Hoitavatko vaarit, sedät ja enot lapsianne?
Palstalla aina vaaditaan mummoja hoitamaan lastenlapsia. Voisivathan vaaritkin joskus hoitaa, niin mummot saisivat välillä levätä. Eikä hoitajan tarvitse aina olla isovanhempi. Voivathan myös sedät ja enot hoitaa sisarustensa lapsia.
Hoitaako kenenkään lapsia vaari, setä tai eno? Tarkoitan sitä, että nimenomaan vaari, eno tai setä itse hoitaa. En sitä, että päähoitaja on sittenkin mummo, sedän tai enon vaimo. Siksi olisinkin kiinnostunut kuulemaan varsinkin sinkkuvaarien, sinkkusetien ja sinkkuenojen aktiivisuudesta lastenhoidossa.
Kommentit (26)
Vaarit hoitavat usein, molemmateläkkeellä ja mummot ei.
Eno hoitaa, mutta vain koska hoidan joskus myös hänen lastaan, ei voi sanoa ei.
Setiä ei ole, enoa en jättäisi yksin lasteni kanssa missään tilanteessa ja vaarejakin on vain yksi. Mutta hän ottaa kyllä senkin edestä lapset mukaan (maatilan) töihin, eläimiä katsomaan ym.
Ei välttämättä ”hoida” sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta siis näyttää leikki- ja kouluikäisille lapsille erilaisia juttuja ja vauvojakin syötti ja leikitti siinä missä mummokin kun lapset olivat pieniä.
Mun isä on hoitanu meiän lapsia ehottomasti eniten. Jäi nuorena eläkkeelle ja tykkää touhuta lasten kanssa :) Veli pari kertaa, siskot ei ikinä.
Meillä vaari hoitaa minun ja sisarusteni lapsia. Kun olin synnärillä kuopuksen kanssa, niin isäni tuli hoitamaan esikoista. Meidän vaari siivoo ja laittaa ruokaakin. On myös kätevä korjailemaan kaikkia teknisiä vempaimia ja digilaitteita. Isäni hoiti minua ja sisaruksiani paljon kun olimme pieniä.
Enoa lapsillani ei ole.
Pappa ja setä eivät tahdo/osaa hoitaa lapsia.
Vanhempani ovat eronneet ja isäni hoitaa lapsiani. Samoin veljeni, joka on lapsenvahtina välillä tyttöystävänsä kanssa ja välillä yksin. Miehellä ei ole veljiä, mutta hänellä on serkku. Miehen serkku oli meillä lukion jälkeen koko kesän hoitamassa lapsia ennenkuin hänellä alkoi syksyllä kasvatustieteen opinnot yliopistolla. Serkku on hoitanut joskus muulloinkin, mutta koska asuu opiskelupaikkakunnallaan, niin yleensä vain lomilla.
Mieheni isä kuskaa jatkuvasti noita ties minne, (yksi kerrallaan aina). Suuttui kun muutettiin hetkeksi ulkomaille, kun ei voi sitten hengailla lastemme kanssa. :D Oma äitini ja mieheni äiti näkee myös lapsia ihanan paljon, mutta miehen isä kyllä kaikkein eniten hössöttää noiden kanssa. Viikoittain hakee jonkun lapsista mukaansa, joskus useamman kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vaarit hoitavat usein, molemmateläkkeellä ja mummot ei.
Eno hoitaa, mutta vain koska hoidan joskus myös hänen lastaan, ei voi sanoa ei.
Ihanko oikeasti teillä vaarit hoitavat lapset, tekevät heille ruuat ja välipalat, pesee pyllyt ja huolehtii hampaanpesuista, petaa petit ja pyykkää vaatteet ja lukee iltasadut?
Minun veljeni hoitavat kahta poikaani mielellään, setiä ei lapsilla ole. Isäni on menehtynyt, mutta appi on aloittanut poikien lellimisen jo silloin kun olen itse juuri vasta tehnyt raskaustestin :D anoppi ei ole vielä eläkkeellä ja mieheni sisko ei oikein pidä lapsista. Omalla siskolla myös kaksi poikaa, vuorotellen hoidetaan toistemme lapsia.
Mieheni veli reuhkaa lasten (4 ja 5v tyttö ja poika) kanssa aivan innoissaan aina kun tapaavat :) minulla ei ole sisaruksia ja molemmat vanhempani hoitavat lapsia yhtä vähän.
Vierailija kirjoitti:
Ei hoida
Sama juttu. Tosin ehkä toinen isoisä saattaa vielä innostua puuhaamaan ilman mummoa lastenlastensa kanssa, kun lapset ovat isompia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaarit hoitavat usein, molemmateläkkeellä ja mummot ei.
Eno hoitaa, mutta vain koska hoidan joskus myös hänen lastaan, ei voi sanoa ei.
Ihanko oikeasti teillä vaarit hoitavat lapset, tekevät heille ruuat ja välipalat, pesee pyllyt ja huolehtii hampaanpesuista, petaa petit ja pyykkää vaatteet ja lukee iltasadut?
Mieheni osasi hoitaa lapsiamme kun olivat pieniä, onnistui kaikki mainitsemasi asiat (en estänyt toteuttamasta isyyttään tälläkään tasolla). Ja näkyy sujuvan lastenlastenkin kanssa.
Vaari hoitaa. Meillä ei ole enoja ja settiä, sillä miehellä ja minulla on pelkästään siskoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaarit hoitavat usein, molemmateläkkeellä ja mummot ei.
Eno hoitaa, mutta vain koska hoidan joskus myös hänen lastaan, ei voi sanoa ei.
Ihanko oikeasti teillä vaarit hoitavat lapset, tekevät heille ruuat ja välipalat, pesee pyllyt ja huolehtii hampaanpesuista, petaa petit ja pyykkää vaatteet ja lukee iltasadut?
Häh? Ihanko oikeasti miespuoliset eivät mielestäsi hoida noin arkisia asioita? Oma appiukko on ollut jo alkuraskaudestani saakka aivan innoissaan lapsenlapsestaan ja nyt leikkii hänen kanssaan, veistää hänelle leluja, todellakin lukee iltasatuja, saunottaa ja vääntää bravuureitaan keittiössä tyllerön "auttaessa" vieressä, vaihtaa vaipat ja pyyhkii syömisen jäljet. Oma isäni tekee aivan samaa, vaikkakin harvemmin. Hoidossa ollessaan myös tytön kummisetä tekee myös hoivaosuutensa aivan kuten kuuluukin?
Mieheni sinkkuveli on hoitanut vaippaikäistä poikamme, siskoaan en uskaltaisi edes kysyä.
Kunhan vaipoista päästään uskon ukkien onnistuvan lastenhoidosta myös enemmän.
Meillä nimenomaan pappa (mun isä) ja eno hoitavat. Mummo (mun äiti) on kuollut jo ennen lasten syntymää ja eno on eronnut vaimostaan. Setäkin hoiti ennen perheellistymistään. Vaari eli miehen isä hoiti myös aikanaan paljonkin, nyt hän on jo kuollut.
Molemmat vaarit ovat hoitaneet meidän lapsia. Ovat siis olleet meillä yksin, ei mummuja mukana. Kumpikin on muutama vuosi sitten jäänyt eläkkeelle ja ovat mielissään lapsenlikan hommista. Minun isäni esim. hälytettiin paikalle, kun kuopuksesta alkoi supistukset ja piti lähteä laitokselle.
Minua hoiti jo kasarin alussa enot, jopa se nuori sinkkueno ja vanhemmat miespuoliset serkut. Nykyään veljeni lapsia hoitaa minun, tädin, lisäksi niin toinen veljeni kuin isänikin. Mummo toki myös. Papan kanssa käy kaksin mökilläkin. Myös yksi lapsen isoenoista ottaa tyttöä usein kylään. Kaikilta hoituu iltasadut, ruoat, vaatteet ja miksipä ei hoituisi. Mun veli oli myös pari vuotta koti-isänä.
Suoraan sanottuna mulla on lapsettomana naisena on varmaan enemmän sormi suussa kuin noilla suvun miehillä. Mutta aina siitä on selvitty ja tädin kanssa saa välillä hyppiä koko päivän pyjamassa, jos siltä tuntuu.
Mun mielestä yleensä kyllä puhutaan isovanhemmista (molemmista) kun toivotaan hoitoapua.
Mun vanhemmat on eronneet ja mun isä hoitaa lapsia oikein mielellään. Miehen vanhemmat hoitavat yleensä yhdessä, mutta appi on mm. vienyt esikoisen kahdenkeskiselle matkalle. Miehen veljeä ei oikein tule kysyttyä, mutta ei kovin usein mun siskojakaan, tässä ehkä se et isovanhemmat ovat eläkkeellä kun taas sisaruksilla työt ja/tai omat pienet lapset.
Vaari on joskus hoitanut lapsia. Eija ja settiä ei lapsilla ole mutta on tädin puolisokin joskus lasten kanssa ollut vaikka täti itse ei olisi ollut paikalla.