Te, joiden lapset ovat yksinäisiä?

Omani on joskus ollut. Ollaan keksitty harrastuksia ym. Jotkut olleet kivoja, jotkut ei.

Itsestä tuntunut näinä aikoina ihan hirveän ahdistavalta, mutta olen tarkkaan varonut näyttämästä sitä lapselle. Iloinen vanhempi Ilahduttaa lasta.

No, tuo meidän tytär, nykyisin jo täysi-ikäinen on aina viihtynyt yksin. Ulkopuolisille hän vaikuttaa yksinäiselta mutta ei kuulemma edes kaipaa kavereita. Ei kuulemma mielenterveys kestä jos joutuu olla tekemisissä tuttujen ja kavereiden kanssa päivittäin. Lapsena viihtyi enemmän lemmikkien ja aikuisten kanssa kuin naapurien lasten. Fiksu nuori nainen siitä tuli vaikkei laajat kaveripiirit kiinnosta, oikiksessa opiskelee nykyisin. Ollaan kyllä tyttären kanssa niin eri maata 😊

Poikani pelaa netissä, monissa peleissä voi pelata ihan tuntemattomien kanssa, ja hauskaa on. Englannin taidosta on apua. Pojallani on esim. saksalainen pelikaveri ollut jo pitkään.

Kyllähän se särki sydäntä, kun tyttäreni kysyi miksei hänellä ole kavereita, kun isoveljelläänkin on monta. Mitäpä isä siihen voi muuta kuin valaa toivoa, että kyllä sinäkin niitä alat pian saamaan.

Tiesinhän minä, ettei se automaatio ole, kun olin itse yhtä ujo päiväkoti-iässä eikä minulla tai lasten äidillä ollut lapsiperhetuttujakaan.

Onneksi kohta ilmaantui yksi kaveri ja pian toinen ja kolmas... Vielä kun olisi joutunut tuntemaan syyllisyyttä tyttärelle valehtelusta... Näin vuosien päästäkin muistaa sen pelon, että mitäpä jos niitä kavereita ei löydykään.

Tämä on ollut yksi minun peloistani, että lapsistani tulee yksinäisiä. Minä olen tutustunut toisiin vanhempiin ja pyytänyt kavereita leikkimään. Meillä on välimatkaa ja lapset pieniä, joten koen, että vanhempien aktiivisuus voi vaikuttaa asiaan positiivisesti. Olen myös keskustellut lasten kanssa toisten huomioon ottamisesta. Vaikean hoito alun jälkeen esikoista on pyydetty tänä vuonna neljän eri hoitokaverin synttäreille. Ehkä vähän hassuakin miten iloiseksi tulin näistä kutsuista.