Paikat julkisissa kulkivälineissä raskaana oleville ja invalideille
Mietin tänä aamuna täpötäyteen lähijunaan astuessani, että sanonko ko. paikoilla istuville (n. 50 v. nainen matkalaukun kanssa, n. 30 v. tukevampi nainen laukkunsa kanssa, n. 40 v. maisemista haaveileva nainen ikkunapaikalla ja n. 25 v. ulkomaalainen mies), että pyytäisinkö jotakuta antamaan paikkansa, mutten ääntäni uskaltanut avata.
Pyydättekö te (raskaana olevat) kanssamatkustajia luopumaan paikastaan? Yllätyin kuinka hankana tilanne minulle kuitenkin oli, ja mietin jatkoa ajatellen olenko vaan hieman itsekkäämpi ja rohkeampi, kun muut eivät vain halua huomata, ja/tai olla edes vähäänkään huomaavaisia.
Ja en ole sairas, jaksaisin muuten seistä, mutta poden voimakasta raskauspahointia edelleenkin vaikka olenkin toisella kolmaksella.
Kommentit (27)
Aloittajan kaltainen rasisti sais mun puolesta vaikka kävellä.
En kyllä kehtaisi pyytää ennen kuin on ihan pakko. Koko raskauden olen kärsinyt matalan verenpaineen aiheuttamasta huonosta olosta ja huimauksesta, joka alkaa päivästä riippuen 1-5 min seisomisen jälkeen. Nyt loppuraskaudessa pitkään seisominen on myös kivuliasta. Myös mahdollinen kaatuminen huolettaa. Silti en kehtaisi pyytää paikkaa ennen kuin olen viittä vaille pyörtymässä. Onneksi meilläpäin ei ole koskaan julkiset täynnä.
Nämä jotka kehuvat seisoneensa bussissa koko raskauden, niin mitä veikkaatte käyvän jos bussi tekee äkkijarrutuksen ja lennät vatsa edellä lattiaan?
Jos olen itse kyytini maksanut, niin myös istun perseelläni kun kerta paikan olen saanut.
Vierailija kirjoitti:
Jos olen itse kyytini maksanut, niin myös istun perseelläni kun kerta paikan olen saanut.
Vaikka keppiinsä tutiseva sotaveteraani tulisi bussiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olen itse kyytini maksanut, niin myös istun perseelläni kun kerta paikan olen saanut.
Vaikka keppiinsä tutiseva sotaveteraani tulisi bussiin?
Nyt oli kyse raskaana olevista. Sotaveteraani on eri asia.
Tilanne täydessä bussissa tai junassa on eri kuin parkkipaikalla. Käytävällä seisovat ihmiset haittaavat kaikkien liikkumista kulkivälineessä ja käytännössä seisomapaikka on kaikille istumapaikkaa turvattomampi. Ei tarvitse olla invalidi tai vanhus horjahtaakseen kyydissä.
Toiseksi, joillain bussityypeillä tai junissa "inva"paikkoja on suhteettoman paljon verrattuna kulkuvälineen vetoisuuteen. Tietyssä bussityypissä Helsingissä on 8 "inva"paikkaa + pyörätuolipaikka, koko bussissa istumapaikkojaon hyvä jos 50. Bussit joutuisivat ruuhka-aikana ajamaan suhteessa suurella vajaatäytöllä, jos invapaikat tulisi pitää vapaana aina. Helpompaa on, kun tarvitseva kysyy.