Lue keskustelun säännöt.
Multa testataan skitsofreniaa mutta epäilen itselläni kaksisuuntaista.
23.04.2018 |
Onko testit kuin luotettavia? Sain bibolaari nettitestissä korkeat pisteet. Melkein tapoin itseni.
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ostomaniaa ollut, välillä mielialat vaihtelee, tunnen yltiömäistä onnellisuutta ja välillä syvää masennusta. Nyt lääkitys, Abilify, Aurorix ja Ketipinor.
ap
Ei kannata hötkyillä nettitestien takia. Onko selviä masennus- tai maniajaksoja? Yllä mainittiinkin skitsoaffektiivisuus, johon liittyy mielialaoireiden lisäksi psykoottisuutta.
Itse olen sairastanut 2 psykoottista jaksoa nuorena, sen jälkeen pelkkiä masennusoireita. 2-suuntaisena hoidetaan.
Oireina ostomania, tutkitaan skitsofreniana? Mitähän vittua?
Itselläni pakkoneurooseja, kestää n. 20 minuuttia päästä asunnosta ulos, kun täytyy tarkastella hellan nappuloita ja vesihanoja. Ovea kokeiltava lukemattomia kertoja, ennenkuin pääsee lähtemään kotoa. Siitä huolimatta mietin pitkin päivää, että tulikohan kaikki sammutettua. Oireet pahentuneet työttömäksi jäätyäni. Terveyskeskuslääkäri määräsi cipralex-reseptin ja ei ollut muuten kiinnostunut. Lääke tuntuu pahentaneen asiaa. m
Ahdistaa aina tämä ulos lähteminen, kun joutuu tarkistelemaan kaikkea miljoona kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinua tutkitaan skitsofreniaepäilynä, niin kyllähän sulla kuuluisi silloin olla näkö- ja kuuloharhoja.
No minua on epäilty Aspergeriksi kun minulla oli Ptsd (tunteet ja oma ilmaisu oli laimeaa joten annoin todella lakonisen ja jähmeän kuvan). Ei ne ammattilaiset siellä aina itsekään ole ihan hajulla itsekään siitä mistä on kyse. Kaikista pahimpia on ne jotka tyytyy tekemään niitä "virallisia" nettitesti tyyppisiä juttuja siellä toimistolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos sinua tutkitaan skitsofreniaepäilynä, niin kyllähän sulla kuuluisi silloin olla näkö- ja kuuloharhoja.
Eivät kuulu aina skitsofreniaan. Voi olla myös vain harhatuntemuksia ja ajatuksia,ei kaikki kuule ääniä tai näe omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni pakkoneurooseja, kestää n. 20 minuuttia päästä asunnosta ulos, kun täytyy tarkastella hellan nappuloita ja vesihanoja. Ovea kokeiltava lukemattomia kertoja, ennenkuin pääsee lähtemään kotoa. Siitä huolimatta mietin pitkin päivää, että tulikohan kaikki sammutettua. Oireet pahentuneet työttömäksi jäätyäni. Terveyskeskuslääkäri määräsi cipralex-reseptin ja ei ollut muuten kiinnostunut. Lääke tuntuu pahentaneen asiaa. m
Ahdistaa aina tämä ulos lähteminen, kun joutuu tarkistelemaan kaikkea miljoona kertaa.
Ihan ohiksena, mene käymään lääkärissä ja vaadi, että tilanteesi tutkitaan kunnolla. Tarvitset myös terapiaa. Pakko-oireet vaikuttavat aika ikäviltä. Cipralex on auttanut minulla masennukseen ja yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön, mutta pakkoneuroosista en tiedä, miten sopivat. Ja vaikutuskin on ihan persoonakohtaista tyyliin minulle sopii, mutta siskolleni ei sovi.
Jos saat lääkkeestä helpotusta, niin hyvä. Tarvitset kuitenkin terapiaa, sillä pelkällä lääkehoidolla et pääse eroon pakko-oireista. Kun syöt jonkin aikaa lääkkeitä, olet kohta niin kunnossa, että jaksat myös käydä terapiassa. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minua on epäilty Aspergeriksi kun minulla oli Ptsd (tunteet ja oma ilmaisu oli laimeaa joten annoin todella lakonisen ja jähmeän kuvan). Ei ne ammattilaiset siellä aina itsekään ole ihan hajulla itsekään siitä mistä on kyse. Kaikista pahimpia on ne jotka tyytyy tekemään niitä "virallisia" nettitesti tyyppisiä juttuja siellä toimistolla.
Aspergerin ja Ptsd:n oireet menevät niin lomittain (mm. mielialanvaihtelut, uppoutuminen, vaikeudet sosiaalisissa tilanteissa) että en ihmettele, että näin on luultu! Esim. naisten asperger saatetaan usein diagnosoida väärin epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi.
Mä olen lähes varma että minulla on jompi kumpi (tai dissosiaatiohäiriö/bpd). Olen luonnostani lähes autistisella tavalla huippumatemaattinen ja -taiteellinen, ja minulla on korkea muistikapasiteetti. Toisaalta koen dissosiaatiota ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ym., mitkä johtuvat ihan lapsuuden kokemuksista. Tässä nyt ihan muutama piirre, en jaksa avata tarkemmin. Mutta kai jollain todella huonolla tuurilla jollain voi olla molemmatkin - kyllähän aspergerkin voi altistua ptsd:n kehittymiselle, jos jotain ikävää lapsuudessa tapahtuu. Mutta eipä niillä diagnooseilla ole niin väliä vaan itsetuntemuksen kehittämisellä riippumatta siitä, onko sun oireille nyt olemassa jotain virallista nimeä.
Vierailija kirjoitti:
No minua on epäilty Aspergeriksi kun minulla oli Ptsd (tunteet ja oma ilmaisu oli laimeaa joten annoin todella lakonisen ja jähmeän kuvan). Ei ne ammattilaiset siellä aina itsekään ole ihan hajulla itsekään siitä mistä on kyse. Kaikista pahimpia on ne jotka tyytyy tekemään niitä "virallisia" nettitesti tyyppisiä juttuja siellä toimistolla.
Minulle taas oltiin varovaisesti laittamassa persoonallisuushäiriödiagnoosia, vaikka oireeni sopivat paremmin Aspergeriin. Otin asian puheeksi, eikä sen jälkeen ole puhuttu pesoonallisuushäiröstä vaan on keskitytty kartoittamaan Aspergerin vaikutusta elämäntilanteeseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minua on epäilty Aspergeriksi kun minulla oli Ptsd (tunteet ja oma ilmaisu oli laimeaa joten annoin todella lakonisen ja jähmeän kuvan). Ei ne ammattilaiset siellä aina itsekään ole ihan hajulla itsekään siitä mistä on kyse. Kaikista pahimpia on ne jotka tyytyy tekemään niitä "virallisia" nettitesti tyyppisiä juttuja siellä toimistolla.
Aspergerin ja Ptsd:n oireet menevät niin lomittain (mm. mielialanvaihtelut, uppoutuminen, vaikeudet sosiaalisissa tilanteissa) että en ihmettele, että näin on luultu! Esim. naisten asperger saatetaan usein diagnosoida väärin epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi.
Mä olen lähes varma että minulla on jompi kumpi (tai dissosiaatiohäiriö/bpd). Olen luonnostani lähes autistisella tavalla huippumatemaattinen ja -taiteellinen, ja minulla on korkea muistikapasiteetti. Toisaalta koen dissosiaatiota ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ym., mitkä johtuvat ihan lapsuuden kokemuksista. Tässä nyt ihan muutama piirre, en jaksa avata tarkemmin. Mutta kai jollain todella huonolla tuurilla jollain voi olla molemmatkin - kyllähän aspergerkin voi altistua ptsd:n kehittymiselle, jos jotain ikävää lapsuudessa tapahtuu. Mutta eipä niillä diagnooseilla ole niin väliä vaan itsetuntemuksen kehittämisellä riippumatta siitä, onko sun oireille nyt olemassa jotain virallista nimeä.
En ole sama kuin edellinen kommentoija. Olen eri mieltä kanssasi. Kyllä diagnoosilla on väliä. Se auttaa saamaan oikeanlaista hoitoa ja tukea.
Ensinnäkin oikea lääkitys. Mt-häiriöihin auttaa lääkitys, mutta Aspergeriin ei.
Toisekseen terapia. Ei ole samantekevää, hoidetaanko ptsd:n vai Aspergerin aiheuttamia toiminnan häiriöitä. Terapian muodoissa saattaa olla isojakin eroja. Terveisin as-aikuinen, joka on traumatisoitunut lapsena. Traumoistani saatan ehkä joskus parantua ihan kokonaan, mutta asperger on ja pysyy ja rajoittaa elämääni.
Eli pitäisikö kaikkien olla pirskahtelevia, sosiaalisia perhosia? Vai saako yksilö olla omissa oloissaan, joskus enemmän iloisena, ja joskus taas alakuloisempana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli pitäisikö kaikkien olla pirskahtelevia, sosiaalisia perhosia? Vai saako yksilö olla omissa oloissaan, joskus enemmän iloisena, ja joskus taas alakuloisempana?
Miten tämä nyt liittyy tähän keskusteluun? Kyllä, saat olla aivan omissa oloissasi eikä tarvitse olle sosiaalinen perhonen. Kuitenkin jos ihmisellä on selkeitä vaihtelevia mania- ja masennusjaksoja niin se on aivan eri asia kuin normaalit elämään kuuluvat mielialanvaihtelut.
Vierailija kirjoitti:
Eli pitäisikö kaikkien olla pirskahtelevia, sosiaalisia perhosia? Vai saako yksilö olla omissa oloissaan, joskus enemmän iloisena, ja joskus taas alakuloisempana?
Kuka tässä on pirskahtelevuudesta puhunut muut kuin sinä? Oma toiveeni on saada elämänhallinta edes jonkinlaiseksi. Se ei onnistu huonokuntoisena. Tarvitsen ja olen saanutkin ammattiapua omaan tilanteeseeni, mutta vielä on pitkä matka, ennen kuin voin sanoa olevani jotensakin kunnossa. Pirskahtelevuuteen on noin miljoona valovuotta. Se ei kuulu persoonallisuuteeni.
Vierailija kirjoitti:
Eli pitäisikö kaikkien olla pirskahtelevia, sosiaalisia perhosia? Vai saako yksilö olla omissa oloissaan, joskus enemmän iloisena, ja joskus taas alakuloisempana?
Tää menee enemmän erityisherkkä-hömpöttelyyn.
Skitsoaffektiivi?