Minua on alkanut ärsyttää kädestä suuhun -elämäni - havahduin 28-vuotiaana siihen, että elän yli varojeni ja nyt harmittaa

Olen ollut kohta 2 vuotta työelämässä, asun vuokralla kivassa kämpässä kävelymatkan päästää Helsingin keskustasta. Olen ollut aina rahan suhteen huoleton. Jos mieliteko tulee, teen hankintoja. Opin kotoa ajattelemaan, että rahaa on aina kun sitä tarvitsee - ikään kuin sitä vain ilmestyisi jostain. Ei ole vanhempieni syy, että he eivät opettaneet rahan arvoa, vaan omaa välinpitämättömyyttäni, mutta tunnistan mistä asenteet kumpuavat.

Tämä ei ollut ongelma ennen kuin tuli eteen isompi muutto ja isommat kulut. Otin pienen kulutusluoton. Se piti maksaa pois. Ei ollut rahaa. Otin toisen. No mutta luottokortti on kätevä.

Puhutaan pienistä summista, mutta joka tapauksessa yhtäkkiä havahduin siihen, että minulla ei ole varaa elää näin. En ole koskaan tehnyt hullun isoja hankintoja tai ollut kova reissaamaan, mutta pienistä heräteostoksista kertyi yllättäen summia. Olin elänyt yli varojeni ja joutunut kuuluisaan kulutusluottokierteeseen, johon luulin olevani "liian järkevä" joutuakseni.

Nyt minua harmittaa. Minulla voisi olla säästöjä. Ei ole, koska olen käyttänyt kaiken. Voisin asua vaatimattomammin, mutta halusin itsepintaisesti kävelymatkan töihin.

Haaveilen omistusasunnosta, mutta se ei tällä hetkellä mitenkään onnistu.

Haluan muuttaa suhteeni rahaan. Haluan oppia säästämään. Haluan, että viimeistään muutaman vuoden päästä olen tilanteessa, jossa minulla on vähän varallisuutta, jotain säästössä, ja yllättävät menot eivät kaada talouttani. Olen lakannut ostamasta vaatteita, ylikalliita ruokia, paitsi hyvin harvoin.

Onko täällä muitakin kaltaisiani jälkiviisaita, jotka haluavat kääntää taloutensa kurssin? Oletteko onnistuneet siinä? Tällä hetkellä lähinnä masentaa oma huolimattomuus ja "menetetyt säästövuodet".