Yksin viihtyvät ihmiset lajitovereitaan kehittyneempiä?

Siinä olet oikeassa, että kuuluu tiettyyn kehitysvaiheeseen kuvitella olevansa ylivertaisempi kuin muut. Mutta kehitys ei lopu siihen.

Pitää paikkansa. Ihminen ei enää tarvitse laumaa selviytyäkseen. Edistyneemmät ovat itsenäisempiä.

Tässä oli nyt vähän korostuksen makua.

Työpaikalla muutamat parisuhteessa olevat ihmiset toitottivat, etteivät uskaltaisi asua kerrostalossa yksin. Aikuiset ihmiset. 

Noh, työn ohessa on ihan hauskaa, että on joku muukin siinä puskemassa samaa duunia. Vapaa-aikani kuitenkin haluan viettää yksinäni rauhoittuen ja omia juttujani tehden, enkä ymmärrä miksi siihen pitäisi tunkea muita ihmisiä häiriköimään. Pariutujat ja lisääntyjät nyt on mitä on, niin heitä ei tähän lasketa.

Onko tällainen kuitenkaan se hyvä kehityssuunta, siitä ei ole varmuutta. Onhan todistettu fakta, että ihminen on laumaeläin ja selviytyy parhaiten muiden kanssa yhteistyössä. Siinäkin on kuitenkin kyse vain siitä, että ihminen on ahne ja itsekäs olento ja suostuu yhteistyöhön vain jos siitä voi jotenkin hyötyä ja saa hyvää itselle, muista viis.

Perimmiltään olen sitä mieltä, että individualismin ylikorostaminen lopulta tuhoaa yhteiskunnan ja on jo tehnytkin sen.

N20

Olen ihan samanlainen nainen, ihan samat harrastuksetkin. Tykkään nähdä kyllä kavereita mutta mulle riittäisi vaikka kerran tai pari kuussa tapaaminen. Osa haluaisi koko ajan seuraa kaikenlaiseen tekemiseen, en vaan ymmärrä sitä. Parisuhdetta ei ole ollut vuosiin ja viimeksi oli samanlaisen semi erakon kanssa. Tosin silloin tuntui että itse halusin olla hänen kanssaan enemmän kuin hän minun. Ehkä yhdessäasuminen onnistuisi jos on samanlainen ihminen ja kummallekin olisi ok puuhailla vaan omiaan mutta nyt tuntuu että haluaisin pitää oman asuntoni. Siitä olemmeko kehittyneempiä en osaa sanoa mitään, tuntuu aika ylimieliseltä väitteeltä, tosin luin tutkimuksista joissa sanottiin että introvertit ovat keskimäärin älykkäämpiä, mutta entä sitten, ei älykkyys ole kaikki kaikessa.

Ihmiset voidaan jakaa karkeasti introvertteihin ja ekstrovertteihin. Nämä eroaa siinä, että introvertti saa voimaa yksinäisyydestä, mutta väsyy muiden seurassa, kun taas ekstrovertti saa voimaa seurasta, muta yksin olo on kuluttavaa. Sitten siinä välissä ovat ambivertit.

Ap kirjoitti ylimieliseen tyyliin, ja varmasti ihan tarkoituksella. Itsekin elän samalla tavalla, paitsi ilman suhdetta, ja pärjään varsin hyvin. Myönnän silti, että saattaisin olla onnellisempi perhe-elämässä, tai ainakin sosiaalisempana.

Tarvitsen niin paljon aikaa akkujen lataamiseen, että muut ihmiset tuntuvat pakolliselta riesalta. Silti kyllähän sitä voisi opetella sietämään muita, mutta se vaatii nykyisessä työelämässä liikaa, kun illat ja lomat menee toipuessa.

Minä taas luin, että älykkäiden avioliitot kestävät kauemmin ja eroja siis on vähemmän. Jos ap:n väite pitäisi paikkansa, niin ensin älykkäät eivät hakeutuisi parisuhteisiin tai ainakin haluaisivat siitä heti eroon. Niin ei kuitenkaan tilastollisesti ole asia. He viihtyvät siis vallan hyvin avioliitossa, koska älykkäinä ihmisinä he osaisivat kyllä tarvittaessa erota.

Introvertit taas ovat jotenkin omituisesti omineet itselleen tämän älykkyysominaisuuden. Samoin kuvitellaan ettei ulospäinsuuntautuneet osaa muuta selitellä kun " mitääijä" juttuja.

Jos introvertit eivät olisisi niin sulkeutuneita ja tutustuisivat oikeasti useisiin ihmisiin, hekin ymmärtäisivät kuinka paljon oikeasti älykkäitä on muissakin kuin introverteissä ihmistyypeissä. Mutta vaikeaahan se on, kun kerran vuodessa puhuu yhteensä kahden ihmisen kanssa muutaman minuutin. Siitä sitten vedetään pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Se, että tykkää itse olla yksin ei tarkoita, että muut ovat tyhmiä.

No lajinkehityksen kannalta lienee selvää, että suurimman massan populaatiosta pitää olla niitä joilla on aika matalat ambitiot; naiset joiden tavoite on perhe ja lisääntyminen hormonit hyrräten ja lanteet laulaen sekä kaikkea liikkuvaa paneskelevat ukot. Äly ei niissä karkeloissa juurikaan merkkaa jolloin lisääntyvä massa syytää geenipooliin kaikenlaista apinakäytöstä ihan surutta.

Kulttuurievoluution kannalta taas ovat tärkeitä ne yksilöt, jotka poikkeaa massasta. Se eka joka on uskaltautunut alas puusta, se eka joka on ymmärtänyt että maailma ei putoa niskaan vaikka kuutamolle ei uhrata nuoria neitsyitä, se eka joka keksi lähteä merille katsomaan miltä se maailman reuna näyttää jne. Tälläisten yksilöiden prevalenssi on matalampi, ja uskoakseni se tulee nykypäivänä vielä laskemaan koska sellaisen ihmisen ajattelupolun loppupää on lähes poikkeuksetta aika nihilistinen, jolloin lisääntyminen ei varsinaisesti siihen maailmankuvaan sovi.

Itse olen niin nihilistinen että aion nihilöidä senkin ja lisääntyä vaikka hampaat irvessä.

Olin edellisessä työssäni vapaaehtoisesti osa-aikaisena. Työkaverini ihmetteli ääneen miksi haluat olla lyhennetyllä kun hänellä ei mitenkään kuluisi aika kotona "tekemättä mitään", mitä hän siellä tekisi kun miesystäväkään ei ole siellä. Pyörisi kuulemma vain ahdistuneena. Teki mieli tokaista että en itse kommentoi muiden asioita ääneen ja mistä sinä tiedät mitä minä vapaa-aikanani teen. Toisekseen tähän liittyen teki myös mieli vinoilla että onko niin vaikeaa olla itsekseen, mikä siinä on niin pelottavaa? Kerrankin jäin harmikseni sanattomaksi:). 

Jännä vaan kun näennäisesti sosiaalinenkin ihminen (kuten minä) voi olla kaksikin viikkoa puhumatta kellekään, kuin jotain toista ahdistaa jo pieni hetki oman itsensä kanssa. Mutta mikä minä olen ketään tuomitsemaan. Maailma olisi tylsä jos olisimme kaikki samanlaisia. 

Suurin osa meistä on muuten ihan tavallisia ambiverttejä. Nämä itseanalyysit ja keinotekoiset jaot noihin ja näihin nyt on nähty monella muullakin elämän osa-alueella.

Älykkäät ymmärtävät oman rajallisuutensa ja osaavat hyödyntää muiden ihmisten vahvuuksia eri asioissa.

Suomessa individualismin ihannointi on suorastaan sairasta. Siihen on syynä meidän metsäläisten suunnaton ihmispelko, jonka vuoksi yhteistyö on mahdotonta.

Aloitus on saanut paljon yläpeukkuja siksi, koska pelokkaat mörrimöykyt (joita tämä palsta kuhisee) kuvittelevat olevansa muita parempia pärjätessään ilman muita ihmisiä.

Edelläkävijän osa on aina hankala. Ja varsinkaan täällä kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Että ei ole helppoa meillä yksin viihtyvillä.

Olen työssäkäyvä perheen äiti. Töissä tosiaan on pakko olla se 8h ihmisten kanssa tekemisessä ja se kuluttaa minua. Kotiin päästessä en todellakaan jaksa tavata ystäviäni "kahvin merkeissä" tms. Haluan olla kotona ja viettää aikaa lapseni kanssa. Mies tekee pitkää päivää, mutta nautin siitä, kun saa vielä hetken olla lapsen kanssa ja lapsen mentyä nukkumaan ihan rauhassa. 

Olen myös aina ollut vetäytyvä ja yksin viihtyvä persoona. Huomaan itsessäni paljon samoja piirteitä kuin sinussa tuon tekstin perusteella. Kuitenkin tuo ajatusmalli, että turha nähdä ihmisiä, kun he kuitenkin ovat tyhmiä osuu lopulta vain omaan nilkkaasi. Erilaisten ihmisten tapaaminen saa sinut ajattelemaan kaikki jonkin toisen ihmisen kannalta ja kenties ymmärtämään maailmaa ja toisten ihmisten tapoja paremmin. Älykkyyttäkin on monenlaista!

Jaa. Mä olen kyllä todella alkukantainen vaikka yksin viihdynkin. Ahmin ruokaa, piereskelen, makaan, katson tv:tä, selaan nettiä. Eipä noita muiden nähden viitsisi tehdäkään. Siksi on kivaa olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset voidaan jakaa karkeasti introvertteihin ja ekstrovertteihin. Nämä eroaa siinä, että introvertti saa voimaa yksinäisyydestä, mutta väsyy muiden seurassa, kun taas ekstrovertti saa voimaa seurasta, muta yksin olo on kuluttavaa. Sitten siinä välissä ovat ambivertit.

Mutta kymysys kuuluukin : että mihin väliin enään mortti & vertti sopii ?

Ap:han elää (niin kuin valtaosa ihmisistä) perheyhteisössä (parisuhde), kuten ihmisapinat yleensäkin. Ihmisapinoista ainakin urosorangit ovat yksineläjiä. Olen itse aika erakkoluontoinen, mutta en pidä yksinäisyydessä viihtymistä minään meriittinä. Toisaalta jos mietitään sosiaalisuutta laajemmin, niin aitososiaalisuushan on melkoinen menestystarina. Missä muurahaiset eivät menestyisi?

Vierailija kirjoitti:

Ap:han elää (niin kuin valtaosa ihmisistä) perheyhteisössä (parisuhde), kuten ihmisapinat yleensäkin. Ihmisapinoista ainakin urosorangit ovat yksineläjiä. Olen itse aika erakkoluontoinen, mutta en pidä yksinäisyydessä viihtymistä minään meriittinä. Toisaalta jos mietitään sosiaalisuutta laajemmin, niin aitososiaalisuushan on melkoinen menestystarina. Missä muurahaiset eivät menestyisi?

Olisi luonnollista jos ihmiset eläisivät sukuyhteisöissä ja laumoissa kuten muutkin isot ihmisapinat, mutya en usko että moninaan itseään "järkevänä pitävä" ihminen hyväksyy simpansseilla ja gibboneilla tavattua promiskuiteettia eli vapaata seksiä eri kumppaneiden kanssa.

Jos viihdyn parhaiten yksin, sille on turha etsiä mitään syvällisempää syytä. Luen paljon ja sillä oppii paljon maailmasta ja muista ihmisistä, mutta se on rajallista tietoa. Harmittaa vähän oma laiskuutensa.

Ihmisten parissa huomaa että todellisuus on siellä ulkona. Haluaapa tai ei, mikäli on työelämässä on pakko osata sen verran ettei ainakaan saa potkuja kun vain apinana raapii napaansa, röyhtäilee ja jotain kysyttäessä menee pöydän alle piiloon.