Kuinka kauan 6v ja 9v voi olla keskenään
Kommentit (37)
Huvittavaa, että mammat taas kokee tietävänsä asiantuntijoita (perhepsykologit, MLL) paremmin. 9-vuotiasta ei voi jättää MUUTAMAKSI tunniksi vastuuseen 6-vuotiaasta.
Olin itse 10-vuotiaana hoitamassa 5- ja 7-vuotiasta pitkän illan ja vaikka olin vastuullinen sen ikäiseksi saimme kuitenkin pöljiä ideoita esimerkiksi leivoimme pullaa ja lämmitimme saunan, jossa saunoimme. Ei tullut mieleen, että jotain voisi sattua.
Omat 7- ja 8-vuotiaat lapset olen jättänyt korkeintaan tunniksi puoleksitoista päiväsaikaan. 6-vuotiaana en vielä ollenkaan.
meillä 8v tokaluokkalainen on yksin 5 tuntia päivässä! Aamulla 2 tuntia ja päivällä 3 tuntia kun pääsee koulusta.... Siskonsa on kohta 6v ja olen jättänyt heitä joskus kaksin kaupassakäynnin ajaksi ( istutan sohvalle katsomaan tablettia, mitään muuta ei saa sinä aikana "häröillä" ), eli 30-45 minsaa.
Kai sitä kohta voi jo jättää lapset keskenään pariksikin tunniksi, mutta en tietenkään oleta että isompi sisarus on vastuussa pienemmästään. Itsellänikin on loppuvuonna syntyneet lapset, joten he VÄKISINKIN ovat ihan erilaisessa tilanteessa kuin tammikuiset.
Ainakin puhelin pitää olla lapsilla.
Vierailija kirjoitti:
"MLL:n mukaan ala-asteikäisen lapsen pitäisi pääsääntöisesti olla aikuisen seurassa. Tämänikäinen lapsi kuitenkin voi ja usein haluaakin harjoitella yksinoloa. Tuolloin hänen kanssaan täytyy käydä läpi se, miten hän voi toimia, jos jotain sattuu tai jos hänestä tuntuu yksinäiseltä tai häntä pelottaa.
Vaikka alle 13-vuotias lapsi kokisi olonsa riittävän turvalliseksi yksin ollessaan, ei hänellä usein ole valmiuksia toimia oikein hätätilanteissa."
siis mitä??! Pääsääntöisesti tietty aikuisten seurassa joo, mutta niinkuin joku kuutosluokkalainen ei voisi olla suurinta osaa päivästä yksin. Nyt en kyllä ihan allekirjoita. Meidän tokaluokkalainenkin joutuu olosuhteiden pakosta olemaan välillä 4 tuntia yksin kotona. Joo, osaa käyttää puhelinta ja tehdä itselleen välipalaa. Missä perheissä on mahdollista että lapsella on aina joku aikuinen seurana ala-asteikäisenä?
90-luvulla ja sitä ennen vaikka työpäivän ajaksi kunhan ei joutuneet yötä yksin olemaan. Nykyään voi jättää keskenään puoleksi tunniksi, max. tunniksi.
6v on päiväkoti-ikäinen. Ei voi jättää.
Vierailija kirjoitti:
6v on päiväkoti-ikäinen. Ei voi jättää.
Eskari-ikäinen, tai niinkuin minun tyttöni, joulukuussa syntynyt: ekaluokkalainen.
On 6v päiväkoti-ikäinen jos on päiväkodissa. Oli eskarissa tai ei ollut.
6 vuotias ei voi olla yksin kotona. No ehkä jossain tapauksessa alle puoli tuntia, esim. lähikaupassa käynnin ajan.
Eivät myöskään yhdessä 6v ja 9v sen pidempään.
Mutta kyllä 9 vuotias saa ja pitääkin jo olla yksin muutamia tunteja.
Toista oli kyllä vielä -60 luvulla kun itse olin lapsi. Aivan toista. Maalla isommat sisarukset hoitivat pienempiä, se oli normi käytäntö.
Äitini kävi muutaman tunnin toissä, ja meitä oli useita lapsia. Joskus siskoni 6vuotias oli hetken aikaa ( alle tunnin) minun "hoitajani", ja minä olin n. 1/2 vuotias.......
Meillä 6- ja 9-vuotiaat (eskari ja 3.luokkalainen) ovat olleet kahdestaan kotona n. tunnin aikoja, kun käyn kaupassa tms. Eskari on ollut yksin telkkarin tai padin edessä n. 30 min, kun vien vanhemman harastuksiin eikä nuorempi halua tulla mukaan. En uskalla yksin viel pidemmäksi aikaa jättää kun ei eskarilla ole vielä kännykkää.
6-vuotias on usein jo ekaluokkalainen. Jos siis loppuvuodesta syntynyt. Kyllä sen ikäinen - ellei ole mitään kehitykseen liittyvää syytä tai diagnoosia - pärjää itsekseenkin pari tuntia. Varsinkin, jos osaa jo käyttää puhelinta ja soittaa apua tarvittaessa.
Jotain kaappeihin kiipeilevää vapaan kasvatuksen hedelmää en jättäisi yksin (enkä 9-vuotiaan sisaruksen kanssa), mutta normaalin rauhallisen lapsen voisin jättää oikein hyvin, ellei lapsilla ole tapana ruveta riehumaan tai tappelemaan yhdessä.
No jos ovat ihan asiallisia lapsia, eivät siis ehdoin tahdoin tee typeryyksiä, niin kyllä ne pari tuntia menee. Soittaisin varmuuden vuoksi puhelimella kerran ja kyselisin miten menee. Kannattaa myös sopia lasten kanssa mitä tekevät ko. aikana. Eihän se ole mitenkään mahdollista työssäkäyvien vanhempien perheissä olla jatkuvasti kotona samaan aikaan kuin lapset. Esim meillä lapset tulee koulusta klo 14. Mä oon lähteny iltavuoroon klo 12 ja mies tulee kotiin klo 16. Lapset ottavat välipalaa ja tekevät läksyt. Kyseessä 7 ja 8 vuotiaat.
Mä olin 9v ikään mennessä vahtinut omia nuorempia veljiä monet kerrat äidin kauppareissujen ajan. Mutta meillä olikin kauppa ihan vieressä. Ei sen pidemmäksi aikaa koskaan tarvinnut jäädä. Veljet on mua 6- ja 7-vuotta nuorempia. Mutta ei tosiaan koskaan kauan tarvinnut olla yksin niiden kanssa. Äiti käväisi vaan kaupassa, joka oli meidän pihan vieressä. Mutta yhtään pidemmäksi aikaa en jättäisi itse.
Meillä on 12v, 8v ja 5v. Olen paljon miettinyt, että kuinka kauan heitä voi pitää keskenään. Tavallaan he ovat tuon 12v valvonnassa. En jättäisi 8v ja 5v keskenään.
Pärjää tuon ikäiset lapset ulkona leikkimässäkin ilman jatkuvaa vanhemman valvontaa. Riippuu vähän lapsista. Jos on rauhallisia tyttöjä niin tunti puoltoista.