Aina vain kaipaan 80-luvulle...

olkatoppaukset?

Vierailija kirjoitti:

olkatoppaukset?

Olkaimplantit? 

80-luvulla oltiin siinä pisteessä että kehitys oli just sopivalla mallilla. Riittävää mutta ei liiallista. Ei turhaa elektroniikkaa, sopivasti vaan. Ja ihmiset oli erilaisia kun ei ollu somea pilaamassa kaikkea. Elettiin paljon "enemmän" kuin nyt. Voi kun internettiä ei olis ikinä keksitty.

Aika kullittelee muistot. Et voi palata 80-luvulle, koska sinä ja ihmiset ympärilläsi

eivät ette ole samoja.

Eli nuoruus sinne jäi, ei voi mitään.

Ajattele silloista suurvaltojen vastakkainasettelua. Rauhanmarssilla ihmiset pelkäsivät ydinsotaa ja ympäri Eurooppaa kotikutoiset terroristijärjestöt tappoivat ihmisiä.

Terveydenhuolto oli kaikkien ulottuvilla, mutta enemmänkin vain toteamassa, että kohta kivulias syöpä vie hengen, koska parantaa ei osattu. Moni eli vielä maaseudulla ilman juoksevaa vettä ja viemäriä. Saattoi olla, että kotona ei vielä ollut puhelinta eikä televisiota.

Terveysintoilijat varmaan muistavat, että silloin oli yleistä polttaa sisätiloissa.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla oltiin siinä pisteessä että kehitys oli just sopivalla mallilla. Riittävää mutta ei liiallista. Ei turhaa elektroniikkaa, sopivasti vaan. Ja ihmiset oli erilaisia kun ei ollu somea pilaamassa kaikkea. Elettiin paljon "enemmän" kuin nyt. Voi kun internettiä ei olis ikinä keksitty.

Tässä on kyllä perää. Vaikka netistä olen eri mieltä. Aluksi se oli vapauttava, ihmeellinen asia. 90-luvulla verkosta löytyi ennen kaikkea tietoa. Tämä jatkui pitkälle 2000-luvun puolelle. Tiedon määrä lisääntyi, löytyi paljon mielenkiintoista sisältöä. Silloin puhuttiinkin vielä tietoyhteiskunnasta. Nykyään kukaan ei kehtaa enää väittää, että digitalisoitumisessa oli ensisisijaisesti kyse tiedon lisääntymisestä. Nykyään kyse on eniten seurannasta, valvonnasta ja tiedon keruusta sekä ihmisten hassuttamisesta someen, jotta he siellä antaisivat itsestään mahdollisimman paljon tietoa eli suorittaisivat profiloinnin ja valvonnan itsepalveluna.

Oikeastaan some ja mobiiliteknologia lopulta pilasi netin (ja netillä tarkoitan www:tä). Somen myötä kasvoi hömpän osuus, aika saattaa mennä aivan turhiin asioihin. Asiasisällön suhteellinen määrä on nettisivustoilla vähentynyt. Mobiilikäytettävyys on muuttanut nettiä vielä enemmän. Kun verkkosivuja tehdään mobiilikäytettävyyden ehdoilla, yhdelle sivulle ei paljon informaatiota mahdu. Elämä on muuttunut loputtomaksi skrollailuksi ja klikkailuksi, kun yhden näkymän mahdollisuuksia ei mobiilikäytettävyyden vuoksi hyödynnetä.

Lopullisesti netin alennustilan on pilannut kuvien määrä. Mitä pienimmässäkin uutisessa on valtava, pakollinen kuvituskuva. Kotisivuilla (esimerkiksi kuntien, yliopistojen, järjestöjen) on ensimmäiseksi vastassa poskettoman kokoinen kuva tai paljon kuvia. Sekaan mahtuu vain linkki-otsikkoja, joita klikkaamalla saa ehkä hieman enemmän tietoa esiin, mutta niissäkin linkeissä on ensimmäiseksi vastassa kuva, jonka informaatioarvo on hyvin vähäinen.

Uutiskuvat ymmärrän, ne ovat paikan päältä ja vahvistavat tapahtuneen. Mutta suurin osa kuvituskuvista on turhia ja hidastavat sivujen latautumista. Onneksi sentään ylen uutislistauksessa voi valita kuvat pois päältä, jolloin näkee vain otsikot.

Aiheen vierestä, mutta en siis pidä www:tä suurena saatanana, se ei vielä 90-luvulla pilannut elämää.

Vai ei juoksevaa vettä eikä puhelinta 😁 Kyllä kait sitä edelleen joku niin elelee mutta ei se nyt kovin yleistä enää 80-luvulla ollut.

Ymmärrän sua, ap. Itsekin kaipaan tuota aikaa ja elän jopa välillä niin, että kuvittelen nyt olevan 80-luku ja toisinaan pääsen tosi hyvin siihen fiilikseen ja se fiilis kestää yleensä muutaman tunnin. Ihan sama vaikka kuulostaa pöpiltä.

Mä tiedän omalta kohdalta miksi.

Äiti ja isä olivat vielä terveitä ja hyväkuntoisia. Ja niin minä itsekin. Olin nuori aikuinen. Elämä oli edessä. Suhtauduin tulevaisuuteen positiivisin odotuksin. Minulla ei ollut sellaisia vastuita kuin nykyään. Järkeni pelasi riittävän hyvin tekemään ne työt, jotka työpaikoilla vaadittiin. Opiskelin kursseja, joista pidin ja jotka olivat mielenkiintoisia.

Kasi jatkaa... Eihän loppujen lopuksi edes kovin paljon ole muuttunut. Internet on ehkä suurin muutos. Voithan elellä silloin tällöin päivän ilman nettiä.

Musta on aivan ihana vaikka istuskella keinussa niinkuin lapsena ja katsella ympärillä olevia taloja yms. Aika samanlaistahan täällä on tänäkin päivänä. Ihmiset elelee samannäköisissä taloissa, ajelee autoillaan, samat kadut jne.

Ei aika tuolloin mitään takapajuista ja vedet tuli ja meni ja mummon mökit erikseen jotka jo tuolloin tyhjeni.Sairaudet edelleen kohtalokkaita sitten monelle edelleen.Oli ydinaseeton Pohjola ja Norja uhkana vaikka nyt Baltia oli noita täynnä jota tuolloin saanut sanoa.Työvoimapula oli ihan konkreettista ja ilmoituksia lehdissä ja kapakoistakin haettiin lautapoikia suoraan töihin.Nyt sitten lähinnä väkinäistä työvoimapulaa erityisosaajille.

Vierailija kirjoitti:

Kasi jatkaa... Eihän loppujen lopuksi edes kovin paljon ole muuttunut. Internet on ehkä suurin muutos. Voithan elellä silloin tällöin päivän ilman nettiä.

Musta on aivan ihana vaikka istuskella keinussa niinkuin lapsena ja katsella ympärillä olevia taloja yms. Aika samanlaistahan täällä on tänäkin päivänä. Ihmiset elelee samannäköisissä taloissa, ajelee autoillaan, samat kadut jne.

Voi sitä itse elää ilman nettiä, mutta ei se paljon auta, kun netti ei ole ainoa muutos 80-lukuun verrattuna.

Ihmiset ovat muuttuneet. Enää ei kyläillä kuten ennen tai mennä jopa käymään ilmoittamatta. Toki pääosin ainakin itse 80-luvulla sovin tapaamisen puhelimessa. Ja muuten puhelimessa puhuminen oli tosi mukavaa ja paljon ergonomisempaa kuin nykyään. Luuri ei kuumentunut eikä saanut korvaa särkemään. Pitkät puhelut ystävän kanssa olivat sisällöltäänkin jotenkin parempia kuin puhelut nykyään. Ehkä se johtuu siitä, että nykyään puhelimen kanssa voi liikkua pitemmälle ja puuhailla samalla muuta, lukea sähköposteja tai surffata netissä. Ja vaikka ei niin tekisikään, keskittymiskyky on heikompaa nykyihmisillä, ja siten myös kyky olla läsnä ja kuunnella.

80-luvulla oli jotenkin niin paljon enemmän aikaa ja myös tilaa: tilaa mielikuvitukselle ja muullekin. Ystäviä nähtiin enemmän ja liikuttiin kaupungilla. Nykyään kaikki on niin tehokasta, mutta vain näennäistehokasta.

Haluan saada takaisin sen keskittymiskyvyn ja läsnäolon, se ainakin on mahdollista - ainakin itselle. Muiltahan ei voi vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Ei aika tuolloin mitään takapajuista ja vedet tuli ja meni ja mummon mökit erikseen jotka jo tuolloin tyhjeni.Sairaudet edelleen kohtalokkaita sitten monelle edelleen.Oli ydinaseeton Pohjola ja Norja uhkana vaikka nyt Baltia oli noita täynnä jota tuolloin saanut sanoa.Työvoimapula oli ihan konkreettista ja ilmoituksia lehdissä ja kapakoistakin haettiin lautapoikia suoraan töihin.Nyt sitten lähinnä väkinäistä työvoimapulaa erityisosaajille.

Niin, ei todellakaan ollut 80-luvulla useimmilla takapajuista. Vessanpöntötkin olivat vielä kunnollisia, kun ei ollut näitä säästösysteemeitä. Pönttö huuhteli kerralla kaiken pois. Nykyään pienikin kikkare voi jäädä killumaan, vaikka kuinka painelisit sitä isompaa huuhtelua. Pissalirun jälkeen jos painat pientä huuhtelua, ei jää vain pissa vaan myös pyyhkimispaperi kellumaan pönttöön.

Mutta kai luonto siitä sitten pelastuu, kun painelee isoa huuhtelua tuskanhiessä moneen kertaan.

Ideahan uusissa kodinkalusteissa, -koneissa ja viihde-elektroniikassa on se, että ne eivät olisi kovin pitkäikäisiä vaan uudet ostettaisiin taas muutaman vuoden kuluttua. Joko ne rikkoutuvat itsestään, tai sitten ne vanhentuvat teknologian kehittymisen vuoksi, niitä ei voi päivittää tai niissä ei riitä muisti tai yhteensopivuus jne.

Meitä kuluttajia kyllä kusetetaan pahemmin kuin koskaan historiassa. Anekauppa oli vielä viatonta bisnestä nykyiseen verrattuna. Härskiä on erityisesti tuo ekologisuuden käyttäminen keppihevosena, vaikka oikeasti kyse on vain rahastuksesta.

Jo minä 60-luvulle. Se oli sodan jälkeen suurta muutosten aikaa. Televisio juuri tuli mutta kännykkämaailmasta ei vielä osattu haaveillakaan. Tosin tietokoneista jo puhuttiin. Ja autoja sentään oli vähän köyhemmilläkin. Mopot tulivat katukuvaan ja ne eivät ole edes paljon muuttuneetkaan. Sellaista nuoruudessani.

Muistelen lukeneeni 1980-luvun loppuvuosina lehdestä, että kissatalolle myönnettiin 40 000 markkaa. Ja sen ainakin muistan, että postiluukusta tipahti kirje, jossa luki: verotus kevenee. Tietysti muistan myös olkatoppaukset ja ne kivi- tai lumipestyt vaatteet sekä permiskiharat. Ja sen, kun lapseni olivat pieniä. Se oli ihanaa aikaa, olin paljon onnellisempi kuin nyt  :)

Iloittiin väreistä! Kaikki hedelmäiset sävyt oli sallittuja, kaikki pastellit, kaikki neonvärit, sai olla violettia, sähkönsinistä, mitä vain oranssista keltaisen pohjan ja mustien pallojen yhdistelmään. Se oli niin hyväksyvää aikaa. En muista että kukaan olisi nyrpistellyt happamana väri-iloittelua ja arvostellut muita.

Itselläni oli suuret litteät sähkönsiniset metallikorvikset. Olisiko olleet simpukan muotoiset, en edes muista. Muistan vain, miten hienoa oli kun oli sen väriset korvikset, ja vielä niin isot. Toiset korvikset olivat muoviset, niissä oli vaaleanpunainen pyörylä (klipsi jolla korvakoru kiinnitettiin reättömäänkin korvanlehteen) ja siitä lähti valtava mintunvihreä vinoneliö, tai vinoneliön reunukset. Tajuttoman mageet ja nykypäivänä takuuvarmasti mauttomat :-D

Vierailija kirjoitti:

Mutta jokin puuttuu, ja se jokin jäi 80-luvulle. Mikä se on?

Neekeritön Suomi

Noita vessattomia ja pelkän kylmän veden varassa olevia asuntoja oli paljon maaseudulla 80-luvulla ja perheitäkin niissä asui.

Toki suurin osa ihmisistä asui mikavuuksien piirissä.

Meille saatiin moderni talo vessoineen ja suihkuineen 1981.

Kyläkoululla oli vielä vedetön ulkohuusi 80-luvun loppupuolelle.

Eikä asuttu missään sydänmaalla edes.

Mutta ihan oikeasti, kyllä ihmiset ovat nykyään avarakatseisempia.

Monet "nykyajan" ongelmat olivat silloinkin olemassa, ne vain lakaistiin maton alle.

Jos oli lapsi/nuori, ei ollut vastuita eikä huolta huomisesta.

Siinä nostalgian tärkein syy.

Mikä teitä haikailijoita estää elämästä kuin 80-luvulla? Netti kiinni ja hankitte peruspuhelimen, jota pidätte kotonanne. Katsotte vain kolmea kanavaa telkkarista. Kukin voi sisustaa kotinsa niin retrohenkisesti kuin haluaa ja samoja olkatotattuja vaatteita ja kivipestyjä farkkuja kyllä etsivä löytää edelleenkin. Eikä 80-luvun musiikki ole kadonnut mihinkään.

Ostatte vanhan auton ja teette vajaata viikkoa, että ruokaan menee sama osuus tuloista kuin silloin. Rahattoman vapaa-aikanne istutte keinutuolissa ja silitätte kissaa. Vai oliko 80-luku vain sen kaksi viimeistä vuotta?

Oikeastihan 80-luvulla oli paljon huonoja ja pahoja asioita kollektiivisesti, ja yksityisestikin ihan samalla tavalla kuin nykyaikana.

Olen silti itsekin viime vuosina alkanut tuntea tietynlaista nostalgiaa 80-lukua kohtaan. Olin silloin ala-asteikäinen lapsi. Inhosin koulua, mutta monet kivat muistot liittyvät kesälomiin, jotka olivat täynnä seikkailua, leikkejä metsässä, autoreissuja uusiin paikkoihin, uutuuskarkkeja ja -jäätelöjä, neonvärejä, kummitusjuttuja mummolan vintillä...

Minulla nostalginen suhtautuminen liittyy ehkä siihen, että koska en itse ole mennyt naimisiin ja perustanut perhettä, niin muistelen noilta ajoilta sitä perhe-elämää. Toisaalta en kaipaa sinne, eli en haluaisi nyt 80-luvulle, vaikka se olisi mahdollista, vaan nostalgiset muistot riittävät minulle.

Olen niin lapsenmielinen, että tykkään välillä lukea englanninkielisiä creepypasta-tarinoita (urbaaneja kauhulegendoja), jotka usein sijoittuvat juuri 80-luvulle johtuen varmaan siitä, että monet kirjoittajat olivat itse lapsia silloin. Lajityyppi perustuu aika vahvasti lapsuusnostalgiaan.