Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten voikaan eron jälkeen tuntua HYVÄLTÄ :D
10.04.2018 |
Nyt kun olen toipunut asiasta (kesti jonkun aikaa, ensimmäinen pitkä ja vakava parisuhde elämässäni), olen niin onnellinen ettei meinaa sanoja löytyä!
Muutin poikaystävän kanssa yhteen suoraan lapsuudenkodista, ja epäilen vakavasti että ainakin viimeiset 1,5 vuotta hänen kanssaan olin enemmän tai vähemmän masentunut. En juuri jaksanut kotoa "turhan takia" poistua sosiaalista elämää ylläpitämään, ja miehenkin kanssa vietimme enimmät ajat eri huoneissa. Tähän kun lisää erilaiset päivärytmit (hänellä yötyö) niin emme juuri toisiamme edes nähneet. Riidellessä meni se vähäkin yhteinen aika.
Pystyn jo sanomaan rehellisesti että miehessä ei suurta vikaa ole, mutta yhteen emme sovi millään tasolla. Kummasti se asia muuttui vuosien aikana pahempaan suuntaan. Minulla on opiskeluni, kaverit, matkustelu, hänellä autot ja muut päristimet. Yhteisiä asioita ei enää löytynyt ollenkaan.
Siis pääsisinpä esittelemään uuden asuntoni teille. Olen asunut tässä nyt joitain kuukausia ja olen aivan rakastunut. Pääsin metsiköstä synkästä omakotitalosta valoisaan opiskelija-asuntoon keskellä vilkasta kaupunkia, lähelle koulua ja ystäviä! Sisustus on juuri omaan makuuni, ja joudun siivoamaan vain omat sotkuni. Saan laittaa sellaista ruokaa kuin haluan, viipyä myöhään ulkona jos haluan, ja vapaapäivinä kukaan ei tuomitse tai edes saa tietää jos päätän katsoa sängyssä Netflixiä koko päivän. Vaihtoehtoisesti saatan uppoutua kaupungille tuntikausiksi, tai vaikka lenkille. Ei enää minulle sopimattoman ja ahdistavan talon askareita, ei enää sitä ikävää tunnetta kun huomaa toisen olevan tulossa kotiin. Ei enää riitoja, ei kompromisseja. Olen vapaa :) :) :)
Elämä on ihanaa!
Kommentit (16)
Olen käytettävissä toimintapainotteiseen helpposuhteeseen!
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun olen toipunut asiasta (kesti jonkun aikaa, ensimmäinen pitkä ja vakava parisuhde elämässäni), olen niin onnellinen ettei meinaa sanoja löytyä!
Muutin poikaystävän kanssa yhteen suoraan lapsuudenkodista, ja epäilen vakavasti että ainakin viimeiset 1,5 vuotta hänen kanssaan olin enemmän tai vähemmän masentunut. En juuri jaksanut kotoa "turhan takia" poistua sosiaalista elämää ylläpitämään, ja miehenkin kanssa vietimme enimmät ajat eri huoneissa. Tähän kun lisää erilaiset päivärytmit (hänellä yötyö) niin emme juuri toisiamme edes nähneet. Riidellessä meni se vähäkin yhteinen aika.
Pystyn jo sanomaan rehellisesti että miehessä ei suurta vikaa ole, mutta yhteen emme sovi millään tasolla. Kummasti se asia muuttui vuosien aikana pahempaan suuntaan. Minulla on opiskeluni, kaverit, matkustelu, hänellä autot ja muut päristimet. Yhteisiä asioita ei enää löytynyt ollenkaan.
Siis pääsisinpä esittelemään uuden asuntoni teille. Olen asunut tässä nyt joitain kuukausia ja olen aivan rakastunut. Pääsin metsiköstä synkästä omakotitalosta valoisaan opiskelija-asuntoon keskellä vilkasta kaupunkia, lähelle koulua ja ystäviä! Sisustus on juuri omaan makuuni, ja joudun siivoamaan vain omat sotkuni. Saan laittaa sellaista ruokaa kuin haluan, viipyä myöhään ulkona jos haluan, ja vapaapäivinä kukaan ei tuomitse tai edes saa tietää jos päätän katsoa sängyssä Netflixiä koko päivän. Vaihtoehtoisesti saatan uppoutua kaupungille tuntikausiksi, tai vaikka lenkille. Ei enää minulle sopimattoman ja ahdistavan talon askareita, ei enää sitä ikävää tunnetta kun huomaa toisen olevan tulossa kotiin. Ei enää riitoja, ei kompromisseja. Olen vapaa :) :) :)
Elämä on ihanaa!
Ihanaa ap! :) Olen onnellinen puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Olen käytettävissä toimintapainotteiseen helpposuhteeseen!
M
Kiitos mutta tarvittaessa uskon löytäväni seuraa livenäkin ;) Tässä taas yksi hyvä puoli tilanteessani: saan olla yksin jos haluan, saan käydä treffeillä jos haluan. Kaikki ovet ovat auki. En ole varmaan koskaan odottanut tulevaisuutta näin kovasti.
Olen päättänyt, että symbolisena eleenä käyn myymässä entisen kihlasormukseni romukullaksi.
-ap
sama tunne niin paljon että tekis mieli vaan halkoa pinoon ja kallono puita varastoks
kuulostaa ihanalta vapaudelta, ei ihmisten ole tarkoitus tukahduttaa toisiaan, mutta niin siinä usein käy kun sitoudutaan asumaan yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea, ap! Nyt opi rauhassa tuntemaan itsesi ilman, että kukaan sitä läsnäolollaan määrittää. Se vaihe elämässä monilla jää kokematta. Siihen mielestäni perustuu mahdollisuus onnelliseen loppuelämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytettävissä toimintapainotteiseen helpposuhteeseen!
M
Kiitos mutta tarvittaessa uskon löytäväni seuraa livenäkin ;) Tässä taas yksi hyvä puoli tilanteessani: saan olla yksin jos haluan, saan käydä treffeillä jos haluan. Kaikki ovet ovat auki. En ole varmaan koskaan odottanut tulevaisuutta näin kovasti.
Olen päättänyt, että symbolisena eleenä käyn myymässä entisen kihlasormukseni romukullaksi.
-ap
Kyllä se arki vielä iskee sinuunkin. Nauti nyt hetki kevytkenkäisestä elämästäsi.
P.S. Se kihlasormus kuuluu etiketin mukaan palauttaa miehelle jos kihlaus purkautuu...ellet sitten ostanut sormusta itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa ihanalta vapaudelta, ei ihmisten ole tarkoitus tukahduttaa toisiaan, mutta niin siinä usein käy kun sitoudutaan asumaan yhdessä
Niin siinä meillä tosiaan kävi. Minun läsnäoloni varmaan ahdisti exää yhtä paljon kuin hänen läsnäolonsa minua. Joskin aika paljon mentiin sen mukaan miten hän halusi elää. Miksiköhän kukaan ei koskaan uskaltanut ennen eroamme sanoa ääneen, ettei minua oikein näe asumassa keskellä metsää ankeassa vanhassa talossa? En tule IKINÄ enää asumaan sellaisessa paikassa. Olen saanut varmasti elämänmittaiset traumat mm. yksin kotona nukkumisesta siellä keskellä pimeyttä. Aivan kamalaa! Puhumattakaan niistä ylläpito- ja huoltotoimenpisteistä. Kerrostaloasumista minulle jatkossa, kiitos!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytettävissä toimintapainotteiseen helpposuhteeseen!
M
Kiitos mutta tarvittaessa uskon löytäväni seuraa livenäkin ;) Tässä taas yksi hyvä puoli tilanteessani: saan olla yksin jos haluan, saan käydä treffeillä jos haluan. Kaikki ovet ovat auki. En ole varmaan koskaan odottanut tulevaisuutta näin kovasti.
Olen päättänyt, että symbolisena eleenä käyn myymässä entisen kihlasormukseni romukullaksi.
-ap
Kyllä se arki vielä iskee sinuunkin. Nauti nyt hetki kevytkenkäisestä elämästäsi.
P.S. Se kihlasormus kuuluu etiketin mukaan palauttaa miehelle jos kihlaus purkautuu...ellet sitten ostanut sormusta itsellesi.
Onpa hapan kommentti :D Tiedoksesi, että opiskelen ja käyn töissä varsin vakavissani, joten elämäni ei siinä mielessä ole mitään haihattelua, ja jos taas kommenttisi kevytkenkäisyydestä viittasi miesasioihin niin juuri nyt ei kyllä edes kiinnosta. Yksin on ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista.
Eipä pyytänyt mies sormusta takaisin enkä kyllä palauttaisi muutenkaan, sillä ostimme ne puoliksi ja hän piti omansa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP taitaa olla joku teini. Ei hätää, ne teinisuhteet kaatuu lähes aina. Eihän teillä ollut edes lapsia. Joten mikä tässä oli sen ongelma?
Vierailija kirjoitti:
AP taitaa olla joku teini. Ei hätää, ne teinisuhteet kaatuu lähes aina. Eihän teillä ollut edes lapsia. Joten mikä tässä oli sen ongelma?
Voisitko muotilla kysymyksesi jotenkin ymmärrettävämmin, en tajua mitä haet takaa...?
Olin teini kun lähdin ko. suhteeseen, vaan en ole enää. Ihan työssäkäyvä, itseni elättävä korkeakouluopiskelija. Lapsia ei tosiaan ole. Tarkoitatko kenties sanoa että erot ovat helppoja ja yksinkertaisia jos lapsia ei ole?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen iloinen puolestasi :) Eikö olekin ihanaa, kun saa laittaa kämpän just sellaiseksi kuin itse haluaa? Eikä ole tilivelvollinen kenellekään! Se vapaus!!
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen puolestasi :) Eikö olekin ihanaa, kun saa laittaa kämpän just sellaiseksi kuin itse haluaa? Eikä ole tilivelvollinen kenellekään! Se vapaus!!
Kiitos sinulle! Ja kaikille muillekin onnittelijoille! Tämä tosiaan on kaikin tavoin ihanaa. Upea kokemus! Miehen nappaaminen ei ole minulle mikään välttämättömyys, enkä siksikään ymmärrä miksen lähtenyt jo aiemmin elämään omaa elämääni. Ihan kuin olisin ensimmäistä kertaa löytänyt itseni. Iloa voi saada niin pienistä asioista, mm. siitä kun valitsee itselleen kaupasta uudet ikiomat kahvikupit, ja muistelee sitä miten edellisessä muutossa mies kuittasi tämänkin asian sillä että "otetaan tietenkin nämä isovanhempien lahjoittamat, kulahtaneet ja halkeilleet 70-luvun kupit".........
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kyllä vielä itsekin tuon tunteen, tosin koko liitto oli helvetti. Muinaiseen tapaan ero myönnettiin oikeudessa, ensin asumusero ja sitten vasta avioero. Ja siinä avioero-oikeudessa piti olla joku todistamassa, ettei sitä äijää ole näkynyt!
Oli ihan sekopäistä hommaa silloin tuo eroaminen. Ja kulut tietenkin lankesivat minulle, kun en ihmeellistä kyllä lopulta tykännytkään olla väkivaltaisen juopon elättäjänä ja uskaltauduin menemään asianajajan juttusille. Todellakin oikeudenmukaista kun jäin yksinhuoltajaksikin.
Mutta olipas tyttömäinen olo noiden kaikkien vaikeuksien jälkeen!
Onnea elämääsi, ap!
Minäkin muistan! :)
Se tunne kun tuli työstä kotiin eikä heti jo kotitalon nähtyään tullut valtava lamaannuttava ahdistus: tuonne on taas mentävä. Se oli musertavaa ja kauheaa.
Olimme yhdessä 14 vuotta, joten mikään teinisuhde ei kyseessä. Loppuvuodet sinnittelin en tiedä edes miksi, kai kävi miestä sääli. Ei hän paha ole eikä ilkeä, mutta....
Nyt, vuosia yksistään olleena elän elämäni parasta aikaa. Vapautta ei korvaa mikään, ei MIKÄÄN!
Alue: Aihe vapaa
Ja tässä ehkä vähän ilkeä huomio, mutta sanon kuitenkin: ei enää ikinä pakollisia vierailuja anoppilassa! Ne ovat aina menneet sillä kaavalla, että mies hylkäsi minut pihatöiden ja auton rassauksen takia istumaan tuntikausiksi olohuoneeseen vanhempiensa kanssa, jotka eivät muusta osaa puhua kuin lemmikeistään ja ihanista lapsistaan. Ei mitään yhteistä säveltä. En heille mitään huonoa toivo, mutta upeaa ettei tarvitse enää koskaan sielläkään käydä!
-ap