Luonne- vai kasvatuskysymys? Lapsi mankuu kylässä.

Tuttavien ekaluokkalainen jaksoi olla meillä 15 minuuttia, jonka jälkeen aloitti melkein jatkuvan mankumisen: äiti joko me lähtään, äiti lähtään jo, äiti mulla on tylsää, äiti tää on ihan tyhmä paikka, äiti mennään jo, jne. Äiti oli kuin ei olisi kuullutkaan, ei reagoinut mankumiseen millään tavalla.



Eihän meillä varmastikaan ole tuonikäiselle kauheasti tekemistä, vauvalelut ei ihan ymmärrettävästi jaksa innostaa :) Mutta ainakin meillä kotona opetettiin, kuinka kylässä käyttäydytään ja etukäteen tehtiin selväksi kuinka kauan siellä suunnilleen viivytään. Marinoita ei suvaittu.



Tuttavien lapsi on aina ollut ns. hankala tapaus, joten eipä tuo käyttäytyminen mikään yllätys ollut. Mutta mitä arvelette, onko kyseessä enemmän luonne- vai kasvatuskysymys? Jos on kyse kasvatuksesta, miten mielestänne lapselle pitäisi asia opettaa?