Nyt, kun lapsen päiväkotiajoista on useampi vuosi, uskallan puhua mitä siellä näin ja mitä hoitajat minulle puhuivat

Lapsen ollessa päiväkodissa, piti olla mielin kielin hoitajien kanssa, ettei lapsi kärsisi hoitajien kostosta, jos eivät pidä lapsen äidistä.

Vielä vuosien jälkeen mietin niitä aikoja ja kuinka kamalaa oli. Yksi hoitajista kertoi päiväkodin henkilöstöasioita minulle, haukkui johtajaa ja kuinka kukakin hoitaja on hermoloman tarpeessa ja kuka juuri sillä hetkellä burnout -lomalla. Kertoi henkilökohtaisia asioita erään ryhmässä olevan erityislapsen asioista ja diagnooseista. Tosin tämä aspergerlapsi puri, raapi, potki, kuristi ja löi muita lapsia, myös omaani ja olin huomauttanut asiasta päiväkodissa, kun lapsellani näkyi usein puremajälkiä ja isoja mustelmia. Kertoi aspergerlapsen vanhemmista, ihmetteli miten aspergerin vanhemmat eivät äitienpäiväjuhlassa kieltäneet tätä aspergerlastaan häiritsemästä esitystä, taivasteli asiaa monta kertaa hakiessani lasta hoidosta. Joskus kun hoitajat eivät huomanneet minun menneen jo sisälle päiväkotiin hakemaan lastani, kuulin kun he keskenään haukkuivat erään lapsen isää ja nauroivat paskaisesti isälle. Yksi hoitaja purskahteli itkuun usein, kuinka ei jaksa enää ja johtaja vaatii aivan liikaa heiltä.

Vastaavia juttuja tuli eteen viikoittain, kun hain lasta hoidosta.

Onneksi yhtään lasta ei ole enää päivähoidossa. No, tuskinpa koulut ovat sen fiksumpia paikkoja, siis opettajanhuoneet, mutta päiväkodista jäi karmea olo.