tytärtä joka katsoo junttiohjelmia televisiosta ja on ärsyttävä muutenkin. TV-ohjelmista tulee riitaa ja kaikesta.
Nämä uusperheongelmat ovat usein helposti ratkaistavissa, ihmettelen, miksi niitä ei ratkaista. Tässäkin tapauksessa erittän yksinkertaisesti: ostamalla toisen telkkarin.
Uusperheen säänto nro 1: jokaisella tulee olla oma huone/oma tila omine laitteineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju. Harva tajuaa, että uusperhe on eri juttu. Usea kuvittelee uusperheen olevan heti ”perhe”, kun saman katon alle muutetaan. Ei tod.
Uusperheen muotoutuminen yhdeksi yksiköksi kestää 5-7 vuotta. Alkuun se on vain parisuhde, jossa on eri ikäisiä lapsia. Parisuhteen takia, ei lasten takia, se perustetaankin.
Alkuun on oltava selkeät rajat kuka tekee mitäkin ja mikä on kenenkin vastuu. Vastuu rajoittuu omiin lapsiin. Vuosia menee, pala palalta aletaan tuntea, aletaan luottaa puolin ja toisin. Ja kun tämä luotto lisääntyy tapahtuu, rajatkin muuttuvat aivan itsestään.Täytyy muistaa, että temperamenttityypit vaikuttavat muutosvauhtiin. Jos kaikki ovat avoimia ja joustavia, niin muutos on nopeampi. Tai että luonteet matsaavat. Samoin tiiviys vaikuttaa: jos lapset asuvat koko ajan paikalla, tapahtuu se nopeammin.
Meillä on jokainen lapsi eri kokoonpanolla. Yhteisiä lapsia ei ole. Ekat pari vuotta oli tosi, tosi selkeät rajat. Ei edes pyydetty toisen lasta tyhjentämään astianpesukonetta, vaan kierrätettiin pyyntö vanhemman kautta. Rahat olivat tiukasti erillään, lainasimme toisiltamme ja maksoimme takasin. Olimme sopineet, että autamme toisiamme hädän tullen lasten kanssa, mutta emme muuten.
Näin viiden vuoden jälkeen tiedämme mikä ja kuka olemme. Elätämme jo toinen toistamme, eikä toisen lapsia ”pelätä”. Parisuhde on edelleen mittayksikkömme, koska se on se liima, joka pitää meidät yhdessä. Mitään muuta liimaa ei ole, koska ei ole niitä yhteisiä lapsia.Kun tämän ryhmädynamiikan tuntee, niin ei lataa liikaa odotuksia eikä velvollisuuksia puolison niskaan, ja toimiva uusperhe on mahdollinen.
No eihän tuo mikään perhe ole vaan se on jonkin sortin kommuuni. Lapset korkeintaan kavereita toisilleen tai varmaan useammin vihamiehiä kun elintaso on eri kun on ihan eri vanhemmatkin. Siellä ns toisessa kodissa vietetään sitten leirielämää jonkun vieraan populan kanssa. Teini-ikäinen tyttäreni sanoo aina että voi kun saataisiin edes yksi viikonloppu pitää meidän talo omalla perheellä kuten ennen mutta aina joudutaan sietämään isän naisystävän ylipainoista tytärtä joka katsoo junttiohjelmia televisiosta ja on ärsyttävä muutenkin. TV-ohjelmista tulee riitaa ja kaikesta.
Nämä uusperheongelmat ovat usein helposti ratkaistavissa, ihmettelen, miksi niitä ei ratkaista. Tässäkin tapauksessa erittän yksinkertaisesti: ostamalla toisen telkkarin.
Uusperheen säänto nro 1: jokaisella tulee olla oma huone/oma tila omine laitteineen.
Mahtavaa jos uusperheongelmat ratkeis telkjareilla. Ihan niin yksinkertaista ei taida olla. Myös tuo uusperhesääntösi on aika kaukaa haettu. Harvalla uusperheellä on varaa omiin huoneisiin ja laitteisiin kaikille lapsille. Ihan järjetön ajatus. Kyllä uusperheessä on enemmän kysymys tunnetaidoista kun laitteista. Niinkuin elämässä ylipäätään muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju. Harva tajuaa, että uusperhe on eri juttu. Usea kuvittelee uusperheen olevan heti ”perhe”, kun saman katon alle muutetaan. Ei tod.
Uusperheen muotoutuminen yhdeksi yksiköksi kestää 5-7 vuotta. Alkuun se on vain parisuhde, jossa on eri ikäisiä lapsia. Parisuhteen takia, ei lasten takia, se perustetaankin.
Alkuun on oltava selkeät rajat kuka tekee mitäkin ja mikä on kenenkin vastuu. Vastuu rajoittuu omiin lapsiin. Vuosia menee, pala palalta aletaan tuntea, aletaan luottaa puolin ja toisin. Ja kun tämä luotto lisääntyy tapahtuu, rajatkin muuttuvat aivan itsestään.Täytyy muistaa, että temperamenttityypit vaikuttavat muutosvauhtiin. Jos kaikki ovat avoimia ja joustavia, niin muutos on nopeampi. Tai että luonteet matsaavat. Samoin tiiviys vaikuttaa: jos lapset asuvat koko ajan paikalla, tapahtuu se nopeammin.
Meillä on jokainen lapsi eri kokoonpanolla. Yhteisiä lapsia ei ole. Ekat pari vuotta oli tosi, tosi selkeät rajat. Ei edes pyydetty toisen lasta tyhjentämään astianpesukonetta, vaan kierrätettiin pyyntö vanhemman kautta. Rahat olivat tiukasti erillään, lainasimme toisiltamme ja maksoimme takasin. Olimme sopineet, että autamme toisiamme hädän tullen lasten kanssa, mutta emme muuten.
Näin viiden vuoden jälkeen tiedämme mikä ja kuka olemme. Elätämme jo toinen toistamme, eikä toisen lapsia ”pelätä”. Parisuhde on edelleen mittayksikkömme, koska se on se liima, joka pitää meidät yhdessä. Mitään muuta liimaa ei ole, koska ei ole niitä yhteisiä lapsia.Kun tämän ryhmädynamiikan tuntee, niin ei lataa liikaa odotuksia eikä velvollisuuksia puolison niskaan, ja toimiva uusperhe on mahdollinen.
No eihän tuo mikään perhe ole vaan se on jonkin sortin kommuuni. Lapset korkeintaan kavereita toisilleen tai varmaan useammin vihamiehiä kun elintaso on eri kun on ihan eri vanhemmatkin. Siellä ns toisessa kodissa vietetään sitten leirielämää jonkun vieraan populan kanssa. Teini-ikäinen tyttäreni sanoo aina että voi kun saataisiin edes yksi viikonloppu pitää meidän talo omalla perheellä kuten ennen mutta aina joudutaan sietämään isän naisystävän ylipainoista tytärtä joka katsoo junttiohjelmia televisiosta ja on ärsyttävä muutenkin. TV-ohjelmista tulee riitaa ja kaikesta.
Nämä uusperheongelmat ovat usein helposti ratkaistavissa, ihmettelen, miksi niitä ei ratkaista. Tässäkin tapauksessa erittän yksinkertaisesti: ostamalla toisen telkkarin.
Uusperheen säänto nro 1: jokaisella tulee olla oma huone/oma tila omine laitteineen.
Mahtavaa jos uusperheongelmat ratkeis telkjareilla. Ihan niin yksinkertaista ei taida olla. Myös tuo uusperhesääntösi on aika kaukaa haettu. Harvalla uusperheellä on varaa omiin huoneisiin ja laitteisiin kaikille lapsille. Ihan järjetön ajatus. Kyllä uusperheessä on enemmän kysymys tunnetaidoista kun laitteista. Niinkuin elämässä ylipäätään muutenkin.
Uusperheeseen ei kannata ryhtyä, jos se huonontaa kenenkään osapuolen elämää. On oltava se oma soppi jokaiselle. Mekin maksamme vuokraa 2000 e ihan siitä syystä. Järjetöntä joo, mutta pienempi asunto olisi ollut uusperheemme surma.
Tunnetaidoilla on toki se suurin merkitys, mutta kummasti materia helpottaa sopeutumista. Jos materiaan perustuva perusta ei ole kunnossa, niin kasvattaa lapsissa vain uhmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju. Harva tajuaa, että uusperhe on eri juttu. Usea kuvittelee uusperheen olevan heti ”perhe”, kun saman katon alle muutetaan. Ei tod.
Uusperheen muotoutuminen yhdeksi yksiköksi kestää 5-7 vuotta. Alkuun se on vain parisuhde, jossa on eri ikäisiä lapsia. Parisuhteen takia, ei lasten takia, se perustetaankin.
Alkuun on oltava selkeät rajat kuka tekee mitäkin ja mikä on kenenkin vastuu. Vastuu rajoittuu omiin lapsiin. Vuosia menee, pala palalta aletaan tuntea, aletaan luottaa puolin ja toisin. Ja kun tämä luotto lisääntyy tapahtuu, rajatkin muuttuvat aivan itsestään.Täytyy muistaa, että temperamenttityypit vaikuttavat muutosvauhtiin. Jos kaikki ovat avoimia ja joustavia, niin muutos on nopeampi. Tai että luonteet matsaavat. Samoin tiiviys vaikuttaa: jos lapset asuvat koko ajan paikalla, tapahtuu se nopeammin.
Meillä on jokainen lapsi eri kokoonpanolla. Yhteisiä lapsia ei ole. Ekat pari vuotta oli tosi, tosi selkeät rajat. Ei edes pyydetty toisen lasta tyhjentämään astianpesukonetta, vaan kierrätettiin pyyntö vanhemman kautta. Rahat olivat tiukasti erillään, lainasimme toisiltamme ja maksoimme takasin. Olimme sopineet, että autamme toisiamme hädän tullen lasten kanssa, mutta emme muuten.
Näin viiden vuoden jälkeen tiedämme mikä ja kuka olemme. Elätämme jo toinen toistamme, eikä toisen lapsia ”pelätä”. Parisuhde on edelleen mittayksikkömme, koska se on se liima, joka pitää meidät yhdessä. Mitään muuta liimaa ei ole, koska ei ole niitä yhteisiä lapsia.Kun tämän ryhmädynamiikan tuntee, niin ei lataa liikaa odotuksia eikä velvollisuuksia puolison niskaan, ja toimiva uusperhe on mahdollinen.
No eihän tuo mikään perhe ole vaan se on jonkin sortin kommuuni. Lapset korkeintaan kavereita toisilleen tai varmaan useammin vihamiehiä kun elintaso on eri kun on ihan eri vanhemmatkin. Siellä ns toisessa kodissa vietetään sitten leirielämää jonkun vieraan populan kanssa. Teini-ikäinen tyttäreni sanoo aina että voi kun saataisiin edes yksi viikonloppu pitää meidän talo omalla perheellä kuten ennen mutta aina joudutaan sietämään isän naisystävän ylipainoista tytärtä joka katsoo junttiohjelmia televisiosta ja on ärsyttävä muutenkin. TV-ohjelmista tulee riitaa ja kaikesta.
Nämä uusperheongelmat ovat usein helposti ratkaistavissa, ihmettelen, miksi niitä ei ratkaista. Tässäkin tapauksessa erittän yksinkertaisesti: ostamalla toisen telkkarin.
Uusperheen säänto nro 1: jokaisella tulee olla oma huone/oma tila omine laitteineen.
Mahtavaa jos uusperheongelmat ratkeis telkjareilla. Ihan niin yksinkertaista ei taida olla. Myös tuo uusperhesääntösi on aika kaukaa haettu. Harvalla uusperheellä on varaa omiin huoneisiin ja laitteisiin kaikille lapsille. Ihan järjetön ajatus. Kyllä uusperheessä on enemmän kysymys tunnetaidoista kun laitteista. Niinkuin elämässä ylipäätään muutenkin.
Arvaapa, kumpi uusperhe lähtee paremmin käyntiin:
A) ”me perustetaan uusperhe. Joudut tästä lähtien jakamaan huoneen ja telkkarisi x:n kanssa. Ymmärrän, että sinua harmittaa, ja sinua saakin harmittaa, mutta elämässä tapahtuu pettymyksiä, ne pitää vain oppia hyväksymään. Me kuitenkin aina käydään fillaroimassa kuten ennenkin, eli ei tässä kaikki muutu”.
B) ”me perustetaan uusperhe. Sinulla on kuitenkin oma huone ja omat pelit ja vehkeet. Jos et jaksa seurustella meidän muiden kanssa, voit aina halutessasi olla omassa rauhassa. Ja käydään kuitenkin fillaroimassa kaksistaan, kuten ennenkin.”.
Kysy itseltäsi, oletteko perhe. Jos olette, niin miten kulut mielestäsi kuuluu jakaa perheessä? Toivon, että myös ex-kumppanisi kysyy tämän hyvin tavallisen kysymyksen.
Erityisesti uusperheessä on mietittävä asiat tarkkaan etukäteen jo kuolemankin varalta. Vaikka eroa ei tulisi, niin kuolema joka tapauksessa joskus. Samalla voi tehdä suunnitelmat ja sopimukset eronkin varalta. Järkevää kaikin puolin.