Kumpi on parempi: ottaa muodollisesti pätevä puoliso johon ei ole rakastunut vai jäädä sinkuksi?

sinkku pohdiskelee kirjoitti:

Muodollisesti pätevä tarkoittaa siis että on ok, olisi hyvä vanhempi mahd. lapsillemme ja on töissä, kommunikointikykyinen, mutta häneen ei ole rakastunut. Tilanteena on siis, ettei ole löytänyt sellaista, johon olisi rakastunut.

  Jos sinkkuudella tässä tarkoitetaan elämää lapsettomana, niin se on vihoviimeinen vaihtoehto minusta. Jos ei jaksa olla sinkkuäiti, niin sitten suosittelen kaveriavioliittoa (jos sellainen nyt mahdollinen on).

Minusta ois ollut katkeraa jäädä sinkuksi. Tosin nyt olen katkera siitä, että jouduin ottamaan kaverimiehen, ja haluan vielä kokea rakkauden, kun lapset on tehty.

No huh, ne jotka menee naimisiin kaverin kanssa pelkäävät kyllä ihan hemmetisti yksinoloa. Itse oon sinkku vaikka loppuelämän jos en tapaa jotakuta sellasta joka oikeesti on tarkotettu mua varten ja mä sitä varten. Enkä varmasti mene naimisiin ja hanki lapsia vain, koska ympäristö olettaa mun niin tekevän.

Yks kaveri on liioittelematta seurustellut varhaisteinistä lähtien, takana parikymppisellä neidillä taitaa olla nyt jotain 7 suhdetta.. Ainakun edellinen on päättynyt, on seuraava alkanut viikon, kahden sisällä. En vaa ymmärrä, miten se ei osaa tai halua olla yksin? Ei oo koskaan kokeillukaan.

Jäädä sinkuksi on parempi. Toinen vaihtoehto on suorastaan väärin moraalisesti, jos tai kun toista ihmistä käytetään pelkkänä välineenä esim. perheen saamiseen.

Avioliitto ei ole tarkoitettu joksikin määräaikaiseksi "kaverisopimukseksi", jossa kumpikin osapuoli saa diilistä jotain.

Vierailija kirjoitti:

No huh, ne jotka menee naimisiin kaverin kanssa pelkäävät kyllä ihan hemmetisti yksinoloa. Itse oon sinkku vaikka loppuelämän jos en tapaa jotakuta sellasta joka oikeesti on tarkotettu mua varten ja mä sitä varten. Enkä varmasti mene naimisiin ja hanki lapsia vain, koska ympäristö olettaa mun niin tekevän.

Yks kaveri on liioittelematta seurustellut varhaisteinistä lähtien, takana parikymppisellä neidillä taitaa olla nyt jotain 7 suhdetta.. Ainakun edellinen on päättynyt, on seuraava alkanut viikon, kahden sisällä. En vaa ymmärrä, miten se ei osaa tai halua olla yksin? Ei oo koskaan kokeillukaan.

Ei siinä siitä ole kysymys. Vaan halusta jakaa (ja kyvystä!) ja olla onnellisempi jaken asioita, kuin kyyhöttäen yksin kokiensa itsensä hylätyksi. Kyllä mä ainakin OSAAN olla yksin, en vain pidä siitä. Minusta sellainen, joka pitää vain itsestään, on vähän pervo.

2

Faith kirjoitti:

Jäädä sinkuksi on parempi. Toinen vaihtoehto on suorastaan väärin moraalisesti, jos tai kun toista ihmistä käytetään pelkkänä välineenä esim. perheen saamiseen.

Avioliitto ei ole tarkoitettu joksikin määräaikaiseksi "kaverisopimukseksi", jossa kumpikin osapuoli saa diilistä jotain.

Jos löytää kivan miehen, joka ei myöskään ole löytänyt "sitä oikeaa", mutta haluaa perheen, niin ei siinä kukaan mitään väärin tee. Avioliittohan on nimenomaan tarkoitettu perheen perustamiseksi, ei juuri muuhun. En tosin itse ole aviossa.

2

Vierailija kirjoitti:

Minusta ois ollut katkeraa jäädä sinkuksi. Tosin nyt olen katkera siitä, että jouduin ottamaan kaverimiehen, ja haluan vielä kokea rakkauden, kun lapset on tehty.

tietääkö miehesi että aiot lähteä?

No usein ajatellaan, että tästä on kaksi koulukuntaa, rakkausavioliitot ja järjestetyt liitot. Toiseen mennään tunteiden vallassa ja toiseen järjellä. Mutta on jotain siltä väliltäkin. Ensin rakastuminen, ja sen muuttuminen rakkaudeksi, jolloin avioliittoon mennään tavallaan myös järjellä koska toinen on sekä hullaannuttava että muodollisesti pätevä. Itse haluaisin siis kokea tällaisen suhteen, jossa olisi molemmat puolet.

Olen jo 35 ja koko elämäni ollut yksin. Nyt viimeinkin tapasin miehen joka oli minusta kiinnostunut. Hän olisi halunnut edetä nopeasti ja perustaa perheen. Mutta tajusin että vaikka varmasti häntä rakastaisin, en ole häneen rakastunut. Edes nyt alussa. En yksinkertaisesti voinut avioitua hänen kanssaan, vaikka nyt on todella suuri todennäköisyys että jään kokonaan yksin ja lapsettomaksi.

Vierailija kirjoitti:

No huh, ne jotka menee naimisiin kaverin kanssa pelkäävät kyllä ihan hemmetisti yksinoloa. Itse oon sinkku vaikka loppuelämän jos en tapaa jotakuta sellasta joka oikeesti on tarkotettu mua varten ja mä sitä varten. Enkä varmasti mene naimisiin ja hanki lapsia vain, koska ympäristö olettaa mun niin tekevän.

Yks kaveri on liioittelematta seurustellut varhaisteinistä lähtien, takana parikymppisellä neidillä taitaa olla nyt jotain 7 suhdetta.. Ainakun edellinen on päättynyt, on seuraava alkanut viikon, kahden sisällä. En vaa ymmärrä, miten se ei osaa tai halua olla yksin? Ei oo koskaan kokeillukaan.

Niin ja mistä nämä ihmiset AINA löytävät uuden tyypin heti?? Yksi kaverini juuri erosi sunnuntaina, ja perjantaina oli jo seuraavan luona yökylässä. Miten??

Tuo 35-v. jolla elämän aikana yksi tapailuviritelmä :D

Jäädä sinkuksi tietenkin. Mihin on avioliiton arvostus kadonnut? En ihmettele että avioeroja otetaan niin paljon, kun puolisosta etsitään vain pätevyyttä kuin työhaastattelussa.

Jos haluaa olla parisuhteessa, niin on parempi ottaa joku kumppanikseen.

Jos haluaa olla sinkku, niin on parempi olla yksin.

Itse jäisin sinkuksi mieluummin. Olisi ahdistavaa olla suhteessa ihmisen kanssa johon ei ole koskaan ihastunut.

Jokaisen pitää löytää oikea vastaus itselleen. Todella monet ovat vain tyytyneet kumppaniin. Toisille se ei riitä. Ap kuulostaa siltä, että ei löydä onnellisuutta tuollaisesta suhteesta. Parisuhde tarkoittaa yleensä naiselle vain lisätyötä.