Mitä tekisit elämässäsi toisin, jos voisit elää uudelleen?

Jättäisin tutustumatta yhteen ihmiseen.

Opiskelisin enemmän.

Arvostaisin itseäni jo teininä, ja luottaisin itseeni ja älykkyyteeni. Minulle selvisi vasta paljon myöhemmin, että muut eivät ole yhtään minua fiksumpia.

Kaikki nuo virheet tein nuoruuden kypsymättömyyden vuoksi.

En tulisi koskaan vauva foorumille.

Pitäisin parempaa huolta hampaistani.

Opettekisin säännöllisen ruokailurytmin ja tekemään terveellisempää ruokaa, ehkä samalla painokin pysyisi paremmin kurissa.

Itse perheettömänä pitäisin paremmin yhteyttä vanhoihin ystäviin, vaikka heillä välillä olisikin kiirettä uudessa parisuhteessa ja perheenperustamisessa. Koskee osin myös joitain sukulaisia.

Ennen kaikkea olisin sitkeästi etsinyt tietoa, ymmärrystä ja apua siihen, miksi (mitatusta älykkyydestä huolimatta) opin niin hitaasti ja moni asia on minulle vaikeaa ja aiheutan toisinaan hämmennystä muissa: lievähkö add.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin jos voisin elää uudelleen tähän päivään asti, mutta kun en voi, koska olen elänyt ja tehnyt ne valinnat menneisyydessäni, mitkä olen sittemin tehnyt. 

Se, että jonkin asian olisin tehnyt toisin, niin silläkin vaihtoehdolla voin vain leikkiä tänä päivänä.

Viimeisin kamala riita olisi ehkä ollut vältettävissä kuin myös siihen perustuva välirikko erään jo kuolleen henkilön kanssa, jos ja kun aikoinani olisinkin vienyt erään toisen henkilön rikoksen oikeuteen, enkä olisi antanut armoa, kuten tein.   Mutta kuitenkin vaikka edellä mainitsemaani liikettä en tehnyt, niin en tavallaan kadu, sillä siitä olisi voinut sittenkin olla paljon, paljon traagisemmat seuraukset, kuten olisikin, kun tarkemmin asiaa ajattelen. Eli olen tullut siihen johtopäätökseen, että sittenkin ihminen tekee juurikin sen valinnan sillä hetkellä, jolloin sen tekee, ja se on ns. parhain vaihtoehto loppuen lopuksi kaikkia läheisiäänkin ajatellen kuin myös itseäänikin kohtaan tulevaisuuttakin ajatellen.

Mistä syystä tuo alanuoli? Mikä tuossa ärsytti jotakin? 

Sitä paitsi uskon vakaasti siihen, että vaikka emme aina lähtisi tuomitsemaan ottaen huomioon tiettyjä asioita, niin kyllä meitä kohtaan rikkoneet saavat ennemmin tai myöhemmin rangaistuksensa muodossa jos toisessa.

Jatkaen vielä edelliseen, että sairas ihminen on toiminnaltaan sairas, ja eikä se parane oikeuden edessäkään, vaan jopa pahenee, eli joskus kannattaa ajatella myös sairaan ympärillä olevia syyttömiä ja viattomia.

Vierailija kirjoitti:

En ikimaailmassa menisi nykyisen mieheni kanssa naimisiin. Tällä järjellä ja tietämyksellä en menisi koskaan naimisiin kenenkään kanssa.

En minäkään. Mutta ymmärtäisin paremmin miestä, niitähän panettaa aina.

Laittaisin muistiin kaikki ne tarinat, joita edelliset polvet kertoivat kun olin nuori.

Jättäisin tutustumatta muutamiin ihmisiin, olisin mennyt lapsena aikaisemmin yhteen lääkärintarkastukseen, olisin jättänyt väliin ensimmäisen seurustelusuhteeni, en olisi itse pilannut muutamia ihmissuhteita.

Nyt tuli huono vastaus, mutta en todellakaan mitään. Elisin kaikki tapahtumat tähän asti ihan uudelleen. 

Olisin opiskellut ahkerammin ja mennyt sinne korkeakouluun, kerran sinne pääsin.

Olisin tunnustanut rakkauteni ajallaan sille maailman ihanimmalle miehelle, enkä nyt 20 vuotta myöhemmin, kun kaikki on jo myöhäistä.

Tekisin varmaan samat virheet ja valinnat. Enhän muuten olisi se mitä olen.

Vierailija kirjoitti:

En olisi kiltti. En piittaisi muiden tunteista. En menisi naimisiin. En hankkisi lapsia.

Sulla ei ole lapsia.

Parempi koulutus ja svittuun Suomesta, arvostan kuitenkin kotimaista vettä ja ruokaa,

absolutisti ja pc pelaaja olisin edelleen, nyt eivoi lähteä koska muija sekä kummilapsi jota pitää silmällä...

Ehdottomasti lähtisin ulkomaille tai siis kannustaisin miestäni lähtemään. Miehelleni tarjottiin Nokian suurina kasvuvuosina mahdollisuutta ulkomaanpestiin. Olin itse arkajalka ja sanoin, että en missään nimessä lähde. Mies sitten pohti siinä jonkin aikaa lähtisikö yksin ja jäi sitten kuitenkin Suomeen. Hänen työkaverinsa sitten lähti vaimonsa kanssa ja myöhemmin kun heidän kanssaan on jutellut kokemuksesta, olen harmitellut asiaa suuresti. Mies ei niinkään, vaihtoi myöhemmin työpaikkaa ja pääsi omien sanojensa mukaan unelmapaikkaansa. Mutta itseäni harmittaa kun niin ehdottomasti sen tyrmäsin, olisin antanut miehen päättää ihan rauhassa enkä sekaantunut asiaan, koska taatusti jyrkkä mielipiteeni asiaa vaikutti.

Kunnioittaisin vanhempiani enemmän enkä teininä kiukuttelisi äidille.

Olen 21 mutta yrittänyt tajuta jo nyt:

Millään mitä muut haluavat sinun tekevän ei ole väliä. Teen ne asiat mitä haluan. Teen ne heti kun haluan.

Hoitaisin raha-asiani paremmin. Opiskelisin enemmän ja olisin hankkinut paremmin palkatun/haastavamman työn. Olisin valinnut mieheni korkeammilla kriteereillä. Olisin itsekkäämpi omien haaveideni suhteen. Toteuttaisin haaveitani. Hoitaisin hyvinvointiani ja kauneuttani paremmin. Nauttisin naiseudestani. Olisin sosiaalisempi. En antaisi kenenkään ohjailla itseäni. Ainut mitä en tekisi toisin on että hankkisin lapset parikymppisenä jonka tein ja olen siitä onnellinen. Olen nyt katkeroituva 43-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä opiskelisin paremmat arvosanat lukiosta ja sitten pyrkisin monta kertaa yliopistoon kunnes pääsisin.

Ei sen takia että mua itseäni kiinnostaisi vaan sen takia että naiset arvostaa maisterimiehiä.

Ei se ainakaan pariutumisessa auta, jos siihen viittasit

T. FM-mies

Minkä alan FM?

Opetusalan. Tosin kaveri on KTM eikä sillä ole sen parempi tilanne

Tämä varmaan näyttää julmalta, mutta jälkiviisaana en huolehtisi niin paljon syöpään sairastuneesta lähisukulaisesta. Luulin, että hänen elinaikansa olisi paljon lyhyempi, siksi käytin häneen aikaa ja energiaa, jotka olisi ollut viisaampi käyttää oman lapseni kasvattamiseen ja omaan jaksamiseen...käyttäisin siis enemmän aikaa lapseen, jotta hän olisi sosiaalisempi eikä katoaisi pelimaahan.

Olisin tullut Jeesus uskoon jo heti ihan pienenä lapsena, enkä vasta aikuisena, niin olisi jäänyt paljon pahaa kokematta.

Muuttaisin lapsuudenkodistani omilleen jo 16-17-vuotiaana.