Harmittaa ettei eräs ihminen pidä minusta
Koska on saanut hyvin väärän käsityksen minusta ja elämäntyylistäni.
Läheinen ystävämme (miehen ja minun) alkoi seurustella erään naisen kanssa puolisen vuotta sitten. Tämä uusi kumppani pitää itseään hyvin suvaitsevaisena. Asuu keskustassa, hipihtävä, avoin, sosiaalinen ja sekä korkeasti koulutettu.
Näinä aikoina, jouduimme miehen kanssa muuttamaan uuteen kotiin hetkeksi, joka sijaitsee Espoon hyvällä alueella ja tämä uusi kumppani tutustui meihin näihin aikoihin ja sai meistä väärän kuvan heti alkuun. Pitää meitä jotenkin hienohelmoina, jotka tykkäävät modernista ja uuden karheasta tavarasta ja brassailisimme niillä.... Itse olen kuitenkin hankkinut kaikki tavarat käytettynä, tykkään vanhasta puusta, kierrättämisestä, säästämisestä, sekä olen intohimoinen luonnonsuojelija.
Tämä ihminen heti alkuun ryhtyi arvostelemaan kotiamme ”en ikinä muuttaisi itse tälläisen” ”Espoo on kamala paikka” ”ainoastaan keskusta elämä on hyvä” ”auton omistajat ovat kamalia” jne.
Itse yritän olla ystävällinen, ymmärtää sekä tutustua. Jos hän edes vähän kuuntelisi, tietäisi ettemme ole sellaisia mitä hän kuvittelee meidän olevan.
Nyt olemme muuttaneet uuteen asuntoon, joka on juuri sellainen mummonmökin (eikä edes Espoossa) mistä hän tykkäsi ja näkisi sen todellisen elämämme.
Mutta tämä suvaitseva ihminen ei suostu enää tulla luoksemme tai halua nähdä laisinkaan. Emme ole kuulemma yhtään samanlaisia kun hän, eikä halua edes tutustua.
Tämä tuntuu sinällään pahalta, että ystävämme on meille mielettömän tärkeä, ja hänen kanssaan olemme niin samanlaisia kuin vain voi olla ja hän pitää elämäntyylistämme jne. Surullista, että uusi kumppani haukkuu meitä, eikä näe kuitenkaan ystävämme samankaltaisuutta....
Harmittaa, ettei anneta mahdollisuutta edes oppia tuntemaan vaan muodostetaan käsitys pelkän asuinpaikan suhteen...
Tunnetteko muita tälläisiä suvaitsevaisia ihmisiä, joille esim homot, lesbot, sateenkaari perheet jne on täysin jees jees, mutta auta armias jos satut olemaan espoolainen normaali ihminen, joka sattuu asumaan nätisti - olet hirviö? :D
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa typerältä tyypiltä, ette menetä mitään.
Joo samaa mieltä, mutta nämä juuri muutti yhteen ja aikovat mennä naimisiin sekä lapsista puhuu....
Ystävämme kanssa käymme paljon mökillä, matkoilla jne, ja nyt emme tee mitään, kun tämä nainen ei halua olla meidän kanssa missään tekemisissä :( Ap
Ihan perussuvakiltahan tuo kuulostaa, suvaitsee siis vain ne omat jees-juttunsa.
Onko sulla ap omaa identiteettiä ollenkaan? Minäkin pitäisin sinua varmaan ihmisenä, johon en halua lähemmin tutustua, mutta en asumismuodon takia vaan siksi, että mietit noin älyttömän paljon, mitä muut sinusta ajattelevat. Kartan tällaisten ihmisten seuraa kuin ruttoa, ihan vain siksi että ihmissuhteet heidän kanssaan ovat sellaisia tosi raskaita ja ottavat enemmän kuin antavat. En tarvitse ystävissäni "samanlaisuutta" itseni kanssa, vaan tervettä itseluottamusta ja sitä, että kukin uskaltaa rohkeasti olla sellainen kuin on, seistä valintojensa takana ja olla onnellinen.

En välitä mitä hän ajattelee minusta, mutta välitän siitä että menetän YSTÄVÄN kun hän ei anna meille mahdollisuutta näyttää millaisia olemme.
En ole epävarma, enkä menetä mitään jos tämä nainen ei pidä minusta, mutt ihmettelen vain tätä suvaitsevaisuutta, joka ei yletä meihin asti.
Mistä hän tietää millainen olen tai että olenko ”raskas” ihminen, kun olen kerran hänen kanssa puhunut ja sekin oli että hän puhui vain itsestään ja parisuhteestaan :)
Ap
Ei teidän tarvitse mitään näyttää tälle kuningattarelle, että olette oikeasti millaisia olettekaan. Hän on selvästi hyvin ennakkoluuloinen ja yksisilmäinen mielipiteissään. Hän syrjii ja tuomitsee ihmisiä silloin kun henkilö ei hänen oman kuvitelmansa mukaan täytä hänen ehtojaan.
Tämä nainen vaikuttaa mielipiteissään suorastaan typerältä. Kova on ainakin laittamaan raameja ja lokeroimaan ihmisiä. Hän ei ilmeisesti ole vielä nähnyt maailmaa tarpeeksi eikä tutustunut monenlaisiin ihmisiin syvemmin, kun on noin paljon pelkoja ja epävarmuutta...eikä tietenkään tuolla tyylillä viisastu yhtään vaikka ikää tulisi kuinka paljon.
Miksi hänen hyväksyntänsä on sinulle/teille niin tärkeää? Ystäväännehän voitte nähdä ihan kuin ennenkin.
Itse en välittäisi tavata enää ihmistä, joka ei pysty asioimaan kaikenlaisten ihmisten kanssa ja löytämään hyviä puolia erilaisistakin ihmisistä. Eihän tuolla tyylillä opi mitään elämässä vaan pysyy vaan tiukasti siellä omalla mukavuusalueella ja kiroaa muuta maailmaa :D...
Joo, meni ihon alle. Työstän asiaa...
Joillakin ihmisillä ennakkoluulot on suorastaan se moottori joka pitää käynnissä. Jos ei ole ketään jota paheksua, elo on kai tyhjää.
Vierailija kirjoitti:
Ei teidän tarvitse mitään näyttää tälle kuningattarelle, että olette oikeasti millaisia olettekaan. Hän on selvästi hyvin ennakkoluuloinen ja yksisilmäinen mielipiteissään. Hän syrjii ja tuomitsee ihmisiä silloin kun henkilö ei hänen oman kuvitelmansa mukaan täytä hänen ehtojaan.
Tämä nainen vaikuttaa mielipiteissään suorastaan typerältä. Kova on ainakin laittamaan raameja ja lokeroimaan ihmisiä. Hän ei ilmeisesti ole vielä nähnyt maailmaa tarpeeksi eikä tutustunut monenlaisiin ihmisiin syvemmin, kun on noin paljon pelkoja ja epävarmuutta...eikä tietenkään tuolla tyylillä viisastu yhtään vaikka ikää tulisi kuinka paljon.
Miksi hänen hyväksyntänsä on sinulle/teille niin tärkeää? Ystäväännehän voitte nähdä ihan kuin ennenkin.
Itse en välittäisi tavata enää ihmistä, joka ei pysty asioimaan kaikenlaisten ihmisten kanssa ja löytämään hyviä puolia erilaisistakin ihmisistä. Eihän tuolla tyylillä opi mitään elämässä vaan pysyy vaan tiukasti siellä omalla mukavuusalueella ja kiroaa muuta maailmaa :D...Joo, meni ihon alle. Työstän asiaa...
Ei tarvitse olla ystävämme ja parempi niinkin.. mutta tämä on muuttanut toiselta paikkakunnalta, eikä tunne ketään täältä, joten ystävämme on hänen kanssaan aina. Kesän mökki peruuntu, kun tämä nainen ei halua osallistua yhteiseen ajanviettoon..
Turhauttava ihminen! :D Meni vaan eilen itselle niin ihon alle, kun kutsuin nämä syömään ja viettämään viikonloppua ja tämä ystävämme suoraan sanoi ettei se nainen halua tulla, vaikka kuinka yrittää pyytää mukaan.
Pitää tästä lähtien antaa olla ja kutsua vain tämä ystävä. Olen vain yrittänyt tutustua, kun on kuitenkin vakava suhde.

Ymmärrän harmituksen :).
Joskus auttaa kun vaan hyväksyy, että ei pysty loppujen lopuksi vaikuttamaan muiden tekemisiin kun vain omiin. Tää on tavallaan helpotuskin.
Ootko kysynyt ystävältäsi, että mikä ihme on sen naisen ongelma ja miten ihmeessä hyväksyy noin lapsellista käytöstä?

ApYmmärrän harmituksen :).
Joskus auttaa kun vaan hyväksyy, että ei pysty loppujen lopuksi vaikuttamaan muiden tekemisiin kun vain omiin. Tää on tavallaan helpotuskin.
Ootko kysynyt ystävältäsi, että mikä ihme on sen naisen ongelma ja miten ihmeessä hyväksyy noin lapsellista käytöstä?
On sanonut että juurikin nämä asiat mitä tässä olen tuonut ilmi. Ei vaan pidä meidän tyylistä tai asuinpaikasta jne. Eihän tstävämme tykkää tuosta käytöksestä ja on yrittänyt puhua, mutta.. rakastunut kuitenkin on niin ymmärrän ettei halua riidellä.
Juuri pyysin kuukausi sitten tätä naista tyttöjen iltaan, kun tiedän ettei ole paljon kavereita ja tuli vastaus ”kiitti ei kiitti”. Yritän olla vain ystävällinen, en epätoivoinen niin kuin jotkut tässä ovat sanoneet.. en tarvitse ystäviä enempää, mutta tykkään kuitenkin olla hyvissä väleissä jne, vaikka elämänarvot eivät kohtaisi.
Huoh! :)
Ap
Älä tuppaannu väkisin. Se on ärsyttävää. Ja ilmeisesti ystävänne rakastaa kumppaniaan joten kunnioita sitäkin asiaa!
Siis anteeksi- hän ei pidä teistä asuinpaikan takia? En ole naurettavampaa kuullut. Kai sinä itsekin tajuat kuinka naurettava tämä koko aloituksesi on? Miksi ette vietä sen miehen kanssa aikaa ilman sitä uutta naikkosta? Selittäkää miehelle kuinka epäkohteliasta tämän naisen asenne on, ja yrittäkää säilyttää suhde tähän mieheen. Tuo nainen on joku tyhjäpää, varmasti tulevat eroamaan jossain vaiheessa.