Olenko masentunut?

Minua ei kiinnosta lähteä tapailemaan ketään, edes tutustuakseni uusiin ihmisiin. Linnottaudun kotiini, katselen sarjoja, luen ja oleskelen vain. (Ruoka)kaupoilla käyminen syö tarpeeksi voimia, jotta saankin tekosyyn linnottautua sisälle loppupäiväksi. Liikunta piristää, mutta saadakseni itseni lenkkeilemään, pitää tehdä suuri psyykkinen taistelu päästäkseni siihen pisteeseen, että löydän itseni ulkoa. Ahdistun, kun puoliso lähtee töihin vapaapäivinä ja yksinäisyys iskee. Mutta en kuitenkaan tee asialle mitään. Ainut sosiaalinen kontaktini on nykyinen opiskeluni ja sitä myöten luokkalaiseni.

Tunnen itseni luuseriksi, koska olen "vasta" parikymppinen ja painiskelen tällaisen asian kanssa. Onko muita samankaltaisessa tilanteessa olevia?