Ajattelitko lapsia suunnitellessasi laajaa kuvaa eli koko elämää, vai vain vauvavuotta?

Ei ollut rahkeita ajatella koko elämää, vaan pelkkää vauvaa siinä ajatteli.

Koko elämää tietenkin ajattelin, vauvavuotta yksityiskohtaisemmin.

Ajattelin kokonaisuutta. Vauvavuoden näin vain eräänlaisena pakollisena "pahana".

Pikemminkin niin päin että vauvavuosi oli pakollinen paha.

Luulin ajatelleeni pitkällä tähtäimellä aina lasten yo-juhliin ja opiskelupaikkoihin asti, mutta kyllä tässä matkan varrella monta kertaa ihmetteli, että miksi neuvolan ohjekirja kattoi kunnolla vain 6 ensimmäistä vuotta ja miksi ihmeessä painotettiin huonoja puolia. Paljon enemmän iloa ja riemua näihin vuosiin on mahtunut kuin ikinä olisin osannut kuvitella! Ja ihan heti alussa olisi voinut painottaa, että se lapsi lähtee lopulta pois, vauvavuosi on aavistuksenomainen häivähdys kokonaisuudessa.

Miten voi ajatella koko elämää, kun ei tiedä perhe-elämästä eikä lapsista mitään?

En tainnut ajatella mitään. T: Neljän äiti

Vierailija kirjoitti:

Mihin asti ennakointisi ylsi?

Ajattelin että lapset olisivat kotona johonkin 25 vuoteen asti, mutta eivät olleet, parikymppisinä muuttivat omilleen.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi ajatella koko elämää, kun ei tiedä perhe-elämästä eikä lapsista mitään?

Kyllä mulla oli jonkinlainen kuva, koska olen itse kasvanut perheessä, sekä tietenkin tuttavien perhe-elämän perusteella.

Mutta vastaus kysymykseen: totta kai ajattelin muutakin kuin vauvavuotta. En suunnitellut, koska suunnitteleminen on aika hankalaa, mutta mietin, millaisia asioita tulee eteen ja miten elämä järjestetään noin yleisesti (hoitopaikka, koulu jne.).

Kyllä siinä vaiheessa ajatteli vain "haluan lapsen" ja mielikuvat olivat vain vauva- ja taaperoajasta. Ei minusta voi vaatia, eikä ole edes oikeaa elämänfilosofiaa miettiä joka asiaa joka kantilta kymmenien vuosien tähtäimellä. Elämä ei kuitenkaan ole ennakoitavissa ja siinä on osa sen kiehtovuudestakin.

Lapsia hankkivan pitää sen verran olla vastuullinen, että osaa arvioida pystyykö olemaan kunnon vanhempi lapsen täysi-ikäisyyteen asti, mutta muuten pitää vain antaa elämän viedä.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi ajatella koko elämää, kun ei tiedä perhe-elämästä eikä lapsista mitään?

No kai suurimmalla osalla on kokemusta perhe-elämästä ainakin omasta lapsuudesta? Ja yleistä tietoa esimerkiksi vauvoista ja pikkulalpsista, tyyliin vauvat eivät syö pihviä ja pissaavat alleen, pikkulapset eivät ole kielellisesti samalla tasolla kuin aikuiset. Että lapsia pitää hoitaa (kotona, perhepäivähoito, tarha), oppivelvollisuus, tarvitsevat ruokaa ja vaatteita jne.

Kyllä varmaan mietin vauva-aikaa ja peruskouluaikaa eniten.

Ei lasta harkitseva kyllä vauva vuotta mietitty oikeastaan ollenkaan. Ehkä mieluiten olisi hypätty yli eka parivuotta.

Vierailija kirjoitti:

En tainnut ajatella mitään. T: Neljän äiti

Tässä tiivistyy täydellisesti mun mielikuva lasten hankkijoista. Itse olen miettinyt montakin kertaa kouluikäistä vaihetta, sitä että pitäisi sietää lapsen kavereita kotonaan ja olla tekemisissä muiden vanhempien ja opettajien kanssa...  Miten monessa asiassa mm. menettäisi yksityisyytensä. Vauvavaihe on kamala, taaperovaihe sietämätön. Teinit on saatanasta ja vihaa vanhempiaan. Aikuisena ne sun lapset saattaa oikeasti olla katkeria typeristä valinnoista, joita vanhemmat on tehneet. Vanhainkodit on täynnä mummoja, joita omat lapset ei käy katsomassa. No, mulla lapsia ei ole eikä tule :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tainnut ajatella mitään. T: Neljän äiti

Tässä tiivistyy täydellisesti mun mielikuva lasten hankkijoista. Itse olen miettinyt montakin kertaa kouluikäistä vaihetta, sitä että pitäisi sietää lapsen kavereita kotonaan ja olla tekemisissä muiden vanhempien ja opettajien kanssa...  Miten monessa asiassa mm. menettäisi yksityisyytensä. Vauvavaihe on kamala, taaperovaihe sietämätön. Teinit on saatanasta ja vihaa vanhempiaan. Aikuisena ne sun lapset saattaa oikeasti olla katkeria typeristä valinnoista, joita vanhemmat on tehneet. Vanhainkodit on täynnä mummoja, joita omat lapset ei käy katsomassa. No, mulla lapsia ei ole eikä tule :)

Niin, tiivistyy sun mielikuva. Mielikuvalla ja totuudellahan ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Liian moni ei ajattele mitään. Tälläkin palstalla on useita vanhempia aivan huuli pyöreänä esimerkiksi teinien metkujen ja kiukuttelun kanssa. Vaikka maailma on muuttunut, niin eikö todellakaan tule omat teiniajat mieleen ollenkaan omien teinien kanssa? Ihmetellään, että mites se nyt noin teki tai sanoi ja voi voi, että olenkos minä nyt huono vanhempi kun söpö pallero onkin yhtäkkiä venähtänyt pituutta ja sanoo että HV. Ei ilmeisesti mitään käsitystä teini-iästä tai muustakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tainnut ajatella mitään. T: Neljän äiti

Tässä tiivistyy täydellisesti mun mielikuva lasten hankkijoista. Itse olen miettinyt montakin kertaa kouluikäistä vaihetta, sitä että pitäisi sietää lapsen kavereita kotonaan ja olla tekemisissä muiden vanhempien ja opettajien kanssa...  Miten monessa asiassa mm. menettäisi yksityisyytensä. Vauvavaihe on kamala, taaperovaihe sietämätön. Teinit on saatanasta ja vihaa vanhempiaan. Aikuisena ne sun lapset saattaa oikeasti olla katkeria typeristä valinnoista, joita vanhemmat on tehneet. Vanhainkodit on täynnä mummoja, joita omat lapset ei käy katsomassa. No, mulla lapsia ei ole eikä tule :)

No, mun lapset on jo aikuisia ja 5 lastenlastakin on siunaantunut.

Kyllä minä ajattelin koko elämää ja unelmoin siitä, mutta en toki mitään tarkkoja suunnitelmia pystynyt tekemään. Tuntuu tosi hassulta ajatella, että joku ajattelisi pelkkää vauvavuotta. Pitäähän sitä vähintään hoitovapaa-asiat päättää ennen kuin aletaan lasta tehdä. Ja rahallisesti mietittiin teini-ikää ja aikuisuutta (esim. että pitää olla varaa ajokortteihin, oppikirjoihin, tietokoneisiin ja itsenäiseen elämään tukemiseen.

En miettinyt mitenkään erityisesti vauvavuotta, ajattelin että kyllä sen kestää, toivoin vain että ei olisi koliikkia tai muuta vastaavaa. Mulla oli nuorempia sisaruksia joita olin hoitanut ja muistin hyvin oman lapsuuteni hyvinkin nuoresta, ei tullut mikään asia yllätyksenä. Ainoa asia jota en ollut tajunnut vaikka olin vauvojen ja lasten kanssa ollut oli sen henkisen puolen juttu, että kun olet oman lapsen synnyttänyt, olet 100% vastuussa hänestä, se vastuu ikäänkuin laskeutui hartioille toki vastapainona tuli ääretön rakkaus, ne on ne kolikon kaksi puolta joita ei ymmärrä ennenkuin ne on siinä.

Mun mielestä pitää olla aika tyhmä jos ajattelee hommata uudeksi perheenjäseneksi vauvan ja kuvittelee että hän pysyy vauvana ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Liian moni ei ajattele mitään. Tälläkin palstalla on useita vanhempia aivan huuli pyöreänä esimerkiksi teinien metkujen ja kiukuttelun kanssa. Vaikka maailma on muuttunut, niin eikö todellakaan tule omat teiniajat mieleen ollenkaan omien teinien kanssa? Ihmetellään, että mites se nyt noin teki tai sanoi ja voi voi, että olenkos minä nyt huono vanhempi kun söpö pallero onkin yhtäkkiä venähtänyt pituutta ja sanoo että HV. Ei ilmeisesti mitään käsitystä teini-iästä tai muustakaan.

Ne on kai niitä jotka ei muista lapsuudestaan tai nuoruudestaan, tai sisarustensa elämästä yhtään mitään. Joku onnettomuus varmaan sattunut...