Olisiko lapsille parempi että eroaisimme?

Kuinka vanhoja lapset ovat? Joillakin ihmisillä toimii ihan hyvin tuo vuoroviikko-järjestely.

Lapset ovat pieniä. 6 ja 4..

Mutta olen oikeasti huono äiti. Suutun helposti, en oikein jaksa. Yksin menee hyvin, mutta kun mies on paikalle olen lapsille kiukkuisempi :( Surettaa, koska he ovat minulle tärkeitä.

Ap

Tuntuu, että kaipaisin yksinäisyyttä. Työni on sosiaalista, ja loppuaika onkin perhe-elämää.

Osaan kyllä nauttia tästä 1/3 mutta loppuaika on ärsytystä nostattavaa.

Miehen kanssa on iso kasa selvittämättömiä asioita, enkä välittäisi niitä alkaa selvittämään. Liian iso työ.

Ap

Minulla on tietysti puolueellinen mielipide, koska oma kokemus....mutta henk koht olen sitä mieltä että lapsille parasta vanhemmuutta voi tarjota onnellinen vanhempi ja joskus se vaatii eroa. Tutkimukset myös puoltavat sitä, että riitaisa tai muuten jatkuvasti jännittynyt ilmapiiri kotona vaikuttaa negatiivisesti lasten kiintymyssuhteeseen ynnä muuhun. Kerran täällä vaan eletään ja jokainen ansaitsee elämän jossa voi kokea onnea.

Vuoroviikoista hyvää kokemusta jos vanhempien välit pysyy asiallisina

Jutelkaa ja järjestäkää niitä omia aikoja ja myös yhteisiä aikoja.

Olette yliväsyneitä ja rasitteuneita.

Jos se mitään auttaa, niin meilläkin oli ja välillä vieläkin on tuollaista. Nyt alan vähän jo nähdä laajemmin.

Relata yrittämään

...ottakaa iisimmin, jos voitte.

Älkää noin helposti luovuttako, eroamisella on kuitenkin isompia seurauksia ja vaikutuksia.

Siinä taas tyyppiesimerkki siitä, että erotaan liian helposti.

Ensin yrität saada päätäsi kuntoon. Oletko masentunut? Mikä oikeasti painaa?

Sitten kerrot miehellesi tunteista. Voitte yhdessä tehdä myös asioita sen eteen, että perhe-elämästä tulisi parempaa. Sitten keskustelette miehen kanssa parisuhdeasioista. Mikä mättää? Mitä voisi tehdä suhteeessa toisin?

Mietit miten MINÄ voisin tehdä ja ajatella asioita toisin.

Lopuksi mietit asioita lasten kannalta. Haluatko tosiaankin altistaa lapset teidän avioerolle. Tutkimusten mukaan lapsilla menee kaksi vuotta toipua vanhempien avioerosta.

Kun nämä kaikki on tarkkaan harkittu, asioista miehelle puhuttu, koetettu parantaa sitä omaa korvien väliä asioiden suhteen. Jos nämäkään ei ei auta, niin harkitse sitten eroa. Mutta ethän sinä voi perhettä hajoittaa vain sen takia kun sinä et jaksa yrittää parantaa asioita. Tuo jos joku on puhdasta itsekkyyttä.

Ero ei ole koskaan lapsille parempi, sinulle toki voi olla parempi. Lapsille ehjä perhe on parempi.

Komppi tuolle, että tässä hyvä esimerkki nykyajan liian helposta eroista. Lapsillesi on parasta se, että yrität ensin kaikin keinoin korjata tilanteen kotona. Ero ei todellakaan ole se paras ratkaisu lasten kannalta. Sitä mantraa hokee ne eronneet ja karanneet, jotka haluavat omaa huonoa omaatuntoaan vaimentaa.

Ensin oma pää kuntoon, sitten parisuhde kuntoon. Liian monet ihmiset eivät osaa erottaa omia päänsisäisiä kipuilujaan ja identiteettikriisejään parisuhteen kriiseistä. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että erotaan ja hankitaan uusi parisuhde ja tehdään toinen kierros lapsia ja erotaan taas samoista syistä kuin ekalla kerralla. Ehkä jopa kolmas kierros samalla metodilla. Yllättävän monet toisen liiton kriisissä elävät tai omaa päätään viimein selvittävät tunnustavat ammattilaiselle, että ensimmäinen ero oli hätiköityä ja turha teko ja loppujen lopuksi mikään ei muuttunut paremmaksi eron myötä. Nämä vaan ovat tabuja, joita ei yleensä ole tapana puhua ääneen vaan oletus on, että ulospäin täytyy aina näyttää se, miten hyvää elämä on eron jälkeen.

Tällaiset erotyypit ovat lisääntyneet nykypäivänä. Ihmiset ovat aika liipaisinherkkiä eroamaan, vaikka kovin suuria ongelmia ei olisi. Eletään hetkessä vailla ymmärrystä elämänkaaren ja parisuhteen vaiheista ja ilman selkeitä toiveita, suunnitelmia ja jatkuvuuden tunteita.

Mutta jos päänsisäiset traumani liittyvät isosti tai osittain mieheeni, niin eikö ne pitäisi käsitellä hänen kanssaan terapiassa? Se tuntuu niin isolta taakalta. Enkä jaksaisi niitä vanhoja juttuja tuoda enää pöydälle.

No, ehkä voisin varata ajan ensin itselleni. Ahdistaa kun kaikki jutut kirjoitetaan omakantaan, en välittäisi jakaa juttujani sinne.

Arki tuntuu raskaalta miehen kanssa, vaikka hän ihan ok mies onkin. Tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Henkisesti, enkä fyysisesti. Olen jatkuvasti suoritustilassa. Vaikka olisin rennossa tilassa mietin tulevaa.

Muihin äiteihin verrattuna minulla on paljon omaa aikaa ja omia menoja, mutta kun sekään ei riitä. Yhdessä meillä on pariskuntana hauskaa vain jos juodaan alkoholia.

Ap

Jos täällä kirjoittaisin listan niistä jutuista mistä olen miehelle vuosienkin jälkeen vihainen, niin kommentit olisi luokkaa jss. Tai siis jos olisin itse tapahtumien aikaan kirjoittanut.

Kuitenkin jäin, tein lapsia ja mies muuttui suurilta osin. Silti olen vihainen ja katkera; ja se näkyy valittamisena vaikka väärästä kahvista..

Ap

Jätä

Onhan sulla omaa aikaa, jos kerran harrastat ja olet vkl poissa. Tsiisus, mihin muuhun sitä aikaa lisäksi tarvitset? Siivoukseenko? Mikään riitä..

Ongelma onkin, että omaa aikaa on, mutta se ei riitä. Tai riittäisi jos olisi aikaa lapsien kanssa ilman miestä. Sitä on vähän.

En haluaisi olla kiukkuinen äiti, mutta miehen ollessa kotona olen juuri sellainen.

Ap

Jätä se sika! Ja ne sikalapset myös!