Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
2 viikkoa masennuslääkitystä takana ja olo alkaa parantua. On se vaan kumma juttu
28.03.2018 |
miten se olo helpottuu. Kolmas masennusjakso elämäni aikana enkä olis uskonut että taas siihen vajotaan, mutta niin vaan kävi. Kai mulla vaan viiraa sen verran päässä. Nyt alkaa selkeästi olla parempi olo. Suosittelen kaikille. Ei siis mihinkään alakulotuntemuksiin, vaan jos olet tuskaisen ahdistunut ja masentunut ollut kuukausia tai vuosia, niin lääkitys oikeasti voi auttaa. Vaikka sitä kuvittelee, ettei minua auta mikään. Terapiat on asia erikseen, olen käynyt nekin, mutta silti masennun.
Kommentit (16)
Sitten kun vähän kauemmin popsit niitä pillereitä, alat epäilemään että olivat ainoastaan blaceboa kun luisut pikkuhiljaa takaisin samaan masennukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei oo ikinä lihottanut. Päinvastoin lihon jos olen masentunut kun en jaksa tehdä mitään liikuntajuttuja enkä lähteä mihinkään. Mulla ei myöskään seksihaluihin vaikuta millään tavalla. Joka kerta kun oon aloittanut lääkkeet, niin vajaa viikon on jotain pahoinvointia ja väsymystä, mutta melko lievää. Sen jälkeen ei mitään negatiivisia vaikutuksia.
No käytin niitä 10 vuotta eikä ollut mitään masennusta. Kun lopetin ne kokonaan niin kesti 4 kk ja olin masentunut vakavasti. Eli kyllä siinä on myös aivokemialla osuutta, ei ole ihan pelkkää sattumaa, Ja kun lopetin lääkkeet pitkän käytön jälkeen tasapainoisessa tilanteessa, niin todellakin kuvittelin, että nyt en masennu. Tein kaiken mitä itse voin estääkseni vajoamisen masennukseen, mutta niin vaan mentiin ja lujaa,...
Mikä merkki? Noita on niin monenlaisia, itse kokeillut kaiken ssri-lääkkeistä agomelatiiniin (valdoxan) eikä mikään futaa.
Mulla ihan sama kokemus. Kuin raskas verho olisi alkanut hälvetä, sitä on vaikea selittää sellaiselle joka ei ole kokenut samaa. Ei pysty selittämään. Ikään kuin saa oman itsensä tai elämänsä takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No käytin niitä 10 vuotta eikä ollut mitään masennusta. Kun lopetin ne kokonaan niin kesti 4 kk ja olin masentunut vakavasti. Eli kyllä siinä on myös aivokemialla osuutta, ei ole ihan pelkkää sattumaa, Ja kun lopetin lääkkeet pitkän käytön jälkeen tasapainoisessa tilanteessa, niin todellakin kuvittelin, että nyt en masennu. Tein kaiken mitä itse voin estääkseni vajoamisen masennukseen, mutta niin vaan mentiin ja lujaa,...
Vai oliskohan kyse siitä ettei sun pääkoppa enää osannut toimia ilman lääkkeitä, kun on kaikki reseptorit ja välittäjäaineet sekaisin lääkkeen jäljiltä..
Ilman SNRI-lääkettäni en pystyisi käymään terapiassa tai ulkona juuri muutenkaan, siivoamaan kotiani ja pitämään itseäni puhtaana. Jos ei ole koskaan ollut itse oikeasti ahdistunut ja/tai masentunut, niin turha kommentoida- et vaan voi tajuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Venlafaksin. Minulla auttanut loistavasti eikä ole tullut mitään sivuvaikutuksia, joita nettipalstoilla puhutaan. Siellähän on pääasiassa negatiiviset kokemukset. Todellakin suosittelen sitä. Auttaa myös ahdistustyyppiseen oireiluun ja pakkoajatuksiin. Minulla auttaa melko pieni annos jo todella hyvin. Jopa se 37.5 auttoi selvästi ja tämä 75mg on ok. Monethan käyttää 2-3 kertaistakin annosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No käytin niitä 10 vuotta eikä ollut mitään masennusta. Kun lopetin ne kokonaan niin kesti 4 kk ja olin masentunut vakavasti. Eli kyllä siinä on myös aivokemialla osuutta, ei ole ihan pelkkää sattumaa, Ja kun lopetin lääkkeet pitkän käytön jälkeen tasapainoisessa tilanteessa, niin todellakin kuvittelin, että nyt en masennu. Tein kaiken mitä itse voin estääkseni vajoamisen masennukseen, mutta niin vaan mentiin ja lujaa,...
Vai oliskohan kyse siitä ettei sun pääkoppa enää osannut toimia ilman lääkkeitä, kun on kaikki reseptorit ja välittäjäaineet sekaisin lääkkeen jäljiltä..
Ihan sama, jos 30 vuotta elämästään on ollut oikeasti masentunut, niin mieluusti käyttää lääkitystä jos se auttaa. Mutta tarkoituksesihan tässä oli provoilla ja tuottaa toiselle ikäviä tuntemuksia, tuskin sen syvällisempää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilman SNRI-lääkettäni en pystyisi käymään terapiassa tai ulkona juuri muutenkaan, siivoamaan kotiani ja pitämään itseäni puhtaana. Jos ei ole koskaan ollut itse oikeasti ahdistunut ja/tai masentunut, niin turha kommentoida- et vaan voi tajuta.
Nimenomaan näin. En itsekään mene neuvomaan astmapotilaita, miten he kyllä pärjäävät ilman astmalääkkeitä, kunhan vain hengittelevät rauhallisesti ja reippaasti menevät ulkoilmaan keskelle siitepölyä, oikealla asenteella vaan reippaasti. Itsellä kun ei ole astmaa eikä hengityksen kanssa koskaan ongelmia, niin ei tietenkään pysty täysin samaistumaan siihen asiaan, mutta ymmärrän että ihmisillä on erilaisia tilanteita. Jos on oikeasti masentunut tai ahdistunut niin on luisunut siihen tilaan, josta ei enää omalla reippaudella pääse pois. Se ei ole mitään alakuloa tai apaattisuutta, on niitäkin tunteita tietysti ollut elämän aikana. Se on kuitenkin ihan erilaista luonteeltaan. Olen selvinnyt vanhempien kuolemat ja avioeron aivan hyvin, ns. normaalilla surulla ja apaattisuudella enkä tuolloin ollut ns. masentunut, vaikka olin normaalilla tavalla surullinen. Masennus on luonteeltaan erilaista, sitä ei voi selittää.
Mua ei ole masennuslääkkeet auttaneet, huonommaksi on vaan olo mennyt sivuvaikutusten myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ole masennuslääkkeet auttaneet, huonommaksi on vaan olo mennyt sivuvaikutusten myötä.
Minulla kävi myös noin. 5 vuotta lapattiin kaikenlaista masennuslääkettä. Joka purkista tuli vain sivuvaikutuksia ja kaikki päin helvettiä. Jossain vaiheessa psykoukko alkoi keksimään, että tässä on kyse todennäköisesti jostain muusta ja vaihtoi lääkityksen. Diagnoosina tällä erää 2-suuntanen II tyypin + depressio sekamuotoista, joka on aika helvetistä. Hypot hävisi ja siinä samalla sekamuotoinen jakso, tosin uusi lääke ollut päällä vasta 6kk ja noi menee noin vuoden sykleissä. Välillä hypo pukkaa läpi ja nyt kun sen osaa tunnistaa, niin aika rasittava tila, voin vain kuvitella mitä se on maniassa. Vaikka depressio painaa edelleen päälle ~35 pisteen voimalla, niin se on parempi kuin tuo sekamuotoinen, missä "mennään" ja sitten ei taas ei ja välillä on valmis kävelemään junan alle ja sitten taas sama juttu uudestaan ja yhtäkkii alkaa vaa itkemään ihan mistä hyvänsä. Alkaa vähitellen kallistumaan siihen suuntaan, että ei tää depressio lähde mihinkään, mutta jos tosta sekamuotoisesta edes pääsee edes eroon ja hypo pysyy taustalla, niin se on jo aika hyvä homma, koska se on se, jonka aikana ainoastaan menee niin paskaksi, että alkaa tulemaan päähän huonoja ajatuksia. Samalla tosin hypotuksen katoaminen vei mukanaan osan itseäni ja se on vähän *erseestä. Mutta, jätän sen ennemmin, kuin otan ton sekapaskan takaisin. Moni on kitissyt ja naureskellut siitä, että jos ei muu auta, niin bipo diagnoosi, tai sitten purkki buranaa. Näistä myös epilepsiaan käytetyistä lääkkeistä on ollut eniten hyötyä ja ei oikeastaan mitään pahoja sivuvaikutuksia, verrattuna masennuslääkkeisiin, jotka saivat aivan sekaisin. Ne, jotka ovat tämän kokeneet, tai on päällä, niin ei kannata välittää aidan takaa huutelevista reseptoripelleistä, joilla ei ole asiasta mitään kokemusta, saati sitten wikipediaa parempaa tietoa.
Onneksi olkoon. Mulla ne taas ei toimineet pätkääkään, paitsi muutti väsyneeksi, turraksi zombiksi. Enää en suostu syömään ainuttakaan nappia, ja koska ne on ensisijainen hoitomuoto Suomessa suunnilleen kaikkeen, niin mitään apuahan ei saa. Istun sitten kotona, itken ja haudon itsemurhaa. Ihan mahtavaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakaan ei auttanut mikään lääkeryhmä, mutta venlafaxinista vierottautuminen oli kyllä elämäni kaamein kokemus.
Lääkärit ehdottelevat jo aivoleikkausta mutta riskit ovat melkoiset.
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ole masennuslääkkeet auttaneet, huonommaksi on vaan olo mennyt sivuvaikutusten myötä.
Samoin.
Varmaan riippuu siitä, onko masennukselle syy, esim. trauma.
Mitäpä siinä lääke auttaisi?
Jos taas on masentunut, vaikka elämässä asoat on hyvin, voi syy olla aivokemiassa, ja silloin lääke auttaa.
Olen kokeillut 4 lääkettä, enkä saanut niistä muuta iloa kuin sivarit. Enää en kokeile yhtäkään. Varoittava esimerkki on tuttu, joka päätti lopettaa mas.lääkkeen parin vuoden jälkeen. Muuttui maaniseksi ensimmäistä kertaa elämässään, sai raivareita tyhjästä ja lopulta oli vähällä tappaa itsensä.
Mun omainen teki itsemurhan masennuslääkkeen vaikutuksen alaisena. Lääkkeet väsytti ja painoi syvemmälle epätoivoon.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä se muakin auttoi, todella auttoi. Mutta sivuvaikutukset kävi kalliiksi, tuli täysi seksuaalittomuus ja 15 kg ylipainoa. Joo mieliala oli hyvä, mut jollain tavalla elämä hävis. Kolmekymppiselle ei vaan oo normaalia olla frigidi ja ylipaino väsyttää ja tuo terveysongelmia. Siksi lääkkeestä oli pakko luopua.