Mitä teidän 15-17v teineille kuuluu?

Onhan noita huolia ollut tässä talven mittaan, onneksi tämä 16v kuopus on kova kertomaan asioistaan.

Eniten surettaa yksi hänen luokkakaveri (- lapsuudenkaveri) joka on kovin - hm - itseriittoinen kauniisti sanottuna. Kukaan ei oikeasti kestä häntä mutta pakko sietää ettei joudu shit-listalle. No tämä on ilmeisesti kateellinen tyttärelleni koska tulee aina ystävyyden väliin, nyt "vienyt" tyttäreni parhaan kaverin.  Kun kaikilla muillakin on se bestis tyttäreni on nyt se yksinäinen näiden välissä. Kuitenkin sitten tämä kiusaajatyttö halusi ehdottomasti samalle salille kuin tyttäreni ja tulee samaan aikaan treenaamaan, haluaisi kovasti tulla meille yökylään jne. Ei tajua ettei mun tytärtä enää kiinnosta. Onneksi tyttäreni pystyy asettumaan tämän kaiken yläpuolelle ja kohtelee viileän kohteliaasti tätä ikävää kaveriaan. Enää 1,5kk ja siirtyvät eri lukioihin.

Välillä tyttö kokee olevansa outo kun ei halua bilettää kavereiden kanssa, hänellä on db1 ja pelkää että jos joisi jotain sattuisi. Painostusta kavereiden suunnalta kun kuitenkin on. Mieluummin sitten jää kokonaan pois.

Kyseessä on kaunis, fiksu ja hauska tyttö (ei vain vanhempien mielestä) joka matkustelee paljon isompien sisarusten ja meidän vanhempien kanssa, urheilee ja on muutenkin aktiivinen.

Meillä on onneksi vain pieniä huolia, lähinnä teinin itsensä todella korkealle asettamien tavoitteiden aiheuttamasta stressistä tulevia. Teini urheilee kilpatasolla ja haluaa huipulle, samaan aikaan panostaa myös kouluun täysillä ja saa erinomaisia tuloksia. Me vanhemmat koitetaan toppuutella ja lisätä rentoutta elämään.

Ysiluokkalaiselle tyttärelleni kuuluu nykyään hyvää. Yläkoulu on ollut ailahtelevan itseluottamuksen aikaa, mutta nyt on saanut enemmän itseluottamusta. On fiksu ja monessa lahjakas. Kavereita on, mutta silti viikonloppuillat viettää useimmiten perheen kanssa. Koko kaveripiiri on onneksi päihdevastaista, joten vielä ei ole tarvinnut olla sen suhteen huolissaan. Lukioasioita jo pohditaan, että mihin pääsee. Rima on tosi korkealla, mutta varasuunnitelmatkin on mietitty.

Lukiopaikkaa stressataan. Kesätyöpaikkaakin stressatiin, mutta niitä onneksi tuli sitten peräti 2 kpl. Ehkä vähän kaveriasiat mietityttää, on ollut vähän itseensä sulkeutunut (täysin epätyyppillistä ko. lapselle) tämän kevään.. ei oikein saa aikaiseksi lähteä mihinkään. Mutta murrosikä on ihan täysillä päällä, se mahdollisesti vaikuttaa, että on oikeasti vähän polla "sekaisin" eikä jaksa muita ihmisiä just nyt. Mutta läsnäoloa ja kuunteleva korva on tarjolla koko ajan. 

15v poikani sai elämänsä ensimmäisen kesätyön. Ollaan viime aikoina puhuttu paljon rahasta ja sen viisaasta käyttämisestä. Toivoisin, ettei raha polttelisi liikaa hänen taskujaan, ettei hurmoksessa tuhlaa niin, että tulee paha mieli ja katumus. Hän myös epäsuorasti kertoi, että hänellä on "juttuu" yhden tytön kanssa ja ajatus lämmittää minua kovasti. Pojalla tuntuu menevän oikein hyvin ja hän vaikuttaa onnelliselta. Hän on ottanut viime aikoina elämäänsä omiin käsiinsä sen verran, että vaihtoi lapsuuden harrastuksensa uuteen ja on alkanut tosissaan miettimään koulutusvalintaansa.

17v tyttäreni on ollut huolissaan pärjäämisestään täysi-ikäisenä. Huomasin, että hän on googlettanut tietoa luottotiedoista, alansa työllisyysnäkymistä ja vuokrasopimuksista. Hän on kysellyt paljon talouteen liittyvistä asioista ja osallistuu aktiivisesti kauppareissuihin ja kokkaamiseen. Tytär on paljon kaverinsa kanssa ja avautuu mielummin isälleen, vaikka meillä onkin ihan hyvät välit.

Tyttö on vähän ponneton.

Yläaste meni todella hyvin ja pääsi lukioon, johon yli 9:n keskiarvo. Jotain ikään kuin nyt mättää, mutta en oikein pääse kiinni. 

En halua pommittakaan jankuttamalla: "mikä nyt on jne. -jutuilla". 

On myös kerryttänyt painoa vähän lisää. Ei nyt huolestuttavasti, on edelleenkin ihan normaali. Tuntuu kuitenkin, että vähän on lohturuokailua ja liikuntaon vähentynyt. 

Odottavalla mielellä kuitenkin olen. Ehkä tämä on jokin välivaihe. On saanut kesätöitä, mikä on hyvä. Ehkä piristyy kesän myötä. 

Olen todella rasittunut. 15 v kärsii migreenistä, ja paljon poissaoloja. 17 v:lla muuten vain lukio ei tahdo sujua. Molemmilla koulumotivaatio hukassa. Pelaisivat vaan.

Hyväähän niille. Toinen on lukiossa, toinen yläkoulussa. Vanhempiin on molemmilla hyvät suhteet ja koulu sujuu vaihtelevaisesti varsinkin yläkoululaisella. Harrastukset ovat tärkeitä ja tähtäävät ammattiin. Nuorempi sais lopettaa tupakanpolton, muuten ei mitään sanomista.

17 v., lukio ja urheiluharrastus sujuu loistavasti. On aina ollut helppo lapsi. Äitinä suuri suru on se, ettei kavereita ole, vaan viettää kaiken vapaa-aikansa kotona. Miten voisin tässä asiassa auttaa, kun tuntuu että kaikkeni olen yrittänyt?

16 veellä ei vapaalla kavereita, pelaa vaan. Toisaalta ei jaksakkaan kun koulussa joutuu oleen sosiaalinen. Koulupaikka stressaa pääseekö lukioon kun keskiarvo on laskenut murrosiän myötä.

17v täyttää kesällä 18v ja osalla kavereista jo ajokortteja, joten käyvät iltaisin ja viikonloppuisin usein ajelemassa ja viettävät aikaa kaveriporukassa. Odottelee varmasti jo koulun (kaksoistutkinto sähköalalta) loppumista, armeijaa ja itsenäistymistä sekä kotoa muuttoa. Fiksu poika siitä on kasvanut. Nyt jännitetään saako kesätöitä.

Loppuvuodesta 16v täyttävä tyttö viettää lähinnä aikaa poikaystävänsä kanssa, jonka kanssa ollut nyt 9kk.

Viimeinen peruskouluvuosi menossa ja jatkaa sitten lukioon. Koulu sujuu hyvin. Kotona otettu välillä yhteen, koska laiskuus vaivaa kotitöiden suhteen. Fiksu tyttö muuten hänkin.

Keväällä tulee aina niin kova stressi, että olen hulluuden partaalla. Erityisesti näin peruskoulun päättyessä koulu aiheuttaa stressiä, myös uuteen kouluun siirtyminen jännittää kohtuuttoman paljon. Pienen psykoosin lisäksi migreeni on muuttanut muotoaan hormonaalisesta joksikin aivan muuksi, eikä meinaa millään helpottaa. Onneksi ollaan menossa lääkäriin.

Jostain syystä saan myös paniikkikohtauksia ja tulen jollain tapaa vainoharhaiseksi aina keväällä, viime vuonna luulin, että minua vakoillaan ja salakuunnellaan, nyt ajattelen kaikkien vihaavan minua ja tuntuu, että kaikki tuijottavat minua. Ahdistaa käydä kaupassa ja koulussa pelottaa koko ajan, vaikkei mitään hätää olekaan. Toivottavasti kohta helpottaa, kun loma alkaa. Kesällä on vielä yksi ahdistuksen aihe, mutta onneksi sekin alkukesästä. Jos siis pystyn ylipäätään menemään sinne.

T15

Puhelin sekoili, kesällä siis tulossa iso tapahtuma jota jännitän, enkä tiedä pystynkö menemään ollenkaan.

T15

Minun ääneni ei useinkaan kuulu, jos en aloita lausetta "Tarvitsetko...".

Koira on samanlainen, jos se karkaa, niin laitan ilmoitukseen, että ei tottele nimeä Musti. 

Murrosikä vasta nyt pahimmillaan, vaikka täyttää pian 16. Yksi kaveri on, illat ja viikonloput on aina kotona, ei käy koskaan missään, pelaa vaan, katselee videoita ja piirtelee. Koulu sujuu loistavasti. Yhden ainoan kerran hän on lukenut kokeisiin ja silti saa niistä aina kiitettäviä. 

Vierailija kirjoitti:

17 v., lukio ja urheiluharrastus sujuu loistavasti. On aina ollut helppo lapsi. Äitinä suuri suru on se, ettei kavereita ole, vaan viettää kaiken vapaa-aikansa kotona. Miten voisin tässä asiassa auttaa, kun tuntuu että kaikkeni olen yrittänyt?

Jos kuitenkin koulussa ja tässä urheiluharrastuksessa on kavereita riittämiin? 

Jotkut ovat enemmän omiin oloihinsa vetäytyviä. Mahdollisesti vaativa harrastus ja koulunkäynti päälle. 

Jaksaako sitä riekkua sitten vielä illat pitkät? Kaikki eivät ja ei ole tarpeenkaan. 

Sinun ei tule mitenkään "auttaa", jos nuori on kaikin puolin hyvinvoivan oloinen. 

16v ollut nyt kaksi kuukautta osastolla anoreksian takia. Olen huolesta ponneton, kokonaisen yön olen nukkunut viimeksi seitsemän kuukautta sitten. Murehdin myös yhteishaun tuloksia, tyttö haki pelkästään yli ysin keskiarvon lukioihin pääkaupungissa. Joulutokarissa oli vielä keskiarvo 9,3 mutta kevätlukukaudella numerot lähtivät mahalaskuun sairauden takia. Kyllä tuo näyttää nyt vähän paremmin voivan ja on puhunutkin haluavansa parantua. Painokin on lääkärin mukaan noussut, ei ole enää vaarallisen alipainoinen. Nyt sitten jännitetään kesäkuuhun, että saako lukiopaikan.

!7-vuotias poika. Tietää jo kaiken, ei tarvitse lukion oppeja. Sääntöjä noudatetaan vain silloin, kun ne ovat järkeviä. Kaikki ihmiset ovat ärsyttäviä, varsinkin vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita huolia ollut tässä talven mittaan, onneksi tämä 16v kuopus on kova kertomaan asioistaan.

Eniten surettaa yksi hänen luokkakaveri (- lapsuudenkaveri) joka on kovin - hm - itseriittoinen kauniisti sanottuna. Kukaan ei oikeasti kestä häntä mutta pakko sietää ettei joudu shit-listalle. No tämä on ilmeisesti kateellinen tyttärelleni koska tulee aina ystävyyden väliin, nyt "vienyt" tyttäreni parhaan kaverin.  Kun kaikilla muillakin on se bestis tyttäreni on nyt se yksinäinen näiden välissä. Kuitenkin sitten tämä kiusaajatyttö halusi ehdottomasti samalle salille kuin tyttäreni ja tulee samaan aikaan treenaamaan, haluaisi kovasti tulla meille yökylään jne. Ei tajua ettei mun tytärtä enää kiinnosta. Onneksi tyttäreni pystyy asettumaan tämän kaiken yläpuolelle ja kohtelee viileän kohteliaasti tätä ikävää kaveriaan. Enää 1,5kk ja siirtyvät eri lukioihin.

Välillä tyttö kokee olevansa outo kun ei halua bilettää kavereiden kanssa, hänellä on db1 ja pelkää että jos joisi jotain sattuisi. Painostusta kavereiden suunnalta kun kuitenkin on. Mieluummin sitten jää kokonaan pois.

Kyseessä on kaunis, fiksu ja hauska tyttö (ei vain vanhempien mielestä) joka matkustelee paljon isompien sisarusten ja meidän vanhempien kanssa, urheilee ja on muutenkin aktiivinen.

Oliko tää nyt sitä noyräkehuskelua? Humble bragging? Vai mitä se oli.

16-vuotias poika ensimmäistä vuotta lukiossa. Ihan kivasti mennyt. Harrastuksissakin jaksaa käydä kun aikaa on. Kavereita jonkin verran. Parhaana uutisena varmaan nyt se, että haki ja sai kesätöitä. Oikein reipas nuorimies.

15-vuotias tyttö kasilla. Koulu menee liiankin hyvin. Harrastuksessa menee muu aika. Nyt jännittää pääseekö mukaan lajiliiton ryhmään.