Yksin viihtyvät ihmiset lajitovereitaan kehittyneempiä?

Vaikka olen parisuhteessa, niin nautin kaikkein eniten yksin olemisesta (mielellään vieläpä omassa kämpässäni. Emme onneksi asu yhdessä). Teen musiikkia, luen kirjoja, katson elokuvia, sarjoja, vetelen kalsarikännejä, syön ihania ruokia juuri silloin kun haluan, masturboin ainakin 2 kertaa päivässä... Nyt kun olen sairaslomalla ollut jo viikon yksin kotona, niin se on ollut elämäni parasta aikaa vuosiin!

Miksi ihmeessä ihmiset haluavat viettää vähän vapaa-aikansa "kaveriensa" kanssa? Tuo olisi minulle aivan valtavan ahdistavaa. Sosiaalista ahdistusta tulee jo ihan riittävästi työelämästä jossa joudut viettämään 8 tuntia päivässä kaikenmaailman debiilien seurassa. Sitäpaitsi riittävän älykkäät kaverit kun omaa, niin kanssakäyminen hoituu kätevästi sähköpostitse. Se on kuin kirjeenvaihtoa, syvällistä, eikä mitään apinoiden "moromitääijä"-länkytystä. Nähdä voi vaikka kerran vuodessa jos nyt ihan pakko on.

Tuntuu, että yksin viihtyvät kuluttavat enemmän vapaa-aikaansa sivistäen itseään ja nauttien kulttuurista. Toki porukassakin voi käydä jossain teatterissa näyttäytymässä, mutta eiköhän tuossakin ole päätarkoituksena repiä vähän märkää ja jorista sosiaalisen piirin kaikki uusimmat juorut läpi. Eivätkö juuri ihmisapinat vahvista suhteitaan loputtomalla porukassa sukimisella hypistelyllä ja runkkailulla? Väittäisin, että yksin viihtyvät ihmiset ovat menneet evoluutiossa laumasieluisten toveriensa ohi. Ja turha sitten vinkua mistään lisääntymisestä tms. Ei liity tähän. Vaikka olen yksinään viihtyvä, niin on minulla aina riittänyt naisia, ja lapsiakin tehdään jos huvittaa, vaikka totuuden nimissä en pidä kyllä yhtään lapsista. Ärsyttäviä idiootteja.