13 vuotta tehty töitä ja alkaa kyllästyttämään

Jaa. No minä olen opiskellut 23-vuotiaaksi asti yhtäjaksoisesti, ollut kesätöissä 15-vuotiaana, 17-vuotiaana, 18-vuotiaana, 20-vuotiaana, 21-vuotiaana. Väliin jäivät kesät, jolloin en saanut kesätöitä, ja ennen viimeistä opiskeluvuotta opiskelin melkein koko kesän. Valmistumisen jälkeen menin suoraan kesäksi töihin 2, 5 kk. Kesän jälkeen tein sijaisuuksia, olin käytännössä valmiudessa lähtemään töihin 15 min. varoitusajalla, vaikka virallisesti olin työttömänä. Sijaisuuksia tuli vuoden ajan 2-20 päivää kuukaudessa, ja kaikki yleensä lyhytaikaisiin, äkillisiin sairastumisiin liittyen. Yritin koko ajan hakea työtä, mutta kokemus ei riittänyt millekään työnantajalle. Vasta seuraavana kesänä sain seuraavan pidemmän työpätkän. Lähdin ns. hanttihommiin koulutusta vastaamattomaan työtehtävään vuodeksi, oli ainakin säännölliset tulot. Sitten sain oman alan töitä, olin töissä pari vuotta ja jäin äitiyslomalle. Palasin töihin kun lapsi täytti vuoden, tein töitä 2 vuotta ja jäin taas äitiyslomalle, sieltä palasin osa-aikaisesti (60%) omaan työhöni. Lapsella oli sairaus, jonka vuoksi elämään kuului työn ja kotielämän lisäksi mm. sairaalajaksoja. Noin vuoden kuluttua lapsen tila oli niin vakaa, että hän pystyi menemään päivähoitoon ja minä kokopäivätyöhön. Nyt tätä on jatkunut 6 vuotta yhteen putkeen. Väsyttää välillä. Opiskelin viime vuonna täydennyskoulutusta oman työn ohella, mutta ei se motivaatiota mitenkään lisännyt, oli yksi stressin aihe lisää. Kokopäivätyön, opiskelun ja perhe-elämän kombinaatio on raskas. Ei silti ole mitään siihen aikaan verrattuna, kun toimeentulo oli työkeikkojen varassa ja jouduin roikkumaan käsi luurissa koko ajan. Tai kun olin vain 60 % töissä sydän syrjällään koko ajan sairaan lapsen vuoksi, elin lähes ilman unta kokonaisen vuoden, tai lähes 2 vuotta, mikäli äitiysloman aika lasketaan mukaan. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että työelämää ei voi suunnitella, eikä työn ja perheen yhdistäminenkään mene aina täydellisesti.