Uskovaiset ihmiset, miten olette käsittäneet uskon Jumalaan ja mihin uskontoon kuulut?

Lentävä Spagettihirviö puhui minulle kun hämmensin pastakattilaa ja siitä alkaen olen tiennyt että Hänen Nuudelisen Ulokkeensa alla on pienen pastanpurijan turvallista vaeltaa!

Armosta olen pelastettu. En tarvitse olla täydellinen, riittää että uskoo jumalaan ja jeesukseen ja haluaa tehdä jumalan tahdon mukaan. En pysty millään rakastamaan kaikkia lähimmäisiäni enkä koe siitä huonoa omatuntoa, tosin yritän olla parempi ihminen mutta kukaan ei pääse tekojensa kautta taivaaseen, vaan armosta. Uskossa eläminen on vapauttavaa kun tajuaa miten paljon jumala rakastaa ja tahtoo meille hyvää, kunhan vaan etsimme jumalaa ja tutustumme häneen, rukoillen ja sanan kautta, myös muiden kristittyjen avulla.

Synnitön en tule koskaan olemaan, saan olla juuri sellainen kun olen ja kelpaan tällaisena jumalalle.

Olen kristitty. Minulle Jumala on taivaallinen Isä/Äiti ja kaikki ihmiset ovat veljiäni ja sisariani. Kelpaan Jumalalle tällaisena kuin olen, vajavaisena pienenä ihmisenä. Koetan väistyä tieltä ja antaa Jumalan toimia kauttani maailmassa kaikkien hyväksi. Isän tahto on minun tahtoni, olemmehan lopulta yhtä. Armon olen saanut uskon kautta.

Kuulun nykyään ev.lut.kirkkoon johon liityin kun kummiksi pyydettiin. Olin poissa kirkosta joitakin vuosia sitä ennen. Uskoni ei vaadi kirkon olemassaoloa eikä kirkko määritä sitä mitenkään, mutta en näe syytä erota enää. Kirkko tekee paljon hyvää, esim. diakoniatyötä. Rukoilen Jumalaa omassa mielessäni omin sanoin, osin varmaan kirkosta opituinkin sanoin. Jumalanpalveluksissa tai seurakunnan tapahtumissa en käy.

Minulle Jumala on armon ja lohdun Jumala, suvaisevainen ja hyväksyvä.

Olen entinen ateisti.

Tarvitsetko seurakuntaa tueksi ja miksi? Eikö uskonnolliset seurakunnat ole vallanvälineitä?