En todellakaan ymmärrä, miksi monet työttömät voivat suhtautua tilanteeseensa niin kevyesti
Itse en voi todellakaan ymmärtää sitä, miten nykyään on niin paljon työttömiä, joita ei kiinnosta työllistyminen ollenkaan. Sen sijaan halutaan vain maata kotona ja ottaa yhteiskunnalta rahaa vastaan ja odottaa, että yhteiskunta järjestää kaiken kuin Manulle illallisen. Monet tuntevat tämän tilanteen vielä täysin oikeutetuksi.
Kyllä, olen itsekin ollut työtön, joten tiedän miltä se tuntuu. Mutta työttömänä ollessani minua hävetti ja nolotti joka ainoa päivä senhetkinen tilanteeni. Minua todella nolotti se, että toiset joutuvat painamaan pitkää päivää duunissa ja ikään kuin elättämään minua ja tunsin asiasta myös syyllisyyttä. Tein todellakin kaikkeni, että työttömyyteni jäisi erittäin lyhyeksi ja pääsisin taas nopeasti takaisin työelämään.
Tämän vuoksi minun on todella vaikea ymmärtää, että miten niin monet työttömät voivat ottaa oman työttömyytensä niin kevyesti ja toteavat vain, että mikäs tässä on ollessa. Ja jos yhteiskunta vaatii tekemään yhtään mitään etuuksien eteen ja oman työllistymisensä edistämiseksi, niin työttömät nostavat siitä kamalan äläkän. Työttömät syövät kaikkien yhteisestä kuormasta tuomatta siihen mitään ja sen vuoksi työssäkäyviä kuormitetaan koko ajan entistä enemmän. Työttömien kuluttamat varat voisi käyttää paljon hyödyllisempäänkin ja niille olisikin tarvetta paljon tärkeimmille kohteille, kuten vaikka koulutukseen, lastenhoitoon, vanhustenhoitoon, sairauksien hoitamiseen, infran parantamiseen jne.
Kommentit (44)
Aloittaja on luonteeltaan tunnollinen ja ajatusmaailmaltaan konservatiivinen, joten siksi työttömyys on kovempi pala kuin luovalle, ei tunnolliselle ja liberaalille.
No mulla ei ollut ihan pikkurahasta puutetta kun olin työtön ja sukuni on kasannut kokoon aikoinaan tätä maata ja suku on maksanut veroja ihan tarpeeksi, niin että olen nettomaksaja. Koska tulin toimeen, niin mikäs siinä ois vaivannut? Samaa ei voi sanoa sensijaan työpaikoista. Sairasta kusetusta, että ihmiset saa henkensäpitimiksi vähän apetta.
Yritän suhtautua pitkäaikaistyöttömyyteeni mahdollisimman kevyesti, koska minulla on krooninen sairaus, johon kuolen ennemmin tai myöhemmin. En ole täysin työkykyinen, mutta en myöskään niin sairas, että pääsisin eläkkeelle. Sohvalla en kuitenkaan voi makailla, koska joudun huolehtimaan äidistäni, jolla on Alzheimerin tauti. Mielestäni tämä tekemäni palkaton työ pitäisi laskea aktiivimallissa työksi siinä missä kaikenlaiset humpuukikurssitkin.
Minkäs mahtaa. Jos töitä ei ole niin töitä ei ole.
Mikä on ap:n asenne minunlaisiin, jotka ei käy töissä muttei nosta mitään valtion tukiakaan?
Miksi häpeäisin sitä, että yhteiskunta ei tarjoa järkevää hommaa. Olen tehnyt valittamatta nollasopparilla nyt 6 vuotta duunia ja työmatkani piteni kolmeen tuntiin päivässä.
Duunit vaan huononi ja nyt riitti. En ollut enää hyväksikäytettävissä.
Varallisuus jakautuu niin epätasaisesti ettei mitään järkeä. Noin 60 ihmistä omistaa puolet maailman varallisuudesta. Elämme ihan sairaassa jatkuvan kasvun mallissa rajallisella maapallolla. Elämme käytännössä köyhien maiden kustannuksella ja riistämme niitä.
Tornipöllö kirjoitti:
Mikä on ap:n asenne minunlaisiin, jotka ei käy töissä muttei nosta mitään valtion tukiakaan?
En ONNEKSI ole ap, mutta luulisin, että ap olisi tyytyväinen. Ei sillä varmaankaan ole mitään väliä teetkö töitä vai et, mutta sillä on väliä nostatko vai etkö nosta tukia. Rahastahan tässä on kyse, ei itse työnteosta.
Kaveri on tämmöinen ihminen. Työllistyikin taas kertaalleen ihan vakipaikkaan mutta jätti työn jo parin päivän jälkeen, kun pomo kuulemma oli paska. Mikäs hänen on ollessa, mies tienaa kymppitonnin kuussa käteen.
Vierailija kirjoitti:

Mistä se kymppitonni tulee?

ai siis mies tienaa, en huomannut äsken tuota kun kysyin mistä kymmpitonni tulee. Joo, ei tarvii vastata.
Tässä joku alapeukuttaa, ilmeisesti ap, vastauksia jotka eivät miellytä. Perustelepa ap jotain, äläkä vaan tyydy tylsästi alapeukkuja heittelemään.
Tää oli kyllä aika huono provo, vakka selvästi on yritetty panostaa.
Vierailija kirjoitti:
Raskaasti ottaminenko sen työpaikan minulle tuo? Käsien vääntely ja nöyristely?
Tässä on se pointti. Enimmäkseen työttömyys masentaa ja ahdistaa. Jokainen hetki, jonka pystyy ottamaan kevyemmin, on tuloa omaan henkiseen pankkiin. Sillä kukaan työnantaja ei halua työntekijää, jonka olemus on nujertunut ja iloton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on tämmöinen ihminen. Työllistyikin taas kertaalleen ihan vakipaikkaan mutta jätti työn jo parin päivän jälkeen, kun pomo kuulemma oli paska. Mikäs hänen on ollessa, mies tienaa kymppitonnin kuussa käteen.
Mistä se kymppitonni tulee?
Vastaanpa kuitenkin. Isomman luokan johtoportaassa on mies hommissa. Paljon matkatyötä tuo sisältää myös, tulee siitä lisiä. Vaimo huilailee kotona, nukkuu pitkään aamuisin, pidentää hiuksia ja ripsiä ja kynsiä ja huokailee, kun elämä on niin raskasta.
Kannattaa ihan totutella siihen ajatukseen että työttömyys tulee vain lisääntymään automaation takia.
Ihan mukavasti on talvi mennyt, kiitos kysymästä. Oli niin paskoja hommia tarjolla, että keskityin ennemmin fiksumpiin juttuihin ansiosidonnaisen varassa.
No niin, tulihan se päivän "haukutaan työttömiä" provo..
Nämä provot eivät toimi.
Ihmisillä on sukulaisia ja vanhoja työkavereita, jotka ovat työttöminä.
Nämä ihmiset tunnetaan ja tiedetään.
Kahtiajako ei myöskään toimi siksi, että jokainen tietää, että seuraavassa YT:ssä lappu voi löytyä omasta kourasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on tämmöinen ihminen. Työllistyikin taas kertaalleen ihan vakipaikkaan mutta jätti työn jo parin päivän jälkeen, kun pomo kuulemma oli paska. Mikäs hänen on ollessa, mies tienaa kymppitonnin kuussa käteen.
Mistä se kymppitonni tulee?
Vastaanpa kuitenkin. Isomman luokan johtoportaassa on mies hommissa. Paljon matkatyötä tuo sisältää myös, tulee siitä lisiä. Vaimo huilailee kotona, nukkuu pitkään aamuisin, pidentää hiuksia ja ripsiä ja kynsiä ja huokailee, kun elämä on niin raskasta.
Se mies maksaa varmaan aikalailla veroja?
Taitaa olla vientihommissa, aika tärkeää Suomelle. Just vienti on se ainoa keino jolla tää maa nousee, ei se että joku julkisen puolen työntekijä tylyttää kuinka hänen veroillaan elätetään suunnilleen kaikki Suomen työttömät.
Veikkaan että tolla yhtälöllä on noin valtiontalouden kannalta aivan sama vaikka pikkurouva lakkailis loppuelämänsä kotona kynsiään. Miehen veroilla maksetaan taatusti vähintään neljä kertaa naisen saama työmarkkinatuki.
Hmm, ihan totta. Pitäisköhän ”mennä töihin”. En ole moista tullutkaan ajatelleeksi. T: pitkäaikaistyötön