Vanhemmuus eron jälkeen – kysy ja keskustele, asiantuntijat vastaavat

Kuinka yleinen tälläinen kokemus on?

Täti haki minut koulusta kesken tunnin ja sanoi että lähdemme lomalle.

Autossa äiti itki ja minulle kerrottiin että ero tullut. (olin 11v)

myöhemmin (1 vuosi) isä haki äidin kotiin

Itse näin äidin puolen sukua vasta isän kuoleman jälkeen.

Outoa mutta en lapsena kyseenalaistanut kumpaakaan käytöstä

Siksikö ihmiset tekee lapsia? koska saavat kaiken anteeksi?

No viimmeksi oon äiti kultaa (vajokki) nähnyt n.6 v sitten.

Tuore Ex ei suostu keskustelemaan, emmekä saa mitään sovittua mistään. Hän on muuttanut pois yhteisestä kodista, olemme vihaisissa väleissä. Tällä hetkellä en edes tiedä, onko hän löytänyt lapsillekin sopivaa kotia, tai etsiikö sellaista, vaikka alustavasti muutossa puhuimme, että viikko-viikko-systeemiä voisi kokeilla, kun kiukku on laantunut. Kauanko tämä vaihe voi kestää? Miten siitä pääsee eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka yleinen tälläinen kokemus on?

Täti haki minut koulusta kesken tunnin ja sanoi että lähdemme lomalle.

Autossa äiti itki ja minulle kerrottiin että ero tullut. (olin 11v)

myöhemmin (1 vuosi) isä haki äidin kotiin

Itse näin äidin puolen sukua vasta isän kuoleman jälkeen.

Outoa mutta en lapsena kyseenalaistanut kumpaakaan käytöstä

Siksikö ihmiset tekee lapsia? koska saavat kaiken anteeksi?

No viimmeksi oon äiti kultaa (vajokki) nähnyt n.6 v sitten.

Kurja kuulla, että olet lapsena joutunut keskelle vanhempien yllättävää eroa ja että vanhempien palattua yhteen suhteesi äidin puoleisiin sukulaisiin katkesivat kokonaan. Tänä päivänä ymmärrys siitä, että lasten kanssa tulee keskustella ja antaa lapselle tietoa hänen elämässään tapahtuvista asioista, on lisääntynyt. Nykyään ymmärretään paremmin myös se, että vanhempien ero on lapselle iso elämänmuutos, joka herättää monenlaisia tunteita ja lapsi tarvitsee aikuisten tukea ja ymmärrystä pärjätäkseen paremmin muutoksen keskellä. Tämän vuoksi näilläkin sivuilla käydään keskustelua tähän teemaan liittyen.

Toimitus kirjoitti:

Miten hoitaa lapsen asioita yhteistyössä lapsen toisen vanhemman kanssa eron jälkeen? Miten saada yhteinen vanhemmuus toimimaan, jos yhteydenpito kangertelee tai ajatuskin toisesta saa ärsyyntymään? Mihin asiaan sinä toivoisit uutta näkökulmaa tai mikä sinua harmittaa yhteistyössä tällä hetkellä? Voit jättää ajatuksia ja kysymyksiä tähän viestiketjuun, Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä –työn asiantuntijat vastaavat kello 13–15.

Tukea eroon, omien tunteiden käsittelyyn, lapsen huomioimiseen erossa ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen löydät myös kurssimuotoisesti etenevästä Ero lapsiperheessä -juttusarjasta www.vauva.fi/teema/ero-lapsiperheessa-kurssi-vanhemmille. Sisältökokonaisuus on tehty yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa.

Hei

Täällä ollaan paikalla ja aloitettu vastaamaan kysymyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Tuore Ex ei suostu keskustelemaan, emmekä saa mitään sovittua mistään. Hän on muuttanut pois yhteisestä kodista, olemme vihaisissa väleissä. Tällä hetkellä en edes tiedä, onko hän löytänyt lapsillekin sopivaa kotia, tai etsiikö sellaista, vaikka alustavasti muutossa puhuimme, että viikko-viikko-systeemiä voisi kokeilla, kun kiukku on laantunut. Kauanko tämä vaihe voi kestää? Miten siitä pääsee eteenpäin?

Eron tapahtuessa on tavallista, että eron osapuolet ovat hyvin eri kohdissa omaa eroprosessiaan. Yleensä toinen on ennättänyt miettiä eroa mielessään pidempään ja toinen saattaa kokea, että ero tulee täysin yllätyksenä ja vastoin hänen tahtoaan. Tällöin puolisossa, joka ei ole henkisesti valmistautunut eroamaan, herää usein voimakkaita tunteita ja hänen voi olla hyvin vaikea pitää yhteyttä tai tehdä yhteistyötä lasten asioissa ennen kuin saa tunteitansa purettua ja työstettyä. Se, kuinka kauan voimakkain vastareaktio kestää, on yksilöllistä. Lapsen näkökulmasta olisi tietysti tärkeää, että hän voisi nähdä molempia vanhempiaan ilman pidempiä taukoja yhteydenpidossa.

Eteenpäin pääsemissä auttaa jos puolisot saavat käsiteltyä eroon ja parisuhteen päättymiseen liittyviä tunteitaan. Monelle suurta apua tuo esim. vertaistuki, liikunta, ystävät, kirjoittaminen ja  musiikki. Mm. Miessakit tarjoaa miehille omia eroryhmiä, chatteja ja vertaistukihenkilöitä. Moni kokee tarpeelliseksi käydä tapaamassa myös ammattilaista, selvittääkseen omia tunteitaan ja ajatuksiaan.

Eron kokeneiden vanhempien kertoman mukaan, vanhempien välisen yhteistyön tekemistä on helpottanut se kun he ovat oppineet erottamaan päättyneen parisuhteen ja siihen liittyvät tunteet edelleen jatkuvasta vanhemmuussuhteesta.

Meillä on hyvin eri-ikäiset lapset, 3- 9 ja 13-vuotiaat. Mikäköhän vuoroasumisen malli olisi paras? Tuntuu, etten itsekään kestäisi olla lapsista erossa kuin yhden päivän kerrallaan, mutta onhan se aika sekavaa lapsille, jos ovat joka toisen yön isällään ja joka toisen yön minun luona. Ajatuksena olisi asua mahdollisimman lähekkäin exän kanssa.

Erostamme on nyt pari vuotta. Ero oli eirttäin riitaisa, mahdoton. Ei juuri puheyhteyttä, vaan pahimman luokan haukkumista ja tölvimistä, lapsiakin käytettiin kapuloina. Tapasin vuosi sitten mukavan uuden kumppanin ja muutin hänen kanssaan juuri uudelle paikkakunnalle. Saimme sovittua, että nuorempi lapseni (6v)lähtee minun kanssani, vanhempi (14v) jää isänsä kanssa. Eli siis minusta tuli nuoremman lähivanhempi, eksästäni vanhemman lapsen lähivanhempi. Pelkään, että isä rajoittaa yhteyttäni vanhempaan lapseen. Mitä voisin tehdä lisätäkseni yhteyttä isään, jotta varmistan, että yhteys poikaanikin pysyy.

Lapsi on nyt 15-vuotias, hänellä on ollut säännölliset tapaamiset isänsä kanssa tähän asti. Missä kohtaa on luontevaa, että teini siirtyy itse sopimaan menojaan isälleen, eikä välttämättä enää ennalta sovitussa raamissa? Tiedän monta nuorta jotka ovat jättäneet ns säntilliset tapaamisajat tuossa kohtaa ja alkaneet toimia omien menojen ehdoilla. Meidän teini on kovin tunnollinen, miten annan hänelle luvan ottaa itse haltuun tapaamisensa, ja miten tuen, kun isä vähän syyllistää jos niitä jää väliin?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on hyvin eri-ikäiset lapset, 3- 9 ja 13-vuotiaat. Mikäköhän vuoroasumisen malli olisi paras? Tuntuu, etten itsekään kestäisi olla lapsista erossa kuin yhden päivän kerrallaan, mutta onhan se aika sekavaa lapsille, jos ovat joka toisen yön isällään ja joka toisen yön minun luona. Ajatuksena olisi asua mahdollisimman lähekkäin exän kanssa.

Kuulostaa hyvältä, että olette suunnitelleet asuvanne lasten isän kanssa lähellä toisianne. Tällöin lasten kouluun, harrastuksiin ja ystävyyssuhteisiin liittyvät etäisyydet eivät hankaloita arkea. Vuoroasumisesta sovittaessa olisi tärkeää huomioida kunkin lapsen yksilölliset tarpeet ja piirteet, jotta lapsi voi hyötyä vuoroasumisen tuomista hyvistä asioista. Onkin merkityksellistä, että lasten kanssa keskustelaan asumisjärjestelyihin liittyvistä asioista ja vanhemmat ottavat huomioon heidän ajatuksensa ja toiveensa tehdessään päätöksiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi on se, joka päättää miten ja missä asuu. Joskus perheessä on tilanne, että sama ratkaisu ei sovi kaikille perheen lapsille, jolloin vanhempien täytyy miettiä joustavia ja omannäköisiä tapoja toteuttaa asumisjärjestelyitä.

Tukea lasten eronjälkeisten asumisratkaisujen pohdintaa vanhemmat voivat saada esim. lakisääteisestä perheasioiden sovittelusta. Oman kunnan nettisivuilta pitäisi löytyä tieto siitä, miten nämä palvelut ovat kyseisessä kunnassa järjestetty.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on nyt 15-vuotias, hänellä on ollut säännölliset tapaamiset isänsä kanssa tähän asti. Missä kohtaa on luontevaa, että teini siirtyy itse sopimaan menojaan isälleen, eikä välttämättä enää ennalta sovitussa raamissa? Tiedän monta nuorta jotka ovat jättäneet ns säntilliset tapaamisajat tuossa kohtaa ja alkaneet toimia omien menojen ehdoilla. Meidän teini on kovin tunnollinen, miten annan hänelle luvan ottaa itse haltuun tapaamisensa, ja miten tuen, kun isä vähän syyllistää jos niitä jää väliin?

Nuorten kehitysvaiheeseen kuuluu, että kaverit tulevat usein tuossa iässä entistäkin tärkeämmiksi samoin kuin vaikka harrastuksiin liittyvät pelit ja tapahtumat. Tämän vuoksi monet nuoret kokevat tarvetta määrittää aikaisempaa enemmän sitä kuinka usein näkevät muualla asuvaa vanhempaansa. Tässä on kuitenkin suuria eroja nuorten välillä mm. sen vuoksi, että toisilla vanhemman luokse pitää matkustaa kauemmaksi kotoa, jolloin kavereiden tapaaminen ja mahdollisuus osallistua harrastuksiin, ei onnistu tapaamisten aikana. Nuorilla, joiden vanhemmat asuvat riittävän lähekkäin, tapaamiset eivät puolestaan välttämättä vaikuta nuoren sosiaaliseen elämään lainkaan.

Vanhemmilta vaaditaankin herkkyyttä nähdä tilanne nuoren tarpeiden näkökulmasta, jotka ovat välillä myös ristiriitaisia keskenään. Toisaalta nuoren sosiaalinen elämä ja itsenäisyyden harjoittelu luo tarvetta määrittää itse enemmän tapaamisten ajankohtaa, toisaalta tarve turvalliseen ja läheiseen yhteyteen molempien vanhempien kanssa säilyy läpi nuoruuden. Omalle nuorelle sopivan ratkaisun löytämistä helpottaa jos asioista voi keskustella avoimesti ja nuorella on mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä ilman pelkoa vanhemman suuttumisesta tai pettymisestä. Nuoren on hyvä tietää myös se, ettei hän ole vastuussa kummankaan vanhempansa hyvinvoinnista.

Alla olevan linkin takaa löytyy nuorille tehty tunnepeli ja huonepeli, joiden avulla nuori voi käydä läpi omia ajatuksia ja tunteitaan vanhempien eroon ja sen jälkeisiin ratkaisuihin liittyen. Peleissä on myös videoita, joissa nuoret aikuiset kertovat tunteistaan vanhempiensa eroon liittyen. Niiden katsominen on avartavaa myös vanhemmille.  http://www.suomenkasper.fi/ 

Linkkaan tähän vielä MLL:n Tampereen yhdistyksen tekemän Ero-oppaan nuorilta vanhemmille. Sitä lukemalla saa myös näkökulmaa siihen, mitä nuoret toivovat vanhemmiltaan erotilanteessa ja sen jälkeen

https://tampere-mll-fi-bin.directo.fi/@Bin/750c6582e9057a0fce5098fe26e7…

Maarita_Ero lapsiperheessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka yleinen tälläinen kokemus on?

Täti haki minut koulusta kesken tunnin ja sanoi että lähdemme lomalle.

Autossa äiti itki ja minulle kerrottiin että ero tullut. (olin 11v)

myöhemmin (1 vuosi) isä haki äidin kotiin

Itse näin äidin puolen sukua vasta isän kuoleman jälkeen.

Outoa mutta en lapsena kyseenalaistanut kumpaakaan käytöstä

Siksikö ihmiset tekee lapsia? koska saavat kaiken anteeksi?

No viimmeksi oon äiti kultaa (vajokki) nähnyt n.6 v sitten.

Kurja kuulla, että olet lapsena joutunut keskelle vanhempien yllättävää eroa ja että vanhempien palattua yhteen suhteesi äidin puoleisiin sukulaisiin katkesivat kokonaan. Tänä päivänä ymmärrys siitä, että lasten kanssa tulee keskustella ja antaa lapselle tietoa hänen elämässään tapahtuvista asioista, on lisääntynyt. Nykyään ymmärretään paremmin myös se, että vanhempien ero on lapselle iso elämänmuutos, joka herättää monenlaisia tunteita ja lapsi tarvitsee aikuisten tukea ja ymmärrystä pärjätäkseen paremmin muutoksen keskellä. Tämän vuoksi näilläkin sivuilla käydään keskustelua tähän teemaan liittyen.

Miksi en kyseenalaistanut vanhempieni toimintaa?

Vierailija kirjoitti:

Erostamme on nyt pari vuotta. Ero oli eirttäin riitaisa, mahdoton. Ei juuri puheyhteyttä, vaan pahimman luokan haukkumista ja tölvimistä, lapsiakin käytettiin kapuloina. Tapasin vuosi sitten mukavan uuden kumppanin ja muutin hänen kanssaan juuri uudelle paikkakunnalle. Saimme sovittua, että nuorempi lapseni (6v)lähtee minun kanssani, vanhempi (14v) jää isänsä kanssa. Eli siis minusta tuli nuoremman lähivanhempi, eksästäni vanhemman lapsen lähivanhempi. Pelkään, että isä rajoittaa yhteyttäni vanhempaan lapseen. Mitä voisin tehdä lisätäkseni yhteyttä isään, jotta varmistan, että yhteys poikaanikin pysyy.

Ensinnä tulee mielleeni ajatus, mistä huolesi liittyen yhteydenpidon rajoitukseen nousee esiin? Onko nuori itse kertonut, että ei saa pitää sinuun yhteyttä tai onko isä rajoittanut sinun yhteydenpitoasi jollain tavoin? Saatko olla yhteydessä nuoreen, myös silloin kun lapsi on isänsä luona ja esim. soittamalla kysellä kuulumisia tai voiko nuori olla sinuun yhteydessä ollessaan isän luona? Onko teillä voimassa oleva tapaamissopimus, jossa voisi määritellä myös yhteydenpitoa mm. puhelut ja muu viestittely?  

Nuorelta voi kysyä hänen toiveitaan, millä tavoin yhteydenpito olisi hänestä luontevaa ja missä asioissa hän ehkä toivoisi voivansa olla sinuun yhteydessä myös isän luona ollessaan. Nuorella tulisi jo ikänsä puolesta olla mahdollisuus olla sinuuun suoraan yhteydessä, niin halutessaan. Onko isä kieltänyt tätä mahdollisuutta? 

Nuoren kanssa voisi olla hyvä myös keskustella siitä, että teidän aikuisten väliset eron aikaiset riidat eivät tarkoita sitä, että ero olisi lasten syy tai että nuoren tulisi valita puoltaan vanhempien välillä. Onko nuorelle jäänyt kuvaamistasi riitatilanteista muistoja tai käsityksiä, joista olisi hyvä keskustella vanhemman tai perheen tilanteesta ulkopuolisen kanssa (esim. kuraattori koulussa).

Toinen huomiota kiinnittävä asia on, millä tavoin olette vanhempina miettineet sisarusten mahdollisuuttaa viettää aikaa toistensa kanssa. Myös sisarusuhteiden vaaliminen ja niistä huolehtinen on tärkeää, varsinkin jos lapset asuvat eri osoitteissa. 

Näiden pohdintojen jälkeen, olet myös tärkeän kysymyksen äärellä. Miten luoda yhteistyötä lapsen toiseen vanhempaa riitaisan eron jälkeen. Olisit halukas luomaan  parempaa yhteyttä lasten toiseen vanhempaan ja jättämään riitaisan -aikakauden taakse. Olisko mahdollista kertoa tästä toiveesta lapsen isälle.  Voisiko yhteistyön siltaa rakentaa myös sillä, että kertoo hänelle, mitä hyvää näet hänessä isänä ja miksi koet tärkänä,että molemmat lapset säilyttävät suhteensa molempiin vanhempiin. Kerro myös siitä, miksi toivoisit saavasi pitää yhtetyttä nuoreen nykyistä enemmän.

Tähän ehkä liittyyy myös pohdinta siitä, millä tavoin olet ise käsitellyt tuohon eroaikaan liittyvät tunteet ja ovatko eromyrsyn laineet jo laantuneet omalta osaltasi?  Olisko sinun mahdollista ehdottaa isälle yhteistä keskusteluhetkeä, vaikka kahvilassa. Mieti myös, mitkä ovat ne tähän asti positiivista vaikutusta tuottaneet keskustelemisen ja neuvottelemisen tavat ovat olleet. Vahvista niitä tapoja jotka jo toimivat. 

Mitä tehdä, kun toimivaa keskusteluyhteyttä toisen vanhemman kanssa ei vuosienkaan jälkeen vain ole? Kaikki yritykset keskustella lasten asioista ovat oikeastaan mahdottomia, etenkin, kun pitäisi neuvotella yhteisistä pelisäännöistä esim. netin käytön, tvn katsomisen, ulkoilun, harrastusten jne suhteen. Toinen osapuoli ei suostu keskustelemaan myöskään asiantuntijoiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Maarita_Ero lapsiperheessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka yleinen tälläinen kokemus on?

Täti haki minut koulusta kesken tunnin ja sanoi että lähdemme lomalle.

Autossa äiti itki ja minulle kerrottiin että ero tullut. (olin 11v)

myöhemmin (1 vuosi) isä haki äidin kotiin

Itse näin äidin puolen sukua vasta isän kuoleman jälkeen.

Outoa mutta en lapsena kyseenalaistanut kumpaakaan käytöstä

Siksikö ihmiset tekee lapsia? koska saavat kaiken anteeksi?

No viimmeksi oon äiti kultaa (vajokki) nähnyt n.6 v sitten.

Kurja kuulla, että olet lapsena joutunut keskelle vanhempien yllättävää eroa ja että vanhempien palattua yhteen suhteesi äidin puoleisiin sukulaisiin katkesivat kokonaan. Tänä päivänä ymmärrys siitä, että lasten kanssa tulee keskustella ja antaa lapselle tietoa hänen elämässään tapahtuvista asioista, on lisääntynyt. Nykyään ymmärretään paremmin myös se, että vanhempien ero on lapselle iso elämänmuutos, joka herättää monenlaisia tunteita ja lapsi tarvitsee aikuisten tukea ja ymmärrystä pärjätäkseen paremmin muutoksen keskellä. Tämän vuoksi näilläkin sivuilla käydään keskustelua tähän teemaan liittyen.

Miksi en kyseenalaistanut vanhempieni toimintaa?

Olet outo.

Minulle olisi ollut traumaattista joskus 10 v iässä, jos vanhemmat olisi eronneet. Läheisten tuttujen perheiden lapset ovat myös kärsineet vanhempiensa erosta. Siis tämä ei ole mikään olettamus, vaan nämä lapset ovat tarvinneet ihan ammattihenkilöiden apua. Luulen kyllä, että riippuu enemmän tai vähemmän lapsen iästä, luonteesta ja vanhemmista, että miten lapsi eron ottaa. Ei kaikki tapaukset ole samanlaisia. Itse olen sitä mieltä, että viimiseen asti tulisi yrittää.

Meillä aivan sama tilanne :(

Lapset kestää eron missä iässä tahansa. Kysymys on enempi siitä, että kuinka se ero hanskataan lapsien kanssa. Jos lapsista tulee pelinappuloita ja/tai lyömäaseita, tai omaa pahoinvointia kaadetaan lapsen niskaan... niin ei missään iässä kukaan tuommoista kestä.

Ehkä otollisin ikä on siinä eskarin ja murrosiän välissä. On jo tarpeeksi iso käsittämään näin laajoja asioita, mutta ei vielä paina murrosiän kuohut päälle.

Jos harkitset sitä, että eroat vasta kun lapset ovat "sopivassa iässä" niin kehoittaisin harkitsemaan... nimittäin kuinka onnellisia sinä ja lapset olette sen ajan, mitä odotatte tuota otollista ikää? Tuleeko siinä tehtyä paha karhunpalvelus?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka yleinen tälläinen kokemus on?

Täti haki minut koulusta kesken tunnin ja sanoi että lähdemme lomalle.

Autossa äiti itki ja minulle kerrottiin että ero tullut. (olin 11v)

myöhemmin (1 vuosi) isä haki äidin kotiin

Itse näin äidin puolen sukua vasta isän kuoleman jälkeen.

Outoa mutta en lapsena kyseenalaistanut kumpaakaan käytöstä

Siksikö ihmiset tekee lapsia? koska saavat kaiken anteeksi?

No viimmeksi oon äiti kultaa (vajokki) nähnyt n.6 v sitten.

Ei mulle jäänyt traumoja ja ihan järkeväksi nuoreksi ihmiseksi kasvoin, vaikka vanhemmat erosivat juuri murrosiän kynnyksellä. Eikä se eroilmoitus tullut mulle minkäänlaisena yllätyksenä, koska tiesin kyllä mitä odottaa. Jäin asumaan äitini kanssa ja isääni näin vuosien ajan kerran kuukaudessa viikonlopun verran ennen kuin kasvoin vähän vanhemmaksi eikä enää niin kiinnostanut isän luo matkustaa.

Erosta mulle kerrottiin suoraan niin kuin se on, mitään kiertelemättä. En edes itkenyt kertaakaan. Se, millaista mun nuoruusvuosista tuli äidin uuden miehen myötä onkin sitten ihan eri juttu, mutta mun vanhempien ero ei vaikuttanut muhun lainkaan negatiivisesti:)

Vierailija kirjoitti:

Maarita_Ero lapsiperheessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka yleinen tälläinen kokemus on?

Täti haki minut koulusta kesken tunnin ja sanoi että lähdemme lomalle.

Autossa äiti itki ja minulle kerrottiin että ero tullut. (olin 11v)

myöhemmin (1 vuosi) isä haki äidin kotiin

Itse näin äidin puolen sukua vasta isän kuoleman jälkeen.

Outoa mutta en lapsena kyseenalaistanut kumpaakaan käytöstä

Siksikö ihmiset tekee lapsia? koska saavat kaiken anteeksi?

No viimmeksi oon äiti kultaa (vajokki) nähnyt n.6 v sitten.

Kurja kuulla, että olet lapsena joutunut keskelle vanhempien yllättävää eroa ja että vanhempien palattua yhteen suhteesi äidin puoleisiin sukulaisiin katkesivat kokonaan. Tänä päivänä ymmärrys siitä, että lasten kanssa tulee keskustella ja antaa lapselle tietoa hänen elämässään tapahtuvista asioista, on lisääntynyt. Nykyään ymmärretään paremmin myös se, että vanhempien ero on lapselle iso elämänmuutos, joka herättää monenlaisia tunteita ja lapsi tarvitsee aikuisten tukea ja ymmärrystä pärjätäkseen paremmin muutoksen keskellä. Tämän vuoksi näilläkin sivuilla käydään keskustelua tähän teemaan liittyen.

Miksi en kyseenalaistanut vanhempieni toimintaa?

Lapsi elää elämäänsä niissä lähtökohdissa ja sellaisissa olosuhteissa, jotka hänen vanhempansa pystyvät luomaan. Vasta kasvaessaan lapsi ehkä alkaa huomaamaan, että toisissa perheissä eletään eri tavalla. Lapselle ei ole kuitenkaan kehittynyt vielä sellaisia taitoja, että hän pystyisi kyseenalaistamaan vanhempiensa tapaa toimia. Lapsi on myös niin riippuvainen omista vanhemmistaan ja heidän hyväksynnästään, että hän on lojaali molemmille vanhemmille tilanteissa, jotka aikuisen näkökulmasta ovat kyseenalaisia. Surullista on se, että aina vanhemmilla ei ole kykyjä ja taitoja vastata lapsen osoittamaan luottamukseen lasta tukevalla tavalla tai ottaa lapsen tarpeita huomioon ja tarjota turvaa, vakautta ja rakkautta, johon jokaisella lapsella tulisi olla oikeus.

Maarita_Ero lapsiperheessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maarita_Ero lapsiperheessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka yleinen tälläinen kokemus on?

Täti haki minut koulusta kesken tunnin ja sanoi että lähdemme lomalle.

Autossa äiti itki ja minulle kerrottiin että ero tullut. (olin 11v)

myöhemmin (1 vuosi) isä haki äidin kotiin

Itse näin äidin puolen sukua vasta isän kuoleman jälkeen.

Outoa mutta en lapsena kyseenalaistanut kumpaakaan käytöstä

Siksikö ihmiset tekee lapsia? koska saavat kaiken anteeksi?

No viimmeksi oon äiti kultaa (vajokki) nähnyt n.6 v sitten.

Kurja kuulla, että olet lapsena joutunut keskelle vanhempien yllättävää eroa ja että vanhempien palattua yhteen suhteesi äidin puoleisiin sukulaisiin katkesivat kokonaan. Tänä päivänä ymmärrys siitä, että lasten kanssa tulee keskustella ja antaa lapselle tietoa hänen elämässään tapahtuvista asioista, on lisääntynyt. Nykyään ymmärretään paremmin myös se, että vanhempien ero on lapselle iso elämänmuutos, joka herättää monenlaisia tunteita ja lapsi tarvitsee aikuisten tukea ja ymmärrystä pärjätäkseen paremmin muutoksen keskellä. Tämän vuoksi näilläkin sivuilla käydään keskustelua tähän teemaan liittyen.

Miksi en kyseenalaistanut vanhempieni toimintaa?

Lapsi elää elämäänsä niissä lähtökohdissa ja sellaisissa olosuhteissa, jotka hänen vanhempansa pystyvät luomaan. Vasta kasvaessaan lapsi ehkä alkaa huomaamaan, että toisissa perheissä eletään eri tavalla. Lapselle ei ole kuitenkaan kehittynyt vielä sellaisia taitoja, että hän pystyisi kyseenalaistamaan vanhempiensa tapaa toimia. Lapsi on myös niin riippuvainen omista vanhemmistaan ja heidän hyväksynnästään, että hän on lojaali molemmille vanhemmille tilanteissa, jotka aikuisen näkökulmasta ovat kyseenalaisia. Surullista on se, että aina vanhemmilla ei ole kykyjä ja taitoja vastata lapsen osoittamaan luottamukseen lasta tukevalla tavalla tai ottaa lapsen tarpeita huomioon ja tarjota turvaa, vakautta ja rakkautta, johon jokaisella lapsella tulisi olla oikeus.

Kiitos, ihmettelen miksi olin kiltti, kävin koulua ym

Minusta ei ollut huolta kellekkään koskaan.

Valitettavasti en pysty antamaan vanhempieni sekoiluja anteeksi

Vierailija kirjoitti:

Mitä tehdä, kun toimivaa keskusteluyhteyttä toisen vanhemman kanssa ei vuosienkaan jälkeen vain ole? Kaikki yritykset keskustella lasten asioista ovat oikeastaan mahdottomia, etenkin, kun pitäisi neuvotella yhteisistä pelisäännöistä esim. netin käytön, tvn katsomisen, ulkoilun, harrastusten jne suhteen. Toinen osapuoli ei suostu keskustelemaan myöskään asiantuntijoiden kanssa.

Ensinnäkin, harmi kuulla tilanteesta, jossa keskusteluyhteys vanhempien välillä on heikoissa kantimissa eikä lapseen liittyvistä asoista päästä yhteisymmärrykseen. Lapsen näkökulmasta vanhempin välinen riittävän hyvä ja toimi keskusteluyhteys sekä lapsen elämään liittyvistä asioista sopiminen on yleensä  hyväksi. Lapselle olisi hyvä nähdä ja kokea, että vanhemmat pystyvät, erosta huolimatta, huolehtimaan hänen asioistaa yhdessä. Lapsen arkea koskevista asioista olisi hyvä voida luoda yhteiset yleisraamit mm. nukkumaanmeno-ajat, kotiintuloajat ja suurin piirtein samanlaiset säännöt pelaamisen suhteen. Myös harrastukista sopiminen, lapsen toiveita kunnioittaen, olisi hyvä voida sopia yhdessä ja samoin harrastuskuluista.  

Toista ei voi kuitenkaan muuttaa , eikä pakottaa keskuteluyhteyteen. Tilanteessa, jossa kommunikointi on vaikeaa eikä toimi toivotulla tavalla, voi olla hyvä keskittyä omaan toimintaan lapsen vanhempana.  Lapsille ei tulisi, hankaluuksista huolimatta, moittia tai mollata toista vanhempaa tai harmitella lapsille kuinka vaikeaa yhteistyö on. Lapset varmastikin kokevat ja huomaavat vanhempien erimielisyydet ja siinä tilanteessa voisi enneminkin kertoa, että välillä näkemykset ovat erilaisia. Sekä puhua niitä tavoista ja säännöistä, joita omassa kotona noudatetaan. 

Myös pitäminen kiinni siitä, että itse pyrkii asialliseen kanssakäymiseen lasten toisen vanhemman kanssa, on puolitiehen vastaan tulemista.  Omaan käyttäytymiseen toista kohtaan voi vaikuttaa, vaikka toista ei voi toimivaan puheyhteyteen pakottaa. Myös omasta hyvinvoinnista huolehtiminen sekä huomion kiinnitämisen niihin asioihin omassa elämssä, jotka ovat hyvin voi olla hyväksi.