Anoppi kysy minulta kahvipöydässä, että onko nännipäät menny rikki imetyksestä.

käveltiin kerran anopin pihamaalla niin anoppi nosti hameenhelmat ylös ja pissi siihen. Ja tämä on tosi. Olin vaan niin kuin ois ihan normaalia...  :DD

Vierailija kirjoitti:

Sitä minä aina ihmettelen, että miten te ne miehenne valitsette? Keräätte mäntit riviin ja mäintein tulee valituksi. Jos anoppi on typerä, niin tasan tarkkaan ei pojallaankaan kummoiset käytöstavat ole.

Kun minä valitsin isää lapsilleni, tutustuin myös tuleviin appivanhempiini. Törppöjen poikaa en miehekseni olisi huolinut.

Fiksut appivanhemmat minulla olikin, nyt jo edesmenneet.

Mulla on törpöt appivanhemmat, mutta sitäkin sivistyneempi ja ihanampi mies. Käytöstapojen lisäksi löytyy myös sitä sydämen sivistystä, on kiltti, kärsivällinen ja huomaavainen. Lisäksi on hankkinut itselleen mm. korkeakoulutuksen vaikka siihen ei tasan ole hänen kotonaan kannustettu, päinvastoin. 

Sitä enemmän miestäni arvostan. On helppoa jatkaa sillä linjalla, mihin on sattunut syntymään ja kasvatettu, itsensä kehittäminen taas vaatii luonnetta ja tahtoa.

Vierailija kirjoitti:

Sitä minä aina ihmettelen, että miten te ne miehenne valitsette? Keräätte mäntit riviin ja mäintein tulee valituksi. Jos anoppi on typerä, niin tasan tarkkaan ei pojallaankaan kummoiset käytöstavat ole.

Kun minä valitsin isää lapsilleni, tutustuin myös tuleviin appivanhempiini. Törppöjen poikaa en miehekseni olisi huolinut.

Fiksut appivanhemmat minulla olikin, nyt jo edesmenneet.

Ei se lapsi tynnyrissä kasva äitinsä kanssa kahden, vaan vaikuttaa hänen kehitykseen mm. isä, päivähoito, harrastukset, koulu, kaverit, muut merkittävät läheiset jne.

Ja toki oikeasti kamala anoppi varmasti jättää jälkiä herkässä kehitysvaiheessa olevaan lapseen, jotka voivat näkyä aikuisiällä mm. oman lapsen syntyessä, mutta kaikilla meillä on kipupisteemme. Toisilla on paremmat geenicocktailit käsitellä lapsuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Sitä minä aina ihmettelen, että miten te ne miehenne valitsette? Keräätte mäntit riviin ja mäintein tulee valituksi. Jos anoppi on typerä, niin tasan tarkkaan ei pojallaankaan kummoiset käytöstavat ole.

Kun minä valitsin isää lapsilleni, tutustuin myös tuleviin appivanhempiini. Törppöjen poikaa en miehekseni olisi huolinut.

Fiksut appivanhemmat minulla olikin, nyt jo edesmenneet.

Sehän siinä se vaikeus kato oliki, ku ei ne mäntit ollu rivissä vaan jonossa ja kokeilin kaikkia vuorotellen. Tähän mänttiin oon siinä mielessä tyytyväinen, että ilman sitä mulla ei ois minun lasta ja oisko koskaan ehkä ollutkaan.

Itse en keskustele tuttujen kanssa intiimiasioistani, mutta anoppi on juuri tuollainen, että kahvipöydässä tai kaupan jonossa voidaan käydä läpi aivan mitä tahansa seksielämästä rahatilanteeseen ja niin omat kuin muidenkin asiat.

Inhoaa kuitenkin minua niin paljon, ettei koskaan kysynyt raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen voinnistani millään tavalla. Raskauden aikana noussut painoni kuitenkin oli suunnaton riemun aihe, jota kailotettiin kovaan ääneen myös puolitutuille "oletkos huomannut miten paksu tuo minna nyt on, voi taivas sentään kun se on paksu!" Painon palautuminen raskautta edeltävälle tasolle taas ei ole kerännyt kuin närkästystä ja pari "minusta näytät vieläkin siltä kuin olisit raskaana"-kommenttia.

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan oudosta suvusta mutta minysta tuo on ihan normaali kysymys.

Pari vuotta sitten tätini oli rintasyöpäleikkauksessa, joku sitten kahvipöydässä kysyi miten pitkä leikkaushaava, siinä sitten kolmessa polvessa ihmeteltiin leikattua rintaa, jokainen niin miehet kuin naiset. Nekin, jotka eivät ole hoitohenkilöitä ovat tottuneet, vähän ronskimpiin kahvipöytä keskusteluihin.

Apua mitähän mun väleistä tuleviin miniöihin onkaan tiedossa, kun tää olis mustakin just sellainen kysymys jonka voisin suustani päästää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan oudosta suvusta mutta minysta tuo on ihan normaali kysymys.

Pari vuotta sitten tätini oli rintasyöpäleikkauksessa, joku sitten kahvipöydässä kysyi miten pitkä leikkaushaava, siinä sitten kolmessa polvessa ihmeteltiin leikattua rintaa, jokainen niin miehet kuin naiset. Nekin, jotka eivät ole hoitohenkilöitä ovat tottuneet, vähän ronskimpiin kahvipöytä keskusteluihin.

Apua mitähän mun väleistä tuleviin miniöihin onkaan tiedossa, kun tää olis mustakin just sellainen kysymys jonka voisin suustani päästää.

Mielestäni on ok:n rajoilla oleva kysymys läheiseltä ihmiseltä kahden kesken kysyttynä tai muuten oikeasti vain läheisten ihmisten kesken, mutta kyllä itse kysyn ihan kaikilta ennemmin sellaisen yleisen "miten olet toipunut/miten voit", jolloin toinen saa itse päättää kuinka intiimeistä asioista haluaa puhua.

Mutta ei tuosta ehkä loukkaantua tai suuttua kannata, anoppi vaan on hieman tökerö ja kannattaa valmistella itselle joku omaan suuhun sopiva "en halua keskustella näin intiimeistä asioista" tyylinen vastaus, jonka voi sitten antaa, kun toinen alkaa kysellä vähän liikaa.