Saako aikuinen ihminen puhua omasta lapsuudestaan, vai pitkääkö vanhempia suojella?
Oma äitini on lapsuudestani saakka painottanut, että halveksuu ihmisiä jotka puhuvat lapsuudenkotinsa asioista muille. Äitini on alkoholisti ja erittäin ulkokultainen. Myös mielenterveysongelmia on ollut lapsesta saakka.
Olen hakenut apua omaan jaksamiseeni, kun lapsuuden ikävät asiat ovat alkaneet pyöriä päässäni lapsen saatuani.
Äitini ei pidä ajatuksesta, että kertoisin perheen sisäisiä asioita muille, edes terapeutille. Terapeutilla on toki vaitiolovelvollisuus, mutta olisi mukava lopettaa tämä salailu muiltakin läheisiltä.
Mitä te ajattelette? Onko vanhempien suojeleminen lapsen velvollisuus vai saako omasta lapsuudestaan puhua julkisesti?
Kommentit (7)
Juoppo salailee omia paskoja tekojansa, anna palaa vaan.
Jokaisella on oikeus omaan elämäänsä ja siitä saa puhua.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on lapsuudestani saakka painottanut, että halveksuu ihmisiä jotka puhuvat lapsuudenkotinsa asioista muille. Äitini on alkoholisti ja erittäin ulkokultainen. Myös mielenterveysongelmia on ollut lapsesta saakka.
Aika hyvissä ajoin näköjään alkanut jo petaamaan juopottelun ja muun sekoilun salaamista tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on lapsuudestani saakka painottanut, että halveksuu ihmisiä jotka puhuvat lapsuudenkotinsa asioista muille. Äitini on alkoholisti ja erittäin ulkokultainen. Myös mielenterveysongelmia on ollut lapsesta saakka.
Aika hyvissä ajoin näköjään alkanut jo petaamaan juopottelun ja muun sekoilun salaamista tulevaisuudessa.
Se on totta, ongelma kulkee suvussa ja kulissit on pidetty aina pystyssä. Äiti pyysi minulta useasti anteeksi, ja samalla pyysi ettei perheen sisäisiä asioita leviteltäisi.
Halusin siis tietää, että onko salailu joku yleinen ”hyvä” tapa muissakin perheissä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on lapsuudestani saakka painottanut, että halveksuu ihmisiä jotka puhuvat lapsuudenkotinsa asioista muille. Äitini on alkoholisti ja erittäin ulkokultainen. Myös mielenterveysongelmia on ollut lapsesta saakka.
Aika hyvissä ajoin näköjään alkanut jo petaamaan juopottelun ja muun sekoilun salaamista tulevaisuudessa.
Se on totta, ongelma kulkee suvussa ja kulissit on pidetty aina pystyssä. Äiti pyysi minulta useasti anteeksi, ja samalla pyysi ettei perheen sisäisiä asioita leviteltäisi.
Halusin siis tietää, että onko salailu joku yleinen ”hyvä” tapa muissakin perheissä.
Ap
Rakas ap.,
Mulla oli samanlainen epätietoisuus kuin sulla, mut syy oli perheenjäsenen itsemurha.
Piilottelin asiaa kuuliaisesti yli 20-vuotiaaksi.
Jälkeenpäin olin siitä raivoissani: mä olisin tarvinnut apua!
Sä saat puhua perheestäsi, se on sun historiaa. Ja jopa kannustan sua siihen. Salailun pahin seuraus on kaksoisidentiteetti. Se kuluttaa sua kauheasti.
Kun puhut asioista, sulle valkenee syvästi, ettet sinä ole yhtä kuin perheenjäsenesi. olet erillinen ihminen.
Häpeä kehittyy salailusta.
Toivotan sulle rohkeutta ja upeaa omaa elämää💞
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on lapsuudestani saakka painottanut, että halveksuu ihmisiä jotka puhuvat lapsuudenkotinsa asioista muille. Äitini on alkoholisti ja erittäin ulkokultainen. Myös mielenterveysongelmia on ollut lapsesta saakka.
Aika hyvissä ajoin näköjään alkanut jo petaamaan juopottelun ja muun sekoilun salaamista tulevaisuudessa.
Se on totta, ongelma kulkee suvussa ja kulissit on pidetty aina pystyssä. Äiti pyysi minulta useasti anteeksi, ja samalla pyysi ettei perheen sisäisiä asioita leviteltäisi.
Halusin siis tietää, että onko salailu joku yleinen ”hyvä” tapa muissakin perheissä.
Ap
Eiköhän tuollainen salailun vaatimus jopa terapeutilta ole merkki syvemmistä mielenterveysongelmista äidilläsi. Totta kai alkoholistille aiheuttaa häpeää, kun hänen alkoholismista puhutaan muille, mutta ihan suoraan sanottuna on kyllä jonkin sortin persoonallisuushäiriön merkki vaatia lapselta ettei ikinä puhu mistään kodin asioista kenellekään.
Minun toisella vanhemmallani on alkoholiongelma, joka aiheuttaa häpeää hänelle. En voisi silti kuvitella hetkeäkään, että hän yrittäisi vaatia minulta etten puhuisi lapsuudestani vaikkapa ystäville - saati sitten terapeutille. Kyllä sinulla on ihan lupa ja oikeus puhua asioista.
Ymmärrän tavallaan sen, että vaikkapa lasten ollessa pieniä se oma alkoholismi on niin vaikeaa myöntää ja kohdata, että jotenkin pimeästi ja alitajuntaisesti alkaa puhumaan lapselle ettei ole hyvä tapa puhua kodin asioista muille. Silloin voi tietysti pelottaa lapsen menettäminenkin. Ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää. MUtta jos sama peli jatkuu vielä nytkin kun olet aikuinen, niin kyllä se on jo ihan tietoista manipulointia.
Kaikki on julkista minkä niin päätät. Se on sinun elämäsi, toiset kantavat vastuun omastaan.