Lue keskustelun säännöt.
Häpeävätkö terapiassa käyvät sitä?
25.03.2018 |
Siitäkö se tule, että kaikkeen ehdotetaan ratkaisuksi terapiaan. Että jos kaikki käyvät, niin se ei ole noloa?
Mutta eihän siinä ole mitään noloa. Mutta eihän se nyt mikään yleispätevä ratkaisu ole.
Menee samaan kategoriaan kuin että joka parisuhdeongelmaan suositellaan eroa.
Kommentit (37)
Terapiahan, siis kunnollinen, on varakkaiden etuoikeus - niin kallista se on. Ei todellakaan hävettäisi. Moni hukkaa vuosia elämästään pyöritellen asioita, joita pitäisi käsitellä. Hukattua elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hävetä. En ole osannut hävetä mielenterveysongelmianikaan ikinä. Olen varmaan sen verran nuori. Isäni häpeää masennustani.
Vierailija kirjoitti:
Ei hävetä. En ole osannut hävetä mielenterveysongelmianikaan ikinä. Olen varmaan sen verran nuori. Isäni häpeää masennustani.
Isäsi on debiili. Tsemppiä terapiaan ja kuntoutumiseen
Lähinnä outoa, jos avun hakemista pitäisi hävetä.
Kaikkihan siellä on. Kun edellinen lähtee niin seuraava jo odottaa ja terapeuteille on jopa vuoden jonoja. Koska kaverin kanssa ei nykyään "saa" puhua ongelmista niin terapeutti on fiksu vaihtoehto. Osa puhelee siellä ihan arkipäiväisiä asioita. Miksi sellaista pitäisi hävetä? Maksaa siitä, että joku kuuntelee ja antaa neuvoja, hyvä kauppa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todellakin häpeäisin, jos kävisin terapiassa. Tai siis, sinnehän mennään, kun olosuhteet on huonot, että opit sitten suhtautumaan siihen paskaan tilanteeseen. Kuka muuten menisi terapiaan?
No jotkut käyvät vaikka tilanne ei olisikaan paska. Käsittääkseni esim psykoterapeutit, psykiatrit yms saattavat käydä myös itse terapiassa, vaikka eivät olisikaan ns. hulluja. Jotkut ihmiset käyvät esim posttraumaattisen stressin takia. Onko sekin hävettävää? Joutua vaikka onnettomuuteen tai rikoksen uhriksi ja mennä terapiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hävetä. En ole osannut hävetä mielenterveysongelmianikaan ikinä. Olen varmaan sen verran nuori. Isäni häpeää masennustani.
Isäsi on debiili. Tsemppiä terapiaan ja kuntoutumiseen <3
Kiitos paljon
Oman mielen ymmärtäminen on ihmiselle vain hyväksi. Jonkun terapiajakson pitäisi olla pakollinen kaikille. Luultavasti rattiraivo, sauvoilla hakkaavat hiihtäjät, nakkikioskitappelut, tunteiden turruttaminen humalalla, vittumaiset naapurit yms olisivat vähän harvinaisempia ilmiöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo en häpeä. Koen olevani vahvoilla kun jaksoin ja pystyin hakemaan apua vaikeassa tilanteessa. Siltikin masennuksella on edelleen jonkinasteinen stigma, joten esim. työpaikalla en asiaa ottaisi puheeksi ettei puolituntemattomat ihmiset vetäisi johtopäätöksiä jaksamisestani :-)
En kertonut kellekään, paitsi parille hyvälle ystävälleni ja silloiselle avovaimolleni. Salasin masennukseni muutenkin, leimaamisen pelossa, joten en tosiaan kertonut tästä kellekään. Olen duunariammatissa, eli täällä ei "hullujen" päitä silitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En häpeä, mutta en siitä huutelekan ympäriinsä. Yksityisasia. En nyt mistään emätintulehduksistakaan kertoile ympäriinsä. Siihen vois verrata.
T. Työssäkäyvä perheenäiti 40+
Vierailija kirjoitti:
Ei hävetä. En ole osannut hävetä mielenterveysongelmianikaan ikinä. Olen varmaan sen verran nuori. Isäni häpeää masennustani.
Ei mun teinityttökään häpeä. Mutta ei myöskään me vanhemmat hävetä meidän tytön ongelmia. Tehtiin kaikki voitavamme, että hän pääsisi hoitoon ja aika pian pääsikin, kun alettiin apua hakea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hävetä. En ole osannut hävetä mielenterveysongelmianikaan ikinä. Olen varmaan sen verran nuori. Isäni häpeää masennustani.
Ei mun teinityttökään häpeä. Mutta ei myöskään me vanhemmat hävetä meidän tytön ongelmia. Tehtiin kaikki voitavamme, että hän pääsisi hoitoon ja aika pian pääsikin, kun alettiin apua hakea.
Olette ihania vanhempia
Vierailija kirjoitti:
Ei hävetä. En ole osannut hävetä mielenterveysongelmianikaan ikinä. Olen varmaan sen verran nuori. Isäni häpeää masennustani.
Ei niissä olekaan hävettävää. Jotenkin masennusta ei sitten vissiin pidetä oikeana sairautena johon et voi välttämättä vaikuttaa. Tietty stigma siinä on vieläkin. Vaimo epäilee, että minulla olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olen menossa psykiatrille. Olisi vihdoin helpotus saada joku diagnoosi ja tietynlainen hyväksyntä asiaan. Olen vuosia kamppaillut masennuskausien kanssa.
En todellakaan. Jos en olis käyny terapiassa, voisin tosi huonosti ja siirtäisin ongelmat,joihin en itse ollut edes syyllinen, eteenpäin lapsilleni. Terapiassa käyminenon viisasta ja vastuullista.Arvostan kaikkia jotka ottavat vastuun elämästään niin. Ja joka terapiaa ja sen tarvetta halveksuu, on todella terapian tarpeessa itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hävetä. En ole osannut hävetä mielenterveysongelmianikaan ikinä. Olen varmaan sen verran nuori. Isäni häpeää masennustani.
Ei niissä olekaan hävettävää. Jotenkin masennusta ei sitten vissiin pidetä oikeana sairautena johon et voi välttämättä vaikuttaa. Tietty stigma siinä on vieläkin. Vaimo epäilee, että minulla olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olen menossa psykiatrille. Olisi vihdoin helpotus saada joku diagnoosi ja tietynlainen hyväksyntä asiaan. Olen vuosia kamppaillut masennuskausien kanssa.
Näin juuri! Minulla on alla kaksi korkeakoulututkintoa, h*lvetisti töitä, perhe, lukemattomia lääkekokeiluja, lääkeresistenssi sekä kroonistunut vaikea masennus, ja tosiaan varmaan kymmenen vuotta sitä terapiaa, joka on ainoa mikä tehoaa ja jonka ansioista olen edes tämän verran elossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hävetä. En ole osannut hävetä mielenterveysongelmianikaan ikinä. Olen varmaan sen verran nuori. Isäni häpeää masennustani.
Ei mun teinityttökään häpeä. Mutta ei myöskään me vanhemmat hävetä meidän tytön ongelmia. Tehtiin kaikki voitavamme, että hän pääsisi hoitoon ja aika pian pääsikin, kun alettiin apua hakea.
Ja mikä parasta siitä on myös apua. Mitä aikaisemmin apua hakee, sitä parempi. Tilanne ei kroonistu tai vaikeudu enempää ja normaali elämä onnistuu.
Joksinen haluaa kipsauttaa murtuneen jalkansa, sen sijaan että nilkuttaisi sillä eteenpäin niin kauan ettei se koskaan paranisi entiselleen.
Ei hävetä lainkaan! Puhun siitä avoimesti, piilottelematta. Sain elämäni takaisin terapian avulla.
Terapia tekisi ihan jokaiselle hyvää :)
Todellakin häpeäisin, jos kävisin terapiassa. Tai siis, sinnehän mennään, kun olosuhteet on huonot, että opit sitten suhtautumaan siihen paskaan tilanteeseen. Kuka muuten menisi terapiaan?